Raamattu suhtautuu siveettömyyteen kielteisesti. Aviorikos on Raamatun mukaan syntiä. Jeesus tulkitsi avion rikkomislakia niin, että jo se, että jos mies katsoo naista himoiten tekee hän aviorikoksen.
Onko tässä kyse Jumalan sanasta vain heijastuuko vain Vanhan testamentin ajan umpimielisyys ja seksuaalisten pelkojen ja naisten halpana pitämisen kulttuuri Raamatun teksteihin, joita ovat kirjoitelleet ihan tavalliset ihmiset. Jos kyse on vain kulttuuriasiasta, saako uskovinen suhtautua siveettömyyteen vapaamielisesti?
Entä onko pornon katsominen syntiä? Itsetyydytys siinä sivussa? Vai syyllistetäänkö meitä pornoa katsovia uskovaisia väärin perustein, tuhansia vuosia vanhoilla teksteillä, jotka eivät liity nyky-yhteiskuntaan millään tavalla?
Miten on?
Onko pornon katsominen oikeasti syntiä?
132
4342
Vastaukset
Raamattu on kultatason totuutta, joka sijoittuu totuudellisuudessa vasta kolmannelle sijalle. Se on monin tavoin uppimielinen kirja, joka heijastelee kylläkin luonnon ja eläinmaailman pyrkimystä saada vaikutusvaltaa ihmiskunnan asioihin.
Varsinainen ylin totuus löytyy antiikin filosofiasta, jonka mukaan NAUTINTO on suurin hyve ja KÄRSIMYS on suurin pahe ja paha. Tosiasia on, että ainakin mies kärsii melko paljon jos esiintyy seksuaalista kiihotusta. Se vaatii purkautumisen.
Eli kaikki seksuaalinen kiihotus pitäisi riipiä pois yhteiskunnasta mikäli raamatun vanhentuneelle näkökulmalle lähdettäisiin. Raamattu on vielä tekopyhien ja kaksinaismoralistien pyhä kirja. Sen noudattajat ovat harvassa todella ja siitä livetään yhtenään joko salaa tai julkisesti. Profeetta Hesekiel esittää jopa tilanteen, jossa muu maailma on taipunut luopumaan pornosta, mutta papit "kaikkein pyhimmässä" sitä katselevat. Melkoista tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia.
Luonto tulee kuitenkin ottaa huomioon. Se on vahva säädöksissään ja on luonut karman lakejaan yms. tuomiokäytäntöjä. Tietenkin sen lait ovat mielivaltaisia pohjimmiltaan, mutta varovainen sen suhteen tulee olla.
Itse kastson, että seuraava vuosituhat pitäisi ottaa LUONNON näkökulma huomioon ja pyrkiä luomaan Paratiisimaailmaa, jossa ei ole kiihotusta liiallista. Mutta valitettavaa on että papit "kaikkein pyhimmässään" eivät siihen kykene.- Anonyymi
Kristillisen TV-kanavan Taivas TV7:n tiedotuslehti 3/2018 www.tv 7.fi
Pia Rendic tutkii väitöskirjassaan pornon vaikutuksia. Rendic lähti tutkimusmatkalle paitsi pornoteollisuuteen myös käyttäjien maailmaan. Nopeasti hänelle valkeni ensinnäkin se, kuinka paljon pornoteollisuus tuottaa valheellisia viestejä medialle. "Kun alan jättäneiden ihmisten haastatteluja käy läpi, ymmärtää, kuinka runsaasti alalla on manipulaatiota, pakottamista, sukupuolitauteja, päihteiden käyttöä, alan sisäistä seksuaalista hyväksikäyttöä ja itsemurhia."
Netistä voi lukea lisää.
kysynpävaan. - Anonyymi
"Antiikin filosofia" ei ole tuollaista.
Raamattu vielä vähemmän. Meidän nykyisten arvojemmekin perusta...
- Anonyymi
> Onko tässä kyse Jumalan sanasta...
No, itse uskon, että kyseessä on Jumalan sana. Ei siis pidä tehdä aviorikosta, edes mielessä. Mutta, vaikka se ei olisi Jumalan sanaa, se on silti mielestäni hyvä ja oikea opetus. Ei ole hyvä asia tehdä aviorikosta, vaikka Jumala ei sitä kieltäisi.- Anonyymi
Ok. Sanot sitä hyväksi opetukseksi. Tuota...mistä tiedät, että se on Jumalan sana? Ihmisten kirjoittamana kuulopuheiden mukaan sukupolvia sen jälkeen kun väitetty lausunto on annettu.
Mutta samalla annoit juuri ymmärtää, että aviorikos on mielestäsi ihmisten kulttuuriin liittyvä asia. Miten niin? No kun sanoit, että ei ole hyvä, mutta et perustellut sitä mitenkään, että jos se ei ole Jumalan tahto, niin miksi se ei ole hyvä. Omasta mielestäsi mutta vailla minkäänlaisia perusteita.
Se voi olla Jumalan sanaa mutta yhtä hyvin voi olla että se ei ole. Minusta se vaikuttaa ennemminkin kulttuuriasialta. Mitä paha on alastomuudessa? Läheisyyden jakamisessa? Seksuaalisessa kanssakäymisessä ystävien kesken? Ja miten pornon katsominen voisi vahingoittaa sinuan itseäsi?
Jos joku lähtee pornokuvauksiin, se on oma valinta. Jos siellä huomaa tulleensa hyväksikäytetyksi, voi sieltä lähteä pois. Jos ei lähde, se on oma valinta. Miksi syyllistää näistä lieveilmiöistä täysin ulkopuolisia ihmisiä, jotka katsovat ilmaispornoa netistä? Itsetyydytys on täysin luonnollinen asia. Pornolla tai ilman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Sanot sitä hyväksi opetukseksi. Tuota...mistä tiedät, että se on Jumalan sana? Ihmisten kirjoittamana kuulopuheiden mukaan sukupolvia sen jälkeen kun väitetty lausunto on annettu.
Mutta samalla annoit juuri ymmärtää, että aviorikos on mielestäsi ihmisten kulttuuriin liittyvä asia. Miten niin? No kun sanoit, että ei ole hyvä, mutta et perustellut sitä mitenkään, että jos se ei ole Jumalan tahto, niin miksi se ei ole hyvä. Omasta mielestäsi mutta vailla minkäänlaisia perusteita.
Se voi olla Jumalan sanaa mutta yhtä hyvin voi olla että se ei ole. Minusta se vaikuttaa ennemminkin kulttuuriasialta. Mitä paha on alastomuudessa? Läheisyyden jakamisessa? Seksuaalisessa kanssakäymisessä ystävien kesken? Ja miten pornon katsominen voisi vahingoittaa sinuan itseäsi?
Jos joku lähtee pornokuvauksiin, se on oma valinta. Jos siellä huomaa tulleensa hyväksikäytetyksi, voi sieltä lähteä pois. Jos ei lähde, se on oma valinta. Miksi syyllistää näistä lieveilmiöistä täysin ulkopuolisia ihmisiä, jotka katsovat ilmaispornoa netistä? Itsetyydytys on täysin luonnollinen asia. Pornolla tai ilman.> Tuota...mistä tiedät, että se on Jumalan sana?
No, minun nähdäkseni ihmiset ovat pahoja, joten mitään hyvää ei ole ihmisistä odotettavissa. Ihminen opettaisi, tee niin kuin haluat, välittämättä seurauksista.
> Mitä paha on alastomuudessa?
Raamatun mukaan ihmiset olivat alasti Eedenissä, joten ei alastomuudessa ollut mitään pahaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Tuota...mistä tiedät, että se on Jumalan sana?
No, minun nähdäkseni ihmiset ovat pahoja, joten mitään hyvää ei ole ihmisistä odotettavissa. Ihminen opettaisi, tee niin kuin haluat, välittämättä seurauksista.
> Mitä paha on alastomuudessa?
Raamatun mukaan ihmiset olivat alasti Eedenissä, joten ei alastomuudessa ollut mitään pahaa.Alastomuus on saastaista,etenkin naisten
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ok. Sanot sitä hyväksi opetukseksi. Tuota...mistä tiedät, että se on Jumalan sana? Ihmisten kirjoittamana kuulopuheiden mukaan sukupolvia sen jälkeen kun väitetty lausunto on annettu.
Mutta samalla annoit juuri ymmärtää, että aviorikos on mielestäsi ihmisten kulttuuriin liittyvä asia. Miten niin? No kun sanoit, että ei ole hyvä, mutta et perustellut sitä mitenkään, että jos se ei ole Jumalan tahto, niin miksi se ei ole hyvä. Omasta mielestäsi mutta vailla minkäänlaisia perusteita.
Se voi olla Jumalan sanaa mutta yhtä hyvin voi olla että se ei ole. Minusta se vaikuttaa ennemminkin kulttuuriasialta. Mitä paha on alastomuudessa? Läheisyyden jakamisessa? Seksuaalisessa kanssakäymisessä ystävien kesken? Ja miten pornon katsominen voisi vahingoittaa sinuan itseäsi?
Jos joku lähtee pornokuvauksiin, se on oma valinta. Jos siellä huomaa tulleensa hyväksikäytetyksi, voi sieltä lähteä pois. Jos ei lähde, se on oma valinta. Miksi syyllistää näistä lieveilmiöistä täysin ulkopuolisia ihmisiä, jotka katsovat ilmaispornoa netistä? Itsetyydytys on täysin luonnollinen asia. Pornolla tai ilman.Onko millään oikeastaan mitään väliä, koska kaikki tieto ja moraali on "kulttuuriasiaa"?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alastomuus on saastaista,etenkin naisten
Sinäpä vitsin murjaisit .itsekkin olet syntynyt maailmaan ihan alasti. Ja naisen kroppa on kaunis alastomana , siksi monet taiteilijat ovat maalanneet alastomia naisia, sillä alastomuutta ei tarvitse aina ajatella seksi mielessä .äjoten kuka ihme sellaisenkin keksaisi että alastomuus olisi jotenkin syntistä , ihan luonnollista esim kun käydään saunassa ja uimassa . Tiukkapipojen on kaikki syntiä nykyään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Tuota...mistä tiedät, että se on Jumalan sana?
No, minun nähdäkseni ihmiset ovat pahoja, joten mitään hyvää ei ole ihmisistä odotettavissa. Ihminen opettaisi, tee niin kuin haluat, välittämättä seurauksista.
> Mitä paha on alastomuudessa?
Raamatun mukaan ihmiset olivat alasti Eedenissä, joten ei alastomuudessa ollut mitään pahaa.Paitsi että Adam & Eeva katsoivat alastomia toisiaan syntiin lankeamattomin silmin ennen kuin lankesivat, heillä ei vielä ollut HIMOA, Himo astui mukaan ketjuun synnin seurauksena, monet pornonäyttelijät voi olla "ja ovat" varattuja "naimisissa" ja onhan se sellainen lutkuttaminen a ryhmähärdääminen jotenki oudon näköistä puuhaa, hyi hitto, sinkku naista kyl ihailee😚 mutta se ryhmä lutkutus on haureutta ja antaa vääristyneen kuvan, Perkeleestähän se on, naivat vielä varattujen kanssa🤧
- Anonyymi
Jos ei käsitetä hedelmiä, mistä ongelmat tulevat, niin silloin kastosmisessa ei ole ongelmia. Mutta, jos näkee ihmiskaupan maailmanviettelyksen, ihmisrauniot, niin ei pornoteollisuus kiinnosta.
Ja raamatussahan on oiva neuvo ja apu asiaan. Jos tuntuu, että näpit palaa, niin ottaa puolison ja iloitsee hänen kanssaan siitä alueesta. Ja kas - ongelma on pois.
Kunhan sanan mukaan pitää hengähdystauon, että kerkiää rukoilla.
Kyllä se omanfiltin alla on tuttua ja turvallista se elämä ja niin mukavaa.
Sen puutarhan kun yhdessä hyvin hoitaa, niin siellä on kauniit kukkaset.- Anonyymi
Vai luuulet, että puolison ottaminen vie itsetyydytyksen tarpeeen pois. Kaikki puolisot eivät tykkää seksistä. Ja jotkut eivät siihen pysty muista syistä. Silloin tietokoneen monitorin ääressä on myös hyvin tuttua ja turvallista. Ja niin mukavaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai luuulet, että puolison ottaminen vie itsetyydytyksen tarpeeen pois. Kaikki puolisot eivät tykkää seksistä. Ja jotkut eivät siihen pysty muista syistä. Silloin tietokoneen monitorin ääressä on myös hyvin tuttua ja turvallista. Ja niin mukavaa...
Itsetyydytyksen tarve tulee omasta korvienvälin luulosairaudesta.
Eli luullaan, että on tyydytettävä lihaa, että hyvänolon elämäharha olisi sopusoinnussa.
Ei se niin mene. Jos ihminen ojentautuu elämäntilanteissa, niin ojentautumisen hedelmä tulee esiin. Kun ja jos puolison kohta tulee siihen elämänvaiheeseen, että vaikkapa sairaudentähden homma lopahtaa- niin sen osan saa ja voi jakaa.
Ei ole pakko olla sarvijaakkona, edes itselleen. Meinaan ihmisen korvienvälissä on myös katkaisin, eli kytkin, joka voi seksualisuuden puolella kääntää off- asentoon.
Mutta, jos aina nylkyttää elämässä, niin silloin stimulaatio on kuin huumeveikolla, ainetta on korvienvälistimulaatioon saatava.
Onko ongelma missä? Se on juuri asenteessa, missä mennään.
Jos sinun heppisi, ajatellaan vaikka todellista elämänongelmaa, niin sirkkelinterä paukkuu palasiksi ja heppi meni siinä samalla.
Eikä stimulaatiota voi toteuttaa, ei sen nenänkaivuulla hekumaa tule.
Korkeintaan rupi sieraimeen. Kun ja jos sinun kunniallinen vaimo jakaa sinun "ongelmasi" ja hän kääntää off- kytkimen, niin hän jakaa rakkaudessaan sinun osasi.
Siinä näet totuuden, mitä rakkaus ja elämä on.
Mutta, jos on sellainen nylkyttäjä, niin sehän on silloin sinun kaltaisesi.
Ottaa eteisestä kengät, kääntää kytkimen ON- asentoon ja lähtee sarvijaakkojen areenalle, ja SINÄ olet sitten se kohde, joka jää- ja mihin jää.
Kannattaa näitä elämänkiviä käännellä moneen suuntaan, niin löytää totuuden rakkauteen, eikä huuda halleluuujaata omien korvien ja nenän kaivelusta. SE meinaan on harhaa, se nenänkaivelu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsetyydytyksen tarve tulee omasta korvienvälin luulosairaudesta.
Eli luullaan, että on tyydytettävä lihaa, että hyvänolon elämäharha olisi sopusoinnussa.
Ei se niin mene. Jos ihminen ojentautuu elämäntilanteissa, niin ojentautumisen hedelmä tulee esiin. Kun ja jos puolison kohta tulee siihen elämänvaiheeseen, että vaikkapa sairaudentähden homma lopahtaa- niin sen osan saa ja voi jakaa.
Ei ole pakko olla sarvijaakkona, edes itselleen. Meinaan ihmisen korvienvälissä on myös katkaisin, eli kytkin, joka voi seksualisuuden puolella kääntää off- asentoon.
Mutta, jos aina nylkyttää elämässä, niin silloin stimulaatio on kuin huumeveikolla, ainetta on korvienvälistimulaatioon saatava.
Onko ongelma missä? Se on juuri asenteessa, missä mennään.
Jos sinun heppisi, ajatellaan vaikka todellista elämänongelmaa, niin sirkkelinterä paukkuu palasiksi ja heppi meni siinä samalla.
Eikä stimulaatiota voi toteuttaa, ei sen nenänkaivuulla hekumaa tule.
Korkeintaan rupi sieraimeen. Kun ja jos sinun kunniallinen vaimo jakaa sinun "ongelmasi" ja hän kääntää off- kytkimen, niin hän jakaa rakkaudessaan sinun osasi.
Siinä näet totuuden, mitä rakkaus ja elämä on.
Mutta, jos on sellainen nylkyttäjä, niin sehän on silloin sinun kaltaisesi.
Ottaa eteisestä kengät, kääntää kytkimen ON- asentoon ja lähtee sarvijaakkojen areenalle, ja SINÄ olet sitten se kohde, joka jää- ja mihin jää.
Kannattaa näitä elämänkiviä käännellä moneen suuntaan, niin löytää totuuden rakkauteen, eikä huuda halleluuujaata omien korvien ja nenän kaivelusta. SE meinaan on harhaa, se nenänkaivelu.Ymmärrän että nämä ovat terveen synnittömänä itseään pitävän uskovaisen omia mielipiteitä. Mutta mitäpä jos tutustuisit sellaisiin ihmisiin, jotka joutuvat päivittäin taistelemaan näiden asioiden kanssa. Huomaan, että sinä et kykene samaistumaan lähimmäistesi tilanteisiin. Mielipiteesi on lähinnä toisia aliarvioiva ja alentava. Et antanut edes yhtä Raamatun paikkaa väitteittesi tueksi
Kerronpa oman tilanteeni. Puolisolla on vakava sydänsairaus, jossa hän on koko ajan hyvin uupunut. Joskus jopa äärimmäisen uupunut. Itselläni on uupumussairaus ja vakava masennus. Näistä sinä et ymmärrä mitään mutta sanon sen että yleensä se on niin, että on hyvin harvinaista, että molemmat meistä sattuisivat olemaan samaan aikaa niin vähän uupununeita, että jaksaisimme edes ajatella hyväillä toisiamme. Seksiä on siitä syystä välillä ollut 1,5 vuoden aikana kerran. Ja me olemme kumpikin nuoria!! Olen ostanut seksileluja, jotta aktiin ei menisi niin kauaa aikaa, koska useasti on käynyt niin, että toinen hyytyy kesken kaiken mutta silti voimavarat eivät meinaa riittää seksiin. Välillä hyydyn minä ja välillä puolisoni.
Sitten on vielä niinkin, että uupunutta ei kiinnosta seksi. Näin monasti, puolison tilanteen kunnioituksesta johtuen, jää toinen puutteeseen, puolin ja toisin.
Sitten on toisella meistä on testosteronin ylituotantoa ja toisella hormonit heittelee. Ylituotanto saa käsittämättömän kovaa himokkuutta aikaan. Siihen ei auta rukoukset eikä Jeesukset vaan silloin tulee hulluksi jos tilanteelle ei tee jotain. Ja kun puoliso ei jaksa, niin mitäs neuvot silloin tekemään? Kyseessä on ihmisen luonnollinen tarve, jonka Jumala on häneen laittanut mutta sairaudesta johtuen elimistö on hallitsemattomalla tavalla vääristynyt.
Ja sitten on tuo vakava masennus, joka on vienyt kaikki hyvänolon tunteet pois. Mutta seksistä vielä sentään saa jotakin hyvän olon tunnetta. Kun seksi on ainoa, josta sitä saa, on elämä todella synkkää. Masennuksen takia hyvän olon tunteen metsästämisestä tulee pakonomaista ahdistuksen pahentaessa tilannetta.
Että anna sinä siinä sitten neuvojasi!
Ilmi selvästi sinun neuvosi ei perustu rakastavaan uskoon vaan on lähempänä kapeakatseisuutta ja Raamatulla päähän lyömistä kuin rakkaudellisia neuvoja.
Aloittajalle haluan sanoa, että pornon näyttelijän himoitseminen ei ole samanlaista himoa, mistä Jeesus puhuu tuossa Raamatun paikassa. Kun minä katson pornoa, se toimii visuaalisena kiihokkeena, jota ilman en tuntisi mielihyvää lainkaan. En mitään iloa ja hyvän olon tunnetta. Useasti en edes saa orgasmia ilman visuaalista kiihoketta. Joskus en saa orgasmia edes puolisoni kanssa johtuen kovasta uupumuksesta ja masennuksesta.
En minä pornoa katsoessani himoitse pääseväni oikeasti aktiin tuon elokuvan hahmon kanssa vaikka häntä ajatuksissani panenkin. En ikimaailmassa tekisi puolisolleni mitään sellaista, että pettäisin häntä jonkun toisen kanssa. Minulla ei ole himoa tai pakkomiellettä harrastaa seksiä tuon itse näyttelijän kanssa. Jos tässä jostakin himosta on kyse, niin kyse on lähinnä halusta saada mielihyvän tunne. Itse näyttelijään tuo himo ei kohdistu.
Kun Jeesus puhui naisen himoitsemisesta, uskon, että hän tarkoitti tällä sitä, että tuo himon kohde on joku todellinen ihminen, jonka joku haluaa omistaa hetkeksi enemmän kuin oman puolisonsa. Elokuvan hahmon kanssa ei voi puhua, asua, häntä ei voi tavata, koskettaa, hyväillä, tms. Hänen kanssaan ei voi yhtyä. Kyse on täysin fiktiivisestä henkilöstä, kuvasta näyttöruudulla. Kun himo johtaa syntiin Jeesuksen maailmassa, on silloin kyse elävästä henkilöstä, jonka himoitseminen pystyy johtamaan fyysiseen tekoon, syntiin, mitä tässä elokuvan tapauksessa ei voi käydä. Tuon Raamatun ajan naisen himoitseminen, jos himon olisi antanut kasvaa ja johtaa johonkin, se olisi johtanut suoraan syntinä pidettyyn asiaan: aviorikokseen tai haureellisuuteen. Jos taas pornon katsomisen antaa johtaa suoraan johonkin, niin mihinkäs se johtaa? Ei ainakaan minun tapauksessani haureellisuuteen eikä aviorikokseen. Korkeintaan vastakkaisen sukupuolen kauniina pitämiseen ja oman puolisoni haluamiseen entistä enemmän. Ei siis mihinkään Raamatun syntinä pitämään asiaan. Päin vastoin.
En oikein jaksa uskoa, että Jeesus olisi tarkoittanut lauseellaan tätä meidän aikamme pornon katsomista. Raamatun lauseita ei voi suoraan soveltaa tähän tapaukseen, koska tälläistä tapausta sieltä ei löydy, ei lähellekään. Silloin asiaa on katsottava Raamatun kokonaissanomaa vasten. Rikkooko se lähimmäisen rakkautta tai rakkautta Jumalaa kohtaan. Ei minusta kumpaakaan, jos pornoteollisuuden lieveilmiöitä ei lasketa. Mitta sellaistakin pornoa on tarjolla, jossa ketään ei loukata.
Mikä siis pornon katsomisesta tekee syntiä? Vastaapa siihen ja ota huomioon, että lähimmäisesi elinolosuhteet ovat todennäköisesti aivan erilaiset kuin sinun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän että nämä ovat terveen synnittömänä itseään pitävän uskovaisen omia mielipiteitä. Mutta mitäpä jos tutustuisit sellaisiin ihmisiin, jotka joutuvat päivittäin taistelemaan näiden asioiden kanssa. Huomaan, että sinä et kykene samaistumaan lähimmäistesi tilanteisiin. Mielipiteesi on lähinnä toisia aliarvioiva ja alentava. Et antanut edes yhtä Raamatun paikkaa väitteittesi tueksi
Kerronpa oman tilanteeni. Puolisolla on vakava sydänsairaus, jossa hän on koko ajan hyvin uupunut. Joskus jopa äärimmäisen uupunut. Itselläni on uupumussairaus ja vakava masennus. Näistä sinä et ymmärrä mitään mutta sanon sen että yleensä se on niin, että on hyvin harvinaista, että molemmat meistä sattuisivat olemaan samaan aikaa niin vähän uupununeita, että jaksaisimme edes ajatella hyväillä toisiamme. Seksiä on siitä syystä välillä ollut 1,5 vuoden aikana kerran. Ja me olemme kumpikin nuoria!! Olen ostanut seksileluja, jotta aktiin ei menisi niin kauaa aikaa, koska useasti on käynyt niin, että toinen hyytyy kesken kaiken mutta silti voimavarat eivät meinaa riittää seksiin. Välillä hyydyn minä ja välillä puolisoni.
Sitten on vielä niinkin, että uupunutta ei kiinnosta seksi. Näin monasti, puolison tilanteen kunnioituksesta johtuen, jää toinen puutteeseen, puolin ja toisin.
Sitten on toisella meistä on testosteronin ylituotantoa ja toisella hormonit heittelee. Ylituotanto saa käsittämättömän kovaa himokkuutta aikaan. Siihen ei auta rukoukset eikä Jeesukset vaan silloin tulee hulluksi jos tilanteelle ei tee jotain. Ja kun puoliso ei jaksa, niin mitäs neuvot silloin tekemään? Kyseessä on ihmisen luonnollinen tarve, jonka Jumala on häneen laittanut mutta sairaudesta johtuen elimistö on hallitsemattomalla tavalla vääristynyt.
Ja sitten on tuo vakava masennus, joka on vienyt kaikki hyvänolon tunteet pois. Mutta seksistä vielä sentään saa jotakin hyvän olon tunnetta. Kun seksi on ainoa, josta sitä saa, on elämä todella synkkää. Masennuksen takia hyvän olon tunteen metsästämisestä tulee pakonomaista ahdistuksen pahentaessa tilannetta.
Että anna sinä siinä sitten neuvojasi!
Ilmi selvästi sinun neuvosi ei perustu rakastavaan uskoon vaan on lähempänä kapeakatseisuutta ja Raamatulla päähän lyömistä kuin rakkaudellisia neuvoja.
Aloittajalle haluan sanoa, että pornon näyttelijän himoitseminen ei ole samanlaista himoa, mistä Jeesus puhuu tuossa Raamatun paikassa. Kun minä katson pornoa, se toimii visuaalisena kiihokkeena, jota ilman en tuntisi mielihyvää lainkaan. En mitään iloa ja hyvän olon tunnetta. Useasti en edes saa orgasmia ilman visuaalista kiihoketta. Joskus en saa orgasmia edes puolisoni kanssa johtuen kovasta uupumuksesta ja masennuksesta.
En minä pornoa katsoessani himoitse pääseväni oikeasti aktiin tuon elokuvan hahmon kanssa vaikka häntä ajatuksissani panenkin. En ikimaailmassa tekisi puolisolleni mitään sellaista, että pettäisin häntä jonkun toisen kanssa. Minulla ei ole himoa tai pakkomiellettä harrastaa seksiä tuon itse näyttelijän kanssa. Jos tässä jostakin himosta on kyse, niin kyse on lähinnä halusta saada mielihyvän tunne. Itse näyttelijään tuo himo ei kohdistu.
Kun Jeesus puhui naisen himoitsemisesta, uskon, että hän tarkoitti tällä sitä, että tuo himon kohde on joku todellinen ihminen, jonka joku haluaa omistaa hetkeksi enemmän kuin oman puolisonsa. Elokuvan hahmon kanssa ei voi puhua, asua, häntä ei voi tavata, koskettaa, hyväillä, tms. Hänen kanssaan ei voi yhtyä. Kyse on täysin fiktiivisestä henkilöstä, kuvasta näyttöruudulla. Kun himo johtaa syntiin Jeesuksen maailmassa, on silloin kyse elävästä henkilöstä, jonka himoitseminen pystyy johtamaan fyysiseen tekoon, syntiin, mitä tässä elokuvan tapauksessa ei voi käydä. Tuon Raamatun ajan naisen himoitseminen, jos himon olisi antanut kasvaa ja johtaa johonkin, se olisi johtanut suoraan syntinä pidettyyn asiaan: aviorikokseen tai haureellisuuteen. Jos taas pornon katsomisen antaa johtaa suoraan johonkin, niin mihinkäs se johtaa? Ei ainakaan minun tapauksessani haureellisuuteen eikä aviorikokseen. Korkeintaan vastakkaisen sukupuolen kauniina pitämiseen ja oman puolisoni haluamiseen entistä enemmän. Ei siis mihinkään Raamatun syntinä pitämään asiaan. Päin vastoin.
En oikein jaksa uskoa, että Jeesus olisi tarkoittanut lauseellaan tätä meidän aikamme pornon katsomista. Raamatun lauseita ei voi suoraan soveltaa tähän tapaukseen, koska tälläistä tapausta sieltä ei löydy, ei lähellekään. Silloin asiaa on katsottava Raamatun kokonaissanomaa vasten. Rikkooko se lähimmäisen rakkautta tai rakkautta Jumalaa kohtaan. Ei minusta kumpaakaan, jos pornoteollisuuden lieveilmiöitä ei lasketa. Mitta sellaistakin pornoa on tarjolla, jossa ketään ei loukata.
Mikä siis pornon katsomisesta tekee syntiä? Vastaapa siihen ja ota huomioon, että lähimmäisesi elinolosuhteet ovat todennäköisesti aivan erilaiset kuin sinun.Tuon jäljeen on aika vaikea väittää pornon katsomista synniksi. Mutta missä mene raja sen suhteen kenelle ja milloin pornon katsominen on syntiä ja milloin ei? Voiko yksi tehdä saman asian sortumatta syntiin kun toinen taas tekee syntiä samasta asiasta.
Onko sitten OK katsoa synnin tekemistä? Elokuvat on täynnä synnin tekemistä tai sen näyttelemistä. Onko sen katsominen syntiä? Elokuvien katsominen vaikuttaa tajuntaamme hypnoosin tavoin. Hypnoosi, kuten.TV:n tuijottelu ohittaa aivojen moraaliset suojatoiminnot ajatusten tasolla. Ihan noin niin kuin tutkimusten mukaan. Eikö olisi parempi lukea vaikka Raamattua ennen kuin katsoa syntiä televisiosta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai luuulet, että puolison ottaminen vie itsetyydytyksen tarpeeen pois. Kaikki puolisot eivät tykkää seksistä. Ja jotkut eivät siihen pysty muista syistä. Silloin tietokoneen monitorin ääressä on myös hyvin tuttua ja turvallista. Ja niin mukavaa...
Jos puolisoa ei kiinnosta seksi, niin miksi jatkaa avioliittoa yleensäkään ja turvautua pornofilmien sanomaan seksistä joka ei ole edes luonnollista siksi sen nimi onkin pornoa .
Kylmät puolisot eivät tarvitse toista ihmistä sen osoittavat juuri sillä etteivät muka tykkää seksistä joka on sentään osa elämää
- Anonyymi
Jo lähtökohtaisesti järjetön ajatus, että porno olisi syntiä.
Jumala loi ihmiskehon, jotta sitä käytettäisiin. Hän myös lisäsi kehoihin ominaisuuden nauttia seksistä.
Jos nyt sitten ihminen toteuttaa Jumalan tahtoa, ja nautittaa kehoaan, ei se voi mitenkään olla syntiä.
Synnit sun muut harhaopit on lisätty raamattuun kirkon sisäisten valtaapitävien valtataistelun yhteydessä.
Raamatun alkuperäinen viesti on, nauttikaa ja viihtykää se lyhyt maanpäällinen aika joka teillä on.- Anonyymi
No, johan aivopierun päästit pahanhajuisena.
Toivottavasti sinulla ei ole vaikka tytärtä, joka toteuttaa näkemystäsi.
Hän voi olla ihmiskauppiaitten hakkaama myyntipakkaus, josta kuolaat.
Niinkö typerä on ihminen? Jos ihmiset olisi terveitä ihmisiä, niin maailma kuivuisi siitä, mikä meidänkin maan punaiset lyhdyt kantavat kelmeissä valoissaan, ja ne tyhjät sielut, jotka-- luuloissaan hakevat juotavaa vettä haljenneista kaivoista, joka ei vettä pidä.
Mutta, jos ei ole tietoa ammentanut, vaikka ammattipuolen ihmisten kertomista, uhrien sanomisista ja liha jyllää, niin addiktiohan silloin jyllää jonkun mollukoissa.
Voi polosta. - Anonyymi

Voi polosta.On olemassa pornoa, jossa ketään ei loukata eikä hyväksi käytetä. Sellaisia löytyy genreistä: christian porn ja feminin porn. Näille näyttelijöille maksetaan kunnon palkka eikä heitä käytetä hyväksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On olemassa pornoa, jossa ketään ei loukata eikä hyväksi käytetä. Sellaisia löytyy genreistä: christian porn ja feminin porn. Näille näyttelijöille maksetaan kunnon palkka eikä heitä käytetä hyväksi.
9.10.2019 palataan asiaan.
Porno on ongelma käyttäjälleen.
Tuossahan oli vasta Perjantai- ohjelmassa toimittaja, joka kävi tekemässä päksit pornon tuottajien luona. Kertoi, että se on ongelma, se vie halut kotonakin, eli normaaliin juttuun ja halusi pois sen piiristä.
Eli johan tuo ohjelman viesti oli toimittajalta se, että porno on ongelma.
Siis miksi ottaa ongelmaa tupaansa, koska se tuo ongelman jo avioparin välille.
Ja se voi juuri itsestäänkin rakentaa muurin, vaimon ja miehen välille, kun mies kuluttaa haluaan runkkaamalla jonkun pornokinkun äärelä.
Jos mikä, niin se on sairasta jo itsessään. Se addiktoi, kuten toimittaja totesi.
Siis repäskää se silmä päästä ja käsi poikki. Suomeksi tarkoittaa sitä, että teoilleen sanoon pänks! loppu.
Siitä lähtee parananeminen, ja se sairas puoliso, on paljon ihanampi, kun ei ole itsellään känsiä kädessä, eikä himot hyrrää tyhjässä.
On onnellisia yhdessä ja puoliso voi sanoa, että se rakkauvessa hipasee häntä.
Eli kosketus voi tuoda sen tyydytyksen. Eli korvienväli on toiminnan keskus.
Ei tominnan keskus ole siellä roikottimissa, eli housuissa. Se on päänupissa.
Ja kun se siellä päänupissa on, niin nuppia voi opettaa.
Nuppi vie ihmistä siihensuuntaan, miten sitä ruokkii.
Siksipä on niitä seksualirikollisiakin, kun on ruokittu huonoilla eväillä korvieväliä ja alkaa mieli vipottaa.
Näin se vain on. Järkevä suhtautuminen asioihin, se vie elämää terveeseen suuntaan, eikä välttämättä tarvitse känsiä käsissä hangata. Se on luuloa, että niitä känsiä tarvitaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
9.10.2019 palataan asiaan.
Porno on ongelma käyttäjälleen.
Tuossahan oli vasta Perjantai- ohjelmassa toimittaja, joka kävi tekemässä päksit pornon tuottajien luona. Kertoi, että se on ongelma, se vie halut kotonakin, eli normaaliin juttuun ja halusi pois sen piiristä.
Eli johan tuo ohjelman viesti oli toimittajalta se, että porno on ongelma.
Siis miksi ottaa ongelmaa tupaansa, koska se tuo ongelman jo avioparin välille.
Ja se voi juuri itsestäänkin rakentaa muurin, vaimon ja miehen välille, kun mies kuluttaa haluaan runkkaamalla jonkun pornokinkun äärelä.
Jos mikä, niin se on sairasta jo itsessään. Se addiktoi, kuten toimittaja totesi.
Siis repäskää se silmä päästä ja käsi poikki. Suomeksi tarkoittaa sitä, että teoilleen sanoon pänks! loppu.
Siitä lähtee parananeminen, ja se sairas puoliso, on paljon ihanampi, kun ei ole itsellään känsiä kädessä, eikä himot hyrrää tyhjässä.
On onnellisia yhdessä ja puoliso voi sanoa, että se rakkauvessa hipasee häntä.
Eli kosketus voi tuoda sen tyydytyksen. Eli korvienväli on toiminnan keskus.
Ei tominnan keskus ole siellä roikottimissa, eli housuissa. Se on päänupissa.
Ja kun se siellä päänupissa on, niin nuppia voi opettaa.
Nuppi vie ihmistä siihensuuntaan, miten sitä ruokkii.
Siksipä on niitä seksualirikollisiakin, kun on ruokittu huonoilla eväillä korvieväliä ja alkaa mieli vipottaa.
Näin se vain on. Järkevä suhtautuminen asioihin, se vie elämää terveeseen suuntaan, eikä välttämättä tarvitse känsiä käsissä hangata. Se on luuloa, että niitä känsiä tarvitaan.Jotenkin kuitenkin ristiriitaista sentään kun katsellaan pornoa ja sitten haukutaan muuten naisia joilla sattaa olla hieman avara kaula aukko pukeutumisessaan ja nimityksiä ei säästellä, mutta itseään kyllä kiihoitellaan teko yhdyntöjen hurmiossanne, vänän niinkuin Madonna huora ajattelua . Joten periaatteet on todella skitsofeenit monella.
Siis nainen joka esittää jotain seksikonetta televisiossa onkin todellisuudessa haukuttu rumilla nimityksillä. Eikö silloin voisi valita jotenkin mihin ryhmään kuuluu.nämä pornoa katsovat miehet eivät koskaan hyväksyisi omaan tytärtään tai vaimoaan näyttelemässä pornoa filmeissä, mutta nekin naiset jotka siellä näyttelee ovat aina jonkun tyttäriä tai vaimoja.siis silkkaa hyväksikäyttöä jossa raha on ainut asia miksi näitä filmejä tehdään .
- Anonyymi
Minä en sano, että pornon katsominen olisi syntiä tai että se ei olisi mutta mietitääs nyt hetken tätä asia.
No jos uskoo tietyn raamatunpaikan Jeesuksen sanoja, niin onhan se silloin syntiä, jos aitoa ihmistä himoitsee mutta entäpä pornoelokuvan ihmisen himoitseminen? Onko kuvitteellisen televisiohahmon himoitseminen aitoa himoitsemIsta? Toisalta, miksi sitä pornoa muuten katsottaisiin kuin himonsa tyydyttämiseksi.
Mutta mitä pahaa on himossa, jonka Jumala on ihmiseen laittanut? Mitä pahaa on siinä, että ihminen toteuttaa omaa himoaan silloin kun sen toteuttaminen ei aiheuta toiselle pahaa?
Minusta on aiheellista kysyä, onko Jeesuksen sanat tästä aiheesta olleet ihan oikeasti Jeesuksen omia. Ja vaikka Jeesus olisi niin sanonutkin, että jo naisen himoitseminen mielessään olisi aviorikos, niin eikös se Jeesuskin ollut oman aikansa kulttuurin ilmentäjä? Suhtautuisiko Jeesus asiaan samoin, jos ympärillä ollut populaatio olisi suhtautunut asiaan myötämielisemmin?
Raamattu selittää, että syntiä ei tapahdu ennen kuin himo tulee raskaaksi.
Jaakobin kirje 1:14-15
Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Kun sitten himo tulee raskaaksi, se synnyttää synnin, ja kun synti on kypsynyt täyteen mittaansa, se synnyttää kuoleman.
Tästä voi mielestäni tulkita, että synti on toimenpide ja tapahtuma, jossa sen tekijä tietoisesti suorittaa synnillisen teon. Mikä olisi se synnillinen teko, joka pornon katsomisessa ja toisen himoitsemisessa tapahtuisi? Silmien auki pitäminenkö? Kun himo kasvaa raskaaksi, siitä syntyy synninnteko. Olisiko se syntyvä synninteko johonkin muuhun kuin omaan puolisoonsa sekaantuminen? Ilmiselvästi! Miksi siis jo himoitsevat ajatuksetkin ovat Jeesuksen mielestä syntiä?
Entäpä jos ei ole avioliitossa, niin mikä toisen himoitsemisesta tekisi aviorikoksen? Miten ihmiset ikinä tapaisivat tulevan puolisonsa, jos toisen himoitseminen olisi syntiä? Uskoakseni aviorikos on syntiä siksi, että siinä petetään toinen. Siinä valehdellaan toiselle. Sitä Jumala vihaa!
Raamattu on haureudesta yksiselitteinen. Se on pahin synti kaikista Raamatun mukaan. Mutta se ei ole haureutta, jos harrastaa sooloseksiä tai katsoo pornoa. Jos himo kohdistuu todelliseen ihmiseen, synnyttääkö se todellisen synnin. Entä jos himo kohdistuu tietokoneella tehtyy pornoelokuvan epätodelliseen hahmoon, niin synnyttääkö se epätodellisen synnin? Mikä masturboinnissa tai pornon katsomisessa on todelliselta puolisolta pois? Mikä siinä on hänen pettämistään? Sekö ihmisten kuvittelema parisuhteessa elävän ihmisen normatiivisen liikkumarajan ylitys, joka tapahtuu ihmisen aivoissa? Ei pornon katsomista ja masturbaatiota harrastava ihminen anna omastaa kenellekään muulle kuin itselleen. Ihminen ei voi omistaa toisen ajatuksia. Toisen ajatukset eivät kuulu hänelle. Mutta kaikesta voi sopia puolisonsa kanssa. Myös pornon katsomisesta, jos sille on tarvetta.
Onko pornon katsominen siis syntiä?- Anonyymi
Tämän päivän Iltasanomat käy läpi tuota asiaa.
kysynpävaan. - Anonyymi
Ihminen myy sielunrauhansa.
Luullaanko, että itse Vapahtaja istuisi leffassa ja ......
Jeesus sanoo omilleen. Seuraa Minua!
Siellä on lepo, vapaus, sekä elämä.
Maailma leipoo miten leipoo, mutta se onkin sitten oma juttunsa, mistä sitten makasavat oman hintansa.
Hammaslääkärikin katsoo suusta, millainen sairaus on tullut ja arvatkaa mistä!
Jos oltaisiin ihmiseksi ja elämänohjeellisen neuvojen toteuttaja, niin sellaisia "suu" sairauksia ei ihminen kanna. Tai vääräntavan lapsettomuutta, jne.
Eli hintalappu... Sellainenkin on olemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen myy sielunrauhansa.
Luullaanko, että itse Vapahtaja istuisi leffassa ja ......
Jeesus sanoo omilleen. Seuraa Minua!
Siellä on lepo, vapaus, sekä elämä.
Maailma leipoo miten leipoo, mutta se onkin sitten oma juttunsa, mistä sitten makasavat oman hintansa.
Hammaslääkärikin katsoo suusta, millainen sairaus on tullut ja arvatkaa mistä!
Jos oltaisiin ihmiseksi ja elämänohjeellisen neuvojen toteuttaja, niin sellaisia "suu" sairauksia ei ihminen kanna. Tai vääräntavan lapsettomuutta, jne.
Eli hintalappu... Sellainenkin on olemassa.Miten sairaudet liittyvät pornon katsomiseen?
Jos Jeesus olisi maapallolla, hän todennäköisesti menisi juuri sinne pornonäytökseen. Hän parantaisi siellä sairaita ja auttaisi ihmisiä niissä elämäntilanteissa, joiden johdosta nämä katsovat pornoa, toisin kuin sinä, joka inhoat näitä ihmisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän päivän Iltasanomat käy läpi tuota asiaa.
kysynpävaan.Kappas vaan. Laitetaanpa linkkikin mukaan. Tässä siis kuvankaunis nainen, joka nauttii näyttelemisestä.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/cfd1e50a-40eb-4a37-bfb6-2d47ef0846fa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kappas vaan. Laitetaanpa linkkikin mukaan. Tässä siis kuvankaunis nainen, joka nauttii näyttelemisestä.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/cfd1e50a-40eb-4a37-bfb6-2d47ef0846faSekoitit nyt lehdet.
kysynpävaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sairaudet liittyvät pornon katsomiseen?
Jos Jeesus olisi maapallolla, hän todennäköisesti menisi juuri sinne pornonäytökseen. Hän parantaisi siellä sairaita ja auttaisi ihmisiä niissä elämäntilanteissa, joiden johdosta nämä katsovat pornoa, toisin kuin sinä, joka inhoat näitä ihmisiä.Ei kyse ole siitä, että sinua inhoaisin, mutta haluan vapauttaa sinut nylkytyksestä.
Ei ole pakko hinkata ja huohottaa, että nyt.
Elämä on laajempi ja hallittavampi, kun ei ala olla lihanviepäläinen, että luulee että himon in, kun sen viepänä on.
Elämän hallinta on hallintaa ja kun elämää hallitsee, niin lihakin tottelee. SE taas tuo sielunrauhan. - Anonyymi
"eikös se Jeesuskin ollut oman aikansa kulttuurin ilmentäjä?"
No ainakin Isänsä, siis se Raamatun Jahve oli.
Ennen muinoin se lahtasi raivopäissään samantien kaikki lihanhimoihin langenneet lapsukaisensa, nyt ne saavat aivan rauhassa toteuttaa lihallisia himojaan ilman, että Isukki puuttuisi asiaan mitenkään.
Kulttuuri on siis mitä ilmeisimmin vaikuttanut Jahvenkin käytökseen ja hänestäkin on tullut suvaitsevaisempi. Tosin siellä Raamatussa se kyllä väittää:"Minä, Herra, en muutu" Mal.3:6
Joten ehkä sillä sittenkin on vain niin kiireitä muualla, ettei se nyt tällä hetkellä ehdi hoitelemaan tuhmia lapsukaisiaan pois päiviltä ...tai ehkä se on rauhoittunut ja siirtynyt hutkivasta tuomiosta tutkivaan tuomioon ja palaa asiaan vasta sen jälkeen ja tulee sitten tuulispäänä tänne raivoamaan...
- Anonyymi
Jeesus oli porttojen ja karvaisten kalastajamiesten kanssa hilluva bi-seksuaali.
Jeesukselle mikään reikä ei ollut liian ahdas, koska pikkumunaiset miehet eivät valita. Niin, Jeesuksen tai Paavalin aikana tuo pornon katselu ei ollut esillä ihan samassa laajuudessa kuin tänä päivänä, eikä kulttuurikaan ollut aivan sama kuin länsimaissa nykyään.
Mutta Jeesus antoi ohjeeksi että mikä men ee vatsaan, se ulostuu, eikä saastuta ihmistä, koskien syömistä "saastunein" = pesemättömin käsin.
Miksi pornon suhteen olisi asiat jotenkin erilailla ???
Nälkä on ihan luonnollinen motivaatio syödä, vaikka saastineillakin käsillä, eikö halu toiseen sukupuoleen ole ihan vastaavasti luonnollinen motivaatio katsella pornoa ?
Molemmat tarpeet on ihan luojan luomia. Ja jos niiden tyydyttäminen tapahtuu lähimmäistä vahingoittamatta, eikös sen mukaan pornon katselu ole muka parempi tapa tyydyttää luonnollisia tarpeita kuin toiseen käsiksi käyminen ???
WHAT IS THE PROBLEM ???
Jos ei, niin miksi ?Tietysti, joku turhake saattaisi kommentoida, että puutteessä ja tarpeessa eläminen olisi jonkinlainen "hyve". Pitäisikö siis elää nälässä ja puutteessa, jotta ns. "jumala" olisi tyytyväinen ???
En usko pätkän vertaa, että meillä olisi Jumala, joka haluaa ihmisten kärsivän 70 vuotta. Jos joku uskoo tällaiseen, niin kertokoon toki, että pitäisi elää nälässä, kylmässä, ja seksuaalisessa puutteessa koko elämänsä ihan vain siksi, että ns. "jumala" ainoastaan etsisi ihmisiä joita saisi grillata ! Koska minusta Jumala on kehottanut vain rakastamaan lähimmäistään, ja sitä ei pornon katselu mitenkään riko.- Anonyymi
Exap kirjoitti:
Tietysti, joku turhake saattaisi kommentoida, että puutteessä ja tarpeessa eläminen olisi jonkinlainen "hyve". Pitäisikö siis elää nälässä ja puutteessa, jotta ns. "jumala" olisi tyytyväinen ???
En usko pätkän vertaa, että meillä olisi Jumala, joka haluaa ihmisten kärsivän 70 vuotta. Jos joku uskoo tällaiseen, niin kertokoon toki, että pitäisi elää nälässä, kylmässä, ja seksuaalisessa puutteessa koko elämänsä ihan vain siksi, että ns. "jumala" ainoastaan etsisi ihmisiä joita saisi grillata ! Koska minusta Jumala on kehottanut vain rakastamaan lähimmäistään, ja sitä ei pornon katselu mitenkään riko.Hyvä Exap!
Seksuaalisuuden tukahduttaminen on ollut kirkkojen vallankäytön väline vuosisatoja. Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat...
Mutta minkä raamatunkohdan mukaan asketismi olisi tavoiteltavaa? Puhumattakaan, että se tehtäisiin perustarpeiden tyydyttämisen kustannuksella. - Anonyymi
Exap kirjoitti:
Tietysti, joku turhake saattaisi kommentoida, että puutteessä ja tarpeessa eläminen olisi jonkinlainen "hyve". Pitäisikö siis elää nälässä ja puutteessa, jotta ns. "jumala" olisi tyytyväinen ???
En usko pätkän vertaa, että meillä olisi Jumala, joka haluaa ihmisten kärsivän 70 vuotta. Jos joku uskoo tällaiseen, niin kertokoon toki, että pitäisi elää nälässä, kylmässä, ja seksuaalisessa puutteessa koko elämänsä ihan vain siksi, että ns. "jumala" ainoastaan etsisi ihmisiä joita saisi grillata ! Koska minusta Jumala on kehottanut vain rakastamaan lähimmäistään, ja sitä ei pornon katselu mitenkään riko."Pitäisikö siis elää nälässä ja puutteessa, jotta ns. "jumala" olisi tyytyväinen ???
En usko pätkän vertaa, että meillä olisi Jumala, joka haluaa ihmisten kärsivän 70 vuotta."
No jos ei 70 vuotta, niin kyllä 40 vuotta nyt ainakin pitäisi jaksaa kärvistellä Jahven mieliksi. Siitä on todistekin olemassa.
4. Moos. 11
Että terveisiä vaan kaikille himojensa kourissa kärvisteleville!
Jos ette lapsukaiset elä siivosti ja hillitse himojanne, niin tutkivan tuomion jälkeen Isukki tulee ja tappaa teidät! - Anonyymi
No kellään ei siis ole mitään todisteita mitä joku Jeesus on sanonut tai tehnyt ainoastaan mielikuvituksia asioista jotka kyllä menee hyväisesti yli normin joka asiassa.
- Anonyymi
Eiköhön sen jokainen määritä ihan itse onko syntiä vai ei. Jos se on mielestäsi syntiä niin älä katso, jos tuntuu et ei ole niin katso rauhassa ja nauti :)
En usko Jumalaan, enkä Jeesukseen enkä muihinkaan taruolentoihin. Nautin pornon katselusta silloin kun siltä tuntuu, samoin itsetyydytyksestä ja seksistä. En mieti seksuaalisia asioita syntinä vaan luonnollisena ihmisyyteen kuuluvana asiana."Eiköhön sen jokainen määritä ihan itse onko syntiä vai ei. "
Ai niinkö ??? Ihan oikeestikko ?
Ettäkö siis jokainen ihminen ihan omassa vallassaan määrittelee itse miten JUMALA määrittelee synnin, miten JUMALA määrittelee sen, mikä on oikein tai väärin ???
Jokaisen ihmien omalla vastuulla on toki se, miten elää, mutta ihmisen päätettävissä ei aikuisen oikeesti ole se, miten Jumala määrittelee synnin, joka kuitenkin on minun nähdäkseni väärin tekemistä Jumalaa ja/tai lähimmäistä vastaan, eli poikkeamista Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta.
Minusta kukaan ihminen ei siis kuitenkaan itse määrittele "syntiä". Ei edes omalle kohdalleen.- Anonyymi
Jos itse katsoisin pornoa niin silloin minun olisi hyväksyttävä myös se että pornotähdet käyttävät usein huumeita jaksaakseen kestää nämä tuokiot jotenkin, moni nainen on ajautunut pornoindustiin ainostaan rahan vuoksi ja kuolettaa oman aidot tunteensa tekemällä kuten käsketään. Näitä naisia sitten pornon katselijat halveksivat oikeassa elämässään ajattelematta yhtään että itse tyydyttävät itseään juuri katselemalla näiden naisten ns rakastelua, joka heille on ainoastaan pakko että saavaat murkinaa pöytään perheilleen
- Anonyymi
Pierasin kirkossa; tein syntiä?
Tapoin Jahven käskystä naapurini; en tehnyt syntiä, mutta olisin tehnyt syntiä, ellen olisi noudattanut Jahven selvää käskyä? - Anonyymi
USKOMATONTA?!!
Tästä ketjusta on poistettu sääntöjenvastaisena kirjoitukseni, jossa kuvasin, mitä TV-pornossa yleensä tapahtuu. Silti joidenkin mielestä pornon katseleminen ei voi olla syntiä, vaikka totuus ja kuvaus siitä, mitä siinä yleensä tapahtuu, on niin iljettävää, ettei se kestä päivänvaloa.
Siis: se on alusta loppuun saakka MEKAANISTA jyystämistä, jossa sukupuolielimiä ja koko toimitusta esitetään joka kulmasta noin puolentunnin ajan.
Pornossa naiset usein myös aivan ilmiselvästi teeskentelevät nauttivansa esityksestä: voihkivat (joskus tulee selvästi nauhalta), vääntelevät naamaansa aivan surkuhupaisen typerästi sekä yrittävät usein peitellä inhotustaan "loppuhuipennuksessa". Aitoa naaman vääntely kuitenkin on anaaliseksissä, jolloin yritetään teeskennellä, että se johtuisi nautinnosta kivun sijaan. Se uskoo, joka HALUAA uskoa...
Ja tätä näytelmää toistetaan yleensä aina saman kaavan mukaan.
Katsotaanpa kuinka pian tämä näkökulma pornosta poistetaan tästä taas "sopimattomana"...- Anonyymi
"Tästä ketjusta on poistettu sääntöjenvastaisena kirjoitukseni, jossa kuvasin, mitä TV-pornossa yleensä tapahtuu. Silti joidenkin mielestä pornon katseleminen ei voi olla syntiä, vaikka totuus ja kuvaus siitä, mitä siinä yleensä tapahtuu, on niin iljettävää, ettei se kestä päivänvaloa."
Ai että siitä huolimatta, että kirjoituksesi oli poistettu, joidenkin mielestä pornon katseleminen ei voi olla syntiä? En osaa nähdä asiayhteyttä noiden asioiden välillä.
Mutta hyvä, jos olet alan asiantuntija ja kerrot kokemuksistasi tällä palstalla. Ja näin sinä olet kokenut:
"Siis: se on alusta loppuun saakka MEKAANISTA jyystämistä, jossa sukupuolielimiä ja koko toimitusta esitetään joka kulmasta noin puolentunnin ajan.
Pornossa naiset usein myös aivan ilmiselvästi teeskentelevät nauttivansa esityksestä: voihkivat (joskus tulee selvästi nauhalta), vääntelevät naamaansa aivan surkuhupaisen typerästi sekä yrittävät usein peitellä inhotustaan "loppuhuipennuksessa". Aitoa naaman vääntely kuitenkin on anaaliseksissä, jolloin yritetään teeskennellä, että se johtuisi nautinnosta kivun sijaan. -- Ja tätä näytelmää toistetaan yleensä aina saman kaavan mukaan."
Olet siis anaalipornon asiantuntija. Kuitenkin esityksesi jää melko suppeaksi eri genrejen suhteen. Olet katsellut tarpeesi ja halusi mukaisesti juuri kuvaamasi mukaistapornoa. Mutta pornoa on muunlaistakin.
"Katsotaanpa kuinka pian tämä näkökulma pornosta poistetaan tästä taas "sopimattomana"... "
Jospa poisto tehtiin siksi, että sinä mustamaalasit pornoa. Kuvasit siitä vain yhden puolen ja teit yleistyksiä.
Tosiasiassa pornoa löytyy moneen lähtöön ja on sen katsojasta kiinni, mitä valitsee katsoa, kuten sinäkin olet tehnyt. Christian porn on pornoa, jossa aviopari esiintyy pornofilmissä. Siinä ei tehdä mitään syntiä. Siinä ei ole pakottamista, ei alistamista, ei ihmiskauppaa. Siinä on tarina, jossa on rakkautta, lemmiskelyä ja seksiä. Mikä tässä on sinusta syntiä? Entä mikä tämänlaisen pornon katsomisessa on sinusta syntiä? Tätä pornoa voisi adventistikin katsella ilman syyllisyyden tunteita.
Feminiinisessä pornossa on pääosassa romanttinen tarina ja naisen nautinto. Naiset kuvataan sensuelleinä upeina Luojan luomina ilmestyksinä, joka tekee kunniaa paitsi naisille, myös hänelle, joka on näin upeita ilmestyksiä luonut. Miehet ja naiset ovat tasa-arvoisessa asemassa näissä elokuvissa. Kukaan ei alista eikä käytä hyväksi toista.
Muista genreistä en kirjoita, koska en ole niiden asiantuntija mutta sinähän toitkin jo jotain tietoa niistä lukijoiden iloksi tai kauhuksi. Mutta jos sinusta kyse on iljettävän näköisestä toiminnasta, niin älä ihmeessä katso sellaisia filmejä. Joku toinen voi pitää näkemästään. Ja ihmettelen kovin, miksi pidät seksiä iljettävänä. Oletkohan saanut ikinä mitään muuta kuin iljettävää seksiä? - Anonyymi
Olet melko yksin mielipiteittesi kanssa. Jos suomessa katsotaan uskovien parissa vähänkin niin paljon pornoa kuin USA:ssa, niin harvapa ei ole joskus pornoa katsonut SÄÄNNÖLLISESTI.
Amerikkalaisen 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan 68% kirkossa käyvistä miehistä ja yli 50% pastoreista katsoo pornoa säännöllisesti. Kristiyistä nuorista (18-24-vuotiaista amerikkalaisista uskovista) 76% etsii aktiivisesti pornoa katosottavakseen. Kristityistä amerikkalaisnaisista vain 13% ei koskaan katso pornoa ja 87% sanoi, että on joskus katsonut pornoa.
LÄHDE (lainattu luvan kanssa):
Proven Men Porn Survey (conducted by Barna Group), located at
https://www.provenmen.org/2014PornSurvey/
Onko siis niin, että kun niin moni uskova katsoo pornoa, se ei voi olla syntiä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tästä ketjusta on poistettu sääntöjenvastaisena kirjoitukseni, jossa kuvasin, mitä TV-pornossa yleensä tapahtuu. Silti joidenkin mielestä pornon katseleminen ei voi olla syntiä, vaikka totuus ja kuvaus siitä, mitä siinä yleensä tapahtuu, on niin iljettävää, ettei se kestä päivänvaloa."
Ai että siitä huolimatta, että kirjoituksesi oli poistettu, joidenkin mielestä pornon katseleminen ei voi olla syntiä? En osaa nähdä asiayhteyttä noiden asioiden välillä.
Mutta hyvä, jos olet alan asiantuntija ja kerrot kokemuksistasi tällä palstalla. Ja näin sinä olet kokenut:
"Siis: se on alusta loppuun saakka MEKAANISTA jyystämistä, jossa sukupuolielimiä ja koko toimitusta esitetään joka kulmasta noin puolentunnin ajan.
Pornossa naiset usein myös aivan ilmiselvästi teeskentelevät nauttivansa esityksestä: voihkivat (joskus tulee selvästi nauhalta), vääntelevät naamaansa aivan surkuhupaisen typerästi sekä yrittävät usein peitellä inhotustaan "loppuhuipennuksessa". Aitoa naaman vääntely kuitenkin on anaaliseksissä, jolloin yritetään teeskennellä, että se johtuisi nautinnosta kivun sijaan. -- Ja tätä näytelmää toistetaan yleensä aina saman kaavan mukaan."
Olet siis anaalipornon asiantuntija. Kuitenkin esityksesi jää melko suppeaksi eri genrejen suhteen. Olet katsellut tarpeesi ja halusi mukaisesti juuri kuvaamasi mukaistapornoa. Mutta pornoa on muunlaistakin.
"Katsotaanpa kuinka pian tämä näkökulma pornosta poistetaan tästä taas "sopimattomana"... "
Jospa poisto tehtiin siksi, että sinä mustamaalasit pornoa. Kuvasit siitä vain yhden puolen ja teit yleistyksiä.
Tosiasiassa pornoa löytyy moneen lähtöön ja on sen katsojasta kiinni, mitä valitsee katsoa, kuten sinäkin olet tehnyt. Christian porn on pornoa, jossa aviopari esiintyy pornofilmissä. Siinä ei tehdä mitään syntiä. Siinä ei ole pakottamista, ei alistamista, ei ihmiskauppaa. Siinä on tarina, jossa on rakkautta, lemmiskelyä ja seksiä. Mikä tässä on sinusta syntiä? Entä mikä tämänlaisen pornon katsomisessa on sinusta syntiä? Tätä pornoa voisi adventistikin katsella ilman syyllisyyden tunteita.
Feminiinisessä pornossa on pääosassa romanttinen tarina ja naisen nautinto. Naiset kuvataan sensuelleinä upeina Luojan luomina ilmestyksinä, joka tekee kunniaa paitsi naisille, myös hänelle, joka on näin upeita ilmestyksiä luonut. Miehet ja naiset ovat tasa-arvoisessa asemassa näissä elokuvissa. Kukaan ei alista eikä käytä hyväksi toista.
Muista genreistä en kirjoita, koska en ole niiden asiantuntija mutta sinähän toitkin jo jotain tietoa niistä lukijoiden iloksi tai kauhuksi. Mutta jos sinusta kyse on iljettävän näköisestä toiminnasta, niin älä ihmeessä katso sellaisia filmejä. Joku toinen voi pitää näkemästään. Ja ihmettelen kovin, miksi pidät seksiä iljettävänä. Oletkohan saanut ikinä mitään muuta kuin iljettävää seksiä?"Ai että siitä huolimatta, että kirjoituksesi oli poistettu, joidenkin mielestä pornon katseleminen ei voi olla syntiä? En osaa nähdä asiayhteyttä noiden asioiden välillä."
Jos porno ei ole syntiä eli se on ihan OK ja hyvä juttu, niin miksi silloin on tarpeen sensuroida kirjoitukseni, kun kerron ilman kaunisteluja, mitä siinä yleensä tapahtuu? Ja kerroin TV-pornosta, jota tulee tällä hetkellä yhdeltä kanavalta aivan vapaasti ja ilmaiseksi kenen tahansa katsottavaksi puolen yön jälkeen, sillä en ole koskaan katsellut minkäänlaista pornoa netistä. Ei kiinnosta niin paljon, että ottaisin riskin saada viruksia koneeseeni.
"Jospa poisto tehtiin siksi, että sinä mustamaalasit pornoa. Kuvasit siitä vain yhden puolen ja teit yleistyksiä."
Ai, sekö on syy poistaa kirjoituksia?
Kyllä tällä palstalla tehdään aiheesta kuin aiheesta yleistyksiä ja mustamaalauksia, mutta kun kristillisellä sivustolla mustamaalataan pornoa, niin SE ei ole sallittua?? Aika erikoiseksi on tämä nykykristillisyys mennyt... Ja huom, minä en ole minkään lajin uskovainen.
"Olet siis anaalipornon asiantuntija. Kuitenkin esityksesi jää melko suppeaksi eri genrejen suhteen. Olet katsellut tarpeesi ja halusi mukaisesti juuri kuvaamasi mukaistapornoa. Mutta pornoa on muunlaistakin."
En ole minkään pornon asiantuntija, sillä minulla on ikävystyttävän tavallinen seksimaku, enkä kaipaa mitään "erikoisuuksia", mutta olen kyllä sen verran sitä elämäni varrella nähnyt, että tuon tyyppinen porno, jota edellä kuvasin, on mielestäni ällöttävää.
Toivottavasti vanhemmat huolehtivat siitä, että heidän jälkikasvunsa ovat nukkumassa siihen aikaan, kun sitä TV:stä tulee.
"Christian porn on pornoa, jossa aviopari esiintyy pornofilmissä."
Jo käsitteenä "christian porn" on mielestäni merkillistä ja vastenmielistä.
Sinänsä tuollainen yksityinen avioparien keskenään harrastama porno ei mielestäni ole niin pahaa kuin teollinen porno, mutta en ymmärrä, miksi joku "kristitty" haluaa esiintyä pornofilmissä ja esittää koko maailmalle omaa seksielämäänsä ja värkkiään? Rahan vuoksi, narsistisia ekshibitionisteja...? Jos sen tekisi aivan maallinen ihminen, niin se ei vaikuttaisi niin vastenmieliseltä ja valheelliselta.
Ja mitähän tällaisen "kristityn" avioparin lapset, jos heillä sellaisia on tai joskus tulee, mahtavat ajatella siitä, kun isi ja äiti harrastavat pornoa koko maailman nähden? Haluaisitko itse olla sellaisten vanhempien lapsi tai haluaisitko, että omat "kristityt" lapsesi sitten joskus aikuisina alkaisivat tehdä samanlaista uraa aviopariensa kanssa?
"Mikä tässä on sinusta syntiä? Entä mikä tämänlaisen pornon katsomisessa on sinusta syntiä?"
No kuten edellä kerroin, niin en ymmärrä tämän kaltaista "kristillistä lähetystyötä". En ymmärrä, mitä virkaa koko kristinuskolla on, jos se kristittyjen elämä on aivan sitä samaa paskaa kuin jumalattomienkin, eikä sillä kristittyjen Jumalalla ole minkäänlaisia taikavoimia auttaa lapsukaisiaan selviämään omista himoistaan ilman pornon katselemista. Miksi ihmeessä sinäkin roikut siinä "uskossasi"? Kenties adventistisuvun tai jonkin muun uskonlahkon jälkeläinen...?
"Feminiinisessä pornossa on pääosassa romanttinen tarina ja naisen nautinto."
Todennäköisesti feminiininen porno ei ole yhtä tympeätä teknistä/mekanistista jyystämistä kuin miesten tekemä porno, joka siis on teollista teatteria alusta loppuun ja jonka tavoitteena on maallisen voiton maksimointi. Lisäksi sitä täytyy tehdä kemikaalien voimin (viagra, kenties myös kokaiini tai amfetamiini), sillä tuskin kukaan normaali mies jaksaa jyystää puoli tuntia yhteen putkeen ilman mitään apuaineita.
"Naiset kuvataan sensuelleinä upeina Luojan luomina ilmestyksinä, joka tekee kunniaa paitsi naisille, myös hänelle, joka on näin upeita ilmestyksiä luonut."
Haluat siis elää jossakin ruusunpunaisessa kuplassa? Palauttaisin sinut maan pinnalle, sillä todellisuus ei ole näin siloteltua ja kaunista kuin esität. Se Luojasi, johon väität uskovasi, on luonut myös aivan tavallisen näköisiä ja jopa rumiakin naisia, mutta sellaiset eivät varmaankaan sytytä sinua, eikä sellaisten kristilliset pornoesitykset lievitä sinun tai muidenkaan kristittyjen miesten seksintuskaa.
"Miehet ja naiset ovat tasa-arvoisessa asemassa näissä elokuvissa."
Pornossa on pitkälti kyse ulkonäöstä, joten "kauniit ja rohkeat" pääsevät pitkälle urallaan ja takovat voittoa rumien ruikuttaessa rannalla. En usko, että kristillinen porno tekee tässä asiassa poikkeusta.
" Ja ihmettelen kovin, miksi pidät seksiä iljettävänä. Oletkohan saanut ikinä mitään muuta kuin iljettävää seksiä?"
Mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että pidän seksiä iljettävänä? Seksi ja porno eivät ole sama asia. Ja olen kyllä saanut hyvää seksiä elämässäni, mutta ei sitä ole tarve muille esitellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ai että siitä huolimatta, että kirjoituksesi oli poistettu, joidenkin mielestä pornon katseleminen ei voi olla syntiä? En osaa nähdä asiayhteyttä noiden asioiden välillä."

Mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että pidän seksiä iljettävänä? Seksi ja porno eivät ole sama asia. Ja olen kyllä saanut hyvää seksiä elämässäni, mutta ei sitä ole tarve muille esitellä.Ymmärrän kantasi. Viestilläsi ei ole kuitenkaan kovin suurta merkitystä, koska tässä nyt kuitenkin yritetään keskustella pornosta uskovaisten kanssa.
Christian porn elokuvissa ei esiinny kristittyjä vaan ihan tavallisia ei-uskovaisia. Nimi tulee siitä, että kohderyhmänä on kristityt, kotka eivät voi hyväksyä avioliiton ulkopuolista seksiä.
Kirjoituksessasi voivotellaan kuvitteellisia asioita, joita on täysin mahdotonta kommentoida, kuten se, että miten lapset voisivat nähdä sitä ja tätä ja omat vanhempansa siellä ja täällä. Irrelevanttia. Pitäköön kukin lastensa kasvatuksesta huolta.
Luuletko tosiaan, että yksikään mies pystyisi naimaan puolta tuntia putkeen laukeamatta joka viides minuutti? Kyllä nuo puolen tunnin kohtaukset on tehty useamman tunnin yritysten jälkeen. Kuvataanhan yhtä tv-mainostakin jopa useampi päivä.
Ilmeisesti et osaa suomea. Opettele, mitä sensuelli tarkoittaa. Se ei tarkoita kaunista. Myöskään upea ei tarkoita ei-rumaa. Nuo ovat sinun omia tulkintojasi ja koitat laittaa sanoja suuhuni.
Mitä on tasa-arvo pornossa? Sitä, että kumpaakaan sukupuolta ei käytetä hyväksi, ei painosteta, ei kohdella kaltoin eikä kumpikaan sukupuoli saa enemmän ruutu-aikaa kuin toinen.
Mutta viestisi tuli perille. Sinä et pidä pornosta perustuen siihen, että olet katsonut sitä ÖÖ-luokan pornoa ILMAISEKSI. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän kantasi. Viestilläsi ei ole kuitenkaan kovin suurta merkitystä, koska tässä nyt kuitenkin yritetään keskustella pornosta uskovaisten kanssa.
Christian porn elokuvissa ei esiinny kristittyjä vaan ihan tavallisia ei-uskovaisia. Nimi tulee siitä, että kohderyhmänä on kristityt, kotka eivät voi hyväksyä avioliiton ulkopuolista seksiä.
Kirjoituksessasi voivotellaan kuvitteellisia asioita, joita on täysin mahdotonta kommentoida, kuten se, että miten lapset voisivat nähdä sitä ja tätä ja omat vanhempansa siellä ja täällä. Irrelevanttia. Pitäköön kukin lastensa kasvatuksesta huolta.
Luuletko tosiaan, että yksikään mies pystyisi naimaan puolta tuntia putkeen laukeamatta joka viides minuutti? Kyllä nuo puolen tunnin kohtaukset on tehty useamman tunnin yritysten jälkeen. Kuvataanhan yhtä tv-mainostakin jopa useampi päivä.
Ilmeisesti et osaa suomea. Opettele, mitä sensuelli tarkoittaa. Se ei tarkoita kaunista. Myöskään upea ei tarkoita ei-rumaa. Nuo ovat sinun omia tulkintojasi ja koitat laittaa sanoja suuhuni.
Mitä on tasa-arvo pornossa? Sitä, että kumpaakaan sukupuolta ei käytetä hyväksi, ei painosteta, ei kohdella kaltoin eikä kumpikaan sukupuoli saa enemmän ruutu-aikaa kuin toinen.
Mutta viestisi tuli perille. Sinä et pidä pornosta perustuen siihen, että olet katsonut sitä ÖÖ-luokan pornoa ILMAISEKSI."Pitäköön kukin lastensa kasvatuksesta huolta."
Sinulla ei siis kristittynä ole mitään yleisiä periaatteita lasten kasvatukseen nähden, eikä siihen, että lapset saattavat nähdä vanhempiensa esittämää pornoa netistä tai joutua koulukiusatuksi sen vuoksi?
Miksi ylipäätään olet kristitty? Miten kristittynä eroat jumalattomista?
Entä onko sinulla kristittynä mihinkään muuhun mielenkiintoa kuin pornon katseluun?
Voisit aloittaa ketjun siitä ja kertoa, miten ihanaa on olla kristitty....kristillistä lähetystyötä, you know...
"Myöskään upea ei tarkoita ei-rumaa. Nuo ovat sinun omia tulkintojasi ja koitat laittaa sanoja suuhuni."
No okei...kristillisessä pornossa siis esiintyy rumiakin naisia, joita sinäkin katselet mielelläsi heitä himoiten, esim riipputissisiä läskejä tai kurttusia luukasoja, kuten eräs hotellimies on täällä inhoten naisia kuvaillut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän kantasi. Viestilläsi ei ole kuitenkaan kovin suurta merkitystä, koska tässä nyt kuitenkin yritetään keskustella pornosta uskovaisten kanssa.
Christian porn elokuvissa ei esiinny kristittyjä vaan ihan tavallisia ei-uskovaisia. Nimi tulee siitä, että kohderyhmänä on kristityt, kotka eivät voi hyväksyä avioliiton ulkopuolista seksiä.
Kirjoituksessasi voivotellaan kuvitteellisia asioita, joita on täysin mahdotonta kommentoida, kuten se, että miten lapset voisivat nähdä sitä ja tätä ja omat vanhempansa siellä ja täällä. Irrelevanttia. Pitäköön kukin lastensa kasvatuksesta huolta.
Luuletko tosiaan, että yksikään mies pystyisi naimaan puolta tuntia putkeen laukeamatta joka viides minuutti? Kyllä nuo puolen tunnin kohtaukset on tehty useamman tunnin yritysten jälkeen. Kuvataanhan yhtä tv-mainostakin jopa useampi päivä.
Ilmeisesti et osaa suomea. Opettele, mitä sensuelli tarkoittaa. Se ei tarkoita kaunista. Myöskään upea ei tarkoita ei-rumaa. Nuo ovat sinun omia tulkintojasi ja koitat laittaa sanoja suuhuni.
Mitä on tasa-arvo pornossa? Sitä, että kumpaakaan sukupuolta ei käytetä hyväksi, ei painosteta, ei kohdella kaltoin eikä kumpikaan sukupuoli saa enemmän ruutu-aikaa kuin toinen.
Mutta viestisi tuli perille. Sinä et pidä pornosta perustuen siihen, että olet katsonut sitä ÖÖ-luokan pornoa ILMAISEKSI."Christian porn elokuvissa ei esiinny kristittyjä vaan ihan tavallisia ei-uskovaisia. Nimi tulee siitä, että kohderyhmänä on kristityt, kotka eivät voi hyväksyä avioliiton ulkopuolista seksiä."
Tämäpä mielenkiintoista!
Kysymys kuuluukin, miksi eivät kristityt "palvele" toisiaan lähimmäisen rakkauden hengessä esittämällä itse kristillistä pornoaan? Harrastavat sen sijaan jotain typerää jalkojen pesua, josta ei ole mitään hyötyä kenellekään ja pitävät sitä sitten toistensa palvelemisena.
Täytyy myös tehdä sellainen johtopäätös, että tämä teidän rakastava taivaallinen Isukkinne on täysi impotentti, eikä kykene käyttämään taikavoimiaan auttaakseen lapsukaisiaan hillitsemään himonsa. Sen vuoksi jumalattomien syntisten onkin täytynyt ryhtyä auttamaan poloisia kristittyjä.
En oikein ymmärrä koko tätä touhua kristittyjen näkökulmasta, mutta jumalattomien kannalta kyllä hyvinkin. On keksitty erittäin hyvä markkinarako, sillä laajoilla pornomarkkinoilla heidän tekemänsä porno hukkuisi pornotulvaan, mutta aina kun joku kristitty katselee heidän tekemäänsä kristillistä pornoa, niin raha kirstuun kilahtaa ja himojensa kourissa kärvistelevän sieluparan spe...siis olo helpottuu. Hetkeksi.
On jokaisen oma asia katsokoo pornoa ja tukeeko sitä kautta pornoteollisuutta, mutta masturboimista varten sitä ei kuitenkaan tarvita. Joissain parisuhteissa jonkinlaisen sukupuoliviettiä kiihottavan ohjelman katsominen saattaa olla tarpeen, jotta puolisoiden yhteys säilyisi.
Aiheeseen liittyviä Raamatun kohtia, joista katkelmia:
Roomalaiskirje 1:18-32
Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. 25 He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. 26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, 27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
1. Korinttilaiskirje 5:9-13
Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa. 10 En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta. 11 Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. 12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia. 13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. »Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.»
6:15
Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä!
7:1-5
Otan nyt puheeksi asian, josta kirjoititte. Miehen on kyllä hyvä olla koskematta naiseen, 2 mutta haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa. 3 Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan. 4 Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon. 5 Älkää keskeyttäkö yhdyselämäänne, paitsi ehkä yhteisestä sopimuksesta joksikin aikaa, jotta voitte keskittyä rukoukseen; palatkaa sitten taas yhteen. Muutenhan Saatana pääsee kiusaamaan teitä, kun ette kuitenkaan pysty hillitsemään itseänne.
Kolossalaiskirje 3:5-7
Haudatkaa siis se, mikä teissä on maallista: siveettömyys, saastaisuus, intohimot, pahat halut ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta. 6 Niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomia ihmisiä. 7 Niiden mukaan tekin elitte, kun olitte niiden vallassa.
1. Tessalonikalaiskirje 4:2-5
Tiedättehän, mitä käskyjä me Herran Jeesuksen puolesta olemme teille antaneet. 3 Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä! 4 Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa. 5 Älkää antako sitä himon ja kiihkon valtaan, niin kuin tekevät pakanat, jotka eivät tunne Jumalaa.
Missään kohtaa Raamattua ei suoraan kielletä avaamasta nettiselaimessa siveettömiä kuvia ja videoita ja olemasta kiihottumatta niiden äärellä ja olematta masturboirmatta kiihottumisen aikana.
Voidaan kuitenkin kysyä, että onko ihminen ylipäätään tarkoitettu esittämään julkisia seksiakteja ja katsomaan sellaisia, jotta voisi katsomisesta kiihottua, masturboida ja olla sen jälkeen kiinnostumatta vastaamaan puolisonsa intiimeihin tarpeisiin? Taikka olla kiinnostumasta puolison hankkimisesta ylipäätään? Masturbointi on olemassa seksin korvikkeeksi, ei itsetarkoitukseksi.
Mitä kristinuskoon tulee ja paavalin yllä esittämiin asioihin siveellisyydestä, on vaikea pitää julkisia seksiakteja siveellisinä minkään (kristillisen) aikakauden moraalin mukaan katsottuna. Muutoinhan julkisia seksiakteja voitaisiin suorittaa kouluissa ja kirkoissakin opetustarkoituksessa tai vaikkapa ihan vain viihteen ja näkyvyyden saamisen vuoksi.
Jokainen tekee omat valintansa.
Nykyään vaikuttaa kuitenkin siltä, että moni on suoranaisesti riippuvainen pornosta ja haluaa selittää moraaliopitkin uusiksi, jotta voisi puolustaa omaa riippuvuuttaan. Kukapa alkoholisti ei keksisi syitä juomiselleen taikka narkomaani huumeiden piikittämiselle. Samalla tavoin pornoriippuvainen kokee pornonvastaisten kannanottojen puuttuvan henkilökohtaiseen vapauteensa, eikä tunnusta tavassaan olevan mitään väärää, vaikka tietää varsin hyvin, että koko nuoria naisia häpeämättömästi alistava ja hyväksikäyttävä teollisuus on läpikotaisin siveetön ja aktien katsominen väärin sekä esittäjiä että katsojia kohtaan.- Anonyymi
Olipa hyvä kirjoitus!
T. edellä TV-pornon ällöttävyydestä kirjoitellut ei-kristitty - Anonyymi
"Voidaan kuitenkin kysyä, että onko ihminen ylipäätään tarkoitettu esittämään julkisia seksiakteja ja katsomaan sellaisia, jotta voisi katsomisesta kiihottua, masturboida ja olla sen jälkeen kiinnostumatta vastaamaan puolisonsa intiimeihin tarpeisiin?"
Jos ihminen ei pura omaa kiihottumistaan katsomalla pornoa ja masturboimalla, niin ei se seksin harjoittaminen oman puolison kanssa kestä kovinkaan kauaa ja ole niin työlästä, koska paine vaatii purkautumistaan.
Ongelma taitaakin perimmältään olla siinä, että oma puoliso ei kiinnosta tarpeeksi tai yhtä paljon kuin se pornoleffassa esiintyvä mies tai nainen. On paljon mielenkiintoisempaa masturboida itsekseen pornoleffoja katsellen ja saada vaihtelua kuin harjoittaa sitä tylsää seksiä yhden ja saman henkilön kanssa koko elämänsä.
"Masturbointi on olemassa seksin korvikkeeksi, ei itsetarkoitukseksi."
Hyvin sanottu! - Anonyymi

Hyvin sanottu!Miksi Putin esiintyy ilman paitaa, vaikka kukaan ei halua nähdä häntä ilman paitaa.
- Anonyymi
"On jokaisen oma asia katsokoo pornoa ja tukeeko sitä kautta pornoteollisuutta, mutta masturboimista varten sitä ei kuitenkaan tarvita."
Puhu vain omasta puolestasi. Minun sairauteni on, kuten edellä kuvasin, sellainen, että hyvän olon tunnetta en tunne ilman pornoa. Muista en tiedä. Minulle masturbointin on sitä seksiä, mitä en puolisoni kanssa jaksa terveydellisistä syistä harrastaa. Kuten ei hänkään. Siksi meillä on niitä seksileluja ja pornoa, jotta saisimme edes palasen siitä, mikä teille terveille näyttää olevan itsestään selvää. Kiitos kun huomioitte!
"Aiheeseen liittyviä Raamatun kohtia, joista katkelmia:"
Joillekin uskovaisille tyypilliseen tapaan noissa raamatunkohdissa on poimittu jokin itseään kutkuttava raamatunpaikka asiayhteydestä ja koitettu perustella sillä jotakin ihan muuta kuin mihin se on alunperin tarkoitettu. Siispä tässä jokunen kommentti niihin liittyen.
Jätit sopivasti pois lainauksesi alusta sen, mikä olisi selittänyt asiayhteyden. Tuo poisjätetty kohta olisi kertonut sen, että Paavali kertoo niistä ihmisistä, jotka olivat hyljänneet Jumalan.
Roomalaiskirje 1:21
"Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt."
Minä rakasta Jumalaa yli kaiken, siksi nuo jakeet 18-23 eivät koske minua. Pornon katsominen ei liity siihen mitenkään.
Mutta katsotaan mitä nuo jakeet itsessään sanovat.
Roomalaiskirje 1:18-32 on kyseorgioiden harjoittamisesta tai homouden harjoittamisesta, jopa epäjumalan palvelemisesta. Minä en katso homopornoa mutta vaikka katsoisinkin sitä, kyse ei ole minun ja jonkun toisen todellisen ihmisen välisistä keskinäisistä suhteista.
Kuten huomaamme, eivät nuo jakeet liity mitenkään pornon katsomiseen eikä minkään muunkaan katsomiseen vaan itse yhdyntään.
1. Korinttilaiskirje 5:9-13 käsittelee haureuden harjoittamista. Sinun käännöslainauksesi mukaan siveellisyyttä. Seksuaalinen haureus on toiseen ihmiseen fyysisesti sekaantumista eli yhdyntää. Tässä ei siis edelleenkään puhuta alastomien ihmisten katselemisesta. Ei pornosta eikä masturboinnista.
6:15 käsittelee nimen omaan seksuaalista haureutta eli tässä tapauksessa yhtymistä porttoon. Asialla ei ole mitään tekemistä pornon eikä masturboinnin kanssa.
7:1-5 käsittelee sitä, että mies ei saa jakaa elintään muiden naisten kanssa kuin vaimonsa eikä vaimo jakaa omaansa muiden miesten kanssa kuin aviomiehensä. Edelleenkään... tämäkään kohta ei käsittele pornon katsomista eikä masturbointia mitenkään. Eikä varsinkaan silloin kun pornon katsomisesta on keskinäisesti puolison kanssa yhdessä sovittu. Yritätkö muuten kieltää toisilta yhteisen seksuaalisen elämän?
Kolossalaiskirje 3:5-7 käytän RK-käännöstä, koska se on sanatarkin. Mitä ovat haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta. Haureus on toiseen fyysiseen olentoon seksuaalista sekaantumista: yhdyntää. Saastaisuus on Jumalan tahdon vastaisesti elämistä. Kiihko on jonkin asian voimakasta ajamista. Paha himo on hyvän himon vastakohta, eli se liittyy haureuden harjoittamiseen eli se on fyysisen aidon ihmisen seksuaalista himoitsemista. Nämäkään eivät liity pornon katsomiseen eivätkä masturbointiin.
1. Tessalonikalaiskirje 4:2-5 puhuu edelleen seksuaalisen haureuden harjoittamisesta, jota pornon katsominen ja masturbointi eivät ole.
"Missään kohtaa Raamattua ei suoraan kielletä avaamasta nettiselaimessa siveettömiä kuvia ja videoita ja olemasta kiihottumatta niiden äärellä ja olematta masturboirmatta kiihottumisen aikana."
Olen niin oikeassa. Kyse onkin ihmisen pääkopassa olevien uskovaismaailman ajatusmallien epäonnistuneesta väärinsoveltamisesta asioihin, joita ne eivät koske. Asiaa voidaan tarkastella vain Raamattua vasten, ei siis kirkon seksuaaliopetuksia vasten, joita kirkkoisät käyttivät jäsentensä hallitsemiseen jo ennen keskiaikaa.
"Masturbointi on olemassa seksin korvikkeeksi, ei itsetarkoitukseksi."
Toisille on, toisille ei. Vaikka mielipiteesi heijasteleekin kirkkoisien vastaavia, kunnioitan silti mielipidettäsi. Meidän perheessämme masturbointin on osa seksiä ja mukava mauste ja lisä sille. Siinä ei ole mitään väärää. - Anonyymi

Toisille on, toisille ei. Vaikka mielipiteesi heijasteleekin kirkkoisien vastaavia, kunnioitan silti mielipidettäsi. Meidän perheessämme masturbointin on osa seksiä ja mukava mauste ja lisä sille. Siinä ei ole mitään väärää."Mitä kristinuskoon tulee ja paavalin yllä esittämiin asioihin siveellisyydestä, on vaikea pitää julkisia seksiakteja siveellisinä minkään (kristillisen) aikakauden moraalin mukaan katsottuna."
Saatat olla oikeassa silloin kun puhutaan julkisista seksiakteista, mitä pornon katsominen kotisohvalla ei ole.
"Muutoinhan julkisia seksiakteja voitaisiin suorittaa kouluissa ja kirkoissakin opetustarkoituksessa tai vaikkapa ihan vain viihteen ja näkyvyyden saamisen vuoksi."
No tuo nyt on varsin ronski ylilyönti sinulta. Tiedät se itsekin varsin hyvin.
"Nykyään vaikuttaa kuitenkin siltä, että moni on suoranaisesti riippuvainen pornosta ja haluaa selittää moraaliopitkin uusiksi, jotta voisi puolustaa omaa riippuvuuttaan."
Moraali on käsite, joka on venyvä ja muokkautuu sen yhteisön mukaan, joka määrittelee sen merkityksen. Puhut siis oman yhteisösi moraalikäsityksistä, joiden avulla yrität arvostella toisten yhteisöjen jäsenten moraalikäsityksiä.
"Kukapa alkoholisti ei keksisi syitä juomiselleen taikka narkomaani huumeiden piikittämiselle."
Näillä kemiallisten aineiden addiktioilla ei ole mitään tekemistä pornon katsomisen eikä masturboinnin kanssa, jotka ovat luonnollinen osa ihmisen seksuaalisuutta. Yrität näköjään kaikin keinoin etsiä oikeutusta sanomallesi.
Valittavasti sinua myötäilevillä ihmisillä on sama taipumus kuin sinullakin: te ette osaa ottaa huomioon erilaisten ihmisten erilaisia elämäntilanteita ja olosuhteita, joissa he elävät. Teiltä puuttuu rakkautta ja suvaitsevaisuuta sekä todellista ymmärtämystä asiaan liittyen. Näette vain kapeakatseisesti oman itsenne ja ne säännöt, joihin te olette valinneet osallistua. Mutta ymmärrän tilanteenne. Ettehän te voi muuta nähdäkään kun uskotte sokeasti kirkkoisienne opetukset ajattelematta asiaa Raamatun opetuksien kannalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mitä kristinuskoon tulee ja paavalin yllä esittämiin asioihin siveellisyydestä, on vaikea pitää julkisia seksiakteja siveellisinä minkään (kristillisen) aikakauden moraalin mukaan katsottuna."
Saatat olla oikeassa silloin kun puhutaan julkisista seksiakteista, mitä pornon katsominen kotisohvalla ei ole.
"Muutoinhan julkisia seksiakteja voitaisiin suorittaa kouluissa ja kirkoissakin opetustarkoituksessa tai vaikkapa ihan vain viihteen ja näkyvyyden saamisen vuoksi."
No tuo nyt on varsin ronski ylilyönti sinulta. Tiedät se itsekin varsin hyvin.
"Nykyään vaikuttaa kuitenkin siltä, että moni on suoranaisesti riippuvainen pornosta ja haluaa selittää moraaliopitkin uusiksi, jotta voisi puolustaa omaa riippuvuuttaan."
Moraali on käsite, joka on venyvä ja muokkautuu sen yhteisön mukaan, joka määrittelee sen merkityksen. Puhut siis oman yhteisösi moraalikäsityksistä, joiden avulla yrität arvostella toisten yhteisöjen jäsenten moraalikäsityksiä.
"Kukapa alkoholisti ei keksisi syitä juomiselleen taikka narkomaani huumeiden piikittämiselle."
Näillä kemiallisten aineiden addiktioilla ei ole mitään tekemistä pornon katsomisen eikä masturboinnin kanssa, jotka ovat luonnollinen osa ihmisen seksuaalisuutta. Yrität näköjään kaikin keinoin etsiä oikeutusta sanomallesi.
Valittavasti sinua myötäilevillä ihmisillä on sama taipumus kuin sinullakin: te ette osaa ottaa huomioon erilaisten ihmisten erilaisia elämäntilanteita ja olosuhteita, joissa he elävät. Teiltä puuttuu rakkautta ja suvaitsevaisuuta sekä todellista ymmärtämystä asiaan liittyen. Näette vain kapeakatseisesti oman itsenne ja ne säännöt, joihin te olette valinneet osallistua. Mutta ymmärrän tilanteenne. Ettehän te voi muuta nähdäkään kun uskotte sokeasti kirkkoisienne opetukset ajattelematta asiaa Raamatun opetuksien kannalta.ainakin pornon katseleminen on alhaista moraalia !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On jokaisen oma asia katsokoo pornoa ja tukeeko sitä kautta pornoteollisuutta, mutta masturboimista varten sitä ei kuitenkaan tarvita."
Puhu vain omasta puolestasi. Minun sairauteni on, kuten edellä kuvasin, sellainen, että hyvän olon tunnetta en tunne ilman pornoa. Muista en tiedä. Minulle masturbointin on sitä seksiä, mitä en puolisoni kanssa jaksa terveydellisistä syistä harrastaa. Kuten ei hänkään. Siksi meillä on niitä seksileluja ja pornoa, jotta saisimme edes palasen siitä, mikä teille terveille näyttää olevan itsestään selvää. Kiitos kun huomioitte!
"Aiheeseen liittyviä Raamatun kohtia, joista katkelmia:"
Joillekin uskovaisille tyypilliseen tapaan noissa raamatunkohdissa on poimittu jokin itseään kutkuttava raamatunpaikka asiayhteydestä ja koitettu perustella sillä jotakin ihan muuta kuin mihin se on alunperin tarkoitettu. Siispä tässä jokunen kommentti niihin liittyen.
Jätit sopivasti pois lainauksesi alusta sen, mikä olisi selittänyt asiayhteyden. Tuo poisjätetty kohta olisi kertonut sen, että Paavali kertoo niistä ihmisistä, jotka olivat hyljänneet Jumalan.
Roomalaiskirje 1:21
"Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt."
Minä rakasta Jumalaa yli kaiken, siksi nuo jakeet 18-23 eivät koske minua. Pornon katsominen ei liity siihen mitenkään.
Mutta katsotaan mitä nuo jakeet itsessään sanovat.
Roomalaiskirje 1:18-32 on kyseorgioiden harjoittamisesta tai homouden harjoittamisesta, jopa epäjumalan palvelemisesta. Minä en katso homopornoa mutta vaikka katsoisinkin sitä, kyse ei ole minun ja jonkun toisen todellisen ihmisen välisistä keskinäisistä suhteista.
Kuten huomaamme, eivät nuo jakeet liity mitenkään pornon katsomiseen eikä minkään muunkaan katsomiseen vaan itse yhdyntään.
1. Korinttilaiskirje 5:9-13 käsittelee haureuden harjoittamista. Sinun käännöslainauksesi mukaan siveellisyyttä. Seksuaalinen haureus on toiseen ihmiseen fyysisesti sekaantumista eli yhdyntää. Tässä ei siis edelleenkään puhuta alastomien ihmisten katselemisesta. Ei pornosta eikä masturboinnista.
6:15 käsittelee nimen omaan seksuaalista haureutta eli tässä tapauksessa yhtymistä porttoon. Asialla ei ole mitään tekemistä pornon eikä masturboinnin kanssa.
7:1-5 käsittelee sitä, että mies ei saa jakaa elintään muiden naisten kanssa kuin vaimonsa eikä vaimo jakaa omaansa muiden miesten kanssa kuin aviomiehensä. Edelleenkään... tämäkään kohta ei käsittele pornon katsomista eikä masturbointia mitenkään. Eikä varsinkaan silloin kun pornon katsomisesta on keskinäisesti puolison kanssa yhdessä sovittu. Yritätkö muuten kieltää toisilta yhteisen seksuaalisen elämän?
Kolossalaiskirje 3:5-7 käytän RK-käännöstä, koska se on sanatarkin. Mitä ovat haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta. Haureus on toiseen fyysiseen olentoon seksuaalista sekaantumista: yhdyntää. Saastaisuus on Jumalan tahdon vastaisesti elämistä. Kiihko on jonkin asian voimakasta ajamista. Paha himo on hyvän himon vastakohta, eli se liittyy haureuden harjoittamiseen eli se on fyysisen aidon ihmisen seksuaalista himoitsemista. Nämäkään eivät liity pornon katsomiseen eivätkä masturbointiin.
1. Tessalonikalaiskirje 4:2-5 puhuu edelleen seksuaalisen haureuden harjoittamisesta, jota pornon katsominen ja masturbointi eivät ole.
"Missään kohtaa Raamattua ei suoraan kielletä avaamasta nettiselaimessa siveettömiä kuvia ja videoita ja olemasta kiihottumatta niiden äärellä ja olematta masturboirmatta kiihottumisen aikana."
Olen niin oikeassa. Kyse onkin ihmisen pääkopassa olevien uskovaismaailman ajatusmallien epäonnistuneesta väärinsoveltamisesta asioihin, joita ne eivät koske. Asiaa voidaan tarkastella vain Raamattua vasten, ei siis kirkon seksuaaliopetuksia vasten, joita kirkkoisät käyttivät jäsentensä hallitsemiseen jo ennen keskiaikaa.
"Masturbointi on olemassa seksin korvikkeeksi, ei itsetarkoitukseksi."
Toisille on, toisille ei. Vaikka mielipiteesi heijasteleekin kirkkoisien vastaavia, kunnioitan silti mielipidettäsi. Meidän perheessämme masturbointin on osa seksiä ja mukava mauste ja lisä sille. Siinä ei ole mitään väärää."Asiaa voidaan tarkastella vain Raamattua vasten, ei siis kirkon seksuaaliopetuksia vasten"
Juu, ei se Raamatun Jahve katsellut kovin hyvällä sitä, kun se kiittämätön Israelin kansa harhaili siellä kuivassa erämaassa kiertäen pientä ympyrää 40 vuotta ja kehtasivat sitten vielä alkaa valittamaan, vaikka saivat Jahvelta herkullista mannaa syötäväksi joka päivä. Lihaa olisi mokomien pitänyt vielä saada!
Voitteko kristityt käsittää moista tyytymättömyyttä ja kiittämättömyyttä?? Nykykristityille se ei olisi temppu eikä mikään selviytyä tuollaisesta pikku koettelemuksesta...
No se Raamatun aina samana pysyvä (=arvaamaton) Jahve toteutti kuitenkin heidän itsekkään toiveensa ja tyydytti heidän lihanhimonsa, mutta tulikin hetken päästä katumapäälle ja tappoi raivonpuuskassaan koko porukan vielä kun sillä oli lihat suussaan!!!
Joten ei kannata tuudittautua mihinkään pysyviin "rauha, rauha, ei mitään hätää"-tunnelmiin, sillä se Jahve on kyllä niin arvaamaton käännöksissään, eikä siitä koskaan tiedä, millä tuulella se milläkin vuosisadalla tai -tuhannella on...nyt on tosin kyllä ollut rauhallista jo jonkin aikaa ja kristitytkin ovat saaneet toteuttaa kaikessa rauhassa vaikka mitä lihanhimojaan Isä-Jahven puuttumatta asioihin, mutta koskaan ei tiedä, milloin se päättää, että nyt saa riittää...
Tämä on siis RAAMATUN opetus, ei kirkkoisien, vaikka kirkkoisät ovat kylläkin joutuneet avustamaan Jahvea etsimällä ne oikeat kirjoitukset tähän Jahven kokoelmateokseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mitä kristinuskoon tulee ja paavalin yllä esittämiin asioihin siveellisyydestä, on vaikea pitää julkisia seksiakteja siveellisinä minkään (kristillisen) aikakauden moraalin mukaan katsottuna."
Saatat olla oikeassa silloin kun puhutaan julkisista seksiakteista, mitä pornon katsominen kotisohvalla ei ole.
"Muutoinhan julkisia seksiakteja voitaisiin suorittaa kouluissa ja kirkoissakin opetustarkoituksessa tai vaikkapa ihan vain viihteen ja näkyvyyden saamisen vuoksi."
No tuo nyt on varsin ronski ylilyönti sinulta. Tiedät se itsekin varsin hyvin.
"Nykyään vaikuttaa kuitenkin siltä, että moni on suoranaisesti riippuvainen pornosta ja haluaa selittää moraaliopitkin uusiksi, jotta voisi puolustaa omaa riippuvuuttaan."
Moraali on käsite, joka on venyvä ja muokkautuu sen yhteisön mukaan, joka määrittelee sen merkityksen. Puhut siis oman yhteisösi moraalikäsityksistä, joiden avulla yrität arvostella toisten yhteisöjen jäsenten moraalikäsityksiä.
"Kukapa alkoholisti ei keksisi syitä juomiselleen taikka narkomaani huumeiden piikittämiselle."
Näillä kemiallisten aineiden addiktioilla ei ole mitään tekemistä pornon katsomisen eikä masturboinnin kanssa, jotka ovat luonnollinen osa ihmisen seksuaalisuutta. Yrität näköjään kaikin keinoin etsiä oikeutusta sanomallesi.
Valittavasti sinua myötäilevillä ihmisillä on sama taipumus kuin sinullakin: te ette osaa ottaa huomioon erilaisten ihmisten erilaisia elämäntilanteita ja olosuhteita, joissa he elävät. Teiltä puuttuu rakkautta ja suvaitsevaisuuta sekä todellista ymmärtämystä asiaan liittyen. Näette vain kapeakatseisesti oman itsenne ja ne säännöt, joihin te olette valinneet osallistua. Mutta ymmärrän tilanteenne. Ettehän te voi muuta nähdäkään kun uskotte sokeasti kirkkoisienne opetukset ajattelematta asiaa Raamatun opetuksien kannalta."Saatat olla oikeassa silloin kun puhutaan julkisista seksiakteista, mitä pornon katsominen kotisohvalla ei ole."
Katso, siinä oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole (Joh.1:47)
Sapatinkin "siunauksista" (=mukavuuksista) päästään nauttimaan "sapattikäskyä rikkomatta", kun pistetään ne jumalattomat tekemään se työ sapattina, mitä juutalaisen ei olisi lupa tehdä ja nautitaan vain heidän työnsä tuloksista.
Kunnon kristityt eivät myöskään voi "palvella" toisiaan esittämällä toisilleen julkisesti seksiaktejaan, joten annetaan jumalattomien syntisten tehdä se likainen työ heidän puolestaan ja nautittaan sitten vain itse heidän "pyhistä" pornoesityksistään.
Pyhäksi homma muuttuu siten, että annetaan sille nimeksi "kristillinen porno".
Mitä kaksinaismoralismia! Anonyymi kirjoitti:
"Mitä kristinuskoon tulee ja paavalin yllä esittämiin asioihin siveellisyydestä, on vaikea pitää julkisia seksiakteja siveellisinä minkään (kristillisen) aikakauden moraalin mukaan katsottuna."
Saatat olla oikeassa silloin kun puhutaan julkisista seksiakteista, mitä pornon katsominen kotisohvalla ei ole.
"Muutoinhan julkisia seksiakteja voitaisiin suorittaa kouluissa ja kirkoissakin opetustarkoituksessa tai vaikkapa ihan vain viihteen ja näkyvyyden saamisen vuoksi."
No tuo nyt on varsin ronski ylilyönti sinulta. Tiedät se itsekin varsin hyvin.
"Nykyään vaikuttaa kuitenkin siltä, että moni on suoranaisesti riippuvainen pornosta ja haluaa selittää moraaliopitkin uusiksi, jotta voisi puolustaa omaa riippuvuuttaan."
Moraali on käsite, joka on venyvä ja muokkautuu sen yhteisön mukaan, joka määrittelee sen merkityksen. Puhut siis oman yhteisösi moraalikäsityksistä, joiden avulla yrität arvostella toisten yhteisöjen jäsenten moraalikäsityksiä.
"Kukapa alkoholisti ei keksisi syitä juomiselleen taikka narkomaani huumeiden piikittämiselle."
Näillä kemiallisten aineiden addiktioilla ei ole mitään tekemistä pornon katsomisen eikä masturboinnin kanssa, jotka ovat luonnollinen osa ihmisen seksuaalisuutta. Yrität näköjään kaikin keinoin etsiä oikeutusta sanomallesi.
Valittavasti sinua myötäilevillä ihmisillä on sama taipumus kuin sinullakin: te ette osaa ottaa huomioon erilaisten ihmisten erilaisia elämäntilanteita ja olosuhteita, joissa he elävät. Teiltä puuttuu rakkautta ja suvaitsevaisuuta sekä todellista ymmärtämystä asiaan liittyen. Näette vain kapeakatseisesti oman itsenne ja ne säännöt, joihin te olette valinneet osallistua. Mutta ymmärrän tilanteenne. Ettehän te voi muuta nähdäkään kun uskotte sokeasti kirkkoisienne opetukset ajattelematta asiaa Raamatun opetuksien kannalta.Miten tulkitset internetissä esitettävän sukupuoliyhdynnän, onko se mielestäsi yksityinen vaiko julkinen?
Jos internetissä esitettävään sukupuoliyhdyntään osallistuville on maksettu palkkio sukupuoliyhdyntään ryhtymisestä, onko kyseessä mielestäsi prostituutio vaiko normaali sukupuolinen kanssakäyminen?Anonyymi kirjoitti:

"Saatat olla oikeassa silloin kun puhutaan julkisista seksiakteista, mitä pornon katsominen kotisohvalla ei ole."
Katso, siinä oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole (Joh.1:47)
Sapatinkin "siunauksista" (=mukavuuksista) päästään nauttimaan "sapattikäskyä rikkomatta", kun pistetään ne jumalattomat tekemään se työ sapattina, mitä juutalaisen ei olisi lupa tehdä ja nautitaan vain heidän työnsä tuloksista.
Kunnon kristityt eivät myöskään voi "palvella" toisiaan esittämällä toisilleen julkisesti seksiaktejaan, joten annetaan jumalattomien syntisten tehdä se likainen työ heidän puolestaan ja nautittaan sitten vain itse heidän "pyhistä" pornoesityksistään.
Pyhäksi homma muuttuu siten, että annetaan sille nimeksi "kristillinen porno".
Mitä kaksinaismoralismia!Vastaanpa sinullekin, että ovatko internetissä esityt yhdynnät mielestäsi enemmän julkisia kuin yksityisiä ja kahden ihmisen intiimejä tilaisuuksia?
Jos internetissä esitettävän yhdynnän osapuolille on maksettu palkkio sen vuoksi, että ovat yhdyntään ryhtyneet, antaneet sen tallentaa ja myöhemmin julkisesti esittää, kutsuisitko sitä mieluummin tavanomaiseksi sukupuolielämäksi vaiko prostituutioksi?- Anonyymi
rytmimunat kirjoitti:
Vastaanpa sinullekin, että ovatko internetissä esityt yhdynnät mielestäsi enemmän julkisia kuin yksityisiä ja kahden ihmisen intiimejä tilaisuuksia?
Jos internetissä esitettävän yhdynnän osapuolille on maksettu palkkio sen vuoksi, että ovat yhdyntään ryhtyneet, antaneet sen tallentaa ja myöhemmin julkisesti esittää, kutsuisitko sitä mieluummin tavanomaiseksi sukupuolielämäksi vaiko prostituutioksi?Julkinen esittäminen tarkoittaisi sitä, että se esitettäisiin yleisesti kaikille. Pornoa ei esitetä julkisesti.
Asiaa voit tarkastella momelta eri kantilta, esim antropologisesti, Raamatun historian ja Raamatun kulttuurien kannalta tai sitten vain lukea jäykkäniskaisesti mitä Raamattuun valitut tekstit siitä sanovat. Raamatun tekstit eivät sano varsinaisesti pornon katsomisesta mitään mutta kyllä sieltä sellaista tekstiä löytyy, mistä voidaan hyvin päätellä onko pornon katsominen syntiä vai ei.
Vanhan testamentin David katseli mielellään alastonta toisen miehen naista kylvyssä; ei minkäänlaisia seuraamuksia eikä kukaan torunut häntä erityisesti juuri siitä. Homostelusta kirjoitetaan Raamatussa negatiiviseen sävyyn paljon mutta yleensä vain silloin kun haureus liittyi jumalanpalvelukseen mitä pidettiin erityisen pahana. Temppeli-ilotytöillä ja -pojilla oli oma tärkeä osansa Vanhan testamentin ajan temppelipalveluksessa. Ei tietenkään Isä Jumalan palveluksessa vaan epäjumalien palveluksessa, jota harjoitettiin myös Jumalan temppelissä. Se kertoo paljon oman aikansa kulttuurista.
Jos nyt jätetään pois Raamatun luotettavuus tästä keskustelusta, niin Jumala ei koskaan kieltänyt ketään katsomasta pornoa eikä edes alastomuutta lukuunottamatta sitä, jos joku näki perheen jäsenensä taikka sukukaisensa hävyn. Ja sitä asiaa nimen omaan painotettiin, että sukulaisten häpyä ei saa nähdä rangaistuksen uhalla mutta ei halaistua sanaakaan muiden kuin sukulaisten hävyn paljastamisen tuomittavuudesta. Tässä yhteydessä, jos jossakin olisi siitä Raamatussa pitänyt olla maininta, jos ikinä missään. Mutta ei ollut. Näin ollen sukupuolielinten paljastaminen ei ollut Jumalan silmissä rankaistavaa eikä siitä sanota, että se olisi ollut vastoin Jumalan tahtoa. Kyse oli vain kulttuuriin liittyvästä häpeästä. Tässä ei edes puhuttu sukuelinten kuvista. Alastonkuvien (sukupuolielinten) katsomisen voidaan katsoa siis olevan Jumalan silmissä OK, kunhan ei katsota oman suvun jäsenten alastonkuvia, joissa heidän häpynsä paljastuisi. Ilmiselvästi juuri sukulaisten hävyn näkeminen oli väärin, joten tällä kertaa voitaneen johtaa sen tarkoittavan myös sukulaisen häpyjen kuvia.
Eroaako pornokuvien katsominen jotenkin edellisestä? No, jos pornokuvissa on pelkästään mies ja nainen alastomana tai useita miehiä ja naisia, jotka eivät ole sinulle sukua, ja tuo/nuo mies ja hänen vaimonsa todella haluavat jotakin tuollaista toisille näyttää, niin ei se eroa. Se ei ole siis syntiä. No, entä jos kuvat liikkuvat eli ovat eläviä kuvia? No ei, alastomien häpyjen tuijottelu ole edelleenkään syntiä, jos kyse ei ole sukulaisistasi.
Entäpä jos joku harrastaa yhdyntää kuvissa? Raamattu ei missään kohtaa sano, että yhdynnän katsominen olisi Jumalan tahdon vastaista, joten Raamatusta ei saa perustetta sille, että pornon katsominen olisi syntiä.
Myöskään masturboinnin ei sanota olevan missään kohtaa Raamattua syntiä.
Jäljelle jäävät kysymykset seksuaalisesta himoitsemisesta ja pornon lieveilmiöistä. Sen enempää perustelematta totean, että mielestäni valokuvaa tai elokuvaa ei voi seksuaalisesti himoita. Elokuvian hahmot ovat kuvitteellisia, joten niitäkään ei ole mahdollista seksuaalisesti himoita. Missään nimessä pornofilmin katsoja ei tee haureellista tekoa, koska hän ei harjoita haureutta eli Raamatun mukaan yhdyntää toisen puolison kanssa.
Entäpä sitten Jeesuksen sanat?
Matteus 5:27-28
”Te olette kuulleet sanottavan: ’Älä tee huorin.’ Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten, on sydämessään jo tehnyt huorin hänen kanssaan."
Jos pornon katsojan seksuaalinen himo kohdistuisi näyttelijään, esim naiseen, joka esittää tuota kuvitteellista hahmoa, silloin katsoja ilman muuta syyllistyisi haureuteen, koska Jeesus sanoi, että jos mies katsoo naista himoiten... Huomaa: NAISTA, ei naisesta tehtyä kuvaa tai patsasta VAAN itse NAISTA. Naisen ei tarvitse olla tässä edes alaston. Se kertoo paljon asiasta. Jeesus viittaa aviorikosta käsittelevään käskyyn, joka selittää tätä asiaa melko tyhjentävästi: kyse on toisen pettämisestä. Sitä vastaan Jumala on ollut Raamatussa useissa eri asiayhteyksissä ja nyt Jeesus tekee selväksi, että jo himo synnin tekemiseen on itsessään syntiä.
Tästä ei siis pidä lähteä johtamaan omia selityksiä sen pidemmälle, koska Raamattukaan ei sellaisia anna. Mutta jos Jeesus olisi ollut sitä mieltä, että jopa alastonkuvien himoitseminen olisi ollut haureuteen rinnastettava teko, olisi hän varmasti tuonut asian esille. Kuvista oli olemassa käskyjä; sanoihan Jumalakin että edes Jumalan KUVAA ei pidä tehdä. Jokaisella sanalla on Raamatussa merkityksensä eikä asioita saa tulkita irti kontekstistaan.
Koska Raamattu ei pidä pahana alastonkuvien katsomista eikä yhdynnän katsomista vaikka tähän olisi ollut mahdollisuus useita kertoja erinäisten raamatuntapausten yhteydessä eikä se pidä pahana alastonkuvien himoitsemistakaan, niin ei se kyllä kiellä pornonkaan katsomistakaan.
...jatkuu......jatkuu...
Pornon lieveilmiöt ovat toki pahasta ja jos pornoa harrastaa joku muu kuin aviopari, tekevät he siinä syntiä mutta tekeekö se pornon katsojasta syntisen jos joku muu tekee syntiä elokuvassa ja katsoja vain sen näkee. Ei minusta.
On sitten eri asia onko uskovan pakko katsoa kaikenlaista televisiostaan.Joo, VT:ssä on kuvaus Taamarista, 1 Moos 38. Ja Jeesuksen esiäitinä, kyse ei tietenkään voisi olla synnistä. Hmmm...
- Anonyymi
"Alastonkuvien (sukupuolielinten) katsomisen voidaan katsoa siis olevan Jumalan silmissä OK, kunhan ei katsota oman suvun jäsenten alastonkuvia, joissa heidän häpynsä paljastuisi."
Jopa tuli taas selityksiä...
Ja hyvin näytät TIETÄVÄN nuo "Jumalan" aivoituksetkin...
Siis jos jumalattomat syntiset avioparit (ei siis saa missään tapauksessa olla "pyhä kristitty" aviopari?) esittelevät netissä kaikelle maailmalle mu****jaan ja vit**jaan ja heidän lapsensa vahingossa eksyvät sivustolle, jossa iskä ja äiskä työskentelevät/"harrastavat hyväntekeväisyyttä" maksua vastaan auttaakseen poloisia kristittyparkoja, kun ei Jahve ole kykenevä heitä mitenkään auttamaan, niin lapset syyllistyvät syntiin...ei iskä eikä äiskä, eivätkä maksullista pornoa katselevat kristityt (pornoaddiktit)..??
Mitä virkaa sillä Jahvella muuten missään asiassa on...ei ole vielä selvinnyt, sillä sehän vaikuttaa olevan täysin impotentti...????? - Anonyymi
Sain vihdoin rauhan sydämmeeni. Enää en koe syyllisyyttä katsoessani kuvia tyttöjen riemurasioista. Kaikki on ihan luonnollista. Kiitos!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sain vihdoin rauhan sydämmeeni. Enää en koe syyllisyyttä katsoessani kuvia tyttöjen riemurasioista. Kaikki on ihan luonnollista. Kiitos!
Kaikki on luonnollista evoluution näkökulmasta, mutta teidän uskisten näkökulmasta tuo on etovaa kaksinaismoralismia.
- Anonyymi
On.
- Anonyymi
On mitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On mitä?
On syntiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On syntiä
Perustelisitko Raamatulla. Jokaisella on mielipide mutta me luotamme Raamatun sanaan.
- Anonyymi
"Onko pornon katsominen oikeasti syntiä?"
ON.- Anonyymi
Tämä ei ole mielipideasia. Perustele Raamatulla, kiitos. Jos et pysty perustelemaan, on pornon katsominen Raamatun mukaan sallittua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ei ole mielipideasia. Perustele Raamatulla, kiitos. Jos et pysty perustelemaan, on pornon katsominen Raamatun mukaan sallittua.
Perustele Raamatulla, että kaksinaismoralismi ei ole syntiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustele Raamatulla, että kaksinaismoralismi ei ole syntiä.
Mitä on kaksinaismoralismi? Moraali on riippuvainen sitä ylläpitävästä populaatiosta. Jos tuo populaatio ei pidä esim pornoa ja esiaviollisia suhteita oraalittomina, niin ne eivät sitä ole. Jos tuo populaatio ei niitä esitä siinä valossa kuin ne eivät ole, niin ei ole kaksinaismoralismiakaan.
Yksinkertaista!
Raamatulla voidaan todistaa kaksinaismoralismia syntinä yhtä vähän kuin sillä voidaan todistaa yksinäismoralismiakaan syntinä, sillä Raamattu ei ole moralismin lakikirja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä on kaksinaismoralismi? Moraali on riippuvainen sitä ylläpitävästä populaatiosta. Jos tuo populaatio ei pidä esim pornoa ja esiaviollisia suhteita oraalittomina, niin ne eivät sitä ole. Jos tuo populaatio ei niitä esitä siinä valossa kuin ne eivät ole, niin ei ole kaksinaismoralismiakaan.
Yksinkertaista!
Raamatulla voidaan todistaa kaksinaismoralismia syntinä yhtä vähän kuin sillä voidaan todistaa yksinäismoralismiakaan syntinä, sillä Raamattu ei ole moralismin lakikirja."Mitä on kaksinaismoralismi?"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksinaismoraali
Kaksinaismoraali tarkoittaa ristiriitaa yksilön tai yhteisön moraalivaatimusten ja tekojen välillä tai -->> moraalia, joka asettaa eri vaatimukset eri yksilöille tai ryhmille.[1]
Miksi te kristityt ette ITSE esitä sitä kristillistä pornoanne toisillenne?
Mikä siitä tekee "kristillistä", jos JUMALATTOMAT esittävät sitä MAKSUSTA teille? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mitä on kaksinaismoralismi?"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksinaismoraali
Kaksinaismoraali tarkoittaa ristiriitaa yksilön tai yhteisön moraalivaatimusten ja tekojen välillä tai -->> moraalia, joka asettaa eri vaatimukset eri yksilöille tai ryhmille.[1]
Miksi te kristityt ette ITSE esitä sitä kristillistä pornoanne toisillenne?
Mikä siitä tekee "kristillistä", jos JUMALATTOMAT esittävät sitä MAKSUSTA teille?Kuule kommentoi sinä sitä "kristillinen porno" nimitystä niille, jotka sen ovat tuottamalleen pornolle antaneet. Kyse ei ole kristittyjen hyväksymästä pornosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule kommentoi sinä sitä "kristillinen porno" nimitystä niille, jotka sen ovat tuottamalleen pornolle antaneet. Kyse ei ole kristittyjen hyväksymästä pornosta.
"Kyse ei ole kristittyjen hyväksymästä pornosta."
No kristitythän sitä juuri katselevat ja pitävät sitä kristillisenä pornona, joten millä perusteella voit silloin väittää, ettei se ole kristillistä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kyse ei ole kristittyjen hyväksymästä pornosta."
No kristitythän sitä juuri katselevat ja pitävät sitä kristillisenä pornona, joten millä perusteella voit silloin väittää, ettei se ole kristillistä?Se on sinun väitteesi. En ole koskaan kuullut kenenkään kristityn kutsuvan mitään pornos kristityksi pornoksi. Lähes 50 vuotta olen ollut kristitty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on sinun väitteesi. En ole koskaan kuullut kenenkään kristityn kutsuvan mitään pornos kristityksi pornoksi. Lähes 50 vuotta olen ollut kristitty.
Ei se ole minun väitteeni.
Ellet ole sattunut vielä ymmärtämään, niin tämän ketjun aloittaja eli yksi kristitty kertoo katselevansa kristillistä pornoa netistä, joten on siis olemassa joukko kristittyjä, jotka katselevat netistä jumalattomien esittämää "kristillistä laatupornoa".
Omana mielipiteenäni voin kertoa, että tuo on mielestäni etovaa kaksinaismoraalia, joka olisi huomattavasti vähemmän etovaa, jos siihen ei vedettäisi Jumalaa ja kristillisyyttä mukaan. Kerrottaisiin vaan rehellisesti, että lihallisia himoja tässä nyt tyydytellään samalla tavoin kuin aivan jumalattomatkin tekevät.
Ja se, miksi et ole kuullut tällaisesta johtuu mitä ilmeisemmin siitä, että tämä kristillinen porno ei kestä päivänvaloa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole minun väitteeni.
Ellet ole sattunut vielä ymmärtämään, niin tämän ketjun aloittaja eli yksi kristitty kertoo katselevansa kristillistä pornoa netistä, joten on siis olemassa joukko kristittyjä, jotka katselevat netistä jumalattomien esittämää "kristillistä laatupornoa".
Omana mielipiteenäni voin kertoa, että tuo on mielestäni etovaa kaksinaismoraalia, joka olisi huomattavasti vähemmän etovaa, jos siihen ei vedettäisi Jumalaa ja kristillisyyttä mukaan. Kerrottaisiin vaan rehellisesti, että lihallisia himoja tässä nyt tyydytellään samalla tavoin kuin aivan jumalattomatkin tekevät.
Ja se, miksi et ole kuullut tällaisesta johtuu mitä ilmeisemmin siitä, että tämä kristillinen porno ei kestä päivänvaloa.Lisäisin vielä edelliseen, että tässä ketjussa on Raamatun avulla todistettu, miksi pornon katseleminen ei ole syntiä, joten pistä paremmaksi ja kumoa nuo väitteet Raamatun avulla. Luulisi sinun Raamatun tuntemuksesi riittävän siihen, jos olet ollut jo lähes 50 vuotta kristitty.
- Anonyymi
Sosiaalipornoa sosiaalisesta tyylistä näkee kaduilla. Sitä on katseltava vastaisuudessa. Muuten kansaneläkelaitos katkaisee kaikki yhteydet.
- Anonyymi
En ymmärtänyt tuosta mitään.
- Anonyymi
Kristityt vastustavat pornoa yhtä paljon kuin muslimit. Jumalan luomat vehkeet eivät saa heilua.
- Anonyymi
Saavat kai ne kumpienkin mukaan kotona heilua avioparien kesken, sillä eihän niitä lapsiakaan muuten voisi syntyä.
- Anonyymi
Kun aviorikos sekä avion rikkominen ovat syntiä, niin aloituksen mielipiteessähän aloituksen kysymykseen tuli vastaus.
Kun naista katsotaan himoiten häntä sydämessään, se on syntiä. Jotenka pornon katsominen on näin ollen syntiä.
Harvemmin pornoa katsellessa ihminen pysyy neutraalina. Siis seksuaalisesti kiihottumatta.- Anonyymi
Edellä olevista perusteluista olen ollut ymmärtävinäni, että tarkoituksena ei olekaan olla kiihottumatta...päinvastoin...mutta selitys siihen, miksi nettipornon katseleminen ei kuulemma ole syntiä, johtuu siitä, että siinä ei himoita oikeata naista, vaan ainoastaan kuvaa, eivätkä esiintyjät ole kristittyjä.
Kristillistä se on sen vuoksi, että kohderyhmänä ovat kristityt ja esiintyjät ovat aviopareja. - Anonyymi
Mitä tekemistä kiihottumisella on koko keskustelun kanssa?
Kuten edellä on mainittu, naisen katsominen himoiten liittyi Jeesuksen selitykseen siitä, mitä aviorikoksen tekeminen tarkoittaa jo pienimmillään. Huom aviorikoksen!! Aviorikokseen tarvitaa avioliitossa olevat puolisot. Jos poikamies katsoo pornoa ja himoitsee naista, se ei ole aviorikos eikä sillä perusteella edes syntiä. Miksi pornon katsominen olisi syniä kun edes naisen katsominen sinkulle ei sitä ole.
Toisaalta, pitää muistaa mitä himoitseminen tarkoittaa. Se on suomenkielen sivistyssanakirjan mukaan voimakasta halua. Kyllä pornoa voi katsella ilman voimakasta halua ihan vain tavallisella halulla, tyyliin: rennosti suorittaen. Kiihottuminen ei ole sama kuin himoitseminen.
Siispä pornon katsominen ei ole syntiä kenellekään, joka ei tee sitä naista himoiten. MOT - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tekemistä kiihottumisella on koko keskustelun kanssa?
Kuten edellä on mainittu, naisen katsominen himoiten liittyi Jeesuksen selitykseen siitä, mitä aviorikoksen tekeminen tarkoittaa jo pienimmillään. Huom aviorikoksen!! Aviorikokseen tarvitaa avioliitossa olevat puolisot. Jos poikamies katsoo pornoa ja himoitsee naista, se ei ole aviorikos eikä sillä perusteella edes syntiä. Miksi pornon katsominen olisi syniä kun edes naisen katsominen sinkulle ei sitä ole.
Toisaalta, pitää muistaa mitä himoitseminen tarkoittaa. Se on suomenkielen sivistyssanakirjan mukaan voimakasta halua. Kyllä pornoa voi katsella ilman voimakasta halua ihan vain tavallisella halulla, tyyliin: rennosti suorittaen. Kiihottuminen ei ole sama kuin himoitseminen.
Siispä pornon katsominen ei ole syntiä kenellekään, joka ei tee sitä naista himoiten. MOTSelitäpä sinä Sanaseppo nyt vihdoinkin!
--->>>> Miksi te kristityt ette ITSE esitä sitä kristillistä pornoanne toisillenne ja tällä tavoin palvele toisianne kristillisen lähimmäisen rakkauden hengessä ILMAISEKSI?
---->>> Miksi JUMALATTOMIEN tarvitsee tehdä tätä palvelusta teille MAKSUA vastaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitäpä sinä Sanaseppo nyt vihdoinkin!
--->>>> Miksi te kristityt ette ITSE esitä sitä kristillistä pornoanne toisillenne ja tällä tavoin palvele toisianne kristillisen lähimmäisen rakkauden hengessä ILMAISEKSI?
---->>> Miksi JUMALATTOMIEN tarvitsee tehdä tätä palvelusta teille MAKSUA vastaan?Selitäpä sinä missä kohtaa tässä ketjussa sanotaan, että joku maksaisi jotakin pornosta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitäpä sinä Sanaseppo nyt vihdoinkin!
--->>>> Miksi te kristityt ette ITSE esitä sitä kristillistä pornoanne toisillenne ja tällä tavoin palvele toisianne kristillisen lähimmäisen rakkauden hengessä ILMAISEKSI?
---->>> Miksi JUMALATTOMIEN tarvitsee tehdä tätä palvelusta teille MAKSUA vastaan?Se taitaa olla ammatinvalintakysymys. Minulla on jo ammatti eikä se ole näyttelijän työ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitäpä sinä missä kohtaa tässä ketjussa sanotaan, että joku maksaisi jotakin pornosta?
Se on siis ilmaista?
Tuo Sanaseppo/Sananselittäjä kommentoi tuolla aikaisemmin näin
"Mutta viestisi tuli perille. Sinä et pidä pornosta perustuen siihen, että olet katsonut sitä ÖÖ-luokan pornoa ILMAISEKSI."
Tästä saa siis sen käsityksen, että tuo AA-luokan kristillinen porno ei ole "halpaa" eli siis se on maksullista.
Korjatkaa, jos olen väärässä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se taitaa olla ammatinvalintakysymys. Minulla on jo ammatti eikä se ole näyttelijän työ.
Tuo ei vastannut kumpaankaan kysymykseeni.
Ja mitä sinun ammatillasi on mitään tekemistä tämän asian kanssa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on siis ilmaista?
Tuo Sanaseppo/Sananselittäjä kommentoi tuolla aikaisemmin näin
"Mutta viestisi tuli perille. Sinä et pidä pornosta perustuen siihen, että olet katsonut sitä ÖÖ-luokan pornoa ILMAISEKSI."
Tästä saa siis sen käsityksen, että tuo AA-luokan kristillinen porno ei ole "halpaa" eli siis se on maksullista.
Korjatkaa, jos olen väärässä!Ei pornosta nykyään maksaa tarvitse. Netti on täynnä ilmaista laadukasta pornoa. Sitä löytyy kaikista genreistä, miksei sitten tuostakin. Maksaakin saa jos haluaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitäpä sinä Sanaseppo nyt vihdoinkin!
--->>>> Miksi te kristityt ette ITSE esitä sitä kristillistä pornoanne toisillenne ja tällä tavoin palvele toisianne kristillisen lähimmäisen rakkauden hengessä ILMAISEKSI?
---->>> Miksi JUMALATTOMIEN tarvitsee tehdä tätä palvelusta teille MAKSUA vastaan?Ihan niin , siinähän se kaksoismoraalista oikein kukoistaakin. Omat vaimot ovat heidän mielestään Madonna tyyppejä, ei tulis varmaan kuuloonkaan että pornokatsojan vaimo sais tehdä videoita yhdynnästä , silloin reloåpeis koko maailma näitä, mutta mielellään kuitenkin kyttäävät toisten vaimoja ja tyttäriä pyöriskelemässä tekaistuja kiihkoa valkokankaalla
Ihan skitsofreenikko touhua. Mikse laita omaa tytärtään töihin porno industrian leipiin, sillä ne jotka siellä tekevät työtä ovat myöskin aina jonkun tyttäriä tai vaimoja
Masturoikaa.
- Anonyymi
Seksi on syntiä,parempi elää ilman seksiä.ihmisen tuli elää elämänsä suuressa kärsimyksestä kuten Jeesus teki,pitää kieltäytyä kaikesta nautinnosta ja kärsiä.
- Anonyymi
Jeesus ei ole mikään itsensä usvaksi meditoinut muumio vaan ihmiseksi tullut Jumala.
- Anonyymi
Seksi avioliitossa ei ole syntiä, vaan osa Jumalan suunnitelmaa.
- Anonyymi
Yhden todistajan todistus ei ole pätevä. Ei siis kristittyjenkään. Monin paikoin Vanhaa Testamenttia mm. Hesekiel Jumala kertoo paljastavansa hävyn erinäisiltä ryhmiltä.
Mutta Tohtori Luther on Intian Matsya inkarnaatio joka on kaivattu toinen todistaja.
Lunastuksesta hän sanoo:
Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä IKUISESSA VANHURSKAUDESSA, VIATTOMUUDESSA JA AUTUUDESSA. .....
Ikuinen viattomuus on hyvin pitkälle menevä asia mutta eivät kaikki ole LUNASTETTUJA.- Anonyymi
Katua pitäisi tuota syntiä ja tehdä siitä parannus ja Tohtori Lutherin katekismus on hyvä kirja aluksi tulla katumuksen tuntuun. Hän kun ei ole vain kristinuskon edustaja vaan myös on hänellä piirteitä islamista eli hopeasta sekä on vielä Intian Matsya inkarnaatio eli timanttia.
Vaikka VT onkin toista mieltä ja vaikka 1900 luvun Mujaddid Ahmad varoitti ajan olevan edessä jolloin vain sydän voi pysyä puhtaana eikä keho ja silmät.
Onko nimi Emmanuelle (Immanuel) eräänä asian alkuna symbolinen todistus että menossa on VT profetian täyttymys. Silloin pitää tulla jokin toinen symboli joka SULKEE jälleen tuon asian hyvin tehokkaasti. Mä uskon että jostain tulee vastaava symboli jolla on valta sulkea kaikki porno pois.
Se merkitsee kyllä Kristusta ja Intiaa....
Jeesus itse sanoi että Sodoma nousee tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tuottaa sille tuomion. Koska tämä sukupolvi ei lähtenyt kuulemaan Salomoa viisaampaa viisautta.....
Nyt on Sodoman nousun aikaa ja vain hyvin suuri viisaus ja sen kunnioitus voi pelastaa..... - Anonyymi
Intiat on näitä kasteja ja eksytyksiä - vain armo pelastaa.
- Anonyymi
Paskapuheillasi ei ole mitään merkitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paskapuheillasi ei ole mitään merkitystä.
Mutta mitä mieltä itse olette pornosta. Uskallatteko sen sanoa. Vai pelkäättekö valuttavanne vain p.......
Rukoiletteko tekin että tulisi loppu pornolle jonkin symbolin voimakkaan avulla vai tiedättekö VT n voittavan ikuisesti.
Jokainen pornoa katsova jää kastettuna heimonsa ja sukunsa varaan eikä pääse koottuun kansan joukkoon joka on kastettu ISÄN JA POJAN JA PYHÄN HENGEN NIMEEN SEKÄ jota jatkuvasti opetetaan NOUDATTAMAAN MITÄ KRISTUS KÄSKI NOUDATTAA.
Maakunnat ovat tulossa takaisin. Kansa koottu on hiipumassa juuri sen synnin takia että ei totella Jeesuksen kansojen opettajan opetusta.
VT n juutalaisuus on tuleva Maakuntien sydämeksi, mutta koottu kansa vaikeroi vähäisyyttään ellei käänny globaaliin katsomukseen.
- Anonyymi
Kyllä pornoa on tullut joskus käytettyä, vaikka ei ole ollut poikamieskään. Se voi toimia myös enemmän virikkeen kuin viettelyksen tapaan.
Vakiintumattoman itsetyydytyksessä nyt ei voi edes juuri mitään eksegeettistä ongelmaa nähdä.- Anonyymi
Kyllä voi.
- Anonyymi
On.
- Anonyymi
Joka himoiten KATSOO, on jo sydämessään tehnyt niin....
Tämä sanottiin aviopuolisoille, mutta itse ajattelen, että himokas katsominen tuskin on oikein muillakaan, koska Raamattu sanoo himojen vallassa olemista synniksi. "Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa..." ym. kohtia löytyy Raamatusta, jotka tuomitsevat himojen vallassa olemisen. Moni pornotähti yms. on naimisissa. Omaa aviopuolisoakin kuuluu kunnioittaa. Jos on itse seksin orja ja käyttää puolisoaan jatkuvasti omien himojensa tyydyttämiseksi, sellainenkin hyväksikäyttö on varmastikin synti.- Anonyymi
Mistä päättelet, että "Älä himoitse..."-käsky liittyy yhtään mitenkään seksuaaliseen himoon? Vai himoitsetko seksuaalisesti lähimmäisen taloa, aasia ym hänen omaisuuttaan?
- Anonyymi
Eeva tässä hei. Ei se pornon katsominen mitään syntiä ole.
Tuossa se Aatami talsii perse paljaana ja munat tuulessa heiluen. Välillä sillä on veitikka yli 45 asteen kulmassa, enkä minä ole moksiskaan.
Kun sen vehje on ylöspäin taivaaseen kohotettu, niin minä tiedän, että kohta saan antaa, Iloista antaa Jahve rakastaa. - Anonyymi
Ei alastomuus ole pornoutta, eikä rakasteleminenkaan sellaisenaan.
Ihmistä käskettiin lisääntymään, ja siihen liittyy rakastelu.
Jos katselet toisten rakastelua, voit tietysti olola onnellinen heidän puolestaan, mutta varsin usein syntyy himo saada itse tyydytystä toisten touhuista.
Himo syntyy kielletyn asian haluamisesta.
Vasta kun opimme olemaan himoitsematta, voimme poistaa tabuja, ja katsells myös seksuaalista toimintaa.
Luulisin, että jos ihminen ei olisi koskaan langennut syntiin, silloin olisi aivan luonnollista nähdä rakastelua. Silloin iloittaisiin toistemme onnesta.- Anonyymi
Missä kohden Raamattu kieltää seksuaalisen himon?
- Anonyymi
Kaikki muu paitsi pornon katsominen on aivan turhaa.
- Anonyymi
Masturbointi on erittäin terveellistä ja hyvin monille ihmisille ainoa sekä paras keino harrastaa seksiä. Siihen kuuluu olennaisena osana pornon katsominen.
Ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä harrastaa mesturbointia, koska parisuhteessakin miehet käyttävät naista masturboinnin välineenä saadakseen pikaisesti orgasmin välittämättä mitä nainen saa.
Onkin sanonta, että naisen perseeseen runkkaaminen on parasta.- Anonyymi
"Onkin sanonta, että naisen perseeseen runkkaaminen on parasta."
En ole koskaan kuullut tuollaista sanontaa, joten puhu vain rohkeasti omasta puolestasi. Ja homot ovat varmasti kanssasi eri mieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Onkin sanonta, että naisen perseeseen runkkaaminen on parasta."
En ole koskaan kuullut tuollaista sanontaa, joten puhu vain rohkeasti omasta puolestasi. Ja homot ovat varmasti kanssasi eri mieltä.Et ole koskaan kuullut ja siihen on kolme syytä:
1. Et ole koskaan saanut naista.
2. Olet itse homppeli.
3. Runkkaat vain käteesi.
- Anonyymi
synti on hylätä Jumala. Mikä tahansa asia muodostuu synniksi, jos sen vuoksi hylkää Jumalan.
- Anonyymi
Lähtökohtainen ajatusrakenne aloituksessa on pakanallinen.
Ensin pitää pakanallisesti vanhanliiton opetusta yleisuskonnon hengessä harhana.
Siksi puheet aloittajan sielussa on harhaiset.
Koska ruumis ja sielu ovat todella integroituneet ja yhdistyneet yhdeksi kokonaisuudeksi, niin kaikki, mitä sielussa tapahtuu, aiheuttaa jonkin vastaavan ilmiön kehossa. Tämä pitää muistaa. Vanhanliiton Herrankansa on kansa, että ilman sitä ei ole tätä UT- liittoa olemassa, missä Kristuksen (juutalaisen, käytän tätä ilmaisua) esiintuloa ja juutalaisten uskovien evankeliointia.
Mutta palataan ihmisen kehoon. Siihen sieluun. Eläimellinen sielu, se sahaa omaa oksaansa ihmisenä, kun laittaa silmänsä tähän maailmaan, jossa tyydytetään lihan himo, toisen ongelmaisen ulkoisen olemuksen tirkistelemisellä ja sitä kautta pitämällä itsensä orjana.
Ts. alastomuus väärissä ympyröissä ylläpitää maailman sisäistä tuhoa, joka ei kirkasta Jumalallista rakkautta, sekä elämää.
Siitähän lopputuloksessa on kyse. Eli tirkistelijä on kuin viinapullossa orjuutaja, tai kaupan Norttitiskin asiakas, - on orjan saatava lihaansa se savu, että mielensä olisi tyytyväinen ja aivojen signaali turtuu edelleen ongelman sisällä.
Itse - no, en kelpaa esimerkiksi, mutta ohjasin sielun elämänsuuntaa, kun olin ketjupolttaja. Armeijassakin poltin 40- savuketta päivässä. Yli 4- vuoden palveluksen jälkeen, pidin välitauon, siinä olin vuoden siviilissä - aikomus palata Itä-Suomeen palveluspaikalle.
Siviilissä katsoin tupakkaa ja mietin, että tämäkö sormenpaksuinen sätkä pitää minut orjana ja tumppasin sen 1973 vuonna, eli kun sielu tekee valinnat, on ruumiin seurattava sielun asettamia ehtoja ja elämää. Näin sieluni hoiti sen, että tupakka ei ole palanut huulillani. Se orjuus päättyi siihen.
Ruumiilla on halut. Seksuaalisuus on yksi puoli. Raamattu on hyvin myönteinen seksuaalisuuteen, että jopa avioparille on neuvo ja ohje, että siinä on hyvä pitää tauko, eli missä hetkessä. Se hetki on rukouksen aika. On turhaa syyllistää uskoa, että elämä olisi kielteinen seksuaalisuudessa. Miehen on rukouksissa etsittävä samahenkinen puoliso, jossa elämänarvot ovat samahenkiset ja tässä on se opin ja opetuksen perusta, mitä me katselemme ja mitä teemme.
Lihaa tyydyttämällä, on vain oma minä - kohde ja vie elämänsiunaukselta siivet, ongelma on sielun oman toiminnan tulos. Pidämme halpana Pyhyyttä.
Henkilökohtaisesti, minulle avattiin silmät, kun oli tullut sielussani uskomaan Herraan, että vaihtaessani hetkellisesti työmaata. Puolisoni, joka oli tuleva, tuotiin siellä eteeni ja sielulleni sanoma. "Tuossa on sinun vaimosi".
Hän oli kaunis, silmissäni, hänen lähellensä tahdoin ja hänen kanssaan sitten siellä työpaikan hetkessä vaihdoin ajatuksia ja keskustelun hetki vei elämänarvojen keskelle. Näin hänens sielunsa tahdon katsella Herran kirkkautta. Tämä asetti tahtoelämäni saada tämä ihana naisen elämä ja sielu samalle puurokupille.
Sanotaanko, että ´4-kk. aikana kihlasin hänet, varasin hänet, ettei muut sitten tätä sielua veisi, vaan merkki sormessa kertoi varauksesta hänet yljälleen.
Kosiminenkin tapahtui melkein välittömästi- eli saman aikajanan hetkessä vein hänet maistraattiin ja meillä oli sieluiltaan rakkausliitto.
Tämä on jumalallinen tahto, että me ihmiset sieluiltamme eläisimme sen luomistyön tuoman siunauksen alla. Se on sellainen kokonaisuus, joka ei ole kielteinen seksuaalisuuden puolella- uskovaisuudessa, kun sekin siunaus on meille annettu.
Terveellinen uskovainen mies, hän halaajaa rakastaa vaimoaan, koska hän on PYHÄ -Jumalasta, sitä ei alisteta lihallisesti nyrkin ja hellanväliin.
Terveellisen sielunelämän johtaman miehen kehon, eli fyysisyyden rakkaus, se käpertää ihanasti naisen nukkumaan yöuntaan kainaloon. Siinä on turvallista olla hänen.
Tavallaan tässä ajassa, Edenin ulkopuolella rakkaus jatkaa sielun halullisuuden elämän antamien Jumalallisten syvällisten rakkauden äärellä.
Tämän on pilannut aika, opetukset lihallisuuksien syntipatojen äärellä, mistä ihmiset syövät mielensä sieluun eväät. Siellä on silmän katsoma sielun orjuus, ja lihan tyydytys, joka ei haekaan Pyhyyden sisältöjä ja vaan jakaa sitä orjuutta.
Siellä ne orjuudessa ja lihassa olevat naiset Luciferin hengessä avaavat alastomuutensa näkyviin, että orjana haluavat tyydyttää vain lihansa henkeä, jossa ei pyhitetä.
Ja siinä hengessä puhuvat vain pitävät esiripun kiinni tuonpuoleisuuteen ja puhuvat sanoja, joka pitää myös seksuaalisuuden kahleen ihmiskunnan keskellä.
Vapauteen Kristus meidät vapautti. Kannattaa mennnä Pyhän Hengen ohjaamana katsomaan sijaista Golgatalta, ja miettiä, tyydytänkö lihaani ja pidä ristejä lähimmäisen elämässä, vaikka esimerkkinä vahtaamalla alastomia seksuaalisuuden himossani.
Vai, onko Pyhää sielulleni ennemmin olemassa.- Anonyymi
"Lihaa tyydyttämällä, on vain oma minä - kohde ja vie elämänsiunaukselta siivet, ongelma on sielun oman toiminnan tulos. Pidämme halpana Pyhyyttä."
Kukahan näitäkin kliseitä keksii. Itse olen saanut seksihierontaa vieraalta naiselta. Vaimoni on ymmärtänyt sen, koska ei pysty sairautensa takia seksiin. Minun sairauteni taas saa aikaan voimakkaita mielenterveydellisiä oireita, jos en saa seksiä. Jumala on luonut minusta sairaan. Jumalalle käyttäytymiseni tuskin on mikään ongelma, koska on luonut ihmisestä seksuaalisen olennon. Raamattu on ihmisten mielipiteitä täynnä. Mutta mielipiteet on kuin persereikä...jokaisella on omansa.
- Anonyymi
Yhtälailla se on syntiä kuin vaatimus että jokaisen pitäisi perustaa perhe. Aamu-e ei ole synnin merkki vaan terveyden. Jos sitä ei ole, olisi ehkä syytä mennä lääkärille. Synti on epäaito ja opittu ajatustapa. Juuri sitä mitä uskonnon kautta tuotetaan.
Ole sitä ja ole tätä, kiellä se mitä oikeasti olet. Tämä on syntiä.- Anonyymi
loukksin eilen pihassa puutarhasaksilla someni, että on hieman haaste kirjoittaa, kun on tottunut käyttämään molempia käsiä.
Mutta, syntiä käsitellessä on opittava näkemään se, mitä vaapaassa valinnassa teemme.
Farao ja hänen paatumisensa on aika puhutteleva opetus, kun menettää vapaa valina. Se oli itsessään faraon rangaistus ja näyttö maailmalle.
Parannuksen polku tavallaan on elämässä avoin, se on aina, siihen asti, kunnes ihmisen syntitaakka vakavuudessa saa lakipisteen Herran silmissä. Siinä otetaan "paadutus, paaduttaminen, Jumala paaduttaa", kyky korjata parannuksen kautta elämää, ja ihminen tulee kuolemaan rappeutuneessa tilassaan. Tässä silloin ollaan äärimmäisessä tilassa, ja evätään iankaikkisen elämän armo.
Siis vapaavalinnan kohdalla on täten rajapinta, jossa menettää teoillaan ja sielun/ johtaman ruumiin kohdalla pelastuksen hedelmä. Ihmisen sielu tulee helvetin tulessa tapetuksi, tuomion julistuksen jälkeen.
Tavallaan raamatun opetus, että jos kuullaan Jumalan ääni, olkoon se sana, julistettu puhe, tms. on viivyttelemättä sielun elämänvoitoksi lähdettävä seuraamaan Jumalan uhrikaritsaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
loukksin eilen pihassa puutarhasaksilla someni, että on hieman haaste kirjoittaa, kun on tottunut käyttämään molempia käsiä.
Mutta, syntiä käsitellessä on opittava näkemään se, mitä vaapaassa valinnassa teemme.
Farao ja hänen paatumisensa on aika puhutteleva opetus, kun menettää vapaa valina. Se oli itsessään faraon rangaistus ja näyttö maailmalle.
Parannuksen polku tavallaan on elämässä avoin, se on aina, siihen asti, kunnes ihmisen syntitaakka vakavuudessa saa lakipisteen Herran silmissä. Siinä otetaan "paadutus, paaduttaminen, Jumala paaduttaa", kyky korjata parannuksen kautta elämää, ja ihminen tulee kuolemaan rappeutuneessa tilassaan. Tässä silloin ollaan äärimmäisessä tilassa, ja evätään iankaikkisen elämän armo.
Siis vapaavalinnan kohdalla on täten rajapinta, jossa menettää teoillaan ja sielun/ johtaman ruumiin kohdalla pelastuksen hedelmä. Ihmisen sielu tulee helvetin tulessa tapetuksi, tuomion julistuksen jälkeen.
Tavallaan raamatun opetus, että jos kuullaan Jumalan ääni, olkoon se sana, julistettu puhe, tms. on viivyttelemättä sielun elämänvoitoksi lähdettävä seuraamaan Jumalan uhrikaritsaa.Tuli mieleeni, ennen aamukahvinkeittoa, että ongelmani on käsittää vauvakasteen pesutarvetta, periyntiopin varjossa.
Kyse on sanassa sielu. Kun Jumala puhaltaa ihmiseen elämänhengen, näin ihmisestä -tulee- eläväsielu. Kyseessä on tapahtuma, jossa ollaan kuin puhtaan kirjoittamattoman paperin ääressä. Henkinen olennon yhdistäminen fyysiseen olentoon, Elämä, on ihmeellisyydessään käsittämätön. Sielu on todellisuus, emme ole eläimiä, vaan vapaan tahdon alaisuudessa eläviä ja näin lapselle, tuohon puhtaaseen paperiin on kirjoitettava Sana, jotta hän elämässä, kun tulee siihen vastuun alueelle, jossa teot kertovat fyysisessä ruumiissa, mitä sielun tila on. Aivot toimivat tietoisuuden tilassa, jossa kokemukset rakentavat ymmärrystä vaikka hyvän ja pahan valintoihin.
Tässä jätän sen vikaisuuden pois, koska joku voi syntyä, että hänen vastuullisuus on oma lukunsa, jossa ihmien tekee valintoja. ko. sairauden alue.
Syntynyt lapsi, hän on puhdas ja tämä opettamisen - isien vastuu kasvatuksesta ja kasvatuksen perusta pitäisi olla Jumalan sana, halullisuus neuvoihin, sekä ohjeisiin, käsittää ne Hengellisesti. Hänen ylleen ei voi rakentaa opetusta, että hän syntymästään olisi perisyntinen ja se vaatii ikäänkuin pesua, pelastuakaseen siinä hetkessä kadotuksen kidutuksen paikasta. Tässä ymmärrystäni mättää se, että Jumalan kuva, vääristyy opin kautta siihen, mitä tuonpuoleisuuden Pyhässä ja Pyhästä tuodaan kirjoituksista esille.
Tämä on siten vaikea ongelma kuulemisissa puheissa, kun sen vauvakasteen perusteet toinen sielunsa saaman opin kautta, jäsentää esille.
Tulen tässä alueelle, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.
Missä me rakennamme sielumme tietoisuutta, että kirjoitukset tulevat tosiksi ja näin uhrikaritsan seuraaminen elävöittää sielua ja fyysisen ruumiin yhtälöä tekoihin.
Eli usko näkyy teoissakin. Siksi sielu ja ruumis ovat yhtä ja kehossa tapahtuu tiedon ja ymmärryksen kautta uskon näkyvyys, mitä suu tunnustaa. elämäksi?
Tuli se Faraon paatumus, hän tavallaan istui valtajakkaralla, orjuutti Herran kansaa, eikä tehnyt siinä muutosta, vaikka aikaa tavallaan oli, kunnes se vapaatahto otettiin pois ja hänet paadutettiin. Synnin mitta ylittyi kohtaamaan mielenmuutosta ja armoa.
Ymmärtäisin näin, että miksi se on kirjoituksissa, se on varoittava esimerkki tähän lopun aikaan meille.
Tieto olemassaolosta on tärkeä, että käsitämme sen, ihmisenä pitää katsoa, mitä polkua kävelemme, sekä mitä tekoja teemme. Tieto ja ymmärrys saa kääntämään sitä valokatkaisijaa, jotta valkeus elämään astuu sisälle. Tämä on perustavanlaatuista elämää ohjaavaa valkeutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
loukksin eilen pihassa puutarhasaksilla someni, että on hieman haaste kirjoittaa, kun on tottunut käyttämään molempia käsiä.
Mutta, syntiä käsitellessä on opittava näkemään se, mitä vaapaassa valinnassa teemme.
Farao ja hänen paatumisensa on aika puhutteleva opetus, kun menettää vapaa valina. Se oli itsessään faraon rangaistus ja näyttö maailmalle.
Parannuksen polku tavallaan on elämässä avoin, se on aina, siihen asti, kunnes ihmisen syntitaakka vakavuudessa saa lakipisteen Herran silmissä. Siinä otetaan "paadutus, paaduttaminen, Jumala paaduttaa", kyky korjata parannuksen kautta elämää, ja ihminen tulee kuolemaan rappeutuneessa tilassaan. Tässä silloin ollaan äärimmäisessä tilassa, ja evätään iankaikkisen elämän armo.
Siis vapaavalinnan kohdalla on täten rajapinta, jossa menettää teoillaan ja sielun/ johtaman ruumiin kohdalla pelastuksen hedelmä. Ihmisen sielu tulee helvetin tulessa tapetuksi, tuomion julistuksen jälkeen.
Tavallaan raamatun opetus, että jos kuullaan Jumalan ääni, olkoon se sana, julistettu puhe, tms. on viivyttelemättä sielun elämänvoitoksi lähdettävä seuraamaan Jumalan uhrikaritsaa."Farao ja hänen paatumisensa on aika puhutteleva opetus, kun menettää vapaa valina"
Mitään aidosti vapaata tahtoa ei ole olemassa. Se on joko pakosta uskominen Jumalaan tai kadotus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuli mieleeni, ennen aamukahvinkeittoa, että ongelmani on käsittää vauvakasteen pesutarvetta, periyntiopin varjossa.
Kyse on sanassa sielu. Kun Jumala puhaltaa ihmiseen elämänhengen, näin ihmisestä -tulee- eläväsielu. Kyseessä on tapahtuma, jossa ollaan kuin puhtaan kirjoittamattoman paperin ääressä. Henkinen olennon yhdistäminen fyysiseen olentoon, Elämä, on ihmeellisyydessään käsittämätön. Sielu on todellisuus, emme ole eläimiä, vaan vapaan tahdon alaisuudessa eläviä ja näin lapselle, tuohon puhtaaseen paperiin on kirjoitettava Sana, jotta hän elämässä, kun tulee siihen vastuun alueelle, jossa teot kertovat fyysisessä ruumiissa, mitä sielun tila on. Aivot toimivat tietoisuuden tilassa, jossa kokemukset rakentavat ymmärrystä vaikka hyvän ja pahan valintoihin.
Tässä jätän sen vikaisuuden pois, koska joku voi syntyä, että hänen vastuullisuus on oma lukunsa, jossa ihmien tekee valintoja. ko. sairauden alue.
Syntynyt lapsi, hän on puhdas ja tämä opettamisen - isien vastuu kasvatuksesta ja kasvatuksen perusta pitäisi olla Jumalan sana, halullisuus neuvoihin, sekä ohjeisiin, käsittää ne Hengellisesti. Hänen ylleen ei voi rakentaa opetusta, että hän syntymästään olisi perisyntinen ja se vaatii ikäänkuin pesua, pelastuakaseen siinä hetkessä kadotuksen kidutuksen paikasta. Tässä ymmärrystäni mättää se, että Jumalan kuva, vääristyy opin kautta siihen, mitä tuonpuoleisuuden Pyhässä ja Pyhästä tuodaan kirjoituksista esille.
Tämä on siten vaikea ongelma kuulemisissa puheissa, kun sen vauvakasteen perusteet toinen sielunsa saaman opin kautta, jäsentää esille.
Tulen tässä alueelle, että usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta.
Missä me rakennamme sielumme tietoisuutta, että kirjoitukset tulevat tosiksi ja näin uhrikaritsan seuraaminen elävöittää sielua ja fyysisen ruumiin yhtälöä tekoihin.
Eli usko näkyy teoissakin. Siksi sielu ja ruumis ovat yhtä ja kehossa tapahtuu tiedon ja ymmärryksen kautta uskon näkyvyys, mitä suu tunnustaa. elämäksi?
Tuli se Faraon paatumus, hän tavallaan istui valtajakkaralla, orjuutti Herran kansaa, eikä tehnyt siinä muutosta, vaikka aikaa tavallaan oli, kunnes se vapaatahto otettiin pois ja hänet paadutettiin. Synnin mitta ylittyi kohtaamaan mielenmuutosta ja armoa.
Ymmärtäisin näin, että miksi se on kirjoituksissa, se on varoittava esimerkki tähän lopun aikaan meille.
Tieto olemassaolosta on tärkeä, että käsitämme sen, ihmisenä pitää katsoa, mitä polkua kävelemme, sekä mitä tekoja teemme. Tieto ja ymmärrys saa kääntämään sitä valokatkaisijaa, jotta valkeus elämään astuu sisälle. Tämä on perustavanlaatuista elämää ohjaavaa valkeutta.Ei liity tämän palstan otsikkoon....
- Anonyymi
Kuvan katsomisen sääntö on voimassa myös digitalisaation ajan.
- Anonyymi
Kyllä mun mielestä Raamattu on Jumalan ilmoittamaa sanaa, joka ei vanhene koska Jumala ei vanhene vaan on sama eilen, nyt ja huomenna, kyllä naisen kuuluisi näyttää sulojaan ainoastaan omalle aviopuolisolleen, ei koko kansalle, alastomuuden näyttäminen toisille herättää lihan himoja, ei saisi himoita niin että tietoisesti herättelee/herätellään tarkoituksella haluja, ihminen voi tehdä itse mitä lakeja vain, mutta Jumalan sana tuomitsee viimeisenä päivänä ne jotka eivät ole Jeesuksessa Kristuksessa, kyllä mullakin sex halut joskus jyllää, ei siitä yli pääse, mutta pornoa katsomalla en tyydyttele, se on jo himoitsemista kun on kohde NS. Objekti jota kiihoittuneena katsoo ja pyrkii saamaan täyden nautinnon, tyydyttelyn ei kait kuuluisi olla sitä että halut hallitsee, Pyhänhengen pitäisi hallita haluja/ruumista, ja siihen avain on Rukous,
- Anonyymi
Usko perustuu Raamattuun, ei nykypäivän tulkintoihin.
Jos Raamatussa ei mainita pornon katsomista, se on tietenkin kielletty. - Anonyymi
Porno ei ole syntiä vaan luojan lahja, mutta jos mies laskee siemenensä maahan (keskeytetty yhdyntä tai kondomin käyttö) tulee siitä kuolemanrangaistus.
Tästä kuolemanrangaistuksen pelosta johtuen muslimit eivät käytä kondomia ja siksi he sikiävätkin runsaasti.
Kondomin käyttö tai ulosveto ennen siemensyöksyä kun ovat vastoin jumalan käskyä: "lisääntykää ja täyttäkää maa." - Anonyymi
"Entä onko pornon katsominen syntiä? Itsetyydytys siinä sivussa?"
Kyllä ja kyllä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982