Voisitteko vähän valoittaa meille"normaaleille" elämäänne? Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta erilaisesta ja olen erittäin suvaitsevainen ihminen. Mistä naiseksi pukeutuminen alkoi ja mitä vaikeuksia tiellenne on sattunut?
Kertokaa, ehkä nämä typerät ennakkoluulotkin saisivat kyytiä.
Kiitos etukäteen:)
Kertokaa, ehkä nämä typerät ennakkoluulotkin saisivat kyytiä.
Kiitos etukäteen:)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos olet todella transvestiiteista kiinnostunut ja suvaitsevainen nainen niin mene paikkoihin missä heitä voit tavata ja keskustella heidän kanssa
Ainakin Helsingissä se on mahdollista
Jotenkin olin aistivani vähän töykeyttä...miksi?
Loukkasinko teidän "yksityisyyttä" sillä, että halusin kysellä teidän elämäntavastanne =en siis moralisoi millään lailla, huom!
Jos haluatte, että Sinut hyväksytään, sinun pitää otse oppia ensiksi hyväksymään itsesi, muista se.
Ja todellakin, olin ainoastaan kiinnostunut, anteeksi jos loukkasin.
Ja en asu Helsingissä...
http://www.dreamwearclub.net/bbs/
Olisi ollut kiva tavata.
Tuota noin, suurimpia harmejani on ollut, kun olen erehtynyt ostamaan vääriä kokoja, esim. sukkahousut repesivät haaruksista ja hihat ovat joskus olleet lyhyeitä ja liivit liian suuret. Onhan nitä vaikeuksia ollut.
Tänä päivnä meikäläistä ei enää kyllä erota kuin poliisi papereiden perusteella. Joten siinä mielessä ei ole enää vaikeuksia.
Varhaisin muistikuva, jonka nyt aikuisiällä liitän tiitteyteeni on kuva sinimekkoisesta tytöstä jossain lehdessä. Olin ehkä 5-vuotias, katselin kuvaa ja olisin kovasti halunnut samanlaisen mekon kuin kuvan tytöllä.Toinen selkeä muistikuva ollessani ehkä 7-8-vuotias, pukeuduin äitini yöpaitaan ja tunsin itseni prinsessaksi.
Nämä olivat siis yksittäisiä tapahtumia mutta muistan ne kuin eilisen. Ekaluokkalaisesta seiskaluokkalaiseksi en muista edes ajatelleeni,että tuntisin tarvetta pukeutua naiseksi, kunnes eräänä iltapäivänä (muistan tämänkin aivan selkeästi säätä myöten) tullessani koulusta aloin pyöritellä mielessäni ajatusta, miltä tuntuisi käyttää naisten pikkuhousuja ja sukkahousuja. En tänäkään päivänä tiedä, mistä tuo ajatus sai alkunsa mutta jännittävältä se tuntui. Niinpä ryntäsin kotiin ja koska ketään ei ollut paikalla menin vaatekaapille ja kokeilin.Se tuntui valtavan hyvältä mutta samalla iski syyllisyys ja pelko. Ajattelin olevani jollain tavalla sairas, koska en todellakaan ollut kuullut enkä lukenut transvestismista mitään.
Kokeiluja jatkui satunnaisesti läpi murrosiän mutta pukeutumismahdollisuuksia oli harvakseltaan ja jollain tavalla suljin asian mielestäni. Silti ryntäsin ensimmäiseksi vaatekaapille kun tilaisuus tarjoutui mutten uskaltanut olla vaatteissa kuin hetken. Sellaista onnen ja hyvänolon tunnetta en ollut aiemmin kokenut kuin silloin tunsin laittaessani mekon päälle ja peilaillesani itseäni. Olin todella varovainen, enkä jäänyt "kiinni" kertaakaan.
Opiskelu-ja armeija-aikana pukeutumiseen tuli monen vuoden tauko ja jälleen suljin koko asian mielestäni. En myöskään halunnut myöntää itselleni olevani tiitti vaikka tietoa olinkin hankkinut lukemalla ja tv:n dokumentteja katselemalla. Selittelin asiaa itselleni parhain päin, esim.siten että pukeudun kiihottuakseni ja murrosiässä tämä tavallaan pitikin paikkansa.
Muutettuani toiselle paikkakunnalle ja aloitellessani omaa elämääni, hankin myös omia (naisten) vaatteita ja pukeutuminen lisääntyi luonnollisesti useaan kertaan viikossa. Aluksi hankin vain alusvaatteita mutta myöhemmin melko täydellisen vaatevaraston. Asian työstäminen ja itsensä hyväksyminen on ollut kova prosessi. Alle kolmekymppisenä hyväksyin itseni tällaisena ja lopetin syiden etsimisen, koska se ei johda mihinkään vaan kuluttaa turhaan voimavaroja.
Aloin seurustella ja avovaimolleni kerroin muutaman vuoden seurustelun jälkeen. Kertomista lykkäsin liian kauan näin jälkikäteen ajateltuna mutta hylkäämisen pelko oli valtava, enkä yksinkertaisesti pystynyt siihen aiemmin. Hän suhtautui asiaan kuitenkin aivan mainiosti alusta lähtien. Etenimme pikkuhiljaa ja keskustelimme paljon aiheesta aina kun hän halusi.Sovimme yhteiset pelisäännöt pukeutumiselleni ja noudatamme niitä.
Teemme aivan normaaleja kotiaskareita riippumatta vaatetuksestani, kokkaamme,katsomme tv:tä ja rupattelemme.Nyt keski-ikäisenä elämäni on mukavalla mallilla; avovaimoni hyväksyy minut täysin. Muiden hyväksyntää en tarvitsekaan koska en tunne tarvetta lähteä ulos naiseksi pukeutuneena. Jos yhteiskunta jonain päivänä muuttuisi erilaisuuden sallivaksi niin kenties...
Pukeutumisen merkitys on myös toinen kuin murrosiän kokeiluissa. En pukeudu kiihottuakseni, eikä sitä enää vaatteiden vaihdon myötä tapahdukaan. Saan kuitenkin olla hetken vapaa miehisyyden paineista ja vaatimuksista, tuntea itseni naiselliseksi. On jotenkin "lupa" hetken olla heikko ja herkkä. Työpaineistakin pääsee kaikkein tehokkaimmin eroon "mekkoilemalla" muutaman tunnin. Sen jälkeen akut tuntuvat ladatuilta ja on aivan uusia voimia tarttua asioihin. Tämän vuoksi koen tiitteyteni voimavaraksi, enkä taakaksi, josta haluaisin eroon.
Toivottavasti tämä kertomukseni selvensi asiaa edes hieman.
Suurin osa meistä transsukupuolisista on sitä mieltä, että olemme myös syntyneet naisina...tai sitten miehinä, jos ovat f2m. Meidät on rekisteröity syntymässä väärin, aika ymmärrettävä virhe tosin. Puhuisinkin syntymärekisterisukupuolesta.
Minä olen päässyt tiitin urallani aika helpolla.
Olen aina ajatellut transvestiittisyyttäni ylimääräisenä huvin ja hyvänolon tuojana.
Se alkoi parikymppisenä kun ostin silloiselle tyttöystävälleni korsetin ja ihastuin siihen niin paljon että halusin itse samanlaisen. Toki muistan
10-15 vuotiaanakin muutamia naistenvaatteiden kokeiluja. Nykyään tiitteilen yleensä pitkillä työmatkoilla autoillessa. Käyn kahvilla ja syömässä.
Ollaanpa vaimon kanssa käyty joskus ravintolassakin.
Vaikea kuvata sitä hyvänolontunnetta, mutta ihanalta tuntuu se adrenaliinipiikki juuri ennen
yleiseen tilaan astumista. Ja kun huomaa että kaikki menee hyvin rentoutuu ja vaan pelkästään nauttii tilanteesta. Suvaitsemattomia ihmisiäkin aina on mutta antaa olla. Tämä tyttö suvaitsee suvaitsemattomiakin. Kummallahan silloin on ongelma?
no minä oon syntyny is:nä eli osittain mies enämpi nainen, olen eläny tyttönä kokoelämäni
kasvatettuki tytöksi, mut mul se hyväpuoli menen aivan naisesta, en oo kokenu syrjintää enkä muuta mut, oon miettiny taas mitä aidot tytöt minusta aattelee? et vähä erillaista aateltavaa