Miten muotoinen valituksen asumistuen takaisin perinnän estämiseksi. Puoliso jäi eläkkeelle viime helmikuussa jolloin otimme yhteyttä kelaan muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Puoliso joutui saman tien sairaalaan jonne soitti kaksi virkailijaa kysellen tuloista. Asiasta todettiin että tuki jatkuu kuten ennen. Puoliso varmisti että asia olisi varma ettei ikävää yllätystä ei tulisi. Näitä oli tapahtunut aiemmin koska puoliso teki työtä provisiopalkalla. Ikävä yllätys tuli toukokuussa kun ilmoitettiin että tukea oli maksettu liikaa. Nyt tuli ilmoitus takaisin perinnästä. Miten muotoinen valituksen?
Vastaukset 6
- Anonyymi
kelan virkailijat keräävät itselleen joulubonusta?
- Anonyymi
Mikä tilanne teillä on ollut ennen puolison eläkkeelle jäämistä. Oletko jo itse saanut asumistukea? Aika epämääräinen aloitus.. Asumistuki tarkistetaan yleensä siinä vaiheessa, kun puolisolle myönnetään eläke ja tuki maksetaan tasan kummallekin puolisolle. Ei tuollaisia asioita puhelimessa sovita. Tuki tarkistetaan hakemusten perusteella. Mikä on syy liika maksuun ja takaisin perintään, mitä takaisinperintä päätöksessä on syynä perintään?
Ei ollut meidän ideamme sopia asiaa puhelimessa emmekä ole sellaista olettanut. Otimme ensin yhteyden kelaan, koska olosuhteet olivat muuttuneet. Kysyin hakemuksen muotoiemista, joten aggressiivinen oletukseksi ei pidä paikkaansa. Asia on nyt uusintakäsittelyssä.
Kiitoksia takan sytykkeistä, laittakaa ulosottoon ja lopettakaa häiriköinti.
Ystävällisin terveisin asianomistaja.
???- Anonyymi
Tärkeintä että haet muutosta päätökseen ajoissa ja kirjallisena. Kerrot ihan niin kuin asia on. Siis teitä on informoitu väärin. Luvattu että tuki jatkuu ennallaan. Lopuksi vielä pyydätte takaisinperinnästä luopumista. Syystä että ei ole teidän virhe vaan kelan, olette pienituloisia jne.
Kiitos, vaikka myöhässä. Teimme perusteellisen oikaisupyynnön tapaukseen vaikuttavien lakipykälien ja tapauskuvaiksen kera. Juttu on uusintakäsittelyssä. Hyvää uutta vuotta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1381520- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69936Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi271767- 68733
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37619
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7581Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561- 60557
