Mitä mieltä olette, onko meillä edellisiä elämiä vai onko tämä ainut elämämme täällä maapallolla?
Eräs "guru" on kertonut, että tämä on 402. elämäni täällä maapallolla ja niiden välissä olen matkannut sinne sun tänne mm. Venukselle ja Marsiin. Kotoisin olen Aldebaran 5. kuusta.
Niin ja itse uskon, että lapset valitsevat omat vanhempansa oppiakseen valitsemansa läksyn.
Edelliset elämät
14
1676
Vastaukset
- Bhaga
Itse en ainakaan valinnut omia vanhempiani. Olisin valinnut kasvissyöjävanhemmat, jos olisin voinut. Suurin osa meistä olisi varmaan myös valinnut rikkaat ja mukavat vanhemmat, jos olisi voinut. Kuinka moni kuitenkaan syntyy todella onnekkaisiin olosuhteisiin? Meillä on lukemattomia edellisiä elämiä. Sielu vaeltaa ruumiista toiseen. Uuden ruumiin hän saa karman ja omien toiveidensa mukaisesti.
- Yogeshwara
Se että sinusta tuntuu nyt että olisit valinnut toisenlaiset vanhemmat, ei tarkoita sitä ettetkö olisi saanut valita vanhempiasi ennen syntymääsi.
Juuri karman perusteellahan me saamme ne vanhempamme valita.
Miten kaikki voisivat valita rikkaat ja hyvät vanhemmat, kun valikoimasta ei niitä löydy kaikille halukkaille?
Olisitko mielummin Donald Trumpin lapsi, jos sen kuudes vaimo olisi trendikkäällä kasvis-dietillä :D
No ei vaa, joke jokena..
- Qadesha
En noista gurujen kertomisista niin paljon perustaisi. Ja miten niin "kotoisin"? Eihän sielulla ole tällä fyysisellä tasolla olemassa mitään "ainoaa oikeaa" kotipaikkaa. Jos tuo "kotoisuus" perustellaan sillä että synnyit ihmiseksi 1. kerran mainitussa kuussa, niin mikä siinä nyt sitten niin ihmeellistä oli? Pakkohan se 1. elämä on jossain elää. Sitäpaitsi Aldebaran muistaakseni on tähti, eikä mikään kuu. Tai planeetta jolla olisi kuu. Oikea lause olisi siis "Aldebaran-tähden aurinkokunnan eräästä kuusta".
Minua vaan nuo epämääräiset lausahduksen gurujen suista ärsyttävät niin...
Itse uskon että elämme useita elämiä, koska se on mielestäni loogista, ja koska olen mielestäni muistanut muutamia elämiäni. Omalla kohdallani en jaksa uskoa mihinkään ympäri avaruutta pyörimisiin, mutta olen toisaalta aikoinani lukenut kovasti teosofiaa ja ehkä olen aivopessyt itseni uskomaan että kun ihminen kerran syntyy Maahan, hänen on suoritettava koko ihmiskiertonsa tällä samalla planeetalla. Vasta kun on noussut sieltä ihmiseläimen tasolta ylöspäin, olisi mahdollisuus valita minne haluaa jne.
Uskon kuitenkin että kun tämä fyysisen tason elämämme on eräänlainen äärimmäisyys tahollaan, niin se toinen äärimmäisyys jossa olemme täysin fyysisyydestä vapaat (tapahtunee kahden inkarnaation välillä) on se paikka missä varsinaisesti olemme todellisia Itsejämme ja suunnittelemme yhdessä millaisia elämiä tulemme elämään ja kenen kanssa. Tavallaan siis saamme itse päättää kaiken, mutta sitten kun sielu alkaa lähestyä syntymän portteja, se unohtaa Itsensä ja kokee ettei se saa päättää yhtään mistään.- 402 kpl?
Nojoo, voipi olla, että en ihan tarkkaan muista mistä se sieltä Alderanilta oli mutta suunta oli joka tapauksessa oikea. En ole siellä syntynyt 1. kerran ihmiseksi vaan kaipa se kuu on ollut sielun tyyssija ja syntypaikka.
Fyysiset elämäni olen tietääkseni ollut täällä Telluksella mutta niiden inkarnaatioiden välissä olen käynyt sieluilemassa jossain muualla.
Olen ajatellut niin, että inkarnaatioiden välissä voi olla pitkiäkin aikoja jolloin sielu on valokehona, siis ihan omana itsenään, jossain. Tässä samaisessa välissä sitten valitaan oppiläksyt ja elämäntehtävät seuraavaan vierailuun maan päällä.
Mielyttävää on ajatella, että sitten kun, kaikki tarpeelliset kerrat täällä on suoritettu niin voipi tulla vierailuille ja opastamaan muita.
En voi millään varmuudella sanoa muistavani edellisiä elämiäni mutta jotain osviittoja olen saanut pienillä meditaatioilla sekä seuraamalla tämän elämän mieltymyksiä ja pelkoja.
Niin, tämä guru joka mulle kertoili syntyjä syviä on Pentti Haasiosalo. Hän on kirjoittanut useita kirjoja mm. maan ihmisistä, maapallon luomisesta sekä raamatun ja uuden testamentin tutkimustuloksista. - akk.
402 kpl? kirjoitti:
Nojoo, voipi olla, että en ihan tarkkaan muista mistä se sieltä Alderanilta oli mutta suunta oli joka tapauksessa oikea. En ole siellä syntynyt 1. kerran ihmiseksi vaan kaipa se kuu on ollut sielun tyyssija ja syntypaikka.
Fyysiset elämäni olen tietääkseni ollut täällä Telluksella mutta niiden inkarnaatioiden välissä olen käynyt sieluilemassa jossain muualla.
Olen ajatellut niin, että inkarnaatioiden välissä voi olla pitkiäkin aikoja jolloin sielu on valokehona, siis ihan omana itsenään, jossain. Tässä samaisessa välissä sitten valitaan oppiläksyt ja elämäntehtävät seuraavaan vierailuun maan päällä.
Mielyttävää on ajatella, että sitten kun, kaikki tarpeelliset kerrat täällä on suoritettu niin voipi tulla vierailuille ja opastamaan muita.
En voi millään varmuudella sanoa muistavani edellisiä elämiäni mutta jotain osviittoja olen saanut pienillä meditaatioilla sekä seuraamalla tämän elämän mieltymyksiä ja pelkoja.
Niin, tämä guru joka mulle kertoili syntyjä syviä on Pentti Haasiosalo. Hän on kirjoittanut useita kirjoja mm. maan ihmisistä, maapallon luomisesta sekä raamatun ja uuden testamentin tutkimustuloksista.Löytyy.ja minkä niminen se Haasiosalon eksytys on?
- 402 kpl ?
akk. kirjoitti:
Löytyy.ja minkä niminen se Haasiosalon eksytys on?
Tollasesta osoitteesta löyty jotain (en tiedä saako sieltä niitä kirjoja) Haasiosalosta
http://groups.msn.com/sinisetajatukset/omawebsivu.msnw
ja http://www.uniomystica.fi tuolta vois löytyä sitten kirjojakin tilattavaksi. Monipuolinen heppu on parisuhteesta Atlantikseen ja siltä väliltä... - donovan
..edellisten elämiensä kertojat ovat useimmiten olleet ties mitä hienohelmoja?
Miksei kukaan kerro että olin koira,apina tai joku muu köyhälistön jäsen? - Qadesha
donovan kirjoitti:
..edellisten elämiensä kertojat ovat useimmiten olleet ties mitä hienohelmoja?
Miksei kukaan kerro että olin koira,apina tai joku muu köyhälistön jäsen?Auttaako asiaa jos kerron muistavani että olen ollut kalastaja, huora, metsästäjä-soturi (tai mitä ne nyt sitten tapaavat luonnonkansojen joukossa olla), luolien seiniin piirusteleva musta akka... Ja saattaapa eräs näkyni viitata elämään kissapetona. Tosin oletan että eläin- ja ihmiselämiä ei eletä sekaisin, vaan ihmiseksi synnyttyään ei enää elä eläimenä (liekö sitten poikkeustapauksia).
Minuakin ärsyttää jos jollekulle paukahtaa vuorenvarmana asiana päähän että hänpä se on ollut Kleopatra tai kuka nyt kulloinkin sieltä Egyptin kuninkaiden sankasta joukosta. Vaikka voihan sitä tietysti liverrellä että ehkäpä tarpeeksi korskea elämä on helpompi muistaa. :P - Minttu
402 kpl ? kirjoitti:
Tollasesta osoitteesta löyty jotain (en tiedä saako sieltä niitä kirjoja) Haasiosalosta
http://groups.msn.com/sinisetajatukset/omawebsivu.msnw
ja http://www.uniomystica.fi tuolta vois löytyä sitten kirjojakin tilattavaksi. Monipuolinen heppu on parisuhteesta Atlantikseen ja siltä väliltä...[email protected]
tuolta voi tilata vaikka luettelo suoraan hänen tuotteistaan ja niiden hinnoista.
Suosittelen lukemista, on ehdottoman hyviä kirjoja
Eräs parhaita henkisen alan opettajia, joita olen suomessa tavannut - minttu1969
Qadesha kirjoitti:
Auttaako asiaa jos kerron muistavani että olen ollut kalastaja, huora, metsästäjä-soturi (tai mitä ne nyt sitten tapaavat luonnonkansojen joukossa olla), luolien seiniin piirusteleva musta akka... Ja saattaapa eräs näkyni viitata elämään kissapetona. Tosin oletan että eläin- ja ihmiselämiä ei eletä sekaisin, vaan ihmiseksi synnyttyään ei enää elä eläimenä (liekö sitten poikkeustapauksia).
Minuakin ärsyttää jos jollekulle paukahtaa vuorenvarmana asiana päähän että hänpä se on ollut Kleopatra tai kuka nyt kulloinkin sieltä Egyptin kuninkaiden sankasta joukosta. Vaikka voihan sitä tietysti liverrellä että ehkäpä tarpeeksi korskea elämä on helpompi muistaa. :PVoipi olla, että sitä haluaa muistaa paremmnin ja haluaa tuoda ne hienot mahtavat elämät esiin kun ne jolloin oli esim hunnisotilas ja tappoi paljon ihmisiä, naisia ja lapsia,tuhosi kyliä...
toisaalta, mieli saattaa tehdä ihmilapselle paljon tepposia ja oma ego siinä kanssa osuutensa hääräämässä...
Itse nimittäin olen ollut tuollainen hunni...
- Madhava
Jos oletetaan, että aatman eli sielu on ikuinen ja aluton, kuten Bhagavad-gita ja muut alan teokset vahvistavat, ja että sielu on kiertänyt samsarassa, jälleensyntymän kiertokulussa, aluttomasta ajasta saakka, niin onhan noita elämiä kertynyt itse kullekkin varmastikin joka rodussa ja eliölajissa.
Jokainen näistä syntymistä on jättänyt oman vaikutelmansa psyykeeseemme, joten kyllä sieltä varmaan tarpeeksi penkomalla löytyy melkein mitä vaan.
Harva kuitenkaan muistaa olleensa esimerkiksi ameeba tai sittisontiainen. Mistäköhän se johtuu.- minttu1969
onhan sitä ihminen lähtenyt pohjatasolta...
Minun käsittääkseni jokainen on käynyt myös kiven tasolla ja varmaan on käynyt alkueliön muodon tässä ikuisessa elämänpyörässä.
Mielestäni näitä menneitä on kiva käsitellä ja vaikka joskus oppisi muistamaan entiset elämät tai osan niistä edes...
Eikä se olemä ole sitä, miltä se tällä tasolla näyttää vaan minun näkökantani mukaan hyvin paljon enemmän... Sielu ja koko tietoisuutemme kun on paljon laajempi, mitä me tässä peroonassamme voimme ymmärtää - Kultapoika
Se, ettei ihminen juurikaan muista aikaisempia inkarnaatioitaan eläimenä, etenkään hyönteisenä tai muuna toukka-ameebana, johtuu mielestäni siitä, että alemman evoluutiotason elämänmuodoissa niihin laskeutunut henki (osa sielua) on jakautunut useisiin saman lajin edustajiin. Esim. muurahaiset ja vastaavat otukset toimivat kollektiivisenä tietoisuutena.
Mitä kehittyneempään elämänmuotoon sielu kertyneiden kokemuksien mukaan inkarnoituu, sitä harvempaan kehoon se itsensä sijoittaa. Teosofiassa (jota ei nyt ihan kirjaimellisesti kannata kaikessa uskoa, on aika jäykkää tavaraa nimittäin) puhutaan, että esim. kissoilla, koirilla ja hevosilla on pääsääntöisesti kahteen kehoon jakaantunut sielu. Ja ihmisellä sitten yhdessä kehossa.
Itse en enää tähän usko. Minulla on kokemuksia että sieluni on kokenut samanaikaisia elämiä eri kehoissa täällä Maassa. Luulen että "todellisuus" on hyvinmonimutkainen rakenne, jossa rinnakkaistodellisuudet vielä sotkevat tätä fyysisen tason ajattelua.
Mielestäni hyvä vertaus asialle on ajatus hienojakoisesta keitosta. Sieltä voi lusikalla nostaa osan ylös ja tarkastella sitä. Kun sen palauttaa kattilaan ja antaa keiton hetken porista ja toistaa saman useita kertoja. Sen jälkeen viimeinen lusikallinen kysyy gurulta: missä minä olin edellisellä kerralla ja sitä edellisellä kerralla? Viisas guru kysyy puolestaan: mitä osaa nykyisestä itsestäsi tarkoitat?
Me emme kulje universumissa lineaarista polkua pitkin pisteestä A pisteeseen B.
Eli sielu on osa Jumaluutta, joka ulottaa osia itsestään fyysisille, karkeammin värähteleville tasoille niin kauan kun se saa itsensä tietoiseksi alkuperästään, eli valaistuu. Ja sitten vasta se työ alkaakin!
Niin monet keskittyvät valaistumisen havitteluun ja toivovat sitten pääsevänsä tästä oravanpyörästä pois, mutta sitten se vastuullinen työ vasta alkaakin. Tarkoitan lähimmäisten auttamista, opettamista, elämän rakastamista, valona olemista. Siihen kannattaa keskittyä jo nytkin. Se on paljon tärkeämpää kuin edellisten elämien muistelu. Niihin voi jäädä kiinni.
- William Shakespeare
Väittäisin, että olet syntynyt huomattavan monta kertaa harvemmin, koska jälleensyntymä on melko uusi keksintö, vain tuhatkunta vuotta vanha. Et ole myöskään käynyt missään planeetoilla sillä ihmiset syntyvät uudelleen ainoastaan ihmisiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778