Niin,mikä on nuoret teidän mielipide kotiintulo-ajoista??Monelta te 12-vuotiaat joudutte kotiin menemään?Tuntuu olevan ihan laidasta laitaan noita aikoja.Yritän keksiä sellaista hyvää keskitietä.Kiitos omista mielipiteistänne.Ja tottakai vanhempienkin mielipiteitä.
Kotiintulo-ajat
Äityli
161365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mä oon 13(täytän 14 kohta) ja meen kotiin vkoloppuisin klo 11 ja arkena 9. Silloin kun olin 12 niin sain olla vkoloppuna 10 ja arkena n. 8. :>
moi. mä oon just helmikuus täyttäny 12 ja mun täytyy tulla arkisin kotiin viimeistään 19.30 ellei muuta sovita. ja viikonloppusin vaihtelee silleen miten äiti antaa ajat. eli arkisin on määrätyt ja viikonloppuisin annetaan ajat erikseen menojen mukaan.
...ei niistä ajoista niin kauan ole, ettenkö enää muistaisi kotiintuloaikoja. Eli arkisin kotiin kahdeksalta. Puhelimessa sai neuvoteltua lähes aina lisä-aikaa, joten oikeastaan kotiin piti tulla siinä yhdeksän maissa, kunhan ilmoitteli. Viikonloppuisin taas siinä yhdeksän aikoihin, mihin sai myös melko reilusti joustoa, kunhan soitti kotiin ja ilmoitti missä on, ja kesällä kun oli valoisaa, niin taisimpa tulla kerran tai pari joskus lähes puolenyön aikaan kotiin.
Nämä kotiintuloajat ovat voimassa vieläkin (ja ikää on n. 15 vuotta). koskaan en ole saanut mitään aresteja tms. jos olen tullut vähän myöhemmin kotiin, joten noihin kotiintuloaikoihin olen ollut ihan tyytyväinen. Toki kesäisin saattaa joskus mennä ulkona vähän pidempääkin.
olen 15 vee ja minulla on arkisin kotiin tulo aika klo 21.ja vkon loppuisin 22.meillä 12 v_llä on klo 20 ja klo 20.30
Mä oon nyt 13, ja mulla ei oo kotiintulo-aikaa, mut jos oon yli klo 22.30:n ulkona nii äitee soittaa mulle kännyyn et missä meen. Kyl kotiintulo-ajat on ihan hyvä juttu toisaalta, mut ei nuoret tunnu niistä pitävän. En mäkään kyl pitäis jos olis joku tietty aika ja pitää koko ajan seurata kelloa et koska pitää lähtee kotii..
Joo´o... eli oon ite 13, ja kokemuksesta sanosin (siis itestäni :)) että jos se viettää suurimman osan ajastaan ulkona,on viikonloput kavereittensa luona (melkein joka vkl!!) yötä ja on myöhään kotona, minulla itelläni alko ryyppääminen ja tupakinpoltto tuolloin.. tottakai lapsesi voi olla rauhallinen, ja eikä edes ajattele näitä asioita, tai tekee jo.. en voi tietää koska en tunne häntä.. mutta käsken kuitenkin olemaan varovainen aikojen kanssa, että saisit hänet rauhoittumaan jos hän on aina jossakin. enne yhdeksää on hyvä, tai jotn vastaavaa jos hän on rauhaton.. itestäniki ois kiva olla yötäpitkin kavereitten kanssa riehumassa ja rilluttelemassa, mutta porukat käskevät ysiksi kotiin.. ja hyvä niin, en voi eksyä (yleensä) juopottelemaan. :) toivottavasti lapsesi ei ole sortunut näihin houkutuksiin..
moi.. niin sitä vaan että olis hyvä että nuoret tulisi aikaisin kotiin. Olen itse 15 vuotias tyttö ja näen todella usein nuoria tyttöjä ja poikia ulkona juopottelemassa. yleensä 12-13 vuotaana alkaa juopottelu ja tupakan poltto, ja usein syynä on se ettei vanhemmat laita mitään rajoja lapsilleen ja lapset saavat tulla koteihinsa joskus 12 aikaa eikä vanhemmat kysele mitään. Antaisin neuvon että laita esim 21.00 kotiin tulo ajaksi. minun itse pitää olla kotona aina 21.30 , mua tietysti aina nolottaa kun mun pitää mennä niin aikaisin kotiin, mutta tiedän sen että vanhempani välittävät minusta. :D
oon 14 w. ja tuota en pahemmin hyppää ulkona... ja silloin kun olen niin saattaa mennä vähän myöhempään kuin ollaan sovittu.. niin tuota sanon vaan että ei kannata ottaa kauheasti pulttia jos esin meneekin ½ tunnista tuntia myöhempään... ei se yleensä kovinkaan vakavaa ole. paitsi jos lapsesi on kännissä tai haistat tupakan... silloin on hyvä harkita asioita!!
ei ollut koskaan kotiintuloaikoja, sillä en tarvinnut niitä. en nimittäin koskaan lähtenyt ulos klo19 jälkeen! (enkä lähe muuten vieläkään) En halunnut/halua, eikä tarvinnut/tarvitse. Siis oikeesti, kännäämään kadulle kamujen kans? Yks: ei kamuja, omistan ainoastaan ystäviä. kaks: känni? evvk! absolutismi kunniaan! kolme: omistan elämän, kännäävät ei.
Ja muiden mukuloista mude oli sitä mieltä, että kotiintuloaika pitäis olla arkena klo 20 ja viikonloppuna klo 21. Kadulla ei saisi olla ollenkaan, kännääminen on iso ei-ei!. Samaa mieltä olen. Koti on sitä varten, että siellä eletään, eikä sitä varten, että siellä käydään sillon ku huvittaa.
Oma mielipiteeni tässä:
Alaikäiselle pitää asettaa kunnon rajat jos ei halua mopon karkaavan käsistä. Sanoisin siis, että kouluaikana viimeistään 10:ltä kotona, sillä kasvavan lapsen pitää saada kunnon yöunet. Viikonloppuisin ja lomalla voi vähän joustaa. Riippuu siitä, missä lapsi viettää aikaansa. Minulla oli vielä 16-vuotiaana näin: viikolla kotona 10:ltä, viikonloppuisin klo 12-2. Älä anna lapsesi olla liian myöhään ulkona. Esimerkiksi jos kotiintuloaika on puolen yön jälkeen, niin hän kyllä ehtii juoda itsensä humalaan ja selvitä sen verran ennen kotiintuloa, että sitä (juomista) ei välttämättä huomaa. Nuoret aloittaa nykyään juomisen jo 12-13 vuotiaina, joten ole tarkkana.
12-vuotiaana kotiintuloajat meni näin:
Kotiin aina klo 20, mutta omassa pihassa sai olla 21 asti viikonloppuisin tai lomilla... ja joskus muulloinkin kun oikein nätisti pyysi ja oli hyvä kiikkupolttis kesken ja seuraavana aamuna kouluun vasta kymmeneksi =)
12-vuotiaana olis joskus jo joissain bänditapahtumissa tai muissa vastaavissa, ja silloin sain olla isoveljen seurassa lähemmäs puolille öin ja äiti haki sitten kotiin. Tätä tapahtui ehkä kaksi kertaa ja hieman ennen kuin täytin 13.
Muistahan, että kotiintuloajat ovat enemmän henkilöstä kuin iästä kiinni. Minulla ja nuoremmalla sisarellani on ollut aivan erilaiset kotiintuloajat yläasteella, koska toinen meistä tuli (lähes) aina ajallaan, vastasin aina puhelimeen, soitti ja ilmoitti jos jostain syystä myöhästyi sekä toimi muutenkin vastuullisesti. Toinen taas hommasi itsensä epämääräisessä kyydissä epämääräisiin bileisiin 40 km päähän ja huomasi että ups, ei ollutkaan kyytiä kotiin. Hän ei myöskään vastannut vanhempien puheluihin eikä pitänyt kiinni sovituista ajoista. Kumpikaan ei ollut mikään äidin enkeli, mutta toinen kuitenkin pyrki toimimaan vastuullisesti ja katui ja oppi virheistään. Eli siis vastuun ja vapauden tasapaino!
mun kotiin tulo ajat on talvella 21.00 vk-loppusinkin koska sillon on pimeetä ja se on musta aika ok. kesällä se on taas joku 23-24.00 eli ihan hyvät omasta mielestä ja pidän noista kanssa kiinni niin sit ne aina nousee kun ne luottaa et se tulee kuitenkin kotia.
Mä olen 14, ja mulla ei ole minkäänlaisia kotiintuloaikoja, koska en sellaisia tarvitse. Mun äiti tietää että mä en ole pätkääkään kiinnostunut mistään ryyppämisistä ja se tuntee mun kaverit joiden kanssa iltasin oon. Muutama vuosi sitten se soitti aina jos meni myöhään ja kysy missä oon ja sanoi että älä oo enää kauan ja sellasta. Kyllä se olis mulle aika outoa jos äiti yhtäkkiä sanoisi että yhdeksältä kotiin, mutta mä tiedän että joidenkin kohdalla on pakko asettaa kotiintuloajat, mutta mun ja kavereideni kohdalla ei... Jos epäilyttää että mitä se lapsi tekee ja kenen kanssa se on, niin hyvähän ne on asettaa...
Lapsilla pitää olla selkeät rajat siitä mikä on oikein ja mikä väärin, ja siihen kuuluu myöskin osana se, että vanhemmat päättävät, mikä on oikea kotiintuloaika alaikäiselle lapselle, jos lapsi ei itse kykene asialliseen aikaan kotia tulemaan. Minulta kotiintuloajat poistuivat vasta pari viikkoa sitten ja olen melkein 18 enkä kyllä ole vihainen siitä että rajat on olleet osa elämääni, vaikka itsekkin osaan kontrolloida tekojani. esim viina en juo ja tupakkaa en polta..
Oon 11-vuotias ja mun ajat on viikonloppusin klo11
arkisin joskun 10. Yleensä oon kamul vaan :D
mä oon 12.w ja joudun tulla puolyheksältä lomalla ja koulupäivinä kaheksalta