millainen kaveri oli tämä mano ??oli kuulemma hurjan miehen maineessa joskus ?kuka tietää tai osaa sanoa ?
MANOLIITTO
Anonyymi
26<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ihan Päällikkötasoa ja kuuluu kuulemma Putinin lähipiiriin jo Leningradin reissuista lähtien.
No ei. Oltiin Manoliitton kanssa parina vuotena yhtä aikaa 70-luvun lopulla Käkyen leirintäalueella Juhannusta pitämässä. Yhdessä ryypättiin nuotiolla ja puhuttiin höveleitä, oikein mukava mies ainakin siellä. En kirveelläkään muista Manon kaverin nimeä, se oli hiljasempi. Ite olen perustyyppi, mutta hyvin Manon kanssa meillä meni.
Ojoisten kuningas. Istuu Ojoisten baarissa (joka nykyisin AA-kerho) aamusta iltaan, kuten muukin jo hieman varttuneempi porukka. Kannattaa poiketa katsomassa, jos uskaltaa. Sama porukka joka aamu aloittaa kokoontumisensa ja istuvat iltaan asti.
Ja höpöhöpö! Mano on tuttu näky paikallisen marketin karkkihyllyllä. Vanilija näyttäis olevan suosikkimaku.
Milli Vanilija vai??
Ja hopeatoffee.
Puhalsi viime viikolla Hubba Bubba purkasta oman päänsä kokoisen pallon. Hirmu äijä on.
Ai kääpiömano? Kasarilla haastoi riitaa viikonloppuisin ja jos joku alkoi mussuttamaan niin kovanyrkkiset kaverit hoiteli uhrin porukalla.
milla tavalla haasto riitaa ? ja mitä itse tehnyt ? ja juu samamies !
Lyhyesti: todella hurja kaveri.
Ai miten niin oli? Onhan se vieläkin kunkku. Vai onko se kupsahtanut?
Mikä siitä manosta niin kovan ukkelin tekee? Onko näyttöjä/yhteyksiä alamaailmasta?
ei mikään! kunhan juttelee höpöjä ja saa huhut kiertään 😁
eli kukaan ei ole nähnyt livenä mitään riidanhaastoa ? ei kannata huhupuheita tänne vaan laittaa ! onko kova jannu ryyppään niiku väitetään;D?
Silloin aikoinaan Käkyen juhannuksissa otti viinaa ihan siinä kun me muutkin. Ei kyllä ikinä haastanut mitään riitaa, oli hyvinkin leppoisa hymynaamainen kaveri.
Viettää kuulemma joskus lomia Boris Jeltsinin datsalla eli sisäpiiriin kuuluu
Olikos se taannoin jossain pizzamainoksessa ja huitaisi yhdellä judoiskulla petäjän poikki?
Ei kun ”minimegahampurilainen, suuruus tulee joskus pienessä paketissa”. Ja tikkisaha se oli
mut milalnen kaveri oikeesti kuka tietää ? ja onko noi riidan haastamiset sellasia mitä itte nähny ??
Mitä sääntöjen vastaista on kysyä, onko Käkyen leirintäaluetta enää olemassakaan ja kertoa sen ohessa eräästä juhannuksesta siellä?
Erikoinen moderaattori tällä palstalla. Tekee virheitä ahkerasti.
Palauta asialliset kirjoitukset.
Ettei tarvitse ilmoittaa mielivaltaisesta ja asiattomasta töppöilystäsi ylläpitoon.
Oli aikoinaan Korituuppareissa ykkös korintekijä. Sitten joutui valmentajan epäsuosioon ja penkkimieheksi.
Oliko penkkimiehenä Tapin veroinen vai jopa yli?
Vähän yli.
Samoilla Leningradin reissuilla oltiin ja saman Taxi-Volgankin kyydissä matkattiin. Hyvä oli olla reissussa Manon kanssa kun Leningradin ylin johtokin oli meitä vastaanottamassa torvisoittokunnan kanssa hotellin aulassa. Hyvillä ystävyysssuhteilla silloinkin pelattiin.
Hurja nainen hillevi. Tunnistaa vihreistä hampaista. Itäpualella. Tiätysti.
Joku mitätön kaveri täytyy olla kyseessä. Kyllä näitä laitapuolen rehvastelijoita ja paskanpuhujia riittää. Täysin merkityksetön häiskä.