Tiesin jo ensikertaa

Sinut nähdessäni, että olit elämässäni vain tähdenlento, joka hipaisit sydäntäni viiltävästi
matkallasi maailmankaikkeudessa omaa yksinäistä
rataasi muiden kaltaistesi tähtien joukossa, jää hyvästi rakkaani ja kaikkea hyvää Sinulle, olen jälleen yksin, mutta kuka tietää, ehkä Linnunradalla tapaamme jälleen kun aika meistä jättää, tämä maallinenja sitova, mutta kuitenkin niin kaunis sekin
12616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kaunista, kenelle tarkoitettu onkaan!!

Äänestä
  • Voi kuinka voisin kuvailla tulivuorta ennen sen purkautumista. Sen sisällä oli vellonut ja kuohunut myrskyn lailla massat jotka kohosivat kohden maanpintaa vuoren uumenista purkautuen räjähtäen mahtavalla voimalla kohden korkeuksia, pudoten sitten virtaavaksi kaiken alleensa hukuttavaan polttavaan laavavuotoon, viimeisten kipinöiden singahdellessa sinne tänne järjestäytymättömänä tähtisateena, kraaterin sammuessa hiljalleen rauhaisaan eloon vuosikymmeniksi, tai jopa sadoiksi.

    Äänestä

kauniita sanojasi
Ehkä kohtaamme joskus, sitä tietää ei voi

Äänestä
  • Voiko maailmassa olla kauniimpaa naista kuin Sinä, ajattelin vaistomaisesti katsoessani pitkään merenvihreisiin silmiisi joista heijastui keskikesän sinitaivas, ja hiilenmustia suortuviasi jotka aurinko muunsi huippuvalossa leikitteleviksi ornamenteiksi soikeiden kasvojesi ympärillä, kasvojen, jotka muistuttivat Venusta Bottitcellin maalauksessa. Mutta nämäkin kuvat häipyivät taustalle Sinun huuliesi lähestyessä omiani, vai oliko se päinvastoin, en muista enään, minun huuleni lähestyivät Sinun mansikanpunaisia huuliasi, joita annoit esteettä maistella, kuumia, sykkiviä, polttavia, haluavia huuliasi.

    Äänestä

  • Yksinäinen kirjoitti:

    Voiko maailmassa olla kauniimpaa naista kuin Sinä, ajattelin vaistomaisesti katsoessani pitkään merenvihreisiin silmiisi joista heijastui keskikesän sinitaivas, ja hiilenmustia suortuviasi jotka aurinko muunsi huippuvalossa leikitteleviksi ornamenteiksi soikeiden kasvojesi ympärillä, kasvojen, jotka muistuttivat Venusta Bottitcellin maalauksessa. Mutta nämäkin kuvat häipyivät taustalle Sinun huuliesi lähestyessä omiani, vai oliko se päinvastoin, en muista enään, minun huuleni lähestyivät Sinun mansikanpunaisia huuliasi, joita annoit esteettä maistella, kuumia, sykkiviä, polttavia, haluavia huuliasi.

    mahtava

    Äänestä

  • Tyty kirjoitti:

    mahtava

    ihaillut ja arvostanut Sinun runojasi. Olen oikein otettu palautteestasi.

    Äänestä

  • Yksinäinen kirjoitti:

    ihaillut ja arvostanut Sinun runojasi. Olen oikein otettu palautteestasi.

    uskon rakkauteen

    Äänestä

  • Tyty kirjoitti:

    uskon rakkauteen

    antaa paljon muutakin...

    Äänestä

  • Yksinäinen kirjoitti:

    antaa paljon muutakin...

    niin paljon runoillaisi

    Äänestä

  • Tyty kirjoitti:

    niin paljon runoillaisi

    kiurut on
    jo saapuneet suomeen,
    laivalla

    Äänestä

Viiltävän kauniita sanoja...

Äänestä
  • Sydämeni sykähtää aina silloin kun saa positiivista palautetta tekstistään!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksinäinen kirjoitti:

Sinut nähdessäni, että olit elämässäni vain tähdenlento, joka hipaisit sydäntäni viiltävästi
matkallasi maailmankaikkeudessa omaa yksinäistä
rataasi muiden kaltaistesi tähtien joukossa, jää hyvästi rakkaani ja kaikkea hyvää Sinulle, olen jälleen yksin, mutta kuka tietää, ehkä Linnunradalla tapaamme jälleen kun aika meistä jättää, tämä maallinenja sitova, mutta kuitenkin niin kaunis sekin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu