Omanedun tavoittelu ja ääretön röyhkeys on muille paha yhdistelmä
Onko muillakin samanlaisia kokemuksia??
On olemassa näitä ”tee se itse ja maksata muilla” tyyppejä ja yksi on pesiytynyt meidän yhtiöön.
Näin jälkeenpäin katsottuna näyttää siltä, että suunnittelu alkoi hyvin aikaisessa vaiheessa.
Ostohetkellä huoneisto oli täysin purettuna vain sisäänkäyntiovi ja –portaikko paikoillaan myyntiesitteen ja kauppakirjan liitteen mukaisesti. Tämä sisäänkäynti ei kuitenkaan sopinut konseptiin ja niinpä se haluttiinkin toiselle puolen taloa. Samaan aikaan tehtiin kellaria ja siihen kuuluvia väliseiniä. Väliseinät valmistuivat ja myöhemmin asukas päätti poistaa sisäänkäyntiportaat ja rakentaa niiden paikalle varastohuoneen jonka lattia oli portaitten paikalla. Tätä tehdessä kuitenkin oli unohtunut kaikki eristys huoneen lattiasta ja sen alapuolelle jäänyt portaikon tilan osa oli käytännössä kylmää tilaa eristämättömän sokkelin takana. Tästä johtuen varastohuoneen ulkoseinän vierellä lattian lämpötila oli pakkaskausina nollan tuntumassa. Tilan viereisten asuntojen osalta kaikki oli kuitenkin tehty oikein ja kunnossa eikä kylmyysongelmia ollut kummassakaan.
Portaiden paikalle jäänyt tyhjä tila avattiin ja eristysten puuttuessa todettiin , että asukas itse on jättänyt ne asentamatta eikä yhtiö näin ollen korvaa korjauksesta aiheutuvia kustannuksia. Asukas kuitenkin oli itsepintaisesti sitä mieltä , että tila kuuluu vieriseen asuntoon ja yhtiön on korvattava kulut.
Lopulta asukas tilasi itse urakoitsijan tekemään eristyksen ja maksoi laskun. Kiistely maksajasta kuitenkin jatkui ja asukas toimitti laskun perintäyhtiöön joka peri sitä taloyhtiöltä. Tässä vaiheessa hallitus selvitti kenen vastuulla tyhjä tila oli ja kaikki selvitykset osoittivat sen olevan asukkaalle kuuluva. Asukas kuitenkin itsepintaisesti väitti edelleen sen kuuluvan viereiseen asuntoon.
Asukkaan ja hallituksen puheenohtajan puhelinkeskustelun jälkeen puheenjohtaja esitti hallituksen kokouksessa, että yhtiö maksaa puolet kustannuksista. Mitä tässä keskustelussa tarkkaan ottaen puhuttiin ei puheenjohtaja enää kuulemma muistanut. (asukkaan painostus perintäyhtiön avulla?)
Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen niin viereinen asunto johon kiistelty tila asukkaan mielestä kuuluu oli aiemmin tämän asukkaan omistuksessa ja myyty nykyiselle omistajalle.
Koko ruljanssin lopputulema oli , että yhtiö maksoi puolet ja viereisen asunnon uusi omistaja puolet, rakennusvirheen tehnyt asukas sensijaan ei maksanut mitään.
Asia eteni vielä yhtiökokoukseen johon oli kerätty lisää tietoa vastaavalta mestarilta, viereisen asunnon rakentajalta ja alkuperäiseltä myyjältä sekä rakennus- ja palomääräysten mukaisesta rakennustavasta ja -määräyksistä. Yhtiökokouksessakaan ei vastausta kysymykseen ”mihin asukkaan kanta siihen , että tila kuuluu vieriseen asuntoon” saatu.
Asukkaan taidokkaasti saamat valtakirjat sekä uhriksi ja vainotuksi joutumisesta kerrotut tarinat muille naapureille saivat aikaan sen ettei kokous muuttanut päätöstä.
Kokouksen jälkeen pohdittaessa lakimiehen kanssa mahdollisuudesta valittaa päätöksestä tultiin tulokseen, ettei valitusta voi tehdä koska varsinainen maksupäätös oli hallituksen tekemä.
Tässä tosin todettiin , että hallituksen päätös oli lain vastainen. Sen mitätöintiä ei kuitenkaan voisi enää tehdä.
Suomen laki tuntee termin lievä petos , johon tämän saagan tapahtumat sopivat mutta kuten lakimieskin totesi, tämän toteennäyttäminen oikeudessa olisi vaikeaa ellei lähes mahdotonta.
kokemuksia äärettömästä röyhkeydestä
Anonyymi
1
139
Vastaukset
- Anonyymi
no näitähän löytyy. Ei ne aina edes yritä peittää konnuuksiaan. Mitäs mahdat kun "hyödylliset idiootit" ovat helposti huijattavissa. ei voi edes viedä pannuhuoneeseen .....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,804356Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt242801Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242768Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122484Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172479Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1002173Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6352044MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141975Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka341908