Vainottu

Meidän talossa asuvat ihmiset ovat jotenkin liittoutuneet minua vastaan, en ymmärrä miksi ovat jakaneet vahtivuorotkin siitä, että kenen vuoro on vahtia minua. Miksi pitää jakaa tuollaisia vahtivuoroja, kun tiedän, että lisäksi he ovat sijoittaneet asuntooni mikrofoneja. Tietysti voi olla, että juuri sen takia koska ne ovat täysin hyödyttömiä, en puhu yksinäni. Puhelut käyn soittamassa autosta. Eniten minua ärsyttää tuo yläkerran lämpökameratarkkailu, mitä he siitä hyötyvät, että näkevät missä huoneessa milloinkin olen?
131448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oletko huomannut, että jääkaapissa oleviin ruokiin on käyty laittamassa elektrodeja ja antureita, jotka tulee syötyä, ja ne pystyy silloin kuuntelemaan ajatuksetkin.
Pelottavaa tuollainen. Monta mikrofonia löytyy kun järjestelmällisesti etsii. Lämpökameraa voi hetken hämätä, kun käy oikein kylmässä suihkussa.

Äänestä
  • Minun naapuriini taas Suojelupoliisi on perustanut tarkkailupisteen. Uusi naapurini on muka ihan tavallinen tyyppi, vaikka kerran tuli vastaani tummansinisessä takissa jonka hihaan oli ommeltu SUPO -teksti. Ja mitä vakoilulaitteita hänen valkoinen umpikylkinen VW Caravellensa pitää sisällään?

    Äänestä

  • Lämpökameraa on helpoin hämätä menemällä ihan lämpöpatteriin kiinni. Kerran kun tein sen niin kuului vain, että nyt se katosi ja kauhea töminä kuului kun ravattiin huoneesta toiseen hädissään siitä, että miten pystyn noin vaan katoamaan.

    Äänestä

Hei, oletko huomannut, että ovat lahjoneet hammaslääkärisi asentamaan sinulle myös hammaspaikkoihin mikrofonin, että turhaan sinä siellä autossa käyt puhumassa, naapurisi kuulevat puheesi joka tapauksessa.

Äänestä
  • Minut taas on siepattu UFOon ja asennettu implantti jalkaan, niin että siinä on joku Supo pientä! Liikavarvas muka, sanoi lääkäri, hah!

    Äänestä

Hei tyypit. Tällä alkuperäisellä kirjoittajalla voi olla todella tuollainen ongelma. Kaverini sairastui psykoosiin juuri vastaavin oirein. Kehottaisin alkuperäisen kirjoituksen kirjoittanutta, mikäli todella kokee oheiset oireet ottamaan välittömästi yhteyttä mielenterveystoimistoon. Saat tarvittavan lääkityksen, mikä estää sinua sairastumasta psykoosiin. Ihmisellä voi tulla tällaisiakin ongelmia. Hakeudu ihmeessä hoitoon, koska tuollaiset ajatukset sinua ahdistavat. Tarvitset ammattiapua kiireesti.

Äänestä
  • Olin itse aikeissa kirjoittaa aivan samalla tavoin, mutta ehdit ensin. Aivan asiallisesti ja kaikella ystävyydellä sanottuna alkuperäisen viestin kirjoittajan kannattaisi nyt mennä lääkärin kanssa juttelemaan, se helpottaisi häntä itseäänkin. Meidän talossamme asuu myös naapuri, jolla on tällaisia oireita. Melu yläkerrosta kuulemma alkaa, kun hän menee nukkumaan, välillä joku hakkaa vasaralla monta tuntia, välillä hänen keittössään kuuluu kun koira järsii luuta. Välillä naapurit tuuletusparvekkeiltaan puistelevat kaikki mattonsa eikä hän enää uskalla pitää parvekkeen ovea auki ym. Hätä on varmasti todellista, mutta ei ehkä aivan kiva koko lenkkisaunan ajan (jos yhdessä satutaan) kuunnella tätä naapurien parjaamista. Viime viikolla hän oli laittanut taas jollekin viestiä postiluukusta ja harkitsi isännöitsijälle soittamista. Lienee turha sanoa, että kaikki täysin aiheetonta.

    Äänestä

  • Karo kirjoitti:

    Olin itse aikeissa kirjoittaa aivan samalla tavoin, mutta ehdit ensin. Aivan asiallisesti ja kaikella ystävyydellä sanottuna alkuperäisen viestin kirjoittajan kannattaisi nyt mennä lääkärin kanssa juttelemaan, se helpottaisi häntä itseäänkin. Meidän talossamme asuu myös naapuri, jolla on tällaisia oireita. Melu yläkerrosta kuulemma alkaa, kun hän menee nukkumaan, välillä joku hakkaa vasaralla monta tuntia, välillä hänen keittössään kuuluu kun koira järsii luuta. Välillä naapurit tuuletusparvekkeiltaan puistelevat kaikki mattonsa eikä hän enää uskalla pitää parvekkeen ovea auki ym. Hätä on varmasti todellista, mutta ei ehkä aivan kiva koko lenkkisaunan ajan (jos yhdessä satutaan) kuunnella tätä naapurien parjaamista. Viime viikolla hän oli laittanut taas jollekin viestiä postiluukusta ja harkitsi isännöitsijälle soittamista. Lienee turha sanoa, että kaikki täysin aiheetonta.

    Alkuperäisen...alkuperäisen...alkuperäisen! Kyllä nuo muutkin kirjoittajat ovat JOTENKIN sairaita! Eikä hullut HAKEUDU hoitoon, eihän ne tajua tilaansa! Tarvitaan pii-paa ja leparit.

    Äänestä

  • Kypsä hoivaämmiin kirjoitti:

    Alkuperäisen...alkuperäisen...alkuperäisen! Kyllä nuo muutkin kirjoittajat ovat JOTENKIN sairaita! Eikä hullut HAKEUDU hoitoon, eihän ne tajua tilaansa! Tarvitaan pii-paa ja leparit.

    jonka tuttu isännöitisjä kertoi. Oli asukas, joka oli montta kertaa valittanut mikrosäteilystä makuuhuoneen jalkalistojen alta. Kerran isännöitsijän käydessä taas yhtiössä, asukas pihalla valitti asiasta. Isännöitsijä otti funkitiolaskimen taskustaan ja kertoi, että nyt on löydetty väline, jolla säteilyn saa pois, ja kävi asunnossa näpelöimässä laskintaan. Luuli, että asia on sillä pois päiväjärjestyksestä. Hallituksen pj. oli sitten jälkeenpäin kertonut isännöitsijälle, että asukas oli valittanut hänelle, että isännöitsijä on ihan hullu ja pitää vaihtaa. Se kun luulee taskulaskimella poistettavan mikrosäteilyt....:))

    Äänestä

Toi on selkeästi yksityisyyden ja yksilönvapauden rikkomista. Eri asia, jos olis poliisien lupa jos olisit joku v*tun hullu huumenarkkari, joka raiskaa joka ilta naisia ja miehiä asunnossaan maksua vastaan.

Äänestä
  • sitten ei puutu apulaissheriffin sanankäyttöön?? Tuossakin oli v*n eikö kaikki tiedä että se oli sukupuoli sana?

    Äänestä

  • tänne on turha tulla kiroilemaan ja haukkumaan ihmisiä!!!Vois valvojakin pikkasen pitää tuota henkilöä silmällä..Tuollaista SURKEATA kielenkäyttöä!

    Äänestä

niin katoavat mikrofonitkin kuin itsestään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Atte kirjoitti:

Meidän talossa asuvat ihmiset ovat jotenkin liittoutuneet minua vastaan, en ymmärrä miksi ovat jakaneet vahtivuorotkin siitä, että kenen vuoro on vahtia minua. Miksi pitää jakaa tuollaisia vahtivuoroja, kun tiedän, että lisäksi he ovat sijoittaneet asuntooni mikrofoneja. Tietysti voi olla, että juuri sen takia koska ne ovat täysin hyödyttömiä, en puhu yksinäni. Puhelut käyn soittamassa autosta. Eniten minua ärsyttää tuo yläkerran lämpökameratarkkailu, mitä he siitä hyötyvät, että näkevät missä huoneessa milloinkin olen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu