Köyhät lapsiperheet

13v -17v tehdyssä kyselyssä katsotaan muksujen näkökulmasta köyhyyttä.
Vanhemmat riitelevät rahasta, syömään joutuu halvinta ruokaa, ei pääse kahvilaan kerrakuukaudessa, tuleeko näistä sitten vanhempien kaltaisia työttömiä tai juoppoja pohtivat kersat, Jne..

Näinhän se on, mutta kyllähän se on ihan itsestä kiinni. Eikä sehalvin mahdollinen ruoka ole aina huonointa, riippuu vaan kuinka mikäkin valmistetaan vai valmistetaanko lainkaan.

Eikä näistä ns, köyhienperheitten muksuista juoppoja tahi työttömiä tule, se on ihan vanhemmista kiinni, kuinka haluavat rahansa sijoittaa( itseensä, matkoihin, Tms..) aina löytyy vaihtoehtoja.

Aina on sanottu, että YH-äitien muksut ovat pohjasakkaa kaikessa, eikä heistä tule mitään karehditaankin, kun sitten sellaisen tenava onkin Akateemisesti koulutettu ja pärjää elämässään.
Mutta, ensin tulee kateus, sitten yritetään mollata, sitten syyllistetään tavalla tai toisella.
Ei se rikkaus(raha) vaan se rakkaus ja välittäminen(järki, kulutus) ennen kaikea sinnikkyys ja omatahto, sitä omaa muksuaan kohtaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

13v -17v tehdyssä kyselyssä katsotaan muksujen näkökulmasta köyhyyttä.
Vanhemmat riitelevät rahasta, syömään joutuu halvinta ruokaa, ei pääse kahvilaan kerrakuukaudessa, tuleeko näistä sitten vanhempien kaltaisia työttömiä tai juoppoja pohtivat kersat, Jne..

Näinhän se on, mutta kyllähän se on ihan itsestä kiinni. Eikä sehalvin mahdollinen ruoka ole aina huonointa, riippuu vaan kuinka mikäkin valmistetaan vai valmistetaanko lainkaan.

Eikä näistä ns, köyhienperheitten muksuista juoppoja tahi työttömiä tule, se on ihan vanhemmista kiinni, kuinka haluavat rahansa sijoittaa( itseensä, matkoihin, Tms..) aina löytyy vaihtoehtoja.

Aina on sanottu, että YH-äitien muksut ovat pohjasakkaa kaikessa, eikä heistä tule mitään karehditaankin, kun sitten sellaisen tenava onkin Akateemisesti koulutettu ja pärjää elämässään.
Mutta, ensin tulee kateus, sitten yritetään mollata, sitten syyllistetään tavalla tai toisella.
Ei se rikkaus(raha) vaan se rakkaus ja välittäminen(järki, kulutus) ennen kaikea sinnikkyys ja omatahto, sitä omaa muksuaan kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu