Kuinka yleistä?

on se, että joissain naisissa on vaan saalistajan vikaa...,

.. on se, että jotkut saadessaan vihdoin sen, jota ovat saalistaneet aikansa antavat "kohteelleen" kenkää, koska mitään iloa ei enää olekaan...koko leikki on piloilla.
Siirrytään seuraavaan kohteeseen..,

Olen myös saanut lähes aina sen, minkä halusin, mutta raadollisinta tässä leikissä onkin huomata, että itse kuuluu siihen paskasakkiin, joka vaan saalistaa.. Joskus vastassa on niin "vaikea" tapaus, että iskee morkkis, jos ei heti saakaan. Eikö yksi vinoviettisyydestä kertova leima olisi riittänyt yhdelle ihmiselle, pitääkö niitäkin olla montaa eri versiota?

Sinkkuuteen on monta syytä ja se ei aina todellakaan ole niissä muissa, ei siinä tarjonnassa.
Iän mukana viisastuu - sanotaan, mutta varjopuolena mainittakoon, että oman tyhmyytensä ja alkeellisuutensa näkee myös paremmin ja mites sitten suu pannaan - ei yhtään mitenkään :/

Hapsu kirjoitti:

.. on se, että jotkut saadessaan vihdoin sen, jota ovat saalistaneet aikansa antavat "kohteelleen" kenkää, koska mitään iloa ei enää olekaan...koko leikki on piloilla.
Siirrytään seuraavaan kohteeseen..,

Olen myös saanut lähes aina sen, minkä halusin, mutta raadollisinta tässä leikissä onkin huomata, että itse kuuluu siihen paskasakkiin, joka vaan saalistaa.. Joskus vastassa on niin "vaikea" tapaus, että iskee morkkis, jos ei heti saakaan. Eikö yksi vinoviettisyydestä kertova leima olisi riittänyt yhdelle ihmiselle, pitääkö niitäkin olla montaa eri versiota?

Sinkkuuteen on monta syytä ja se ei aina todellakaan ole niissä muissa, ei siinä tarjonnassa.
Iän mukana viisastuu - sanotaan, mutta varjopuolena mainittakoon, että oman tyhmyytensä ja alkeellisuutensa näkee myös paremmin ja mites sitten suu pannaan - ei yhtään mitenkään :/

Melkein jokainen haluaisi saalistaa, tai kauniimmin sanottuna "olla aktiivinen" ja määrätä onnensa suunnan. Se vaan ei toimekkaillakaan mene usein nappiin, mutta todennäköisyys kohdata omaa puzzlea täydentävät palaset on ilman muuta suurempi kuin meillä väistelijöillä. Jos kestää ne väistämättömät hieman useammat erehdykset. Osattomiksi eivät jää tuumijatkaan, kiitos carpe diem -henkisten, siis minähän ylistän heitä.

Hämmentyminen ihastuksen sattuessa on luullakseni opittu reaktio, josta on vaikea oppia pois, jos ihastuilee harvakseltaan. Vähän niinkuin yllätys itselle koko asetelma. Sitten on vielä se, ettei haluta lähettää vääriä viestejä ennenaikaisesti, lähemmät keskustelut kun usein romauttavat maanpinnalle. Sosiaalista leikkiviidakkoa.

Niin että etsikää ja metsästäkää, dianat, sen suuntainen vinous korjaa balanssia ;).

Ei se auta sekään, jos muuttuu saavuttamattomaksi, sillä eihän niin saa ikinä mitään, jos toinen ei halua muuta kuin saavuttamatonta!

kuvan susta on saanut?

No ei se mitään sanon kuitenkin, mä olen lukenut tätä palstaa n. vuoden verran ja myös siis sinun kirjoituksia.

Sä olet hiukan haahuilia, epävarma, ja kuten sanoit itsekkin sä et tiedä mitä sä haluat naisesta, joskus tuntuu että sä olet tyytyväinen mielikuvaasi millaista olisi olla lesbo ja se riittää, sä pohdit paljon mikä on hyväksikin mutta liika kaiken analysointi on ehkä rasittavaa pitemmän päälle.

Siinä mitä mä olen saanut susta ns irti.

sanoa millaisen kirjoitti:

kuvan susta on saanut?

No ei se mitään sanon kuitenkin, mä olen lukenut tätä palstaa n. vuoden verran ja myös siis sinun kirjoituksia.

Sä olet hiukan haahuilia, epävarma, ja kuten sanoit itsekkin sä et tiedä mitä sä haluat naisesta, joskus tuntuu että sä olet tyytyväinen mielikuvaasi millaista olisi olla lesbo ja se riittää, sä pohdit paljon mikä on hyväksikin mutta liika kaiken analysointi on ehkä rasittavaa pitemmän päälle.

Siinä mitä mä olen saanut susta ns irti.

kuvattu. Ei sitä ihminen voi aina tietää, mitä muut itsestä ajattelevat. Kiitos että vaivauduit kertomaan. Olit ehkä ystävällinen, kun et sanonut mitään niin loukkaavaa, että olisin pahoittanut mieleni.

Sitä samaa epävarmuutta olen huomannut toisissakin lesboissa. Liekö se sitten heijastumaa minun omasta käytöksestäni. Tiedän, ettei peruspersoonallisuuteni voi ehkä muuttua, mutta kyllähän elämä kasvattaa. Toisilla ihmisillä ja kokemuksilla on vaikutusta. Ehkä yksinäinen mietiskely on jotenkin turvallisempaa siinä mielessä, sillä muuttuminen ei ole helppoa. Toisaalta ihminen kehittyy henkisesti olemalla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.

Olisi kiva kuulla, mitä itse ajattelet itsestäsi ja vaikuttaako se arvioosi minustakin. Miten hyvin ihminen voi arvioida toisia ihmisiä ihan objektiivisesti? Olisi mielenkiintoista kuulla myös toisten arvioita muista kirjoittajista ja itsestäänkin, mutta siitä kai pitäisi tehdä oma aloitus.

Takaisin aiheeseen: voidaanko epävarmuus tulkita jotenkin väärin? Eihän se tarkoita samaa kuin kiinnostuksen puute.

Voiko jotkut ihmiset vain testata omaa viehätysvoimaansa sillä, miten hyvin he saavat naisia lankaan - mutta miksei mikään riitä? Miksi sitä testausta pitää jatkaa?

Mikä toisessa ihmisessä niin pelottaa? Jos jonkun saa, miksi hänet pitää heti hylätä? Miksi haluta, jos ei sitten kiinnostakaan?

ajatuksia sinulla taas Raatio ;)

Kirjoituksessasi oli kysymyksiä ja kaikkiin en osaa, muista vastata, mutta yksi ylitse muiden osui silmään.

Omalla kohdallani parhain kiinnostuksen sammuttaja ja luotaantyöntävin voima on se, että vastapuoli aloittaa ihastumisen näyttämisen heti niin suorasukaisesti, että siihen miltei tukahtuu. En kestä yhtään sellaista päällekäymistä ja kun siihen lisää ne rivien välistä tulevat ehdotukset tai suoraan sanotut, niin ei kiitos. Sen verran pitäisi aina kunnioittaa toista, ettei pidä häntä ihan itsestäänselvyytenä. Lähes joka kerta alan mestoissa tähän törmää, ellei sitten ole niin tiiviisti oman porukan kanssa, ettei väliin yksinkertaisesti mahdu ketään - joskus sekin on helpottavaa. Kyseisissä paikoissa tapaa aina yhden, pari sellista mimmiä, jotka kuvittelevat tulevansa ja ottavansa naisen parin biisin jälkeen. Mun kohdalla homma ei todellakaan toimi noin, koska jos joku ottaa (yrittää) se olen minä itse, mutta teen sen käsi sydämellä - kohteliaasti kuitenkin.
Yhteenveto: liika tyrkky ei iske ja mikäli päästään suhteen rakennusvaiheeseen, niin liiallinen takertuminen ajaa viimeistään eri teille. Vastaavasti taas etäisyys ja välinpitämättömyys suhteessa viestittää myös toiselle jotain, mikä pikkuhiljaa alkaa nakertaa pohjaa ja luottamusta pois.
Aina olemme tienneet sen, että tilan antaminen ja kiintymyksen näyttäminen on kaksi avainasiaa suhteessa. Ongelma on vaan, ainakin omalla kohdallani suhteissa se, etten osaa vielä kumpaakaan.

Sen vuoksi on helmpompaa uskotella, että jokainen "saatu" = kiinnostus herännyt vastapuolessakin, on juuri se nainen, jonka kanssa voisin onnistua. Ainahan sitä voi kuvitella ja loppupelissä uskonkin, että se vielä onnistuu. Onnistuu, se että joku kaunis päivä elätkin suhteessa, jossa aiemmat möröt eivät kummittele ja koet olevasi vahvempi, luottavaisempi ja kaikki ikäänkuin loksahtaa kohdilleen ilman suurempia neurooseja - siihen minä uskon.

Uskon myös siihen Putkiradio, että sinullakin on aikasi. Sinä teet kovasti töitä sen kanssa, kun funtsit, punnailet ja analysoit asioita. Voisin jopa visioida, että kun suhteen joskus aloitat olet jo mielessäsi hoidellut kaiken mahdollisen..,

Ja jos rehellistä linjaa saanen jatkaa, niin luulenpa ja uskallan väittääkin, että sinä tarvitsisit yhden romanttisen viikonlopun ihanan naisen kanssa jossain kaukana kaukana tutusta ympäristöstä, jossa voisit unohtaa kaiken muun ja keskittyä omiin tunteisiisi, vastapuolen tunteisiin ja antaa hänen todistaa sinulle kuinka hieno ja ihana ihminen ja ennenkaikkea nainen sinä todellisuudessa varmasti olet. Sen kokemuksen sinulle toivoisin.

Mahdollisesti kiellät tuon viimeisen, mutta olen edelleen kohdallasi juuri tuota mieltä - kaikella kunnioituksella ;)

Hapsu kirjoitti:

ajatuksia sinulla taas Raatio ;)

Kirjoituksessasi oli kysymyksiä ja kaikkiin en osaa, muista vastata, mutta yksi ylitse muiden osui silmään.

Omalla kohdallani parhain kiinnostuksen sammuttaja ja luotaantyöntävin voima on se, että vastapuoli aloittaa ihastumisen näyttämisen heti niin suorasukaisesti, että siihen miltei tukahtuu. En kestä yhtään sellaista päällekäymistä ja kun siihen lisää ne rivien välistä tulevat ehdotukset tai suoraan sanotut, niin ei kiitos. Sen verran pitäisi aina kunnioittaa toista, ettei pidä häntä ihan itsestäänselvyytenä. Lähes joka kerta alan mestoissa tähän törmää, ellei sitten ole niin tiiviisti oman porukan kanssa, ettei väliin yksinkertaisesti mahdu ketään - joskus sekin on helpottavaa. Kyseisissä paikoissa tapaa aina yhden, pari sellista mimmiä, jotka kuvittelevat tulevansa ja ottavansa naisen parin biisin jälkeen. Mun kohdalla homma ei todellakaan toimi noin, koska jos joku ottaa (yrittää) se olen minä itse, mutta teen sen käsi sydämellä - kohteliaasti kuitenkin.
Yhteenveto: liika tyrkky ei iske ja mikäli päästään suhteen rakennusvaiheeseen, niin liiallinen takertuminen ajaa viimeistään eri teille. Vastaavasti taas etäisyys ja välinpitämättömyys suhteessa viestittää myös toiselle jotain, mikä pikkuhiljaa alkaa nakertaa pohjaa ja luottamusta pois.
Aina olemme tienneet sen, että tilan antaminen ja kiintymyksen näyttäminen on kaksi avainasiaa suhteessa. Ongelma on vaan, ainakin omalla kohdallani suhteissa se, etten osaa vielä kumpaakaan.

Sen vuoksi on helmpompaa uskotella, että jokainen "saatu" = kiinnostus herännyt vastapuolessakin, on juuri se nainen, jonka kanssa voisin onnistua. Ainahan sitä voi kuvitella ja loppupelissä uskonkin, että se vielä onnistuu. Onnistuu, se että joku kaunis päivä elätkin suhteessa, jossa aiemmat möröt eivät kummittele ja koet olevasi vahvempi, luottavaisempi ja kaikki ikäänkuin loksahtaa kohdilleen ilman suurempia neurooseja - siihen minä uskon.

Uskon myös siihen Putkiradio, että sinullakin on aikasi. Sinä teet kovasti töitä sen kanssa, kun funtsit, punnailet ja analysoit asioita. Voisin jopa visioida, että kun suhteen joskus aloitat olet jo mielessäsi hoidellut kaiken mahdollisen..,

Ja jos rehellistä linjaa saanen jatkaa, niin luulenpa ja uskallan väittääkin, että sinä tarvitsisit yhden romanttisen viikonlopun ihanan naisen kanssa jossain kaukana kaukana tutusta ympäristöstä, jossa voisit unohtaa kaiken muun ja keskittyä omiin tunteisiisi, vastapuolen tunteisiin ja antaa hänen todistaa sinulle kuinka hieno ja ihana ihminen ja ennenkaikkea nainen sinä todellisuudessa varmasti olet. Sen kokemuksen sinulle toivoisin.

Mahdollisesti kiellät tuon viimeisen, mutta olen edelleen kohdallasi juuri tuota mieltä - kaikella kunnioituksella ;)

"Sen verran pitäisi aina kunnioittaa toista, ettei pidä häntä ihan itsestäänselvyytenä."

Miten tuo mielestäsi ilmenee ihmissuhteissa? Minä en pidä ketään ihmistä itsestäänselvyytenä, pikemminkin päin vastoin.

"Ja jos rehellistä linjaa saanen jatkaa, niin luulenpa ja uskallan väittääkin, että sinä tarvitsisit yhden romanttisen viikonlopun ihanan naisen kanssa jossain kaukana kaukana tutusta ympäristöstä, jossa voisit unohtaa kaiken muun ja keskittyä omiin tunteisiisi, vastapuolen tunteisiin ja antaa hänen todistaa sinulle kuinka hieno ja ihana ihminen ja ennenkaikkea nainen sinä todellisuudessa varmasti olet. Sen kokemuksen sinulle toivoisin."

Mahdollisesti kiellät tuon viimeisen, mutta olen edelleen kohdallasi juuri tuota mieltä - kaikella kunnioituksella ;)"

Joo niin ei. Hyvinpä minut tunnet! Olenko liiankin tuttu? Eikö ala jo kyllästyttää?

Putkiratio kirjoitti:

"Sen verran pitäisi aina kunnioittaa toista, ettei pidä häntä ihan itsestäänselvyytenä."

Miten tuo mielestäsi ilmenee ihmissuhteissa? Minä en pidä ketään ihmistä itsestäänselvyytenä, pikemminkin päin vastoin.

"Ja jos rehellistä linjaa saanen jatkaa, niin luulenpa ja uskallan väittääkin, että sinä tarvitsisit yhden romanttisen viikonlopun ihanan naisen kanssa jossain kaukana kaukana tutusta ympäristöstä, jossa voisit unohtaa kaiken muun ja keskittyä omiin tunteisiisi, vastapuolen tunteisiin ja antaa hänen todistaa sinulle kuinka hieno ja ihana ihminen ja ennenkaikkea nainen sinä todellisuudessa varmasti olet. Sen kokemuksen sinulle toivoisin."

Mahdollisesti kiellät tuon viimeisen, mutta olen edelleen kohdallasi juuri tuota mieltä - kaikella kunnioituksella ;)"

Joo niin ei. Hyvinpä minut tunnet! Olenko liiankin tuttu? Eikö ala jo kyllästyttää?

en pidä ketään, sitähän juuri sanoinkin.

En tunne sinua se on totta. Miksi vedät herneen, jos sinulle jotain sanoo? Tuntuu, että nykyään vedät herneitä vähän joka asiasta, jopa niistäkin, joita ei edes sanota?

Voi kuule tuohon kyllästymiseen vastaan niin, että eihän sellaiseen voi kyllästyä, mitä ei ole olemassa. Tämähän on pelkkä virtuualitodellisuus koko netti. Oma elämäni on toistaiseksi ihan jossain muualla - kiitos siitä ;)

Hapsu kirjoitti:

en pidä ketään, sitähän juuri sanoinkin.

En tunne sinua se on totta. Miksi vedät herneen, jos sinulle jotain sanoo? Tuntuu, että nykyään vedät herneitä vähän joka asiasta, jopa niistäkin, joita ei edes sanota?

Voi kuule tuohon kyllästymiseen vastaan niin, että eihän sellaiseen voi kyllästyä, mitä ei ole olemassa. Tämähän on pelkkä virtuualitodellisuus koko netti. Oma elämäni on toistaiseksi ihan jossain muualla - kiitos siitä ;)

Nyt on kevät. Toivon ja heräämisen aika.
Jos on kovin väsynyt ja kovasti odottaa kesää niin tunteet ovat pinnassa.

Aika moni potee juuri tässä kevään puhkeamisen kynnyksellä kevätmasennusta. Naiset ilmeisesti vielä jostain hormoonijutuistakin johtuen. Ilmeisesti meidän Putkiradiommekin kuuluu näihin.

Kevät on vain yksi jakso elämää. Kyllä tämä tästä. Ei kannata ottaa elämää liian vakavasti kun me kuollaan kuitenkin vaikka mitä ihmetekoja yritetään.

Rauhaarakastava kirjoitti:

Nyt on kevät. Toivon ja heräämisen aika.
Jos on kovin väsynyt ja kovasti odottaa kesää niin tunteet ovat pinnassa.

Aika moni potee juuri tässä kevään puhkeamisen kynnyksellä kevätmasennusta. Naiset ilmeisesti vielä jostain hormoonijutuistakin johtuen. Ilmeisesti meidän Putkiradiommekin kuuluu näihin.

Kevät on vain yksi jakso elämää. Kyllä tämä tästä. Ei kannata ottaa elämää liian vakavasti kun me kuollaan kuitenkin vaikka mitä ihmetekoja yritetään.

sopivassa suhteessa, niin hyvin pyyhkii.

Nälkä on kelpo tekosyy Mäkkiin menolle ja kevät herneen vetämisille ;)
Toisaalta tuo "herneen veto"- maininta oli minulta yliammuttua :/

Minusta kevät, kesä, syksy varsinkin ja talvi on kaikki ihanaa aikaa. Ne tuntuvat jokainen tullessaan hyvältä tauon jälkeen.
Ikävää on kun joillekin ihmisille iskee vuodenaikojen mukaan erinäisiä masiksia.Sellaisia ihmisiä on paljon, nytkin tv.ssä eräs neitokainen puhuu vast.laisista asioista.
Sitä toivoisi tosiaan, että kaikki pystyttäisiin nauttimaan täysin rinnoin kaikesta siitä hyvästä, mikä milloinkin vastaan tulee. Oikeastaan kun oppisi ensin näkemään sen hyvän ja sitten nauttimaan siitä ;)

Hapsu kirjoitti:

en pidä ketään, sitähän juuri sanoinkin.

En tunne sinua se on totta. Miksi vedät herneen, jos sinulle jotain sanoo? Tuntuu, että nykyään vedät herneitä vähän joka asiasta, jopa niistäkin, joita ei edes sanota?

Voi kuule tuohon kyllästymiseen vastaan niin, että eihän sellaiseen voi kyllästyä, mitä ei ole olemassa. Tämähän on pelkkä virtuualitodellisuus koko netti. Oma elämäni on toistaiseksi ihan jossain muualla - kiitos siitä ;)

Minä en väittänyt että sinä pitäisit ihmisiä itsestäänselvyytenä enkä ymmärtänyt asiaa niinkään, että sinäkään ajattelisit minusta niin. Minulle on kyllä kerran erään "eron" yhteydessä sanottu niin erittäin kovasanaisesti, enkä silloinkaan ymmärtänyt, miten se asia minua koski.

Minulla oli vähän liian kiire, enkä kerennyt selittelemään asiaa sen tarkemmin. Luulin, että olisit ymmärtänyt mutta et. Et taidakaan tuntea minun minkään vertaa.

"Ja jos rehellistä linjaa saanen jatkaa, niin luulenpa ja uskallan väittääkin, että sinä tarvitsisit yhden romanttisen viikonlopun ihanan naisen kanssa jossain kaukana kaukana tutusta ympäristöstä, jossa voisit unohtaa kaiken muun ja keskittyä omiin tunteisiisi, vastapuolen tunteisiin ja antaa hänen todistaa sinulle kuinka hieno ja ihana ihminen ja ennenkaikkea nainen sinä todellisuudessa varmasti olet. Sen kokemuksen sinulle toivoisin."

Luulen ja uskon, että sinä olisit tuon tarpeessa ihan itse.

Minä kaipaisin sitä kaikkea tutun rakkaan ihmisen kanssa, tutussa ja turvallisessa paikassa ilman kiirettä. En tiedä, jos sitä mahdollisuutta minulle todellisuudessa tarjottaisiin, voisinko kieltäytyä.

Minä en yleensä ole se, joka sanoo ei. Sekö se on se ongelma? Olenko liian helppo tapaus?

Minulle riittäköön toistaiseksi tämä netti, kun tosielämä ei tuo riittävästi tyydytystä. Ei tämäkään pitemmän päälle ole hyvä ratkaisu, mutta en keksi parempaakaan tähän hätään. Uskon, että keskustelu voisi auttaa minua ja varmaan muitakin. Ei kannata luopua tai vaipua epätoivoon. Ehkä minä löydän joskus itseni, jos en ketään muuta. En odottele elämältä liikoja. Niin taitaa olla paras.

Rauhaarakastava kirjoitti:

Nyt on kevät. Toivon ja heräämisen aika.
Jos on kovin väsynyt ja kovasti odottaa kesää niin tunteet ovat pinnassa.

Aika moni potee juuri tässä kevään puhkeamisen kynnyksellä kevätmasennusta. Naiset ilmeisesti vielä jostain hormoonijutuistakin johtuen. Ilmeisesti meidän Putkiradiommekin kuuluu näihin.

Kevät on vain yksi jakso elämää. Kyllä tämä tästä. Ei kannata ottaa elämää liian vakavasti kun me kuollaan kuitenkin vaikka mitä ihmetekoja yritetään.

että hormonit heittelee minua aika ajoin, joskus rajustikin. Myös ikääntyminen ottaa voimille. En haluaisi kuolla ennen kuin olen kunnolla edes elänyt. Sitähän ei todellisuudessa tiedä, kenelle se lähtö tulee ja milloin. Siksipä kannattaisi antaa rakkautta ihmisille nyt, kun elämme. Sitten on myöhäistä surra, kun toinen on mennyt lopullisesi pois. Et saa sanottuja sanoja takaisin etkä voi enää sanoa mitään, mitä jäi sanomatta. Älkää masentuko. Toivon jokaiselle ihmiselle sitä ihmettä että usko rakkauteen palaisi elämään, vaikka sen olisi kadottanut. Se olisi uudestisyntymisen ihme! Sitä on, se ilmenee monin eri tavoin ihan kaikessa ihmisten välillä. Se ilmenee siinä, että ylipäätänsä elämme. Jos joku ei olisi meistä välittänyt, ei meitä olisi. Joku rakastaa meitä jokaista. Sitä ei vain aina ymmärrä, muista tai tajua. Rakkaudelle pitäisi antaa mahdollisuus.

Putkiratio kirjoitti:

Minä en väittänyt että sinä pitäisit ihmisiä itsestäänselvyytenä enkä ymmärtänyt asiaa niinkään, että sinäkään ajattelisit minusta niin. Minulle on kyllä kerran erään "eron" yhteydessä sanottu niin erittäin kovasanaisesti, enkä silloinkaan ymmärtänyt, miten se asia minua koski.

Minulla oli vähän liian kiire, enkä kerennyt selittelemään asiaa sen tarkemmin. Luulin, että olisit ymmärtänyt mutta et. Et taidakaan tuntea minun minkään vertaa.

"Ja jos rehellistä linjaa saanen jatkaa, niin luulenpa ja uskallan väittääkin, että sinä tarvitsisit yhden romanttisen viikonlopun ihanan naisen kanssa jossain kaukana kaukana tutusta ympäristöstä, jossa voisit unohtaa kaiken muun ja keskittyä omiin tunteisiisi, vastapuolen tunteisiin ja antaa hänen todistaa sinulle kuinka hieno ja ihana ihminen ja ennenkaikkea nainen sinä todellisuudessa varmasti olet. Sen kokemuksen sinulle toivoisin."

Luulen ja uskon, että sinä olisit tuon tarpeessa ihan itse.

Minä kaipaisin sitä kaikkea tutun rakkaan ihmisen kanssa, tutussa ja turvallisessa paikassa ilman kiirettä. En tiedä, jos sitä mahdollisuutta minulle todellisuudessa tarjottaisiin, voisinko kieltäytyä.

Minä en yleensä ole se, joka sanoo ei. Sekö se on se ongelma? Olenko liian helppo tapaus?

Minulle riittäköön toistaiseksi tämä netti, kun tosielämä ei tuo riittävästi tyydytystä. Ei tämäkään pitemmän päälle ole hyvä ratkaisu, mutta en keksi parempaakaan tähän hätään. Uskon, että keskustelu voisi auttaa minua ja varmaan muitakin. Ei kannata luopua tai vaipua epätoivoon. Ehkä minä löydän joskus itseni, jos en ketään muuta. En odottele elämältä liikoja. Niin taitaa olla paras.

tulkitsin väärin, joten sorgge. Ihmettelinkin, mikä nyt niin mättää.

Heitit pallon takaisin eli olisinko ihanan rentouttavan viikonlopun tarpeessa? Se olisi enemmän kuin tarpeeseen näiden kiireiden keskellä, mutta kerrottakoon, että sellainen on jo tiedossa, joten mikäs tässä porskutellessa kevään kynnyksellä ;)

Tuohon mainitsemaasi helppouteen. Tapauksena. Silloin jos itsekin haluaa toiseen tutustua, niin miksi kieltäytyisikään? Ei ainakaan pitäisi olla kenelläkään tiedostettua käyttäytymistapaa, jonka perusteella etukäteen jo tietää, minkä vastauksen missäkin tilanteessa antaa.
Aiemmin tuossa kerroin itsestäni ja sen perusteella minut voisi rankata viimeisimpään junaan ja mielellään heivata koko juna raiteilta. Mutta omaksi puolustuksekseni on sanottava, etten tee tuota suunnitelmallisesti. Totean vain jälkikäteen tehneeni taas väärin ja en ole ollenkaan ylpeä omista suorituksistani. Joskus teininä tuo vielä menikin, mutta nykyään olisi kasvamisen paikka monessa mielessä.

Se siitä! Nyt pitää alkaa valmistautumaan lauantai-illan todellisuuteen ja hakeutua ystävien pariin. Hyvää lauantaita sinullekin ;)

Hapsu kirjoitti:

tulkitsin väärin, joten sorgge. Ihmettelinkin, mikä nyt niin mättää.

Heitit pallon takaisin eli olisinko ihanan rentouttavan viikonlopun tarpeessa? Se olisi enemmän kuin tarpeeseen näiden kiireiden keskellä, mutta kerrottakoon, että sellainen on jo tiedossa, joten mikäs tässä porskutellessa kevään kynnyksellä ;)

Tuohon mainitsemaasi helppouteen. Tapauksena. Silloin jos itsekin haluaa toiseen tutustua, niin miksi kieltäytyisikään? Ei ainakaan pitäisi olla kenelläkään tiedostettua käyttäytymistapaa, jonka perusteella etukäteen jo tietää, minkä vastauksen missäkin tilanteessa antaa.
Aiemmin tuossa kerroin itsestäni ja sen perusteella minut voisi rankata viimeisimpään junaan ja mielellään heivata koko juna raiteilta. Mutta omaksi puolustuksekseni on sanottava, etten tee tuota suunnitelmallisesti. Totean vain jälkikäteen tehneeni taas väärin ja en ole ollenkaan ylpeä omista suorituksistani. Joskus teininä tuo vielä menikin, mutta nykyään olisi kasvamisen paikka monessa mielessä.

Se siitä! Nyt pitää alkaa valmistautumaan lauantai-illan todellisuuteen ja hakeutua ystävien pariin. Hyvää lauantaita sinullekin ;)

ja saat anteeksi. Onneksi on tuo televisiokin keksitty. Muuten kävisi aika hyvin pitkäksi.

vastapuolelta on yksi syy, omalla kohdallani. Jos tulee tunne, että on toiselle kaikki, koko maailma ja toinen elää vain kauttasi, niin johan se alkaa ahdistamaan ja ei ihme, että tunteet haalenee. Tulee suhteeseen pakko-olemisen ja yrittämisen, ymmärtämisen makua ja silloin on tasa-arvo tiessään.

Kyllä sinunlaisia on ja varmaan enemmänkin, muttei tuota asiaa mielellään ääneen tunnusta. Viimeiseksi itselleen.
Ja eihän kyse olekaan tarkoituksellisesta toisen "hyväksi käyttämisestä", vaikka sen siinä jättäjä ensimmäisenä saakin kuulla.

Tällaiset "saalistajat" saavat usein kuulla, etteivät tiedä, mitä itsekään haluavat, pönkittävät omaa itsetuntoaan, ajattelevat munallaan, eivät osaa rakastaa ym ym...

Ehkä se on niin? Ja kun kerran tuon "taidon" oppii, niin siitä uloskasvaminen onkin toinen taidonnäyte.
Jossain vaiheessa auttamattomasti kuitenkin huomaa, ettei mikään tunnu enää miltään, riitä ja haluaa jotain pysyvämpää ja todellista, oikeaa ja luonnollista. Kun sen oivaltaa sitten joskus, ehkä silloin viimeistään, kun joku ihminen onnistuu koskettamaan todella, todella syvältä ja pakottamaan näkemään oman käytöksensä, niin uuden oppiminen on mahdollista. Ja mikä tärkeintä katoaa se jatkuvan etsimisen halu, yltiöpäinen flirttailu ei enää kiinnosta. Mieli rauhoittuu ja alkaa löytämään oman tasapainonsa ja todellakin näkemään ja nauttimaan siitä hyvästä, mitä on jo saavuttanut. Se on hiton hyvä tunne ja olen omalla kohdallani saavuttamassa sitä kovaa vauhtia vihdoin viimein.

Se on sinullakin edessä vielä, mutta sen odottamiseen pitää vaan tyytyä ja yrittää sinnitellä sinne asti välttäen itsensä ja toisten satuttamista parhaansa mukaan. Kasvaminen on siitä jänne prosessi, että se kestää ihmisen koko elämän ja se onnellinen, joka on valmis ennen loppusuoraa saa tosiaan olla superonnellinen ;)

Nauroin ääneen! Tekstisi on kuin suoraan minun kirjoittamani.

Itse olin juuri tuollainen nuorempana!!!

Kyllä se siitä ajan myötä tasoittuu, siis se saalistusinto. Sitä tuli jo niin laiskaksi ettei jaksanut edes armollisesti tappaa saalistaan esim. nopealla niskapuraisulla, kunhan nappasi kiinni, retuutti ja jätti kitumaan.

Kolminumeroinen saaliseläinmäärä siihen itselläni tarvittiin ennekuin kyllästyin ko. leikkiin, joten voi olla että sulla on vielä siihen joku aika matkaa...

Eikä se sairautta ole, egon pönkittämistä vain.

Erona meillä on kyllä se että sinä tiedät olevasi kusipää, itse en sitä silloin edes tajunnut!

mustikka kirjoitti:

Nauroin ääneen! Tekstisi on kuin suoraan minun kirjoittamani.

Itse olin juuri tuollainen nuorempana!!!

Kyllä se siitä ajan myötä tasoittuu, siis se saalistusinto. Sitä tuli jo niin laiskaksi ettei jaksanut edes armollisesti tappaa saalistaan esim. nopealla niskapuraisulla, kunhan nappasi kiinni, retuutti ja jätti kitumaan.

Kolminumeroinen saaliseläinmäärä siihen itselläni tarvittiin ennekuin kyllästyin ko. leikkiin, joten voi olla että sulla on vielä siihen joku aika matkaa...

Eikä se sairautta ole, egon pönkittämistä vain.

Erona meillä on kyllä se että sinä tiedät olevasi kusipää, itse en sitä silloin edes tajunnut!

...ettei tuollaisia ihmisiä olisi enempää kuin te kaksi, joista toinen on ilmeisesti jo vähän viisastuntut/inhimillistynyt, ja toinenkin toivottavasti jossain vaiheessa. Aiheutatte muille syviä haavoja ja traumoja itsekkäällä egonpönkityksellänne. Sääli sitä naista joka ei näe pinnan alle ja tuollaiseen ihastuu... Toivottavasti emme koskaan tapaa.