Harakatkin nauraa kun mikään ei onnistu.

Viikon ykkösaamussa epätoivoista selittelyä työttömyyden korjaamiseksi.
On työttömiä, on paljon avoimia työpaikkoja mutta ulkoa tulevaa työvoimaa tarvitaan täyttämään avoimet työpaikat.
Suomeen tullaan tarvitsemaan kaikenlaista työvoimaa.
25<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Suomeen ei ole kovin helppoa integroitua, mielialan huomaa jo näissä keskusteluissa, pelko epäluulo, ja suvaitsemattomuus rehoittaa! Säästyyköhän tämäkään keskustelu vastaansanojista.

Mitä tulee työttömien määrään, on melko suuri osa työelämän kelkasta pudonneita, kehitys on jo parissa vuodessa mennyt ohitseen, saati pitkäaikaistyöttömillä.
Asennemuutos, tulijoita kohtaan juuri kuten työministeri mainitsi olisi välttämättä tarpeen!
Avoin suhtautuminen erilaisuuteen saattaa olla jollekin kansanosalle hakusessa.

1Äänestä
  • Kuuleppas vatipää. Kerron sinulle omasta elämästä faktan; olin aikoinaan valmis menemään vaikka naimisiin arabinaisen kanssa. Nyt kiitän Jeesusta, että en tätä virhettä tehnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuuleppas vatipää. Kerron sinulle omasta elämästä faktan; olin aikoinaan valmis menemään vaikka naimisiin arabinaisen kanssa. Nyt kiitän Jeesusta, että en tätä virhettä tehnyt.

    Jeesus ja Muhammedhan olivat kavereita. Samat arvot ja kirjakin lähes samaa tavaraa.

    Äänestä

Ihan ok ohjelma ja Harakka oli asiallinen. Ei mitään moitittavaa.
Yksilölläkin on vastuu, pitää olla aktiivinen hakemaan töitä.
Firmojen pitää tulla vastaan, jos mahdollista, oppisopimuksia ?
Koulutusta ja muuntokoulutusta on lisättävä.
Ulkomaalaista työvoimaa tarvitaan.
Vajaatyökykyisiä, jotka haluavat työelämään, pitää auttaa pääsemään.

Ei ministeri voi niitä töitä tehdä toisten puolesta.
Ministeri ja hallitus yrittävät luoda keinoja työllisyyden parantamiseksi.
Tulokset eivät näy muutamassa kuukaudessa.
Vuoden päästä aikaisintaan.

Se ei estä ketään hakemasta töitä tai kouluttautumasta jo nyt.
Koulutuspaikkoja vain ei ole tarpeeksi.

Työllistymisasiaa ja monta muutakaan asiaa ei kannattaisi joka ikinen päivä jauhaa
viiteen kertaan mediassa.
Ei se työllistymään auta, ongelmien jatkuva jauhaminen vain stressaa arkipäivää.
Eläkeläisetkin miettii miten töitä saataisiin nuoremmille.
se on hedelmätöntä ajanhaaskausta eläkeläisiltä.
Eläkeläinen ei sitäkään ongelmaa ratkaise.

Eläkeläinen haluaakin vain moittia - jos ei työttömiä
niin hallitusta, vaikkei itsellä järki kovinkaan hyvin pelaa enää.

3Äänestä
  • Aloittaja

    Joo samaa mieltä.
    Kohtaamisongelma kun paljon avoimia työpaikkoja, Harakka tuntuu aktiiviselta mut ei päteviä keinoja, onko niitä edes olemassa.
    Palkkatuki on sama vaikutus kuin laastarilla, mun nuoruuden aikana oli pakko mennä töihin kuin töihin vaikka työn perässä nyt ei ole kun tuillakin pärjää.

    Tekemättömät työt on tehtävä, roska ja bussi kuskiakin tarvitaan, jos kaikki koulutetaan korkeasti jää alempiarvoinen työ tekemättä jollei ulkoa saada.

    1Äänestä

Ette sitten pääse työelämästä eroon eläkkeelläkään kun pitää vatvoa työt sitä työministeri tuota ja niin päin pois.

N a u r e t t a v a a.

Nimim eläkkeensä ansainnut ja työelämästä pois loikannut...

Ai sori, olen vasta tasan kuusikymmentä, häivyn.

Äänestä

Mistä tänne ulkomaalaisten vihaajien maahan saadaan työvoimaa ?
Ne tulee, joiden on pakko jonnekin päästä eli pakolaiset.
Mutta ne on pakolaisia - aluksi. Työllistyminen kestää minimissään 10 vuotta.
Se ei haittaa. Työvoimapula pahenee pahenemistaan.
20 vuoden päästä se on vielä pahempi.

1Äänestä

Jos työhaluttomien sosiaalisia etuuksia ei radikaalisti leikata niin "paskaduunit" jäävät
Muiden tulijoiden kuin "pakoloisten" tehtäviksi ja työttömyys vähenee vain työhaluttomien delaamisen myötä.

Keino on yksinkertainen mutta kukaan poliitikko ei uskalla puuttua siihen joitakin epämääräisia mainintoja kannusteloukuista.

Puute ja nälkä ovat hyviä kannustimia.

1Äänestä
  • Keneltä ei leikata nuija?? Vain kepuloiset saa lisää. Muilta lähtee toimeentulotuestakin osa.. Silti olet kade?,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keneltä ei leikata nuija?? Vain kepuloiset saa lisää. Muilta lähtee toimeentulotuestakin osa.. Silti olet kade?,

    Lue viimeinen virke! Siinä vaiheessa alkaisi jo ylenpalttinen nirsoilu ja velttoilu vähenemään.
    Sanoo nimimerkki: Henkilökohtaisesti kokenut!

    1Äänestä

Muistanpa aikoja kun akateemiset ihmiset olivat erikoisen kranttuja työn suhteen.
Jos koulutusta vastaavaa työtä ei ollut, sitten ei muuta työtä otettu.
Vieläkö akateemisen koulutuksen saaneen kukkaro kestää olla kranttu ?

1Äänestä
  • Jos on valmistunut oikealta alalta, töitä riittää valittavaksi. Valtio-opin ja yhteiskuntieteiden alalla on liikatarjontaa, samoin kaupallisella alalla. Liian paljon kaupallista koulutusta Suomessa. Polilta ja lääkiksestä valmistuneilla on vara valita ja hyvät liksat. Opettajista on puutetta, mutta palkkaus ei kovin hyvä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos on valmistunut oikealta alalta, töitä riittää valittavaksi. Valtio-opin ja yhteiskuntieteiden alalla on liikatarjontaa, samoin kaupallisella alalla. Liian paljon kaupallista koulutusta Suomessa. Polilta ja lääkiksestä valmistuneilla on vara valita ja hyvät liksat. Opettajista on puutetta, mutta palkkaus ei kovin hyvä.

    Pilvin pinein akateemisiakin. Tohtoreitakin, nuijat peräkylillä..

    Äänestä

Akateemisilla aloilla ei ehkä ole suurta työttömyysongelmaa.
Sitäpä kun ei etukäteen aina tiedä, kun alkaa opiskella, millä alalla on kysyntää.
Ammatit saattavat melkeinpä hävitä tai muuttavat luonnettaan nopeasti.
Moni ammatillisesta oppilaitoksesta on valmistunut alalle,
josta työpaikat häviävät, vaikka opiskelua aloittaessa ennuste oli aivan toinen !
Siksi on rakennetyöttömyyttäkin.
Ammattitaidolla ei ole enää kysyntää.
Valmistuu työttömäksi tai jää kohta työttömäksi.
Ammatillinen koulutus tarvitsisi koordinointia
ja nopeampia suunnanmuutoksia tarpeen mukaan.
Asiantuntijoitten ennusteet on liian monesti menneet pieleen.

1Äänestä
  • Ammatillinen koulutus Suomessa on romahtanut. Oppilaat saavat tulla tunneille, jos tahtovat tai olla tulematta. Ammattitaito on nollilla koulutuksen jälkeenkin. Jotenkin junaillaan todistukset käteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ammatillinen koulutus Suomessa on romahtanut. Oppilaat saavat tulla tunneille, jos tahtovat tai olla tulematta. Ammattitaito on nollilla koulutuksen jälkeenkin. Jotenkin junaillaan todistukset käteen.

    Niin se vähän voi olla ja se on sääli, ettei saada motivoitua opiskelijoita,
    ammattitaidon puutetta on myös opettajissa.
    Hyvä opettaja osaa temmata mukaan "alakoulusta yläkouluun".
    Ammatillisissa oppilaitoksessa oppilaat ovat usein nuoria aikuisia,
    että he voivat itsekin itseään motivoida,
    mutta suunta ja motivaatio voi kuitenkin olla nuorella hukassa.
    Ei vielä tiedä haluaako varmasti sitä alaa, jota alkaa opiskella.
    Ehkä ei ole mahtunut oman alan kouluun ja jotain on opiskeltava toissijaisesti.
    Elämä ei ole niin yksinkertaista. Jos ei kotona osata ohjata eikä tueta nuorta,
    sitä voi jäädä "roikkumaan rakenteisiin" ja alisuorittaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin se vähän voi olla ja se on sääli, ettei saada motivoitua opiskelijoita,
    ammattitaidon puutetta on myös opettajissa.
    Hyvä opettaja osaa temmata mukaan "alakoulusta yläkouluun".
    Ammatillisissa oppilaitoksessa oppilaat ovat usein nuoria aikuisia,
    että he voivat itsekin itseään motivoida,
    mutta suunta ja motivaatio voi kuitenkin olla nuorella hukassa.
    Ei vielä tiedä haluaako varmasti sitä alaa, jota alkaa opiskella.
    Ehkä ei ole mahtunut oman alan kouluun ja jotain on opiskeltava toissijaisesti.
    Elämä ei ole niin yksinkertaista. Jos ei kotona osata ohjata eikä tueta nuorta,
    sitä voi jäädä "roikkumaan rakenteisiin" ja alisuorittaa.

    Touko Aallolta jäätävät terveiset Antti Rinteelle: ”Tietää tasan tarkkaan, että tämänhetkisillä korteilla ei pelissä pärjää, mutta pokka pitää”


    Touko Aallon mielestä hallituksen päätös lisätä pysyviä menoja yli miljardilla kertoo siitä, että kaikki puolueet haluavat osoittaa pitävänsä vaalilupauksensa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Touko Aallolta jäätävät terveiset Antti Rinteelle: ”Tietää tasan tarkkaan, että tämänhetkisillä korteilla ei pelissä pärjää, mutta pokka pitää”


    Touko Aallon mielestä hallituksen päätös lisätä pysyviä menoja yli miljardilla kertoo siitä, että kaikki puolueet haluavat osoittaa pitävänsä vaalilupauksensa.

    Touko Aalto.... ? Hahhha.
    Siinä on yksi viimeisistä sanomaan kellekään mitään.

    1Äänestä

"Harakatkin nauraa kun mikään ei onnistu."

Vaikea onnistua, koska on jo luotu niin kattava sosiaali turva, jota minun nuoruudessani ei ollut, mutta onneksi sain töitä, koska silloin meni Ruotsiin niin paljon ikäisiäni.

Kauppakoulu opintojen jälkeen (1964) "ajauduin" kirjanpitätäjäksi ja siitä lisä opintojen turvin olin joskus jos minkälinlainen "osaaja" sillä alalla, mutta sitten tuli nämä fuusioitumiset, sun muut sinne tilinpäätöksiin ja niitä en hallinnut.

Siten tuli se lama 1989 ja sanouduin irti silloisesta työstäni, tosin hyvällä palkalla, mikä oli siunaus minun tulevalle ansiosidonnaiselle päivärahalleni ja kiitos silloisille työkavereille, jotka suorastaan pakoittivat minua liittymään moiseen kassaan. Koskaan ei tullut mieleenkään moinen "kassa"?

1Äänestä
Aloittaja

S-ryhmä palkkaa 50 Filippiiniläistä kokkia, kyl se vuan on nii suomalaiset on herra kansaa Filippiini valmistaa ruuan ja musta mies tarjoilee eikö kelepoo.

2Äänestä
  • Niin, mahtaneevatko saada yli 5 € tuntipalkkaa nuo filippiinit? Keittiö-apulaisen nimikkeellä toden-näköisesti palkattu ettei tarvitse ammattilaisen palkaa maksaa.

    Kuten nekin filippiiniläiset "sairaanhoitajat" taannoin, jotka eivät sitten saanetkaan hoitajan palkkaa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, mahtaneevatko saada yli 5 € tuntipalkkaa nuo filippiinit? Keittiö-apulaisen nimikkeellä toden-näköisesti palkattu ettei tarvitse ammattilaisen palkaa maksaa.

    Kuten nekin filippiiniläiset "sairaanhoitajat" taannoin, jotka eivät sitten saanetkaan hoitajan palkkaa...

    Pahaa toisten työn halveksumista.
    Anteeksi vain, mutta keittiö-apulainen on ammatti-ihminen hänkin ainakin nykyään, en
    tiedä mikä on nimike, mutta mihinkään et pääse töihin ilman jonkunlaista koulutusta tai kurssia. Milläköhän alalla voisi Suomessa maksaa viittä euroa tai sitä alempaa tuntipalkkaa ? Jälkeenjääneitä käsityksiä työelämästä pudonneelta vai olitko niin tietämätön jo silloin ?
    Järkyttäviä käsityksiä.

    1Äänestä

Asia jota ei saisi sanoa. Uskonto. Islamin syntyajoista alkaen aina tähän päivään perusajatus on, ettei muslimi tee ruummiilista työtä eikä missään tapauksessa vääräuskoisen ( pakanan ) ohjauksessa.
Tietenkin on poikkeuksia mutta vähän.
Vääräuskoiset ovat muslimien palvelijoita.
Meidän on turha sotkea länsimaista uskonto käsitystä ja islamilaista laki- ja moraalijärjestelmää.

Äänestä
  • Muslimi ei tee ruumillista työtä jne.
    Mitä potaskaa sinä hourupää heittelet ?
    Tossa naapurissani ne on raksalla koko kesän tehneet duunia, muutama muslimikin.
    Juuri tulin kotiin muslimin kuskaamalla taxilla.
    Muslimihoitajatar käy sukalaisellani, parikin eri hoitajaa.

    Äänestä

Onko tämä tosiaan 70 ?
Ettei 107 ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pertikki kirjoitti:

Viikon ykkösaamussa epätoivoista selittelyä työttömyyden korjaamiseksi.
On työttömiä, on paljon avoimia työpaikkoja mutta ulkoa tulevaa työvoimaa tarvitaan täyttämään avoimet työpaikat.
Suomeen tullaan tarvitsemaan kaikenlaista työvoimaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu