Juontajat aivan ulalla

Anonyymi

Jälleen juontaja oli aivan ulalla siitä mitä talossa tapahtuu.

Alma väitti että nAnu pelasti nKrisun häätöäänestykseltä.

Eihän pelastanut! Katsokaa vaikka nimet ja määrät, niin siitä näkee kristallinkirkkaasti että tilanne ei olisi muuttunut mitenkään vaikka nimien vähentämisiä ei olisikaan ostettu.

Tällä kaudella on ehkä ammattitaidottomimmat juontajat koskaan! Edellinen huono juontaja oli nsusanna jokin, mutta hänkin oli pelkästään sunnuntain häätölähetyksessä sekoilemassa. Mutta nämä kaksi radiojuontajaa joiden elämäntehtävä ei ole enää edes tehdä ohjelmaa, vaan pelkästään juontaa musiikki eetteriin, ovat täysin hukassa. "Uutisetkin" he saavat pelkästään twitteristä.

Jo monta kertaa on käynyt selväksi etteivät he ole katsoneet 247:aa ollenkaan. Ei edes heidän ns. asiantuntijat ole katsoneet lähetyksiä vaikka niin kovasti yrittävät niistä keskustella.

Muutenkin nämä koosteiden käsikirjoitukset ovat aivan sekopäistä roskaa. Missä oli esimerkiksi tältä päivältä historiaesitelmä voittajalta?

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä Alma on oikeassa,jos Anu olisi käyttänyt rahansa omien äänien poistamiseen, olisi hädässä ollut Kristian.Nyt käytti yhden itselleen,yhden Krisulle.

      • Anonyymi

        nAlma oli täysin väärässä ja niin olet sinäkin. Katsotaanpa.

        Tällä viikolla oli mahdollista maksaa 10 rahnalla yksi nimeämispiste joko itseltä tai toiselta asukkaalta pois.

        Rahnoja käyttivät ainoastaan nAnu ja nHemmi:
        nAnu käytti 20 rahnaa ja osti itseltään ja nKrisulta yhden äänen pois.

        Eniten ääniä saaneet ovat:
        nVille 8 ääntä
        nMilla 4 ääntä
        nAnu4 (-1) = 3 ääntä

        Seuraavassa äänet eriteltyinä.

        Asukkaiden saamien äänten määrät:
        nVille 8 ääntä (Äänestykseen)
        nKevin 2 ääntä
        nMilla 4 ääntä (Äänestykseen)
        nKimmo 2 ääntä
        nKristian 3 ääntä (joista ostettiin yksi ääni pois, eli 2 ääntä)
        nAnu 4 ääntä (Äänestykseen) (joista ostettiin yksi ääni pois, eli 3 ääntä)
        nHelmeri 1 ääni (joista osti 2 ääntä pois eli -1 ääni)

        Ellei käytössä olisi ollut rahnoja, ei äänestystulos olisi kuitenkaan muuttunut.

        Alma ei sanonut että "jos nAnu olisi käyttänyt rahat itseensä." Hän sanoi että "jos nAnu ei olisi käyttänyt rahojaan..." jne.

        Millä matematiikalla Krisu olisi päätynyt äänestykseen?

        Logiikan mukaan rahat joko käytetään tai niitä ei käytetä ja tulos lasketaan sen mukaan. Jos lähdetään heittelemään sellaisia mahdollisuuksia että mitä jos nAnu olisikin käyttänyt rahat itseensä, se kumoutuu sillä että yhtä hyvin oltaisiin voitu spekuloida että mitä jos nAnu olisikin käyttänyt kaksi rahaa nKrisuun. Kumpaakaan vaihtoehtoa ei tapahtunut. Yhtä hyvin nAlma olisi voinut sekoilla että miksei nHemmi voinut ostaa nkrisulle koskemattomuuden, tai mitä jos kukaan ei olisi antanut nVillelle ääniä. Tai yhtä hyvin kaikki joilla oli rahaa olisivat voineet ostaa nimensä pois. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, eikä sellaista nAnu edes ehdottanut. Eikä sitä nAlmakaan sanonut. Käy katsomassa se lähetys uudelleen ellet usko minua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olet pihalla. Ei siinä ollut mitään rajoituksia montako ääntä saa ostaa pois. Helmerikin osti itseltä kaksi ääntä pois.

        En edes viitsi vastata tämän enempää tuohon. Pyydä jotakuta piirtämään se kuvio sinulle, vaikka värikynillä, jos sitten menisi jakeluun.

        Tajusit vissiin just oman tyhmyytes.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tajusit vissiin just oman tyhmyytes.

        Trollaaminen on taito mitä sinä et osaa. Onnea yrittämiseen. Ehkä jonain päivänä opit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tajusit vissiin just oman tyhmyytes.

        Lisää energiajuomaa Jonneboy. Juuri tämän takia eritteen saaminen pois päästä on erittäin tärkeää.

    • Anonyymi

      Juontajat ovat ihan OK. "Juottajia" taloon tarvittaisiin, että sinne saataisin vähän säpinää. "Juotannolle" terveisiä. :)

      En kritisoisi käsikirjoittajia vaan leikkaajaa eilisen koosteen osalta. Se on totta, että oli tyhmä moka jättää näyttämättä Krisun voittoisa historiaesitelmä.

      Itsellä ei ole 24/7:kaa joten en osaa ottaa kantaa enkä tiedä mistään määristä ja nimistä nimeämisissä. Mutta mitä väliä. Ei Kristian kuitenkaan tänään mihinkään lähtisi. Eikä olisi hädässä vaikka tippuisikin.

      • Anonyymi

        Miten voit sanoa että juontajat ovat OK jos sinulla ei ole 247:aa?

        Etkö ymmärtänyt sitä mitä aloituksessa kirjoitin? En minä heidän ulkonäköään tai ääntään arvostellut vaan sitä mitä he höpisevät. Jos sinulla on joskus mahdollisuus päästä näkemään 247 striimiä, niin katso ehdottomasti ja vertaa sitten sitä mitä juontajat puhuvat.

        Siellä on välillä niin selkeä agenda tiettyjä asukkaita kohtaan että on täysin päivänselvää etteivät he ole edes nähneet mitään. Esimerkiksi Tarina oli sellainen jota juontajat suorastaan rakastivat vaikka kyseinen nainen oli kaikkea muuta kuin ihana ja niin siisti.

        Nyt on sama kuorolaulu menossa kun puhutaan mm. toissapäivänä nVillestä ja eilen nJukasta. nJukka oli eilen muka niin ihana naisten puolustaja ja asiallinen ritari valkoisessa haarniskassa että huhhuh. Toissapäivänä taas nVille oli puolustamassa kiusaajaa.

        247 paljastaa kuitenkin ihan jotain muuta tästä kiusaajien puolustajasta tai naisten puolustajasta. En jaksa kirjoittaa siitä tähän, koska aikaisemmissa kommenteissa olen jo ne selvittänyt juuria myöten.

        Juontajien pitäisi olla selvillä siitä mitä talossa tapahtuu mutta hyvin usein he ovat aivan ulalla siitä mitä on oikeasti tapahtunut. He eivät saa tietoa 247:sta, vaan pahimmillaan vetävät sen twitteristä tai sitten joltain naapurin nKeijolta. Muistatko olikohan toiseksi viimeinen kausi missä kisan voitti lopulta talon pahin läyhääjä, eli seläntakanapuhuja ja selkäänpuukottaja. Siinä oli sama juttu. Tuotannolla oli selkeä agenda suosia vanhaa läyhääjää, ja koosteet olivat sen mukaisia ja suorastaan valheellisia. 247:ssa kyseinen nainen oli aivan jotain muuta.

        Nyt nKrisusta yritetään tehdä väkisin kiusaajaa. Mutta kun katsoo kaikkia näitä viikkoja paljastuu sieltä ihan jotain muuta. nKrisussa ei ole muuta pahaa kuin kiroilu. Hän on ainoa Eeviksen lisäksi, joka uskalsi sanoa vastaan Tarinalle ja seisoa sanomisiensa takana ja antaa Tarinan höpinöiden valua kuin vesi hanhen selästä. Ensimmäisinä viikkoina Tarina kiusasi nKrisua koska Tarina on narsisti ja huomionhakuinen ja ei kestä sitä ellei muut tanssi hänen pillinsä mukaan. Tämä alkoi siitä kun Tarina yritti pompottaa laivatehtävän pomoa eli nKrisua. Kun Tarina tipahti, alkoi nVille pyörittämään isoa pyörää ja pompottelemaan asukkaita samalla tavalla ja nKrisu joutui hänen hampaisiinsa. nVille on juonitellut joka ikinen päivä! Kun nKrisun silmä välttää, niin nVille on samantien puhumassa nKrisusta pahaa. nJukka on puhunut jo alkuviikoista lähtien pahaa nKrisun seläntakana, joten se ei ole mikään yllätys. Yllätys on kuitenkin se, että hän on alkanut liittoutua nKimmon kanssa ja syöttää hänelle potaskaa nKrisusta koska nKimmo ei ole ollut äänestyksissä.

        Katsohan huviksesi koosteita siltä kantilta että kenestä siellä oikein puhutaan pahaa, ja että ketkä nuo seläntakana puhujat ovat. Niitä on tällä hetkellä nJukka ja nVille ja kohde on aina nKrisu. Pidä silloin mielessä että tämä on peli jonka pääpalkintona on 30 000.

        Jos haluat tietää sen mitä nKrisu on oikeasti tehnyt, hanki 247 ja saat tietää millaisia valheita nuo kaksi levittävät jatkuvalla syötöllä. nKrisu on tyypillinen kiusattu, eli erottuu ulkonäöllään, äänellään ja mielipiteillään, ja on alkuun pidetty ja humoristinen, mutta sitten paikalle ilmaantuu narsistit jotka haluaisivat valtaa ja huomiota ja saavat siitä näkyvän kohteen jota yrittävät hallita ja sitten alistaa ja hiljentää.

        Tämä on niin mielenkiintoinen kuvio ollut alusta lähtien että tätä pitäisi käyttää kiusaamisen vastaisessa työssä esimerkkinä siitä miten kiusaajat oikeasti toimivat, missä, miksi ja miten uhri valikoituu ja millaisia kiusaamisen työkaluja uhria kohtaan käytetään. Tämä on suorastaan malliesimerkki kiusaamisen kehityksestä.

        Useimmat ihmiset ajattelevat että kiusaamisen uhri on pieni ja mitätön ja että kiusaajat ovat isokokoisia ja väkivaltaisia. Tuo on kaikkein harvinaisin tilanne. Suurin osa kiusaamisesta on aivan jotain muuta ja kaikkein eniten henkistä laatua, aivan kuten nyt tuolla talossa, ja se mikä tässä tapauksessa on tullut erinomaisesti ilmi on se että osa asukkaista ymmärtää kiusaajia.

        Pitkä kirjoitus, mutta olen pääsosin samaa mieltä. Talossa vallitsee ilmapiiri jonka tuotanto siunaa.
        Kristian on oma persoona, kuten moni muukin talossa Kevinin lisäksi. En tiedä miten eilinen ilta meni, mutta hassua kuinka ihmisten piti pukea Kevinin kirppiksiltä hakemia vaatteita ylleen, likaisia pidettyjä vaatteita. Kevin on sanonut ettei pahemmin pese pyykkiä, koska vaatteet kuluvat.
        Koko päivä suurta juhlaa Kevinin agendaa myötäillen, emmekö me kaikki ole samanarvoisia.
        Laatikkoleikissä oli muka säännöt, joista Kristiania muistutettiin, Anu lähti salaa ilman rangaistusta. Ihmeellistä ostoa ja myyntiä, mutta sitähän suurvaltojen sotatouhukin on, samoin maahanmuutto, mutta nämä verhotaan siistiin somaa pakettiin.
        Kuvottavaa.
        Krisu sanoo vittu, jonka Ville vääntää vitsiksi.
        Kristiania solvataan juomisesta, mutta Anua ja Helmeriä kohdetiin kuin kukkaa kämmenellä, vaikka päivän ryyppäsivät. Toki tuotanto sen mahdollisti, mutta parin ei kai ollut pakko imeä kaikkia viinoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten voit sanoa että juontajat ovat OK jos sinulla ei ole 247:aa?

        Etkö ymmärtänyt sitä mitä aloituksessa kirjoitin? En minä heidän ulkonäköään tai ääntään arvostellut vaan sitä mitä he höpisevät. Jos sinulla on joskus mahdollisuus päästä näkemään 247 striimiä, niin katso ehdottomasti ja vertaa sitten sitä mitä juontajat puhuvat.

        Siellä on välillä niin selkeä agenda tiettyjä asukkaita kohtaan että on täysin päivänselvää etteivät he ole edes nähneet mitään. Esimerkiksi Tarina oli sellainen jota juontajat suorastaan rakastivat vaikka kyseinen nainen oli kaikkea muuta kuin ihana ja niin siisti.

        Nyt on sama kuorolaulu menossa kun puhutaan mm. toissapäivänä nVillestä ja eilen nJukasta. nJukka oli eilen muka niin ihana naisten puolustaja ja asiallinen ritari valkoisessa haarniskassa että huhhuh. Toissapäivänä taas nVille oli puolustamassa kiusaajaa.

        247 paljastaa kuitenkin ihan jotain muuta tästä kiusaajien puolustajasta tai naisten puolustajasta. En jaksa kirjoittaa siitä tähän, koska aikaisemmissa kommenteissa olen jo ne selvittänyt juuria myöten.

        Juontajien pitäisi olla selvillä siitä mitä talossa tapahtuu mutta hyvin usein he ovat aivan ulalla siitä mitä on oikeasti tapahtunut. He eivät saa tietoa 247:sta, vaan pahimmillaan vetävät sen twitteristä tai sitten joltain naapurin nKeijolta. Muistatko olikohan toiseksi viimeinen kausi missä kisan voitti lopulta talon pahin läyhääjä, eli seläntakanapuhuja ja selkäänpuukottaja. Siinä oli sama juttu. Tuotannolla oli selkeä agenda suosia vanhaa läyhääjää, ja koosteet olivat sen mukaisia ja suorastaan valheellisia. 247:ssa kyseinen nainen oli aivan jotain muuta.

        Nyt nKrisusta yritetään tehdä väkisin kiusaajaa. Mutta kun katsoo kaikkia näitä viikkoja paljastuu sieltä ihan jotain muuta. nKrisussa ei ole muuta pahaa kuin kiroilu. Hän on ainoa Eeviksen lisäksi, joka uskalsi sanoa vastaan Tarinalle ja seisoa sanomisiensa takana ja antaa Tarinan höpinöiden valua kuin vesi hanhen selästä. Ensimmäisinä viikkoina Tarina kiusasi nKrisua koska Tarina on narsisti ja huomionhakuinen ja ei kestä sitä ellei muut tanssi hänen pillinsä mukaan. Tämä alkoi siitä kun Tarina yritti pompottaa laivatehtävän pomoa eli nKrisua. Kun Tarina tipahti, alkoi nVille pyörittämään isoa pyörää ja pompottelemaan asukkaita samalla tavalla ja nKrisu joutui hänen hampaisiinsa. nVille on juonitellut joka ikinen päivä! Kun nKrisun silmä välttää, niin nVille on samantien puhumassa nKrisusta pahaa. nJukka on puhunut jo alkuviikoista lähtien pahaa nKrisun seläntakana, joten se ei ole mikään yllätys. Yllätys on kuitenkin se, että hän on alkanut liittoutua nKimmon kanssa ja syöttää hänelle potaskaa nKrisusta koska nKimmo ei ole ollut äänestyksissä.

        Katsohan huviksesi koosteita siltä kantilta että kenestä siellä oikein puhutaan pahaa, ja että ketkä nuo seläntakana puhujat ovat. Niitä on tällä hetkellä nJukka ja nVille ja kohde on aina nKrisu. Pidä silloin mielessä että tämä on peli jonka pääpalkintona on 30 000.

        Jos haluat tietää sen mitä nKrisu on oikeasti tehnyt, hanki 247 ja saat tietää millaisia valheita nuo kaksi levittävät jatkuvalla syötöllä. nKrisu on tyypillinen kiusattu, eli erottuu ulkonäöllään, äänellään ja mielipiteillään, ja on alkuun pidetty ja humoristinen, mutta sitten paikalle ilmaantuu narsistit jotka haluaisivat valtaa ja huomiota ja saavat siitä näkyvän kohteen jota yrittävät hallita ja sitten alistaa ja hiljentää.

        Tämä on niin mielenkiintoinen kuvio ollut alusta lähtien että tätä pitäisi käyttää kiusaamisen vastaisessa työssä esimerkkinä siitä miten kiusaajat oikeasti toimivat, missä, miksi ja miten uhri valikoituu ja millaisia kiusaamisen työkaluja uhria kohtaan käytetään. Tämä on suorastaan malliesimerkki kiusaamisen kehityksestä.

        Useimmat ihmiset ajattelevat että kiusaamisen uhri on pieni ja mitätön ja että kiusaajat ovat isokokoisia ja väkivaltaisia. Tuo on kaikkein harvinaisin tilanne. Suurin osa kiusaamisesta on aivan jotain muuta ja kaikkein eniten henkistä laatua, aivan kuten nyt tuolla talossa, ja se mikä tässä tapauksessa on tullut erinomaisesti ilmi on se että osa asukkaista ymmärtää kiusaajia.

        Hanki itsellesi elämä.

    • Anonyymi

      En ota kantaa muuten kuin siltä osin seuranneena vain koostelähetyksiä ja täytyy ihmetellä etenkin Vehviläisen hehkutusta jokaisesta asiasta mitä tämä Kristian tekee ja sanoo. Kaikki hänen pervoilu, kiroilu, lapsellinen käytös on "siistiä" ja tästä nahkiaisesta on leivottu ainakin juontajan mukaan jo voittaja. Tuotanto ei puutu millään tavalla tämän Kristianin käyttäytymiseen ja etenkin tuohon verbaaliseen lahjakkuuteen.

      Ville on ainoa jolla on järki päässä vaikka uskonsa mukaisesti ajatusmaailma on rajallinen. Hän vain hän yrittää sovitella, auttaa, antaa itsestään kuvan empaattisena ihmisenä. Kimmon empaattisuus rajautuu siihen onko sillä hyötyä hänelle itselleen. Kun hän näyttää tätä ”empaattisuuttaan” edes vähänkin muille asukkaille, tuossa omahyväisessä mielessään ajattelee ettei saa häätöpisteitä asukkailta. Jukka taas menee siinä vanavedessä mikä on hänelle sopivinta. Hän hakeutuu omanlaistensa itsekkäiden joukkoon ja valitsee seuransa sitä mukaa mikä hänelle on suotuisin hyödyllisin. On tehty selväksi ettei tuo kolmikko ainakaan äänestä toisiaan. Aika vaivattomasti Kimmo ratkaisi Miran häädön viimeksi ja syynä oli niinkin typerä kuin niiden lahjusten ottaminen. Voittamaanhan ovat tulleet ja puheet että ovat vain hakemassa kokemusta, on paskapuhetta. Kimmo on todennut että haluaa vain tämän kokemuksen eikä välitä olisiko itse äänestyksessä, tai voittaisi on valetta. Tai Helmerin tokaisu että haluaa nyt nähdä tämän kokemuksen. Ehkä hän naiviudessaan tätä vain haluaakin. Kevin taas on talossa edustamassa vain tuotannon näkemystä erilaisuudesta ja muunsukupuolisuudesta eikä ole kuin mannekiinina talossa vaahtoamassa omaa agendaansa loppuun asti.

      Tuotannon sallima sinisilmäisyys ja joidenkin asukkaiden mielistely näkyy hyvinkin selkeästi. Jukan kohdalla ja mitä käytöstä hän osoitti viimeisimmissä juhlissa, olisi toiminta edelliskausina tuonut nimitetyksi häätöäänestykseen tai jopa häädön talosta, mutta sanktiona tästä toiminnasta oli mitätön rangaistus. Samaten Kristianin kohdalla olisi monta tilannetta ja yksinomaa jo puheittensa perusteella syytä olla häätöäänestyksessä tai häätää talosta aikaa sitten. Mutta kun eivät voi koska viihdearvo kärsisi jos tämä tyyppi olisi pois talosta. Se käsitys johtajuudesta ja maailmankuvasta toi hyvin esiin tyypin todellisen persoonallisuuden. Ei juurikaan älyn lahjoja, luulee antavansa älykkäämmän kuvan jos puhuu välillä kirjakieltä. Johtajuudesta hänellä on käsitys että se on pitkälti vain alaisensa nöyryyttämistä ja oman itsensä asettamista muiden yläpuolelle. Vaikkakin kyseessä oli tehtävä jossa piti näytellä keisaria ja yleismaallinen käsitys keisareista on tuollainen, hän näytteli sen niin miten oli keisarin kuvitellun toimivan. Mutta pitkälti tarkoituksena oli esittää auktoriteettia ja johtajaa. Tuotannolta hyvä hetki osoittaa tällä tehtävällä millainen sankari tämä Kristian todellisuudessa on.

      On haalittu kuin neanderlainen yhteisö yhteiskunnan pohjasakasta jolla ei ole käytöstapoja Villeä lukuun ottamatta ja porukka tuotu leikkimään taloon. Nimen omaa leikkimään koska valtaosa näistä viikko-/päivätehtävistä on kuin katsoisi lastentarhaa ja sen leikkituntia.

      Narsistisia selkäänpuukottajia ovat Jukka, Kristian, Milla, Kimmo. He osaavat tuon selän takana puhumisen ja etenkin Villen mollaamisen, koska hän esteenä omalle voitolle. Voittamaanhan nämä on tuonne menneet. Se millä tavalla se toteutetaan, ei ole merkitystä. Tuotanto olisi voinut puuttua tähän toisten selän takana puhumiseen ja siihen että nyt Ville on otettu kiusaamisen kohteeksi koska hänestä on voittajaksi. Tämä yhdestä ihmisestä pahaa puhuminen ei eroa työpaikka- tai koulukiusaamisesta, ja tuotanto sallii hyvin näkyvästi tällaisen toiminnan. Monissa työpaikassa tällainen toiminta toisi jo toimenpiteitä.
      Tuo kiusaajien porukka johon Kristian, Jukka, Kimmo ja osin myös Milla kuuluvat ei eroa yläasteen kiusaajien tupakkaringistä tai työyhteisön ylimielisestä kuppikunnasta. Tietenkin vertaus on hieman outo, koska kyseessä on viihdeohjelma mutta jos viihde on tämä toiminta ja sen salliminen rikastuttaa sitä, olisi tuotannon syytä katsoa peiliin. Jos siis viihdearvo on henkinen kiusaaminen, selän takana puhuminen, perverssit jutut ja yletön kiroilu, sekä viinalla leikkiminen, saa viihde uuden käsityksen. Ja helposti tuotannossakin ovat syöneet sanansa siitä mitä puhuttiin ennen kauden alkua. Virtasen haastattelun mukaan tällä kaudella ei nähtäisi juhlia joissa olisi alkoholia tai ei näytettäisi pariskuntien petipuuhia, mutta miten kävikään. Tuotanto huomasi että ohjelman viihdearvo ei onnistuisi ilman näitä elementtejä, ja olivat oikeassa. Tästä on saatu kuin narsististen teinien leiri jonka ohjaajana toimii nyt Ville joka aidosti haluaisi iskostaa tähän pahaiseen teinilaumaan edes vähänkään sivistystä.

      Onko viihde näin surkeaa ja sen surkeuden välttämiseksi ollaan valmiita tekemään mitä tahansa. Ei ainakaan tuotannossa olla ammattitaitoisia eikä osaavaa. Tällaistako roskaa haluamme siis katsoa.

      • Anonyymi

        Siinäpä oli pitkästi kirjoitettu ja aivan 100% roskaa.

        En edes viitsi lähteä korjaamaan räikeimpiä kohtia, koska jokainen 247:n katsoja nauraa sinun epätoivoiselle yritykselle kehua nVilleä.

        Otan seuraavan kohdan, mikä on räikein valhe ja osoittaa loputkin sanasi 100% valheeksi.

        "Virtasen haastattelun mukaan tällä kaudella ei nähtäisi juhlia joissa olisi alkoholia tai ei näytettäisi pariskuntien petipuuhia, mutta miten kävikään"

        Ei mitenkään. Petipuuhia ei ole näytetty. Toki jos on, niin siitä vaan kertomaan aika ja paikka ja ketkä olivat paikalla! Alkoholikin loistaa poissaolollaan kun vertaa aikaisempiin tuotantokausiin. Siellä ei näytetä edes aamun tai illan pesuja, eli mitään alastonkuvia ei ole nähnyt kukaan katsoja edes vahingossa.

        Kun koko viestisi on tuota tasoa, päädyt pelkästään naurunalaiseksi.

    • Anonyymi

      Onko mitenkään mahdollista, yrittää tiivistää näitä kommentteja lyhyemmiksi? Näin ne tulisi muidenkin luettua. Eikä ainoastaan kirjoittajan. Mitä lyhyemmin asiasi esität ja pidät puheesi. Sitä varmemmin se huomioidaan. Näin se vaan netissä menee.

      • Anonyymi

        Ei.

        ADHD:ta varten on olemassa lääkeitä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      49
      1857
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1658
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1388
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      239
      1333
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      211
      1252
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      332
      1147
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1145
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1096
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      314
      1067
    10. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1057
    Aihe