Menikö se Kulku omalla vastuulla

Anonyymi

-kyltti nyt väärän polun päähän?

Talon takapuolella on kyllä sellainenkin polku, joka on asvaltilla peitetty. Siis taloyhtiö on sen asvaltoinut, mutta talvisaikaan tätä polkua ei viime vuosina ole talon huoltoyhtiön äijät kolanneet. Tältä asvaltoidulta polulta on kyllä ainakin sen ajan mitä itse olen talossa asunut (pitempään kuin yks tai kaks vuotta) joku talvisin lumet kolannut. Viime talvena esimerkiksi näytti eräs herra, joka on taloyhtiön toimielimissä mukana, tekevän lumitöitä tällä polulla sen verran, että oman rappunsa ulko-oven edestä (takaovi, jota asukkaat kuitenkin kulkiessaan tykkäävät käyttää) asvaltoidulle polulle ja tätä polkua ylös- ja alaspäin sen verran, että helpottui kulku viralliselle pihan poistumistielle sekä toisen epävirallisen polun haarautumiskohtaan asti. Ja tämä herra on siis taloyhtiön toimielimissä mukana, vissiin joku niistä pääjehuista! Aiempina vuosinakin lumitöitä on tehty.

No, toissa talvena tätä polkua kolasi talvella joku muu... niin tästäkös se äläkkä syntyi... ja sen takia ne kieltotaulut piti ilmeisesti hankkia, mutta laittoivat sitten väärään paikkaan! Sen polun päihin josta "kukaan muu kuin hullu lähde tekemään lumitöitä!"

Edelleen toistetaan: Vuosien ajan tämä talon takapihan polku on jonkun toimesta kolattu talviaikaan eikä kukaan ole aiemmin älähtänytkään, ennen kuin sitten toissa talvena....

Lisäksi näistä takaovista. Kylttien ilmaantumisen jälkeen asvaltoitua polkua kolasi vain se taloyhtiön toimielimissä oleva. Mutta talon erään toisen takaoven edestä joku sitten siirteli jaloin potkiskellen lumia syrjemmäs... Miksi se näin teki? No, rapun asukkaat tätä takaovea mieluusti käyttävät ulos lähtiessään - pääasiassa kai siksi, että siitä on vähän lyhyempi matka kadulle esim. kouluun tai töihin mennessä - vaikka oven edusta olisi millaisessa umpihangessa lumisateen jälkeen. Ketään näistä kulkijoista ei kuitenkaan liiemmin ole vaivannut se, että se ulko-ovi kunnolla sulkeudu lähtijän perässä, koska pehmeää lunta pakkaa oven ja karmin väliin, ovi mahdu sulkeutumaan.
Ja kun ovi ei mene kiinni, niin kylmä tunkee sisään rappukäytävään ja oven välittömässä läheisyydessä oleviin asuntoihin!

Toisaalta sitten talon huoltoyhtiön "talvikunnossapito"toimista. Talon jäteastioiden ympärystä on talvisin tavannut kyllä olla täysin jäistä kenttää... Talvikunnossapito puuttuu, mutta kun tähän alueeseen se talvikunnossapito noin niin kuin kuuluisi, niin juttuhan on täysin selkeä siinä tilanteessa jos siinä jäisellä kentällä joku kaikesta varovaisuudestansa huolimatta liukastuu ja taittaa kätensä tai nilkkansa tai satuttaa itsensä muuten pahemmin kuin mustelmille päästen. Samoin kuin se alaspäin viettävä pihatie juuri ennen näitä jäteastioita... varoen kuljettava siinäkin, kun se nyt on vähän niin ja näin sen talvikunnossapidon suhteen! Niin kuin myös pihalta poistuessa yksi vähän lyhyempi alaspäin viettävä kulkutie. Että on tämä talvikunnossapito aikamoinen seikka.

Etupihan puolelle ilmaantui myös yksi kyltti samaan aikaan kuin tuo "kulku omalla vastuulla". Siinä lumitöitä talvella teki taloyhtiön toimielimissä oleva henkilö ihmisten omin jaloin kuluttamalle oikopolulle. Omalla vastuulla kulkemisesta tässä kohtaa ei kuitenkaan varoiteta, kyltti ilmoittaa vain ettei ole talvikunnosapitoa...

Heippa!

Toivottavasti tuli selväksi: takapihan asvaltoidun alueen kolaamista on hoidettu vuosien ajan, että jos joku yrittää jonkun yhden tyhmyydestä tehdä asiaa, niin paras kun rupeaa kaivelemaan parempaa tietoa asioista!

Ja meniks se kyltti sitten väärään paikkaan siellä takapihalla?

4

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisätään vielä: Tätä takapihan asvaltoitua polkua kolasi kyllä eräs edellisistä huoltoyhtiöistäkin.

      Ja vielä kerran: polkua on kolattu vuosien ajan talvisin, kenenkään asiasta älähtämättä. Ja kylttien ilmaantumisen jälkeen kolaan tarttui yhä vaan taloyhtiön omissa toimielimissä oleva herra!
      Se on henkilöstä kiinni!

      Sopii ottaa asioista selvää, ennen kuin suuta aukoo!

    • Anonyymi

      Jännä juttu, että samaa asiaa voi tilanteesta riippuen katsoa täysin sokeana tai sitten hyvinkin tarkasti nähden! "Emmä o huomannutkaan että tässä on joku käyny aikaisempina vuosina tai edes viime vuonna! Mut sen yhden mä kyl huomasin!"

      • Anonyymi

        Ihan kun yhdessä hullussa talossa, jossa ennen asuin. Onneksi pääsin pois..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan kun yhdessä hullussa talossa, jossa ennen asuin. Onneksi pääsin pois..

        Kyllä minäkin männä vuosia aiemmin kolasin joka rapun edestä lumet. Kukaan siitä ei rahoja tarjonnut ja saatanpa toistakin joskus jos oikein innostun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      333
      8133
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2501
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2255
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1906
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1482
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1321
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1317
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1250
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1157
    Aihe