patti selässä

Uros marsulleni ilmestyi toissapäivänä patti selkään selkärangan kohdalle peräpäähän. Kävimme eilen lääkärissa, eikä lääkäri osannut sanoa mistä on kysymys. Patin koko on 1 cm * 0,8cm. Seuraamme sitä viikon ajan, muuttuuko tilanne. Lääkäri tunnusteli pattia aika kovakouraisesti ja se olikin illalla enemmän turvoksissa ja mielestäni kuumotti vähän. Patissa ei näy puremajälkiä tms. Itse toivon tietenkin että kyseessä olisi joku rasvapatti tai tulehdus, ennemmin kuin kasvain. Onko kenelläkään kokemuksia esim. talirauhasen tukkeumasta tai muusta sellaisesta, mikä voisi tässä tulla kysymykseen? Patti on sellaisessa kohtaa, ettei siitä osaa sanoa missä se on kiinni. Se ei aristanut ennen lääkäriin menoa, mutta illalla se oli mielestäni arka, kun marsu ei olisi antanut koskea siihen.
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Enpä ole koskaan tuollaiseen pattiin törmännyt. Suosittelisin viemään marsun katsottavaksi jollekin marsuille erikoistuneelle eläinlääkärille. Kun se kerran on selkärangan kohdalla peräpäässä, niin eikai se sitten olisi tulehtunut rasvarauhanen? Tietääkö kukaan palstalainen voiko se paisua tuolla tavoin?

Antoiko lääkäri mitään lääkettä tai hoito-ohjetta?

Jos teillä on mahdollista tuoda marsu tutkittavaksi pk-seudulle, niin täältähän löytyy HauMau ja Arkki, minne pikkuisen voisi viedä osaaviin käsiin tutkittavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuppu kirjoitti:

Uros marsulleni ilmestyi toissapäivänä patti selkään selkärangan kohdalle peräpäähän. Kävimme eilen lääkärissa, eikä lääkäri osannut sanoa mistä on kysymys. Patin koko on 1 cm * 0,8cm. Seuraamme sitä viikon ajan, muuttuuko tilanne. Lääkäri tunnusteli pattia aika kovakouraisesti ja se olikin illalla enemmän turvoksissa ja mielestäni kuumotti vähän. Patissa ei näy puremajälkiä tms. Itse toivon tietenkin että kyseessä olisi joku rasvapatti tai tulehdus, ennemmin kuin kasvain. Onko kenelläkään kokemuksia esim. talirauhasen tukkeumasta tai muusta sellaisesta, mikä voisi tässä tulla kysymykseen? Patti on sellaisessa kohtaa, ettei siitä osaa sanoa missä se on kiinni. Se ei aristanut ennen lääkäriin menoa, mutta illalla se oli mielestäni arka, kun marsu ei olisi antanut koskea siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu