Suomen Hiihtoliitolla oli vuonna 1999 pidetyissä Ramsaun maailmanmestaruushiihdoissa oma linja-auto, jossa hiihtäjiä nesteytettiin. Linja-auto sijoitettiin aivan lähtöviivan läheisyyteen, jotta tiputetun suola-sokeriliuoksen vaikutusaika kestäisi hemoglobiinitestiin asti.
Edustuslinja-auton lainasi Suomen Hiihtoliitolle eräs suomalaisyritys. Yrityksen edustaja sai auton takaisin kisojen jälkeen.
- Näytti teurastamolta, tiivistää edustaja.
Muun muassa saunalla varustetusta linja-autosta jouduttiin hinkkaamaan seinille roiskunutta verta oikein tosissaan.
- Siellä oli iso bussi. Bussi oli Lähtö-kyltin vieressä. Nämä herrat, suuret urheilijat, lähtivät bussista suoraan (hemoglobiini)testeihin heti sen (nesteytyksen) jälkeen.
- Aina kun liikennettä tapahtui, oli myös valokuvaaja muista joukkueista. Ottivat kuvia, kuka menee ja kuka tulee ja mihin aikaan. Kun juttelin lääkäreiden kanssa, he kertoivat, että samalla tavalla keikat ovat heilläkin olleet Ruotsin ja Norjan joukkueiden osalta.
- Kaikkihan sitä siellä teki ja varmaan tekee. Silloinhan Hessit (plasmaekspanderi) ja nämä olivat sallittuja. Ainut joka ei ollut sallittua oli se, mitä ne niillä peittivät. Ja peittävät edelleenkin. Ne on vain toiset aineet, jotka on sallittuja, edustaja mietiskelee.
- Ne oli siinä autossa. Ne kävi siinä autossa letkujen ja pönttöjen kanssa ja juoksivat ja hääräsivät. Miljoona toimittajaa oli siinä vastapäätä, jutteli heidän kanssa suoraan. Ei me edes katsottu mitä ne teki. Siinä ne pihalla pyöri ja siinä oli kaiken maailman kuvaajaa, ei meidän puolesta siinä mitään erikoista ollut, sanoo yrityksen johtaja.
Hemotasoa piti alentaa
Iltalehden nyt paljastamat tiedot käyvät ikävän hyvin yksiin Suomen antidopingtoimikunnan valvontajaoston johtajan Timo Seppälän lausuntojen kanssa viime lauantain Iltalehdessä. Iltalehti paljasti Hiihtoliiton hankkineen sponsorinaan olleelta lääketehdas Orionilta "viritettyä" 10-prosenttista suola-sokeriliuosta. Ringesteril C. Glucos -liuoksen normaaliversio on vain 6-prosenttinen.
- 10-prosenttisella liuoksella päästään siinä suhteessa parempaan tulokseen, että veren tilavuus laajenee enemmän. Mutta vaikutus kestää vain puolisen tuntia, sanoi ADT:n valvontaryhmän johtaja Timo Seppälä viikonvaihteen Iltalehdessä.
Ilmeisesti juuri lyhyen vaikutusajan vuoksi hiihtäjien nesteytysbussi piti sijoittaa aivan lähtöviivan ääreen. Nesteytys oli tarpeen, jotta määriteltyjen hemoglobiinitason maksimiarvojen alle päästäisiin.
Miljoonan markan kysymys on se, miksi hiihtäjien hemoarvot olivat sen verran raja-arvojen yläpuolella, että nesteytys oli pakko tehdä.
... että sellainen tapaus.
Päiväkirjasta K-P. K.
Mikko
0
202
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911425
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1541127En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse84967Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15867- 82840
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?40737- 62733
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289733Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107718En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt44692