Uskoakseni Rapalan kurssissa ei ole juurikaan riskiä enää suuremmin valua alaspäin ja sijoitin muutaman kuukauden palkan verran rahaa yhtiöön joka ei vaan millään tunnu tuottavan omistajille muuta kuin pettymyksiä. P/b on ennätyksellisen matalalla tasolla yhtiön historiassa ja osinko tuotto suurempi mitä määräaikaistalletuksista saa esim. Big Bankista.
Uskoisin että tässä on turvallinen korkosijoituksen korvike minunlaisellini kokeneelle pitkänlinjan sijoittajalle joka odottaa ja pelkää kunnon tasokorjausta jonka jälkeen pääsisi tyhjentämään talletustilejä osakeostoihin.
Lähes vastaavilla perusteilla tein Apetit yhtiöön sijoituksen joista jo aiemmin kirjoitin täällä samaisella palstalla.
Lopuksi yhteenveto miksi ostin huonoa yhtiötä.
-ennätyksellisen edullisesti hinnoiteltu.
-osinkoakin tulee vaikka vaikea vuosi takana.
-seuraava osinko tulee jo lokakuun 2019 lopulla (kolme senttiä)
-Uusi toimitusjohtaja.
-defensiivinen ala joka ei ole riippuvainen yhdestä asiakkaasta.
-suuri mahdollisuus joutua ostetuksi jonkun isomman toimijan kylkeen.
-maantieteellinen hajautus hyvällä tasolla.
-maailmantunnetuin kalastus brändi.
-pienikin valonpilkahdus nostaa suurella momentumilla kurssia koska vaihto vähäistä.
Tein tupakantumppi sijoituksen Rapalaan !
4
272
Vastaukset 4
- Anonyymi
"pienikin valonpilkahdus nostaa suurella momentumilla kurssia koska vaihto vähäistä"
Ja kääntäen, jos tulee yksikin huono uutinen, olet naimisissa osakkeen kanssa konkurssiin asti, kun se vaihto loppuu kokonaan. - Anonyymi
Enpä olisi ikinä uskonut että korkosijoituksen korvikkeeni joka on myös täysiverinen "tupakantumppi sijoitus" pystyy antamaan tälläiset kurssi karkelot ilman että yhtiöstä on vielä tehty ostotarjousta.
Tätä kirjoittaessa kurssi huitelee yli vitosessa ja ostaessani kurssi liikkui 2,6-3e tasoilla kuukausia.
Nykykurssista ei niin väliä mutta kun pääsisivät irti tuosta hypridilainasta ja saisivat tuloksen pysyvästi plussalle sekä jokavuotisen osingon kasvu-uralle niin se lämmittäisi kivasti !
Onnistiko muita rapalan onkiminen pohjalta ? - Anonyymi
Rapalan omistajiin kuuluva belgialainen sijoitusyhtiö sofina on myynyt hiukan alle 20% omistuksensa sycamore partnelsille jonka rahasto omistaa kalastujätti Pure Fishingin.
Ihme tapahtuu jos näitä ei muutamiin lähivuosiin fuusioida yhteen.
Rapalan kurssi nousi heti uutisen jälkeen lähelle seitsämää euroa josta osa johtui voimakkaasti kasvaneesta kassavirrasta. - Anonyymi
Tänään 27.4.2021 rapalan kurssi rikkoi taas entiset kurssi ennätyksensä.
Päivän ylin kurssi 9.8€ syynä muutama päivä sitten annettu positiivinen tulos varoitus sekä tämän päivän kauppa lehden pitkä juttu yhtiöstä.
Suosittelen ettette myy ennen kuin tulevaan ostotarjoukseen johon myös pääomistajatkin suostuvat !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS802479Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52806Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46741- 50734
- 47654
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29576