Romaanien eläkeläiset moni kirjoitustaidoton

Anonyymi

Mielenkiintoista.

Itäkeskuksessa paras näyttely aikoihin Suomen ja Ruotsin romaaneista, vanha sukupolvi.

Oli aika lähellä sellainen elämä, että jaksaa ihmetyttää.
Kovia naisia ja miehiä.

Aika moni on täysin kirjoitustaidoton.
Neljäs sukupolvi takaisin päin oli aika jo moni lisää.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin onkin ja tuo on yllättävän yleistäkin vanhempien mustalaissukupolvien kohdalla. Esimerkiksi edesmennyt isoisäni oli luku- ja kirjoitustaidoton.
      Ja silti ihan fiksu ja mukava mies, vaikka nyt ei pystynyt esim lehdistä lukemaan päivän uutisia jne.
      Käsittääkseni aika pitkälti siitä johtuvaa, ettei mustalaisilla ollut juurikaan asiaa edes kansakouluihin aikanaan, mitä kautta olisi nyt oppinut edes nuo olennaiset perustaidot yhteiskuntaan, kuten juurikin lukemisen ja kirjoittamisen.
      Sitä kyllä ihmettelin joskus itse, että kuin isoisäni ei aikuisiällä sitten viitsinyt opetella lukemaan. No, ehkä koki, että pärjää ilmankin tms.
      Toki lukihäiriöisiä on myös vähemmistöjen keskuudessa ihan siinä, missä valtaväestössäkin. Eli osa ainakin ko taidottomuudesta johtuu varmasti myös siitä.

    • Anonyymi

      Vielä 80-luvullakin romaanilapset eivät halunneet tulla kouluun. Välillä oltiin joku päivä, riippui vähän millä mielellä oltiin. Ehkä laulutunneilla käytiin, mutta muu ei kiinnostanut. Ei haluttu elää yhteiskunnan normien mukaan, kuten lainkuuliaiset valkolaiset. Käytiin rehvastelemassa muille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      105
      6358
    2. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      222
      3575
    3. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      18
      3405
    4. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      66
      3328
    5. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      33
      2721
    6. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2555
    7. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2524
    8. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      28
      2373
    9. Onko 172cm lyhyt?

      Pitääkö miehen olla pidempi kuin 172cm?
      Sinkut
      274
      2181
    10. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1786
    Aihe