Muuttolintujen kohtalo

Anonyymi

Paikalla oli ammuttu joukoittain muuttolintuja. Oli selvää, että osa lintujen ruhoista oli viety pois.

Pieneltä, parin jalkapallokentän kokoiselta alueelta löytyi silti kymmeniä teurastettuja lintuja, joista moni on uhanalaisia lajeja.

Myös monia Suomessa pesiviä lintuja oli joukossa. Lajeja olivat esimerkiksi kehrääjä, lehtopöllö, sarvipöllö, tuulihaukka, pikkukiljukotka, mehiläishaukka, yöhaikara, ruisrääkkä, mehiläissyöjä ja mustapääkerttu.

Ainoa riistalaji, joka joukossa oli, oli viiriäinen. Muut linnut oli siis tapettu laittomasti.

Lintujen salatappaminen on valtava ongelma Lähi-Idässä ja Välimeren maissa. Libanon mainitaan usein pahimpana pesäkkeenä. Erään arvion mukaan Välimerellä tapetaan jopa 20 miljoonaa lintua muuttoaikoina vuosittain. Myös moni Suomen pesimälintu jää salametsästäjän saaliiksi matkallaan.

Näin kertoo Iltalehti Libanonista. Suuri osa rakkaista muuttolinnuistamme jää palaamatta keväällä kotiin.

4

76

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varmaan ikivanha ruuanhankinta tapa Välimeren maissa. Kreikassa näin myymälässä pieniä linnunruhoja rivissä, valmiiksi höynennettyinä, kuin meillä kananpojat.
      Ampuminen kuullostaa hankalalta? olen kuullut verkkopyydyksistä.

    • Sunnuntai-iltana kävelylelenkilläni osuin joukkoitsemurhapaikalle. Tilhiparvi oli kännipäissään törmännyt Raatihuoneen torin S-marketin ikkunalaseihin. Torilla on pihlajapuita, joissa lintuja houkuttelevia marjoja. Huoltomies oli puhdistamassa raatoja pois. Kaksi tokkuraista lintua huojui jalkakäytövällä, eivät olleet vielä selvinneet lentokykyisiksi.

      Eilen kävelylenkilläni ohitin taas surmapaikan, ikkunat oli pesty ja niihin oli teipattu harmaat pahvit. Joka syksyinen ilmiö nämä tilhien joukkoitsemurhat.

    • Seuraan Birdlifen sivuja varsinkin lintujen muuttojen aikaan, sieltä saa lukea huolestuttavia tietoja muuttolintujen pyynnistä noilla alueilla . Perinteinen tapa on käyttää lintuja ravinnoksi, mutta niitä käytetään myös harjoitusmaaleina ja jopa häkkilintuina, kuten joululaulussa Sylvian kohtalona oli. Verkoilla ja ansoilla pyydystetään myös ja mikä julminta, liimatikuilla, jolloin linnut tarttuvat liimaan ja kituvat kuoliaiksi. Turisteja kehotetaan monissa kohteissa välttämään paikallisia muuttolinturuokia, ja paljon on saatu pyyntiä vähennettyäkin, esimerkiksi Kyproksella.

      Lintuja lentää silloin tällöin päin ikkunaa meidän pihassakin ilman päihdyttäviä pihlajanmarjojakin. Joskus ne vain pökertyvät ja virkoavat aikanaan. Niitä on hoivattu asettamalla hellästi pahvilaatikkoon ulos suojaiseen paikkaan ja lämmikettä kevyesti päälle. Ilo on suuri, kun pikkupotilas on päässyt lentoon. Lapset ovat monia pikkulintujen hautajaisia järjestäneet, liikuttavia leposijoja rakennelleet.

      Linnut lentävät yli rajojen, niitä pitää myös suojella yli rajojen.

    • On hyvä, että tämä asia on alkanut tulla tietoisuuteen, että muuttolintujemme vähenemisen suurin syy, on ihan muualla, kun täällä kotimaassa.
      Toisinaan olen katsonut Australian rajalla ohjelmaa.
      Monta kertaa tullin haaviin jää pääskysenpesiä. Muistaakseni kilohinta oli ihan tuhansia euroja. Suurta herkkua kuulemma kuitenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe