Rahanmenot

"Espoossa palkansaajan keskipalkka on noin 3300 euroa. Ensi vuonna valtion tason päätöksien johdosta keskipalkkaisen palkansaajan verotus kiristyy noin 150 euroa vuodessa. Kahden henkilön keskimääräisessä kotitaloudessa verotuksen kiristyminen on siis noin 300 euroa vuodessa.

Ensi viikon maanantaina Espoon valtuusto päättää veroprosentista vuodelle 2020. Vihreät ja muut vasemmistopuolueet esittivät eilen kaupunginhallituksessa, että kunnallisveroa korotettaisiin 0,25%. Esitys torpattiin Kokoomuksen johdolla äänin 10-5. Tämä olisi tarkoittanut keskipalkkaiselle espoolaiselle noin 100 euron verotuksen kiristämistä.

Jos nämä molemmat ehdotukset toteutettaisiin, kaksihenkisen perheen verotus kiristyisi vuositasolla 500 euron verran. Pienistä puroista kertyy suuri virta, jos verotus kiristyy joka tasolla.

Monet varmasti ajattelevat, että muutama euro vuodessa ei kotitaloutta heiluta, mutta tässä aletaan puhumaan jo tuntuvasta summasta. Suurin ongelma on se, että näille korotuksille ei näy loppua.

Jos palveluiden tuottavuutta ei lisätä, on vastaavia veronkorotuskierroksia luvassa miltei vuosittain. Ikäsidonnaiset menot kasvavat sellaista tahtia, että veronkorotuksille on painetta ainakin koko seuraavan vuosikymmenen ajan. Samalla eläkemaksuissa on jatkuva nostopaine, joka vaikuttaa myös suoraan työn verotukseen.

Jos 40 euroa kuussa ei vielä tunnu, niin entä sitten, kun sama lähtee seuraavana vuonna? Onko 30 prosentin veroprosentti keskipalkkaisella työntekijällä sellainen, että sitä voidaan vielä kiristää. Jos 3300 euron ansiotuloista jää tällä hetkellä käteen reilut 2300 euroa, paljonko siitä voidaan vielä nipistää?

Suunnan pitäisi olla aivan toinen! Palkasta pitäisi jäädä enemmän käteen. Verotuksen painopiste pitäisi siirtää massiivisesta työn verottamisesta kulutuksen ja haittojen verotukseen. Jatkuva työn verotuksen kiristyminen ei johda kuin näivettymiseen. Yhä pienentyvän työssäkäyvien joukon harteille ei voi loputtomasti kasata lisää taakkaa, vaan on uskallettava tehdä myös vaikeita päätöksiä. Espoon veroprosenttia ei ole syytä kiristää ."👍🏻(Henrik Vuornos
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu