Tässä vuosien saatossa aina toisinaan joutunut tämän PostNord puljun uhriksi, ja koskaan homma ei ole toiminut alkuunkaan niin hyvin kuin Postilla.
Ensinnäkään saapumisilmoituksia tai mitään seurantakoodeja ei lähetetä, vaan yhtäkkiä soittavat sinulle että "sitä oltaisiin nyt täällä sinun oven takana tuomassa pakettia", ja itse olet tietenkin juuri silloin töissä tai jossain muualla, jonka jälkeen alkavat ehdotteleman kaikkea typeryyksiä että tuovat sen sinun paketin työpaikalle tms.
Koskaan eivät voi jättää pakettia automaattiin tai postitoimipaikkaan josta asiakas voisi sen kätevästi hakea silloin kun se itselleen parhaiten sopii, vaan PostNord puljun mukaan asiakkaan pitäisi päivystää kotona tätä kuriiria tilauksesta alkaen 24/7.
Ja vaikka löytäisitkin jostain PostNord asiakaspalvelun numeron, josta yrität sopia uutta toimitusaikaa, niin asiakaspalvelussa ei kuitenkaan vastata.
En tilaa enää mitään sellaisesta firmasta joka käyttää kyseisen roskakioskin palveluita.
PostNord kokemuksia tänne
145
28425
Vastaukset
- Anonyymi
Netissä monet tuota haukkuu mutta ei minulla ole ollut yhtään ongelmaa. 10 lähetystä noin tuonut postnord. Soittaneet ovat ja olen sanonut, että jätä kuistille silloin kun en ole ollut kotona.
- Anonyymi
Olen kyllä ehdottanut tuota oven eteen tai postilaatikkoon jättämistä, mutta ainakaan omalle kohdalleni tämä ehdotus ei ole käynyt, sanoivat että pitää olla joku joka kuittaa lähetyksen vastaanotetuksi.
Täällä on kyllä PostNord automaattejakin, mutta en tiedä että kuka niitä sitten käyttää kun eivät koskaan voi viedä pakettia sinne.
Joskus ovat jättäneet vain lapun postilaatikkoon jossa lukee että "yritimme toimittaa teille lähetystä, sovi uusi toimitusajankohta"
Ja sitten kun soittaa lapussa olevaan numeroon, niin siellä ei vastata kuin hyvällä tuurilla puolentunnin jonotuksen jälkeen, jonka ajalta ovet tietenkin perineet maksua.
Posti vie paketin automaattisesti automaattiin tai postitoimipaikkaan ja jättää saapumisilmoituksen postilaatikkoon jos ketään ei ole ottamassa lähetystä vastaan.
Eli kyllä Posti hoitaa edelleenkin hommansa sadan vuoden kokemuksella sen sata kertaa paremmin kuin nämä uudet tulokkaat. - Anonyymi
Tuosta kuistille jättämisestä,sen verran että juuri näytettiin netissä videoo jossa postipaketintuoja toi paketin ,jätti ovelle ja katse kiinnittyi naapurin ovelle jätettyyn pakettiin, tuoja poistui ja palasi hetken kuluttua ,otti naapurin ovelle jätetyn paketin. ONNEKSI tässä oli valvontakamera joka tallensi koko tilanteen, video on nähtävissä netissä, mikäli vielä löytyy! ENTÄ ELLEI OOKKAAN SITÄ VALVONTAKAMERAA!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta kuistille jättämisestä,sen verran että juuri näytettiin netissä videoo jossa postipaketintuoja toi paketin ,jätti ovelle ja katse kiinnittyi naapurin ovelle jätettyyn pakettiin, tuoja poistui ja palasi hetken kuluttua ,otti naapurin ovelle jätetyn paketin. ONNEKSI tässä oli valvontakamera joka tallensi koko tilanteen, video on nähtävissä netissä, mikäli vielä löytyy! ENTÄ ELLEI OOKKAAN SITÄ VALVONTAKAMERAA!
Siis missä tilanteissa paketti tuodaan kotiovelle asti? Ei minulle ainakaan tuotu, vaan se meni suoraan lähiboksiin
- Anonyymi
Paketti seissyt jo 5 päivää "pysäytetty/ varastoitu" postnordin Vantaan varastolla. Onko normaalia että näin kauan hautovat noita lähetyksiä?
- Anonyymi
Minulla oli pysäytetty kans, en tiedä miks? Soitin ja sanoin, että ei sitä pakettia tarvitse tuodakaan, palauttakaa lähettäjälle. En ymmärrä tuollaisia pysäytyksiä kun kännykkään tuli viesti, että toimitetaan tänään klo 8 - 16. Menee aikaa ennen kuin tilaan seuraavan kerran mitään!
- Anonyymi
Asiakkaana homma on kyllä pelittänyt Postnordin kansssa automaattiin. Kerran kuitenkin näin yhden Postnord kuskin, joka vei jotain lähetyksiä automaattiin. Olin lähistöllä ja kiinnitin huomiota kuskiin joka heitteli useita erilaisia lähetyksiä (paketteja) automaatista kaupan "marmorilattialle". Olivat lie automaatista lunastamattomia paketteja, mutta oli todellinen kestotesti pakkauksille ja tiedä oliko osassa edes kunnon pehmusteita sisällä, jotta kestävät moisen käsittelyn. Ei tuo kuski oikein tervejärkiseltä vaikuttanut muutenkaan vaan joltain psykopaatilta. Esimerkiksi Postin työntekijöiltä en ole vastaavaa toimintaa vielä havainnut vaan olleet suht leppoisia automaattia täyttäessään.
- Anonyymi
Normimeininki, tehokkaampaa olisi, kun tilaisivat suoraan jonkun hakkurin terminaalin ovelle, jotta voi heittää paketit sinne murjottavaksi.
- Anonyymi
Tilasin Puolasta paketin, joka jätettiin väärään paikkaan. Post Nordia kuljetuksia Lappeenrannassa hoitaa joku yksityinen firma. Yritin ottaa toimitusjohtajan yhteyttä, kun olin edellispäivänä jättänyt pyynnön että jättävät pyytämäni osoitteseen, mutta tämä karttelee minua kuin rutto väitäen, että työkiireitä. Aspaan ei saa yhteyttä.
- Anonyymi
Mulla on kaksi tilausta "postnordilta", ensimmäinen lähti Saksaan takaisin ennen kuin kävi edes maassa. Toinen on nyt ollut reisussa jo pidempään ja toimitusajat vain siirtyvät pidemmälle päivä päivältä.
Viimeinen kerta tämän puljun käytöstä, en tilaa mitään myyjältä jos ei ole muita vaihtoehtoja. Todella paska lafka postnord.- Anonyymi
Samat sanat
- Anonyymi
Surkea palvelu ja vielä huonompi asiakaspalvelu.
Pakettini oli tulossa kotiosoitteen lähellä olevaan lähiboksiin, mutta viime metreillä Postnord siirsi paketin toiseen noutopisteeseen kaupungin toiselle laidalle. Heti tien toisella puolella, vastapäätä ko. lähiboksia olisi ollut toinen noutopiste ja yli 10 muutakin noutopistettä lähistöllä (tarkistin määrän heidän omilta nettisivuilta). Kysyin asiakaspalvelusta miksi paketti on siirretty kaupungin toiselle laidalle, ja he vastasivat että kaikki nuo lähempänä olevat noutopisteet ovat täynnä?!? Sattumoisin olen hakenut paketteja useista näistä noutopisteistä ja tiedän että niistä monessa -mukaan lukien kahdessa tuota alkuperäistä lähiboksia lähimpänä olevassa noutopisteessä, toinen suoraan tien toisella puolella - ei ole mitään erillisiä lokeroita jokaiselle paketille, vaan ne ladotaan kassan vieressä olevaan hyllyyn/kaappiin tai takahuoneeseen. Paketteja ladotaan sinne vierekkäin ja päällekkäin ja hyllytilan loppuessa lattialle. Juuri tästä syystä tilaan pakettini näihin noutopisteisiin aina kun mahdollista, koska ne eivät ole ikinä täynnä. Nyt kuitenkin Postnordin asiakaspalvelu väitti niiden kaikkien yli kymmenen noutopisteen olevan yhtä aikaa täynnä. Toisin sanoen ihan suoraan valehtelivat. Eniten koko kokemuksessa suututti juuri tuo päin naamaa valehtelu! Tästä lähtien en siis enää aio tilata mitään sellaisista verkkokaupoista, jotka käyttävät Postnordia, sen verran huono maku jäi kokonaisuudessaan! - Anonyymi
Postnord hukkaa paketit ja asiakaspalvelu ei osaa auttaa. Viimeinen kerta kun minulle tulee postnordin kautta mitään.
- Anonyymi
on valitettavaa että usein ei pysty itse valitsemaan tavaran kuljettavaa firmaa, postnord on ehdottomasti surkein valinta suomessa, paketteja ei viitsitä toimittaa syrjäkylille jollei ole useampaa vietävänä ja toimitus ilmoitus on täysin absurdi, toimitetaan 8-16=ei ollenkaan, hommaisivat puhelimen jolla kuljettaja voisi sopia oikean todellisen ajankohdan niinkuin oikeat kuriiri firmat tekee
- Anonyymi
Surkea kuljetusfirma. Saksasta tullut paketti seilasi viikon verran ties kuinka monta kertaa Vantaan terminaalin ja kotisosoitteemme välillä. Seurantakoodin perusteella lähetyksestä oltiin jätetty ilmoitus, että sitä ei voitu toimittaa, ja palautui siksi takaisin Vantaalle. Kun asiasta soitti asiakaspalveluun, niin sieltä sanottiin, että (jostain syystä) kuljettajat eivät voi/saa soittaa asiakkaalle, vaikka heillä melko varmasti oli puh.nromme tiedossa. Sovittiin sitten siinä samalla uusi toimituspäivä, annoimme myös ovikoodin. Kun seuraavan kerran paketti piti toimittaa, tuli sama ilmoitus seurantaan, ettei sitä voitu toimittaa. Taas soitto aspaan, sieltä sanottiin, että kuljettaja ei ole noudattanut hänelle annettuja ohjeita, ja että nyt kuljettajalle jätetään soittopyyntö, sovittiin uusi toimituspäivä. Edelleenkään pakettia ei kuulunut sovittuna ajankohtana. Kunnes sitten seuraavana päivänä tulee soitto kuriirilta, että hän on nyt kerrostalomme ovella tuomassa pakettia, tiedusteli samalla, että mikä mahtaa olla talomme ovikoodi. Kuljettaja sitten luovutti meille paketin, tarkasteltiin vielä siinä sitä sitten kuskin lähdön jälkeen, niin paketin päällä oli A4-lappu, jossa hänelle oli vielä ohjeistuksena MAINITTU OVIKOODI. Tähän lisäyksenä, että eräs toinenkin lähetys, joka on tällä hetkellä tulossa Postnordin kautta, on lähestulkoon samankaltainen ruljanssi, joka samoista toimitusohjeistuksista huolimatta on näillä näkymin kuitenkin menossa lähimpään noutopisteeseen.
- Anonyymi
Helvetin postnord😡 Tilasin auton renkaat, jotka lähettettiin kahdessa erässä. Toinen lähetys saapui perille, mutta sekin päiviä myöhemmin kuin oli ilmoitettu ja viipyi 2 viikkoa reissulla. Toinen menikin sitten mielenkiintoiseksi. Se paketti oli toimitettu 250 km päähän, mutta seuranta näyttää ettei ne olisi liikkuneet Vantaan terminaalista mihinkään . Sattui hyvä tuuri että väärän paketin vastaanottaja oli rehellinen ja soitti minulle että renkaani ovat hänen pihalla. Sitten soittoa asiakaspalveluun ja luvataan hoitaa renkaat pois väärästä osoitteesta kuin myös toimittaa ajallaan minulle. 2 viikkoa odoteltu ja muutamia kertoja postnordia muistuteltu mutta mitään ei tapahtunut. Nyt saatiin renkaat väärään paikkaan toimittaneen kuljetusfirman kanssa sovittua että noutavat renkaat. Se homma toteutui, mutta heilläpä ei olekkaan valtuuksia tuoda renkaita suoraan minulle tai edes lähimpään terminaaliin. Nyt ne matkaa takaisin Vantaalle,prkl. Jos be joskus sapuu sinne minne kuuluu niin renkaat tekevät yli 1000 km ylimääräisen kierroksen ja nyt on tosiaan jo kuukauden verran tilauksesta.
- Anonyymi
Tarkennuksena että paketti meni todellakin 250 km väärään suuntaan, eli itse ei kannattanut lähteä noutamaan vaikka ehkä se olisi ainut mahdollisuus saada ne perille.
- Anonyymi
PostNord on surkein ja huonoin tapa saada paketti perille.Tuo yritys kaipaisi sen toimitusjohtajan vaihtoa, ei ymmärrä että asiakas kokee vitutusta kun paketti makaa heidän jakeluportaassa eikä paketti liiku että appi tiedä toimitus aikaa. Kokemusta löytyy tästä ja lähetykseen en ole itse voinut vaikuttaa. Nytkin olen odottanut taas jo viikon kun jakekeskuksessa ei tapahdu mitää. Tavara ei liiku. Tuollaisia kuriireja pitäisi sakottaa tuollaisesta oppisivat jotain. Suomessa sentään Posti toimii suhteellisen hyvin, vaikka paljon on saanut huutia.
- Anonyymi
Paska-pulju...paketti on 100km väärässä postissa,en taida hakea
- Anonyymi
Kannattaa välttää viimiseen asti.
- Anonyymi
Tälläistä jälkeä syntyy, kun henkilöstö on pääosin maahanmuuttajia ja muita huippuosaajia. Lukutaito olisi myös hyvä, mutta kun sitä ei ole millään Euroopassa käytetyllä kielellä.
- Anonyymi
Erittäin hidasta toimintaa.jyväskylästä lähti paketti seinäjoelle.seurannan mukaan ensin turkuun,sieltä vantaalle,takaisin turkuun.turussa paketti viispäivää.turusta kesti paketin tulo 4 päivää seinäjoelle.no joo kaks viikkoo oli paketti matkassa.
Minulle ilmoitettiin eilen että paketti tuodaan klo 16-22. Lähetin viestin että ok, mutta soittakaa koska alaovesta ei pääse muuta. Ei tullut soittoa., mutta jälkeen päin näin netistä että oven ulkopuolelle oli käyty ja ovi oli lukossa. Odotin 6 tuntia turhaan.
Olen lähettänyt noin 10 viestiä. Ei mitään kommenttia. Mikä v...:n firma tuo on.- Anonyymi
Tää firma on iha p...... tä paketti ollut 5päivää jakeluterminaalissa eikä liiku mihinkään. Viimeksi kun seurasin tilannetta se oli tullut sinne uudestaan. Kun haen sitä seurannasta koko pakettia ei ole olemassakaan
- Anonyymi
Moi. On tilanne jossa pitäisi hakea postnordi paketti joka tullut isälleni, mutta tuolla lukee, että tarvisi valtakirja, ainoa ongelma tuossa on vaan se, että isäni on työmatkalla ulkomailla joten onko mitään mahdollisuutta hakea tuota pakettia ilman tuota valtakirjaa?
- Anonyymi
Voiko joku kertoa, miten maksetan postnordissa?
Kuinka paljon on tuntipalkka ja kuinka monta tuntia pitää työskennellä päivässä? - Anonyymi
Paska pulju, välttäkää!
- Anonyymi
Pakettini seisoi "varastoituna" yli kuukauden, mistään ei voinut hakea pakettia. Soitin postnordille siinäkohtaa kun lähetys oli ollut varastoituna vasta viikon, ja he sanoivat että oottele rauhassa vain, lähetys ei palaudu takaisin lähettäjälle. Kuukauden odoteltuani sain sitten tietää että pakettini on sitten kuitenkin palautumassa lähettäjälle.
Kiva kun paketissa oli aika kalliit kengät, jotka on jo maksettukin.. En koskaan enää käytä postnordia. Täällä on noita noutolokeroita, miksei voi viedä pakettia sinne? - Anonyymi
Paskempaa paketti palvelua saa ettiä
- Anonyymi
Toissapäivänä katselin postnordin sovelluksesta että toimitus pitäisi olla seuraavana päivänä. Sitten aamulla ajattelin tarkistaa näkyisikö mitään toimitusaikaa. Siellä oli että toimitus siirtynyt seuraavaan päivään. Sitten samana iltana oli päivitetty että olikin koitettu toimittaa 10 aikaan aamulla? Kotona oltiin ja tarkistettiin vielä kamerasta ettei oltu postnordista käyty paikalla (omakotitalo)! Ilmoituksessa oli että lähetetty viesti toimitusyrityksestä. Mitään viestiä mistään ei ole tullut vaikka puh nro ja sähköpostisoite on oikein? Kävin sitten noutopaikassa johon luultavasti paketti nyt menee. Siellä ei tietoa paketista, eivätkä löytäneet mitään tietoa pakettinumerolla? Koitin vielä ottaa yhteyttä chatilla mutta se oli jo kiinni vaikka piti olla 8 asti auki? Saa nähdä koska ja mihin paketti nyt menee.
Toinen kokemus postnordista oli ennen joulua. Siirsin paketin netissä noutopaikasta haettavaksi kun tämä tuli joululahjaksi. Varmistin vielä asian soittamalla asiakaspalveluun ja piti olla selvä juttu. No soittivat illalla vähän ennen kymmentä että ollaan nyt pihassa toimittamassa pakettia. Paketin sain mutta toimitus jäi appiin vaiheeseen (ja nyt oli joku palautus myyjälle tästä paketista vaikka se on toimitettu - eli merkkaavatkohan hukatut paketit automaattisesti palautetuiksi?).
Eli ilmoitukset ei toimi. Valehdellaan että ollaan koitettu toimittaa. Paketin noutopaikan vaihto ei onnistu jos sitä haluaa... - Anonyymi
Tää vitun roistopulju on hukannut 2 viikon aikana jo kaksi yli 450e arvoista lähetystä turun terminaaliinsa
- Anonyymi
Hyvä että tuli luettua tämä. Olin jo tilaamassa sähkövatkaimen firmasta, jonka toimitukset hoitaa PostNord.
- Anonyymi
Dont do that !!!!
- Anonyymi
Varokaa tätä firmaa.
- Anonyymi
Väittivät ettei pystytty toimittamaan pakettia, koska ala-ovi oli lukittuna tai ovi-koodi puuttui eikä saatu vastaanottajaan yhteyttä. Kotona ja tavoiteltavissa olin sinä päivänä, eikä yhtään puhelua, tekstiviestiä, sähköpostia, koputusta tai muutakaan kuulunut. Niin asun omakotitalossa missä ei ole ala-ovea tai ovikoodia ja sitä paitisi tilattu paikalliseen K-markettiin noudettavaksi, joka oli silloin auki... Eli liekö edes yrittänyt? Toinen viikko vasta menossa mutta katsotaan. En suosittele.
- Anonyymi
Kyllä on onnetonta hommaa. Paketti haettu 17. 3. Kokkolasta, 21. 3. On Vantaalla. 22.3. Oulussa. Noudettavissa 24. 3. Kempeleessä.
- Anonyymi
Mitä käy jos jättää PostNordin kotiinkuljetuksen noutamatta kokonaan kun ei ole kotona eikä huomannut että puhelin soi
- Anonyymi
Tämä Post Nord firma on aivan paska.....
- Anonyymi
Perjantaina tuli txt "toimitus kotiin maananantaina klo 8-16" ei tullut lähetystä eikä kuulunut mitään. Whatsapilla otin yhteyttä, ei edes luettu. Puhelu as palveluun maksaisi 0,98€/min. Ei olisi niin hätä jos ei olisi luvattu, mutta nyt ehdin autoa purkamaan viikonlopun aikana että laitan vaan uudet tilatut osat ja ajoon.
- Anonyymi
Sama kävi meillä. Yli viikko sitten tuli Postnordilta tekstiviesti, että toimittavat saman päivän aikana paketin. Ei tullut. Monta kertaa olen laittanut viestiä ja soittanut kerran. Lupasivat soiton jälkeen selvittää asiaa, minkä jälkeen ei kuulunut mitään moneen päivään. Laitoin sitten lähettäjälle viestiä ja lähettäjä otti yhteyttä Postnordiin. Postnord laittoi nyt minulle viestin, että selvittävät taas asiaa. Mahtaakohan selvitä ja milloin...Poika odottaa itku kurkussa uusia kenkiä ja kävelee vanhoilla jo pienillä...
- Anonyymi
Voi vittu mikä pulju. Eivät tunne edes Suomen kattaa. Ei ikinä tämän puljun kautta mitään tilauksia. Toivottavasti tavaran myyjät järjestävät kuljetuksen muuta kautta esim. DHL toimii varmasti.
- Anonyymi
Näköjään muilla samoja ongelmia kyseisen firman kanssa...Tilattu fillariin vanteet/kiekot Saksasta ja lähetys oli neljän päivän sisällä Turussa mutta sen jälkeen on vittu kestänyt PosnNordin toimitus yli kolme viikkoa...
Kuski tuli mitään ilmoittamatta ovelle ja puolen tunnin jälkeen tuli viesti , että ei ole tavoitettu ..
Nyt lähetys kulkee varaston ja jakeluterminaalin väliä jo toista viikkoa .
Tosi paskaa palvelua PostNordilta älkää ihmeessä valitko toimittajaksi.- Anonyymi
Ainoa keino saada edes jotain vastauksia on kun katsotte netistä ko. puljun toimitusjohtajan s-postin ja laitatte sinne vähintään kerran päivässä kyselyä paketistanne.
Itsellä makasi "pysäytettynä varastoon" pari viikkoa, mutta toimaria paketin kyselyviesteillä "pommituksen" jälkeen tuli parissa päivässä ja sinne mihin pitikin.
- Anonyymi
Taas PostNordin uhrina
Käsittääkseni PostNord on kyllä niin ala-arvoista palvelua tarjoava yritys kun vaan voi olla, käsittääkseni toiminta täyttää jo melkein petoksen merkin kun ottavat lähettäjältä maksun perille toimittamisesta ja ainakin meidän kohdalla ei kuitenkaan sitä tee vaan saat hakea itse paketin jostain noutopisteestä. Lisäksi suoraan valehdellaan että on käyty paikan päällä ja yritetty toimittaa lähetys. Taas jälleen kerran kävi näin,
- ensin tulee viesti että paketti toimitetaan perjantaina klo 8 - 16 välillä, mitään pakettia ei kuitenkaan tule
- maanantaiaamuna PostNord sovelluksessa näkyy tieto että lähetyksen toimitus on aloitettu
- puoleltapäivin sovelluksessä näkyy tieto, että on mukamas yritetty toimittaa mutta ovikoodi puuttuu/ alaovi lukittu ja tieto, että lähetys siirretään noutopisteeseen asiakkaan noudettavaksi!
Asumme omakotitalossa eli mitään ovikoodia/alaovea ei ole ja tuona ajankohtanakin vaimo oli pihalla ja minä sisällä ja ketään lähetyksen toimittajaa ei taatusti näkynyt!
Tämä sama toimintamalli on meille tapahtunut PostNordin kohdalla ennenkin ja kerran jopa koko paketti onnistuttiin hukkaamaan.
Samalla lailla on kerran myös UPS toiminut.
PostNordin asiakaspalvelu oli tietenkin haasteellista tavoittaa ja siellä vaan pahoiteltiin, että kuljettaja on näin toiminut ja luvattiin, että lähetys saattaisi olla huomenna perillä!
En ymmärrä miten kukaan haluaa olla PostNordilla kuljettajana kun saa syyt niskoilleen siitä, että näyttäisi siltä, että ajojärjestelijä jo tekee päätökset siitä mitkä lähetykset ei pystytä mukamas toimittamaan.
Kaiken kaikkiaan tämä on aika iso ongelma kun monet lähetyksiä toimittavat yritykset näin toimivat. Moni ihminen tekee työaikajärjestelyjä pystyäkseen vastaanottamaan lähetystä, joka ei sitten tulekkaan luvattuna ajankohtana ja lähetysyritykset laskuttavat tekemättömästä työstä. Joskus ehkä matkataan esim. kesämökille vastaanottamaan isompaa lähetystä, joka ei sitten tulekkaan. Joudutaan soittamaan pitkiä aikoja "ruhkautuneisiin" maksullisiin asiakaspalvelunumeroihin. Eli kaiken kaikkiaan paljon turhaa työtä, kuluja ja mielenharmia.
Olisiko lähetyksiä toimittavien yrityksien toimintatavat syytä tarkastaa krittisesti kuluttaja-asiamiehen tai MOT:n toimesta? - Anonyymi
Postnord on siirtänyt osan toiminnastaan Fuengirolan Espanjaan. On kyllä täysin läpimätä yritys........
- Anonyymi
Lähettäjä lähetti kaksi pakettia samalla tunnuksella. Postnord kieltäytyy toimittamasta väittäen, että lähettäjä on tehnyt virheen näiden pakettien lähettämisessä, koska paketteja on KAKSI samalla seurantanumerolla/etiketillä, emmekä voi toimittaa kumpaakaan näistä virheistä johtuen. Otin yhteyttä lähettäjään ja hän sanoi, että DPD sallii hänen lähettää sellaisia paketteja, yksi rahtikirjan numero kahdella paketilla, ei ole ongelmaa ja että hän yleensä lähettää paketit sellaisina. Lähettäjä on huolintavarustamo, jolla on 15 vuoden kokemus.
Postnord valehtelee taas! Heidän palveluehdoissaan ei sanota mitään useista paketeista samalla tunnuksella eikä heidän oikeuksistaan pitää pakettia terminaalissaan useita viikkoja. Postnordin toimintaa vastaan pitäisi saada joku laki ja heille pitäisi saada sakko siitä, että he pitävät pakettia viikkoja Vantaan terminaalissaan yrittämättä toimittaa. He tietävät täydellisesti, että molemmat samalla tunnuksella olevat paketit kuuluvat samalle vastaanottajalle. Pyyntö noutopisteestä tehtiin 3 viikkoa sitten!
Luulin, että UPS:llä on Suomen huonoin asiakaspalvelu, mutta Postnord onnistui ohittamaan heidät. UPS:llä ei ainakaan ole ongelmia tällaisissa tapauksissa ja he toimittavat paketin nopeasti lähimpään noutopisteeseen, jos kotiinkuljetus epäonnistuu. Lyön vetoa, että jopa Afrikassa heillä on parempi toimituspalvelu kuin Postnord! Sen täytyy olla laillinen rikos toimia kuten he tekevät!
Postnordin asiakaspalvelu on turhaa. He eivät tiedä ongelmasta mitään eivätkä auta ratkaisemaan sitä! He valehtelevat asiakkaalle ja antavat vääriä olettamuksia! Soitin Postnordin asiakaspalveluun kahdesti viimeisen kahden viikon aikana. Molemmilla kerroilla minulle kerrottiin, että kaikki on hyvin ja saan paketin pian!!! Kuljettajasi valehtelee käyneensä luonani! Sovelluksesi ei pidä tietoja ajan tasalla ja se on huonosti synkronoitu pääseurantatietokannan kanssa! Viestinne asiakkaiden kanssa on kauheaa. Et vastaa sähköposteihin päiviin ja jätät huomioimatta WhatsAppin ja Facebookin viestit (kyllä olet erittäin kiireinen, niin HAE LISÄÄ IHMISIÄ. Miksi muissa maissa asiakastuki vastaa välittömästi työaikana VERKOSSA ja sähköpostiin vastaamiseen tarvitaan useita päiviä, WhatsApp tai Facebook?)
Postnord käyttää kalliita puhelinlinjoja pitääkseen asiakkaat jonossa ja imeäkseen heidän rahojaan vain saadakseen täysin turhan vastauksen asiakaspalvelusta, joka ei osaa edes selittää, miksi 3 viikkoa sitten pyydetty paketti toimitetaan noutopisteeseen on jumissa terminaalissasi Vantaalla, skannataan päivittäin, mutta EI LIIKU pyydettyyn määränpäähän!!! Postnordin asenne osoittaa, että he eivät välitä asiakkaistaan, eivät tee mitään auttaakseen ja imevät rahaa asiakkailtaan rajoittamalla yhteydenpidon yksityisiin kalliisiin puhelinlinjoihin, joissa on pitkät jonoajat. En ole pettynyt Postnordin palveluun, olen shokissa!
Toivon vilpittömästi, että Postnord menee konkurssiin lähitulevaisuudessa! Suomi ei ansaitse POSTNORDin kaltaista laillista huijausorganisaatiota! - Anonyymi
Tilasin postnordista sovellus päivittää tietoja todella myöhässä paketti käy jakeluterminaaleissa useamman kerran eikä asiakaspalvelusta (whatsappin) kautta vastata. Mielestäni naurettavaa, koska toimituspäivä siirtyy kokoajan seuraavalle päivälle. En suosittele enkä aijo ikinä enää käyttää.
- Anonyymi
Joo samaa mieltä, sössivät tilaukset ihan kokonaan , eli touhu ihan perseestä, saas nähdä tuleeko tilaus koskaan perille kohta 2 viikkoa olen odottanut ja joutunut soittelemaan sinne ja tänne
- Anonyymi
Taitaa postnordin omistajilla olla. Varastot täynnä lunastamattomia paketeita....
- Anonyymi
Huonosti toimii.Kun tuli soitto että tavara tuodaan,laitoin Viesti kenttään en ota vastaan,olen sopinut firman kanssa että älä ota,niin palauttavat,veivät cittarin post normiin,pitää käydä siellä palauttamassa.Yritin monta kertaa soittaa,älkää tuoko,ei vastattu,kallista,tulee varmaan iso lasku,eikä vastata,ei ikinä post normin kautta,posti on ihan toisesta maailmasta,rahastusta,eikä vastata,odota vielä,euron minuutti,ei ikinä
- Anonyymi
Totta
- Anonyymi
Hyvin toiminut. Maanantaina tilasin Ruotsista paketin ja keskiviikkona saa noutaa.
Minulla taas on ollut postin kanssa näitä ongelmia mitä täältä on lukenut.
Postnord ja matkahuolto tekevät paljon yhteistyötä ja kumpikin on pelannut hyvin. - Anonyymi
Samat sanat täys paska firma aina uusia selityksä
- Anonyymi
Todella törkeää ja välinpitämätöntä toimintaa! Ihan syvältä. Kuluttajaviranomaisen pitäisi kieltää firman toiminta!
- Anonyymi
Käytin nyt 1. kerran, ja olen 100% tyytyväinen. Tilasin eilen tavaran Hgistä, ja oli tänään aamulla noudettavissa Pirkanmaalla pakettiautomaatista. Latasin sovelluksen ja luukku aukesi vaivatta. Automaatti on 24h, ulkona, auton saa eteen. Ei jonoa, ei pakko mennä markettiin, ei kypsää tätiä, ei henkkareita.
Suosittelen.
Suomen Posti on historiaa, joka on vastenmielistä Itellasta alkaen. Good bye, veronmaksajat kiittävät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käytin nyt 1. kerran, ja olen 100% tyytyväinen. Tilasin eilen tavaran Hgistä, ja oli tänään aamulla noudettavissa Pirkanmaalla pakettiautomaatista. Latasin sovelluksen ja luukku aukesi vaivatta. Automaatti on 24h, ulkona, auton saa eteen. Ei jonoa, ei pakko mennä markettiin, ei kypsää tätiä, ei henkkareita.
Suosittelen.
Suomen Posti on historiaa, joka on vastenmielistä Itellasta alkaen. Good bye, veronmaksajat kiittävät.Hei!
Onkohan se niin, että nämä lokerotoimitukset kyllä toimivat lähes moitteettomasti? Sitten kun syystä tai toisesta lähetys olisi tulossa kotiovelle, tehtävä käy syystä tai toisesta lähes ylivoimaiseksi.
Viime vuonna sain ystäväni lähettämän joulupaketin Ranskasta hänen siellä jo valmiiksi valitsemaansa noutopisteeseen. Kaikki sujui, niin kuin pitikin.
Tänä vuonna ystäväni oli valinnut kotiovelle kuljetuksen. Paketin piti tulla toissapäivänä klo 8-16. Eipä tullut.
Olin samana iltana yhteydessä asiakaspalveluun. Paketti oli jostain syystä jäänyt pois kyydistä. Sovittiin, että haen sen noutopisteestä. Sen piti ehtiä noutopisteeseen 1-2 päivässä.
Seurantaketjussa oli kahdesti tämän aamun kohdalla merkintä "väärin lajiteltu". Soitin jälleen asiakaspalveluun. Paketti ei ollut ehtinyt tämän päivän kuljetuksiin.
Nyt se lepää terminaalissa pyhien yli. Pitäisi olla noutopisteessä viikon päästä.
Vielä elän toivossa, että tämä tarina päättyy hyvin.
- Anonyymi
Jos vain mahdollista kannattaa valita jokin muu kuljetuspalvelu.
- Anonyymi
Osa firmoista lähettää asiakkaalta kysymättä kuka toimittaa paketit ...olkaapa tarkkoja kuka toimittaa tavarat...itse olen taistellut jo viikon paketin kanssa..sähköpostiin tuli viesti että paketti on noudettavissa...paskat siellä mitään pakettia ollut..
- Anonyymi
Kiertäkää kaukaa.
Paketti Ranskasta Suomeen 3 päivässä. Toimitus R-kioskiin Turkuun. Postnordin hallussa seuranta alkoi näyttää tältä:
2023-08-05 04:12
Finland,Kuopio, The shipment item is under transportation
2023-08-04 07:14
Finland,MH Turku Dep, The shipment item has been routed to a service point
2023-08-03 21:49
Finland,MH Turku, The shipment item is under transportation
2023-08-03 21:45
Finland,Turku, The shipment item has arrived at the distribution terminal
2023-08-03 21:44
Finland,Turku, The shipment item is under transportation
Lähetys oli siis jo ohjattu noutopisteeseen, mutta seuraavana päivänä se oli päätynyt toiselle puolelle Suomea KUOPIOON.
Luonnollisesti aspa ei vastaa missään kanavassa ja soittaminen maksaa 1€ minuutilta. - Anonyymi
Aivan karsea firma, olen useita kertoja joutunut taistelemaan minulle lähetettyä tavaraa pois heidän hallustaan. Tavara saadaan perille, jos kaikki menee rutiinien mukaan. Jos jotain ongelmaa tulee, niin sen ratkaisu jää vastaanottajalle. Postnord jättäytyy passiiviseksi ja voi väittää, että vika on lähettäjässä tai vastaanottajassa, vaikka kyseessä on heidän oma toimintansa. Tavaran saaminen perille asti ei ole prioriteetti, joten proaktiivisuus puuttu.
Ongelman on lähdettävä korkealta tasolta, esim Postnordin Suomen maajohdosta. Niin piittaamatonta on toiminta ollut vuosien ajan.
Postin ja Matkahuollon kanssa tavara kulkee helposti. Ilmeisesti ratkovat ongelmatilanteet ihan itse, ilman että asiakas joutuu sitä tekemään. - Anonyymi
Tätä kautta ei kannata tilata mitään. Postnord on nyt siirtäny 5 kertaa toimitusaikaa päivää myöhemmäksi ja sovelluksessa lukee vain, että paketti on siirtynyt takaisin jakeluterminaaliin Vantaalle.
- Anonyymi
jos vain mahdollista postnordista kannattaisi tehdä joukkokanne.
- Anonyymi
Olen mukana jos joku on tätä junailemassa. Tällä hetkellä he pitävät minun 500 euron 3d printteriä panttivankina.
- Anonyymi
Surkea...pitäisi joku sovellus ladata et saa paketin ulos...ihan paska systeemi...
- Anonyymi
Jos postilla on automaatti täynnä, viedään se vaihtoehtoiseen paikkaan muutamassa tunnissa. Nämä helvetti siirtävät joka päivä yhdellä päivällä eteenpäin tätä operaatiota. Ei voi vittu olla todellista
- Anonyymi
Postnord panostaa päästöttömiin kuljetuksiin eli hyvin on mennyt.He eivät toimita lähetyksiä näköjään ollenkaan niin ei tule päästöjä.
- Anonyymi
Voi voi. Alkaa olla toivoton tilanne saada paketti ulos automaatista. Omamokakin kun en varmistanut.
2vk sitten tilasin yhdestä verkkokaupasta repun ja kengät.
Kengät oli varastossa ja ne tuli sovitusti postiin jo parin päivän päästä tilauksesta
Reppu oli tulossa varastoon ja lähti lähettäjältä postnordilla 2vrk myöhemmin.
Se reppu runkkaili pitkin terminaaleja toista viikkoa mutta viimein löyti paikkakunnalle pakettiautomaattiin.
Siellä se nyt odottaisi, mutta kerkesi tässä välissä vaihtua puhelinnumero joten saapumisilmoitus koodeineen on ei missään. :D
Olen laittanut heille chattia/sähköpostia/watsappia tuloksetta.
Lopuksi soitin automaatin vierestä asiakaspalveluun.
Sieltä joku väsyneen oloinen kaveri vastasi jolle ilmeisesti maksetaan jaarittelusta.
Lupasivat pian lähettää sähköpostilla uuden koodin. Odottelin sähköpostia kaupan pihassa puolituntia.
Sitten lähdin.
Hyvä niin sillä sähköpostia ei vielä tänäkään päivänä ole kuulunut. Kyllä, seuraan myös roskapostia.
Puhelussa tavattiin seurantakoodi moneen kertaan ja sähköposti kirjain kirjaimelta. Niissä ei voinut tulla virhettä.
Puhelussa kesti 10 min 30sek
Puhelun hinta 94senttiä minuutilta.
Väärinkäsitys + pari muuttujaa niin tässä sitä nyt sitten ollaan.
Huomenna lähtee paketti takaisin.
Viduttaa kuin pientä oravaa.
Posti onkin ihan hyvä. - Anonyymi
Haha. Monta kertaa joutunut tilaamaan Post Nordilta paketin noudon ja juuri koskaan tuo nouto ei ole tapahtunut sovittuna päivänä, ei edes samalla viikolla. Toisinaan on joutunut tilaamaan noudon uudelleen ja anelemaan että tehkää nyt se nouto kun asiakkaat joutuvat odottelemaan Post Nordin tyyppiä kotona joutavan paketin kanssa monta päivää. Yhteenvetona aivan sysisurkea yritys jonka kanssa en tekisi mitään yhteistyötä ellei olisi kattofirman kautta pakkko.
- Anonyymi
Ensimmäistä kertaa PostNordilla tulossa ja paketti hukassa. Sivuilla lukee että maksuton asp whatsappilla jossa kukaan ei kuitenkaan vastaa! Puhelimella kun soitat euron minuutilta maksavan puhelun ja saat vastaukseksi vaan naurua ja hekottelua ettei kyllä normaalilta kuulosta että on noin kauan paketti kuljetuksessa. Noudettu 6pv ja vieläkin matkalla, asp ei ota mitään yhteyttä eikä vastaa. En tilaa ikinä yhdestäkään firmasta joka tämän paskan palveluita käyttää. Postin palvelut toimii kuin unelma tähän verrattuna.
- Anonyymi
Mitään muuta ei ole ollutkaan kuin ongelmia, varmaan huonoin logistiikka-alan yritys mitä suomessa toimii
- Anonyymi
Tilasin paketin puolasta joka tuli nopeasti tampereen terminaaliin 4päivässä. tämän jälkeen postnord apissa näkyi että paketti kuljetetaan seuraavana päivänä. Pakettia ei sitten kumminkaan pystytty toimittamaan kyseiseen automaattiin mihin olin valinnut vaan se vaihtui saman osoitteen kassaksi mistä voi noutaa. No paketti siis palautui terminaaliin vaikka sen olisi voinut jättää sinne saman osoitteen kassalle! Paketti seisoo edelleen varastossa terminaalissa 5pv putkeen. Paskaa palvelua älkää tilatko tämän kyseisen yrityksen kautta mitään!
- Anonyymi
Minulle tuli paketti automaattiin, mutta en saa sitä ulos koneesta. Apilla ei saa muodostettua yhteyttä koneeseen vaan yhteyden muodostuminen jää vain pyörimään.
Asiakaspalveluun ei saa yhteyttä iltaisin tai viikonloppuisin ja puhelu maksaa euron minuutti.
Paketti lähtee sitin nyt takaisin myyjälle sillä olen jo kolme kertaa käynyt automaatilla ilman tulosta. Neljättä kertaa en enää lähde viiden kilometrin päähän. - Anonyymi
Aamulla tuli viesti, että paketti toimitetaan 16.30-22 välillä.
Sitten tulee 12.41 viesti, että oli käyty ovella. Wtf? Mitä tämä tällainen asiakkaalle valehtelu on? Jos kuski tekee itse aikataulunsa, ei firman kannata lähetellä hänen puolestaan turhia lupauksia. Sitten paketti oli kuskattu toiselle puolelle kaupunkia vaikka tässä on 14 (!!!!) lokerikkoa lähempänä! Aivan turha firma, en käytä koskaan, jos voin valita. - Anonyymi
Luulin pitkään että Postia huonompaa paketti palvelua ei ole, mutta olin väärässä Postnord lunasti tämän kunnian. Paketin toimitus piti olla päiviä sitten, nyt seurannassa ei ole enää arvioitua toimitus päivää vaan lukee että matkalla..
- Anonyymi
Kesällä tilasin Saksasta. Suomessa paketti siirtyi kyseiselle firmalle. Seurasin Saksasta saatua tunnusta. Joensuuhun paketti saapui. Sitten luki vastaanottajaan ei saada yhteyttä. Palautetaan. Sähköpostiini tai puhelimeeni ei tullut viestiä , molemmat oli paketin tiedoissa.
Soitin yhtiöön, älkää nyt lähettäkö takaisin. Sanoi täytyisi olla ladattuna heidän "appi". Latasin sitten, ainoastaan siihen tuli tieto.
Tilasin valokuvakirjan, ohjautu Eurooppaan ja kyseiselle firmalle lähetys. Appiin tuli ilmoitus mutta nyt myös puhelimeen.
Aika epävarmaa toimitus että täytyy asiakkaalla ladattu appi
(Tähän on tultu, keväällä oltiin Kanarialla, mitään tietoja matkakohteesta ei saatu. Olisi pitänyt olla matkanjärjestäjän appi ja sitä ei voinut enää ladata Kanarialla) - Anonyymi
Ei jatkoon. Paketti saapunut jakeluterminaaliin 15.11.2023 klo 6.21. Edelleen lukee seurannassa, että paketti matkalla eli seisoo siellä jakeluterminaalissa. Olen ollut yhteydessä jo viime viikolla asiakaspalveluun, josta kaksi kertaa minun suuntaan lähestytty. Heidän mukaansa asian selvittely jatkuu, viimeksi näin perjantaina sähköpostilla tulleen viestin mukaan. Kaveri jo ehdotti mennä ko. terminaaliin paikan päälle ja vaatia pakettia itselleen. Ei huvittaisi ajaa 20 km asiaksi asti ko. paikkaan, kun toimitus kuitenkin paketille luvattu haluamaani automaattiin tuohon km päähän. Epäilen kyllä, että reilun viikon seisonnan jälkeen pakettia ei ole enää koko puljun hallussa eli joku on sen varastanut. V*tuttaa, mutta onneksi mitään en oo maksanut enkä maksa niin kauan kun en tavaraa saa. Että tälleen. Mieheltä on postnord hävittänyt auton renkaat. Kaikki on tällä puljulla näköjään mahdollista.
- Anonyymi
Sama täällä väittivät lähettäneensä tekstiviesti ilmoituksen jota koskaan ei tullut.
- Anonyymi
Kuljetus kotiovelle paljastui valheeksi. Kotona oltiin koko päivä pakettia odottaen, mutta sainkin viestin jossa kerrottiin kotiinkuljetuksen epäonnistuneen. What? Ohut tuore lumikerros ulkona paljasti, ettei pihassamme oltu edes käyty. Myöskään soittoa saapuvasta paketista, koputusta tai pimpotusta ei ollut. Aspaan miljoona eri väylää, joista yksikään ei vastaa. Mihinkään. Nyt näyttää siltä, että lähetys on siirretty toiselle puolen kaupunkia jakelupisteeseen. Saapumisilmoitusta ei kuulu. Postnord Finlandin FB sivut on kommenttiosioiden perusteella ihan "popparikamaa" ja pistää miettimään, tulenko saamana koskaan tilaamaani tuotetta. Posti on ihan luksuskamaa tähän lafkaan verrattuna.
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=pfbid081R3MxLvWmTkAinftSaijz5N367hXVf1cqkuYJyeB6ED4apnnNVp7FY9FDGHPdUpl&id=100063506143293 - Anonyymi
Parempi tuokin kuin se että PostNord vie paketin naapuri kaupunkiin jonkin ihme verukkeen perusteella vaikka omassa kylässäni PostNosdilla on 4-6 paikkaa jossa pakettiautomaatit. Ottaa päähän kun tuotteet tilattu Black Fridayn aikana alennusten vuoksi mutta tulee kovin kalliiksi jos joudun hakemaan paketin taksilla. Meinasin soittaa asiakaspalveluun mutta sekin jäi kun näin hinnan... 0,98 senttiä min plus oman operaattorin veloitus vielä siihen päälle. Sen verran nyppii tuo youhu että taidan vielä kysyä mitä mieltä kuluttaja-asiamies on mieltä asiasta. Tuotteet ja postimaksut kun on jomaksettu.
- Anonyymi
Täällä myös huonoja kokemuksia postnord toimituksesta. Paketti seilaa jakelukeskukseen monta kertaa ja viimein viedään kauas kotiosoitteesta olevaan noutopisteeseen. Asiakapalvelu ei vastaa. Kannattaa olla tilaamatta firmoista jotka käyttää kuljetukseen postnordia.
- Anonyymi
Joo näin kävi perjantaina toimitus kotiin piti olla klo 8-16 ei mitään tullut sitten viesti tuli klo 18.20 teitä ei tavoitettu paketti pitää noutaa 8 km päästä k marketista kiva kun ei ole autoa ja linja autot ei mene sinne
- Anonyymi
Tilasin Puolasta auton osia jotka on maksettu kotiin kuljetuksella post nord oli käynyt kun oli toimitus klo 8.00- 16.00 ei kukaan käynyt koko päivä odotettu nyt paketti k supermarketissa 8 km päässä minne ei pääse edes linja autolla ei kukaan vastaa whatssppiin enkä soita 0600 numeroon hinta on kova 0,98 c minuutti rosvousta tosi surkea palvelu post nord
- Anonyymi
Uskomattoman huonoa toimintaa. Paketti pyörii paikkakunnalla 3vkoa. Kyselet missä paketti menee kun ei saavu toimipisteeseen, aspa vastaa että odottele rauhassa.
Paketti yllättäen palasi takaisin edelliselle paikkakunnalle. Tähän aspa sanookin että se olikin jo muutama pv ennen ensimmäistä yhteyden ottoa perillä ja nyt palaamassa lähettäjälle.
Ei minkäänlaista saapumisilmoitusta, aspa ei tiedä missä paketit menee ja seuranta yrittää sanoa vieläkin että huomenna noudettavissa vaikka paluu matkalla jo. Toimituksessa kesti oikeasti 15pv että paketti oli perillä, 2 ison paikkakunnan välillä. Ei jatkoon. - Anonyymi
Tän fiman palveut voi unohtaa tän vuoden alusta myös ytitys tasolla, et morjens PostNord
- Anonyymi
Kyllä tulen tarkkaan katsomaan mitkä ovat toimitusfirmat tilaamalleni tuotteelle.12.12.2033 tilasin joululahjani.Toimitus lähiboksiin tuli 19.12 en saanut boxista toimitusta tuli sovellukseen et toimitettu..3 puhelua asiakaspalveluun pahoittelut.. sit ilmoitus et ohjataan lähimpänä olevaan vaihtoehtoiseen eli 72km päähän.Soittelin ku ei kuulunut.Seuraavaksi tuli ilmoitus et varastoitu roissa..toimitetaan sit sinne lähinnä olevaan eli 72km päähän..28.12 kävin noutamassa eli 144km tuli ajoa..en suosittele kenellekään postnordin palveluja..
- Anonyymi
Älkää hyvät ihmiset käyttäkö firmoja, joiden kuljetukset hoitaa postnord. Oma pakettini meni 30km päähän, kun lähin toimipaikka olisi ollut 2km päässä. Kauhea vääntö firman kanssa miten tehdään, ilmoittivat lisäksi että toinenkin toimituspaikka voi olla pitkällä, jos lähipaikat täynnä. Lähellä tässä on 4 paikkaa, eivät voi olla kaikki täynnä. Pyysin palauttamaan rahat. Tänä aikana kun bensa on kallista, ei kukaan ajele huvikseen. Huono ja ylimielinen palvelu. En enää käytä mitään firmaa jolla on kuljetus postnordilla.
- Anonyymi
Kyllä pitäisi tämä lafka saada lopputuomion. Koskaan ei tunnu tulevan/löytävän paketit oikeaan osoitteeseen.
Sitten tuo suoranainen valahtelu!
"Yritimme toimittaa pakettia, mutta emme onnistuneet. Vastaanottajaa ei tavoitettu. Laitoimme viestiä"
Ja peekele kun ei tullut viestiä ei soittoa, ei koputusta, kilautusta eikä muutenkaan ilmoittaneet itsestään. Nyt on sitten välillä menossa varastointiin, noutopaikalle ja vaikka minne hiivattiin.
JOS MAHDOLLISTA NIIN KÄYTTÄKÄÄ MUIDEN PALVELUJA! - Anonyymi
4 viimeisintä lähetystä mennyt 3km kauempaan noutopisteeseen. Ei auta vaikka valitsisi tilatessa, että haluan juuri tähän noutopisteeseen/pakettiautomaattiin. Ei voi olla kyse tilan puutteesta, koska se minne aina vievät paketin on pikkuinen marketti, jossa vasta pienet säilytystilat ovat.
- Anonyymi
Sama täällä
- Anonyymi
Tässä mietityttää, että onko muilla näkynyt arvioitua toimitusaikaa? Paketti lähteny Tanskasta ja luvattu 2pv toimitus, Nyt mennyt viikko ja vielä innokkaana odotetaan. Ei ole alusta alkaenkaan näkynyt toimitusaikaa postnordin sovelluksessa.
- Anonyymi
Postnord on ala-arvoinen lafka. Eivät ilmoita tilauksen saapumisesta mitenkään, eivät spostitse, tekstiviestillä, puhelimella eikä paperisena saapumisilmoituksena. Heidän sivuillaan oleva toimitusten seurantalinkki ei toimi eikä Postnordetin henkilökuntaan saa yhteyttä mitenkään! Tavaran myynyt firma joutuu näitä sitten selvittämään koska itse ei saa yhteyttä ko lafkan henkilökuntaan!
Postnord ei koskaan toimita tavaroita pyydettyyn toimitusosoitteeseen vaan vie paketit sinne minne kuski viitsii ajaa. Tuo että lähin lokeroautomaatti olisi muka (jälleen kerran!) ollut täynnä, on jo kulunut, huono VITSI!
Postnord on niin epäluotettava että jos myyjällä ei ole muita kuljetusvaihtoehtoja tarjolla, jätän tilauksen tekemättä. Postnordetin kautta tulevia tavaroita kun ei saa! - Anonyymi
Aiemmin toiminut hyvin, kerran lähtenyt takaisin Ruotsiin mutta tullut takaisin eli viive tuolloin.
Nyt tuli edellispäivänä sopivasti tekstari töistä lähtiessä, että kaksi Bonprixin tilausta noudettavissa automaatista. Kun saavuin puolen tunnin kuluttua automaatille ei postnord sovellus ollutkaan päivittynyt. Tänään tuli muistutus tekstarit noutamattomista paketeista, mutta miten noudan kun sovellus ei päivity. Automaatti voi toki olla täynnä, mutta seuranta ei ilmoita että olisi uudelleenohjattu, kuten joskus aiemmin. - Anonyymi
Postnord ei ilmoita tekstarilla eikä muutenkaan pakettien noutamisesta. Joka kerta ollut sotkua lähetysten kanssa. Jos verkkokaupalla ei ole muuta kuljetusliikettä käytössä kuin räkänen postnord, en tilaa sieltä mitään.
- Anonyymi
Tekstari-ilmoitus on turha, kun sovelluksessa jää paketti ”matkalla” vaiheeseen. Nyt mennyt jo 5 päivää kun tuli tekstari. Sovellus uinuu edelleen matkalla 😕
- Anonyymi
Post Nordin toimituksen ovat surkealla tasolla. Toimitusikkunat liian pitkiä. Toimitusaikoja ei voi vaihtaa muuten kuin soittamalla maksulliseen numeroon, jossa istuu elämään kyllästynyt, kouluttamaton asiakaspalvelija. Paketti käännetty taas noutopisteeseen, koska kotiintuonti ei toimi.
- Anonyymi
Todella huono firma. Saksalainen nettikauppias laittanut virheellisesti naapurikaupungin noutopaikaksi. Päivittäin kutsuja tulla noutamaan joihin kaikkiin olen ilmoittanut oikean asuinksupunkini . Tätä pelleilyä heidän toimestaan jatkunut yli kuukauden . Eivät voi tuoda sitä minulle koska lähettäjä laittanut sen toisen nouyoksupunkin . Sihteerikkö toisensa perään lähettää pahoitteluja ym . Mitä ajatella firmasta joka täynnä päätään seinään hakkaavaa idiootteja .
Ystävällisesti Jari Holma tehohoidon erikoislääkäri - Anonyymi
Ennen joulua tuli tekstari että paketti haettavissa Postnordin automaatista koodilla. No lähdin hakemaan ja koodi ei toiminut. Otin yhteyttä whatsapin kautta jonka piti olla muka auki klo 20.00 saakka mutta mitään ei kuulunut. Yritin myös soittaa. Seuraavana päivänä tuli vastaus whatsappiin että heillä on koodeissa ollut vika, antoivat uuden koodin ja lähdin hakemaan onnistuneesti.
Nyt odottelen tilausta jonka piti tulla eilen, ei näy eikö kuulu. Latasin Postnordin apinkin jossa näkyi monta päivää että tulee 5.2. No ei tullut. Nyt status on muuttunut ”matkalla”. No, onneksi en ole vielä mitään maksanut, valitsen jatkossa aina Postin vaikka siinä puolestaan vituttaa se että se menee jo klo 19 kiinni.- Anonyymi
Sama täällä en kyllä kyseistä firmaa enään valitse. Paketti piti saapua 8.3. No eipä kuulunut. Otin whatsappin kautta yhteyttä että mikä homma. Kesti puolipäivää ennenkuin sieltä vastattiin. No seuraava toimitus piti äpin mukaan olla 11.3. Eipä kuulunut ja äppiin tuli päivitys palautunut jakeluterminaaliin kiireisen vuoksi. Mitä 🤬. Siirtyy toimitettavaksi 12.3. Ja näyttääpä edelleen seisovan siellä.
- Anonyymi
Nordpostilta oli sovittu kotiinkuljetus, soittivat juuri kun en voinut puheluun vastata, yritin hetken päästä soittaa vastapuhelun, johon ei vastattu. Hetken päästä tuli tekstiviesti siirretty nouto toimitukseksi. ÄLKÄÄ MAKSAKO KOTIINTOIMITUKSESTA TURHAAN, noutotoimitukseksi se kuitenkin menee joka on halvempi.
- Anonyymi
Omapäistä ja itsekästä ajattelua NORD Postilta, Niillä olisi paljon opittavaa asiakaspalvelun suhteen, on juurikin niin ellet tanssi niiden omapäisen reitin mukaan, niin asiakkaalle tulee aina se kalliimpi vaihtoehto, en enää koskaan itse valitse Nordpost kotiinkuljetusvaihtoehtoa , niin omapäistä toimintaa.
- Anonyymi
Aivan täyttä p... koko toiminta odottelen rengas nippua luvattu toimittaa 8.00-16.00 ei kuulu.mitään. seuranta ilmoittaa että lajiteltu väärin aamulla(lvarmaan joku lukutaidoton asialla) kukaan ei vaan voinut ilmoittaa minulle asiakaspalvelia ilmoittaa ei ne tule tänään elkä tiedä koska ne toimitetaan
- Anonyymi
Rupesin ihmettelemään mitäköhän tilaukselle kuuluu ja kas, meileistä löysin seurannan jossa sanottiin että paketti on haettavissa. Kiva! Sitten väitettiin että minulle oltaisiin lähetetty tekstiviesti - eipä sellaista ollut lähetetty. Mutta koska viestissä sanottiin että ota henkilökortti ja lähetystunnus mukaan niin ajatrelin että saan paketin lunastettua ja lähdin iltakävelylle hakemaan sitä. Kappas keppis, olisikin pitänyt soittaa automaattilootan avauskoodi jostain palvelunumerosta joka oli sulkeutunut luonnollisesti 2 min aiemmin. Eli huomenna uusi reissu. Ottaa päähän koko Postnord.
- Anonyymi
Tilasin 2 suurehkoa ilmanpuhdistin laitetta kotiinkuljetuksella, koska en niitä pysty itse hakemaan. PostNord oli ainoa vaihtoehto kotiinkuljetukselle. Luvattiin toimittaa klo. 8-16 välisenä aikana, joten otin koko päivän vapaata töistä ja päivystin kotona. Eipä näkynyt / kuulunut mitään ja lopulta tuli viesti. klo 15 että tuotteita ei pystytä toimittamaan, vaan ne viedään lähimpään palvelupisteeseen. Mitään yhteystietoja tms. ei (no.reply) viestissä ollut ja edelleen odotan tietoa että mistä ja koska tuotteet saa noutaa, että voin pyytää jotain isomman auton omistava kaveria avuksi niitä hakemaan ja toivoa että maksamani kalliihkot tuotteet ylipäätään ovat siellä.
- Anonyymi
Ei enää IKINÄ Postnordia!!!
- Anonyymi
Postnord huijaa. Vei paketin lähes 40km päähän ja veloitti puhelusta yli 10e. EI IKINä ENÄÄ !! ELKÄÄ SORTUKO TUOHON palvelu ihan ala-arvoista ja tylyä!
- Anonyymi
Olen jo vuosia sitten oppinut välttämään PostNordia, nyt ulkomailta (lue: joku pohjois-maista) tilatessani en tiennyt että myyjä lähettää PostNordin kautta, en olisi tilannut koko lähetystä jos tuon olisin etukäteen tiennyt / tilannut jonkun muun kuriirin kautta toimituksen ... no ullatuuuuuuus , pari viikkoa mennyt tilauksesta ja sain lähettäjältä tiedon, että lähetys on 'kadonnut' PN:n jollain terminaalilla .... 0/5 edelleen tuo PN
- Anonyymi
Minulla pitäisi tänään saapua postnord toimittamana kotiinkuljetuksena ja toimitus aika on kovin kummallinen 16.00-22.00.Asun kerrostalossa jossa ovikoodit eivät enään toimi klo 21.00 ja olin asiakaspalveluun yhteydessä ja kysyin jos voitaisiin toimittaa aiaksiemmin kun en edes itse saannut valita toimitus päivää tai kellon aikaa. postnord teki tämän toiminnan minun puolestani. No asiaksaplavelun avastaus oli ettei voida mitään muuttaa?? sitten sain puhelimeeni viestin että toimitetaan tänään 16.04.24 mutta nyt kun katsoin netinkautta saan ilmoituksen että lähetys toimitetaan vasta huomenna 17.04.24 ?? postnord whatsappi viesteihin viime kerralla vatsasivat vasta seuraavana päivänä jolloin viesti on jo vanhentunut ja pitäisi kirjoittaa uudelleen ?? Postnord toimii erikoisesti sillä minulla pitäisi olla mahdollisuus valita aamu tai ilmta toimitus mutta tätä postnord ei tarjoa. Minun vieressä on postnord toimipiste mutta timittavat mielellään kauempana olevaan toimipisteeseen ?? Toki ymmärrän että vähennetään turhia ajoja ja kaikki samalla kertaa toimitetaan mielellään pienelle alueelle mutta jos tuotteen osto hetkellä valitsee kotikuljetuksen tulisi joku valinta olla myös minulla. illalla nimittäin en mene minnekkään rappukäytävälle availemaan ovia ventovieraille. On ne postinjakajatkin syyllistyneet rikoksiin. talossamme asuu eniten vanhuksia ja eivät kaipaa taas kerjäläisten nukkuvan rappukäytävässä. postnord ei tätä huomioi että oven avaus avaa myös rikollisille mahdollisuuden päästä rappukäytävään ja toivotaan että toimittavat tänään ennen klo 21.00 mutta epäilen syvästi että yrittää toimittaa klo 23.00 tai sen jälkeen ja tämä jopa rikkoo heidän omia luvattuja aikoja toimittaa. KOEN TAHALLISENA KIUSANTEKONA JOS TAAS YRITTÄÄ SAADA MINUT AVAAMAAN RAPPUKÄYTÄNÄN ULKO OVEA KLO 23.00 tai jälkeen
- Anonyymi
Paketti roikkuu 10 kilometrin päässä odottamassa ilmeisesti että automaatissa on tilaa. Seurannan mukaan tila on "Paketti on ohjattu noutopisteeseen.". Nyt siirtyi arvioitu toimitusaika 3 päivää. Saa nähdä miten käy. Ensimmäinen kerta kun jouduin Postnord apustuksella tilaamaan koska oli ainoa vaihtoehto ja ainoa paikka mistä löysin tarvitsemani. Voi olla että jää viimeiseksi.
- Anonyymi
Minulla 2 huonoa kokemusta ja se heidän puhelinpalvelunsa täysi paska.
- En suosittele ja vaikuttaa myös ostopäätökseen jos toimittaja on PostNord.
Yhdistävät vaihteesta lain vastaisesti maksulliseen puhelin numeroon 1€/min.
Molemmilla kerroilla he ryssivät mutta paketin saaja maksaa selvittelyt. - Anonyymi
Molemmat paikkakunnalla sijaitsevat automaatit täynnä, joten paketti ohjautui toiselle paikkakunnalle, kymmenien kilometrien päähän. Ennen vastaavassa tilanteessa paketit ohjautuivat Matkahuollon toimipisteeseen, mutta ei enää. Soitin asiakaspalveluun (ei mitään apua). Käskettiin ottaa yhteyttä lähettäjään. Laitoin sinne viestiä. Saapa nähdä, onko siitäkään apua, vai pitääkö lähteä itse pakettia hakemaan ja heti takaisin, kun muuta asiaa sinnepäin ei ole.
- Anonyymi
Kamalaa paskaa koko PN, 4 kertaa paketti seikkaillut missä sattuu, mennyt viikkoja, yhden kerran pitri ilmoittaa Saksaan toimittajalle että pyytäkää paketti takaisin kun ei 10: stä lupauksista huolimatta toimitus onnannut kotiin/noutopieteeseen tms.
Jos varkkokauppa käyttää PN olen ilmoittanut että tästä syystä tilausta en en tee.
Ja sama paska jatkunut vuosia...
VÄLTTÄKÄÄ! - Anonyymi
Taas kerran paketti hukassa, ja nää tollot postnordilla ei ees vastaa yhteydenottoihin, korkeasaaren apinatkin hoitais homman paremmin :D
- Anonyymi
Vaihteeksi yksi paketti vedetty aivan paskaksi. Trampoliinin osat rikki paketin sisällä. Raudat aivan mutkalla ja kiinnitysholkit poikki. Sinisellä Postnordin teipillä koitettu saada pysymään pahvilaatikkoa kasassa. Paketin päällä tarra, jossa lukee, että särkynyt kuljetuksessa. Tietenkin on pitänyt silti asiakkaalle tuoda. Kyllä on hieno firma.
- Anonyymi
Tilasin verkkokaupasta tuotteen tiedolla "toimitus 1-2 päivässä". Myyjä toimitti sen PostNordille ilmoituksella "toimitus tänään". Olin valmistautumassa lähtemään lokerolle, mutta sitten tuli ilmoitus "toimitus perjantaina 14.6.". Onko PostNord aina mäin epämääräinen?
- Anonyymi
Kotiinkuljetukset toistuvasti jollain tekosyyllä jätetään tekemättä. Palautteena ylimielisesti käsketään reklamoimaan lähettäjä yritykselle. Hei haloo! PostNord. Asiakaspalvelu ala-arvoista. TÄSSÄ VASTAUS:
"Pahoitteluni tapahtuneesta ja nyt lähetyksenne on toimitettu jo noutopisteeseen noudettavaksenne K-MARKET. Reklamaatio toimituksesta tulee aina tehdä suoraan lähettäjälle- koska toimitusssopimus on lähettäjän ja Postnordin välinen. tämä menettely tulee suoraan laista (Tiekuljetussopimuslaki). Korvausvaade tulee tehdä sille taholle, jolle olette kuljetuksesta maksaneet. Tässä tapauksessa lähettäjälle, jolta olette tuotteen tilanneet. Lähettäjä on puolestaan ulkoistanut tuotteen toimituksen ja tehnyt kuljetussopimuksen meidän kanssamme. Eli lähettäjä reklamoi meitä tapahtuneesta.
Eli teidän tulee tehdä reklamaatio tapahtuneesta lähettäjälle ja lähettäjä tekee meille. " ME VAAN KULJETETAAN, SOPIKAA KESKENÄNNE! MEITÄ EI KIINNOSTA T: PN. - Anonyymi
Minulla juuri tulossa paketti noutopisteeseen. Sovelluksesta tai nettisivulta nään missä paketti on menossa.
- Anonyymi
Tilasin vanteet ei ollut vaihtoehtoa valita kuljetus firmaa niin suomeen asti tnt rahdilla oikein mainiosti. Mutta sitten suomessa(turussa) 9.34 ja liikeellä sieltä 9.55…seuraavana päivänä kuopiossa noin 120km päässä päätepysäkistä ja ”liikkeellä” 1.32 asti eikä mitään kuulunut 11-12tunnin sisään ja sitten yhtäkkiä sovellukseen tulee ilmoitus ”kuopio, pakettisi on lajiteltu väärin” no eikun ottamaan yhteyttä, sentään vastattiin alle minuutissa puheluun ja asiaan selko…menevät kuopiosta vantaalle ja sitten vantaalta joensuuhun ja sieltä vihdoin taas 120-130km päähän perille. Elikkä suomen puolella tulee sellanen 1400km ylimäärästä kilometriä. EI ENÄÄ IKINÄ TÄTÄ PASKA FIRMAA KIITOS!
- Anonyymi
Välttäkää postnordia kuin ruttoa! Ei toimita kotiin mitään. Meillä luki ”alakerran ovi lukossa/ovikoodi virheellinen”. Asumme yksikerroksisessa rivitalossa! Olemme joutuneet kysellä paketin perään, luvataan toimittaa ja soittaakin enne toimitusta, mutta kukaan ei soita ja mitään ei toimiteta. Toiminta on täysin rikollista. Tämä paketin viivästys on aiheuttanut meille ja muille tahoille jo satojen eurojen kulut. Olen yrittänyt kysyä missä paketti nyt on että voisimme sen itse hakea, mutta asiakaspalvelu ei vastaa. Täysin moraalitonta toimintaa.
- Anonyymi
Tilasin itse zalandolta ja otin toimitus tavaksi postnordin zalandolla luki että paketti tulee 18-19 päivä mutta postnord viivästytti paketin tuloa ja se tuleekin 22
- Anonyymi
Surkein pakettipalvelu mihin olen koko ikäni aikana törmännyt.
Eivät ilmoita mitään että paketti on tulossa. Ovat käyneet mutta mitään jälkiä ei ole jäänyt. Paketin olisi voinut jättää portille ilman kuittausta. Lähetys ketjussa vain luki etteivät ooe voineet jättää pakettia kun ketään ei ole vastassa! Miten voi ihminen olla ties montako vuorokautta ilmoittamatta omman porttinsa vieressä 24h odottamssa kun meitään ei ilmoiteta!
En osta mitään tuotteita enää jos lähetys on dpd post nord. Surkea jo monta kertaa. - Anonyymi
aivan paskaa kestää viikko vaikka piti kestää 3 päivää
- Anonyymi
Ovikelloni soi 3.9. Ei ilmoitettu mitään että paketti tuodaan 3.9. Olin takapihalla ja kuulin ovikellon soivat. Menin ovelle,mutta siellä ei näkynyt ketään. Minuutin päästä tuosta tuli tekstiviesti : Toimitamme paketin 4.9 klo 08-16. Soitin as.palveluun että voisiko paketin viedä lähimpään K-Markettiin, koska en ole kotona. Sanottiin että kyllä se onnistuu. Sanoin myös että olin kotona 3.9 ja olen varma että paketti yritettiin tuoda silloin..Mutta miksi siitä ei ilmoitettu mitään ja häivyttiin ovelta pois todella vikkelästi.. Ei kerrottu onko ovella käyty. Tokihan olisivat voineet soittaa..Paketti on kuulema nyt jumissa terminaalissa. Sinne on välitetty 3.9 tieto että paketti pitäisi viedä K-Markettiin joka on 3 kilometrin päässä kotoani ja vielä lähempänä terminaalia. Nyt tuli sellainen tunne että pakettia ei tulla viemään mihinkään ja joudun soittelemaan monta kertaa perään. Törkeää toimintaa.
- Anonyymi
Jotenkin tuntuu, että olet itse sössinyt jotain tai jättänyt lomakkeeseen jotain täyttämättä. Itselle on pelannut hyvin, ja olen viime aikoina ohjannut paketit noutolokeroon, josta on helppo hakea.
- Anonyymi
En ole sössinyt yhtään mitään. Soitin asiakaspalveluun , koska selvisi että ovellani käytiin 3.9 eikä siitä ilmoitettu etukäteen !. PUHELIMESSA SOVITTIIN ETTÄ PAKETTI OHJATAAN NOUTOPISTEESEEN. Paketti on edelleen terminaalissa jumissa. Saapunut sinne 3.9. Jos toimituspäiväksi ehdotettiin 4.9 niin miksi sitä ei viety sovittuun K-Marketin automaattiin tuolloin kun kerta olivat tuomassa sitä minulle kotiin 4.9. Luotin siihen että asiani menee perille kun soitan asiakaspalvelunumeroon ja sieltä sanotaan että paketti viedään lokeroon. Tämä asia ei siis välittynyt sinne terminaaliin. Tuskinpa saan pakettia ihan heti. Ketju on täynnä negatiivista palautetta ja ihan syystä. Ei todellakaan ole asiakkaan vika jos saapumisesta ei ilmoiteta tai valehdellaan että ovella on muka käyty ! Aivan saatanan kusista palvelua !! Sietäisi hävetä ! Varokaa kaikki tätä paskafirmaa !
- Anonyymi
Bullshit. Täyttä paskaa koko helvetin PostNord.
Saas nähdä saanko pakettiani jouluksi? Epäilen etten.
Ihme säätämistä, paketti on jossain vitun välivarastossa ollut jo viikon. Tavaran tilauksesta kolme viikkoa.
Miten tälläistä toimintaa voi olla suomessa?
No vahingosta viisastuu ja koskaan ikinä enää en tilaa mistään mitään mikäli mainitaankin PostNord.
Kusetusta. Vituttaa tälläinen toiminta. Eikö tätä saada loppumaan? - Anonyymi
PostNord puljun mukaan asiakkaan pitäisi päivystää kotona tätä kuriiria tilauksesta alkaen 24
Ei auta 24/7. Maksoin kotiin kuljetuksen! Oli 3 ihmistä paikalla ja asukit koko päivän!
Väittää että ovat soittaneet ovikelloa! Mitä kelloa ja kenen???
Joudun itse hakemaan postini!
EN SUOSITTELE KENELLEKÄÄN!
Maksoin kotiin kuljetuksen ja taxi matkat päälle!
Kiitos! - Anonyymi
Todellista pelleilyä PostNordilta! Sain aamulla ilmoituksen sekä tekstiviestillä, että sähköpostitse, että lähetys on noudettavissa automaatista.
No menin töiden jälkeen hakemaan pakettia, mutta eipä ollutkaan. Sovelluksesta huomasin, että lähetys lajiteltu väärin ja matkalla takaisin terminaaliin.
Valitettavasti tässä suomalaisessa verkkokaupassa ei ollut valittavana muuta toimitustapaa. Tilasin Kemekolta pesuaineita.
Saa nähdä tuleeko lähetys noudettavaksi vai miten käy.
Tästä lähin yritän välttää PostNordia jos suinkin mahdollista. - Anonyymi
... paitsi että tuolla Espoon Hannuksen Lidlillä on KAKSI Postnordin automaattia ja minä yritin ALA-AULASTA kun olisi pitänyt olla sellaisella, joka on PIHALLA.
Korttikoneet löytyivät. Huh. - Anonyymi
Porukalla ostettu 60-vuotislahja hukassa. PN kuulemma jätti oven taa, kun ei oltu kotona. Olin kotona, joten ei meillä käyty. Lisäksi väitettiin, että oli valtuutettu jättämään oven taa, jos ei ketään kotona. Odotellaan tietoa, missä paketti on....
- Anonyymi
Ihan täysi paska koko postnord! Valehdellaan päin naamaa ja asiakaspalvelussa toinen sanoo toista ja toinen toista. Maksu 1e/min tietenkin yritetään pitää langoilla mahdollisimman kauan ja ruvetaan väittelemään asiakkaan kanssa, vaikka edellinen asiakaspalvelija on kertonut asian olevan kunnossa, näin ei kuitenkaan ollut! Olen soittanut 3 kertaa lähettäjälle ja 3 kertaa postnordille. Lähettäjäkin on ollut monta kertaa yhteydessä heihin ja väitetty asian olevan ok. En ikinä enää tilaa postnordin kautta, jos on muita vaihtoehtoja ja vaikka vaihtoehto olisi kalliimpi.
- Anonyymi
Pakko sanoa näin kyseisen paskafirman kuskina että olen samaa mieltä. Ihan pelleilyä pelkästään koko firma.
Muut kuljettajat kyttää toisten tekemistä ja raportoi siitä suoraan toimitusjohtajalle kieli ruskeana!!!! On se nyt saatana!!!!!! Asiakkaiden tilauksista ei välitetä vittuakaan vaan suunnilleen käsketään heittämään helvettiin :D
- Anonyymi
Pakko sanoa näin kyseisen paskafirman kuskina että olen samaa mieltä. Ihan pelleilyä pelkästään koko firma.
Muut kuljettajat kyttää toisten tekemistä ja raportoi siitä suoraan toimitusjohtajalle kieli ruskeana!!!! On se nyt saatana!!!!!! Asiakkaiden tilauksista ei välitetä vittuakaan vaan suunnilleen käsketään heittämään helvettiin :D - Anonyymi
Hyviä hommia 😂
- Anonyymi
Pakettia odotellessa.
- Anonyymi
Saattaa tulla jo ensi vuonna
olen yrittänyt avata tilin ko. firmaan, ei onnistu. miten pitää toimia ?
- Anonyymi
Paketti seissy køge pakketerminalissa nyt viime viikon keskiviikosta saakka, lukee kokoajan että ohjattu eteenpäin, mutta ei oo päätynyt ees Vantaalle. Eilen sovelluksessa luki että huomenna vois noutaa, tänään luki että huomenna, ja varmaan huomenna sama homma.
- Anonyymi
PostNord taitaa toimittaa viimeisen paketin minulle. 5.12. oli toimitusarvio Suomalaisesta lähetyksestä suomeen. Ei näkynyt pakettia ja 8.12 oli paketti kirjautunut køge pakketerminalissa Tanskassa. Nyt uusi toimitusarvio 12.12. Ehkäpä paketti ehtii jouluksi. Kiva nähdä missä kunnossa sisältö on tuollaisen hupimatkailun jälkeen.
- Anonyymi
Paketti euroopasta suomeen 3 päivässä, nyt postnord on kuljettanut sitä suomessa 4 päivää reilun 200 kilometrin matkaa, v.ttu hevosellako sitä tuodaan?
Ihan käsittämätön yhtiö. - Anonyymi
Kuinka tällainen huiijarifirma saa edes toimia? Eihän tässä uskalla tilata mitään ulkomaisesta nettikaupasta, kun on suuri riski, että paketti menee PostNordin toimittevaksi eikä homma pelaa alkuunkaan. Mitä tapaahtuu Amzonin paketille, jos PostNord ei saa toimitettua pakettia kotiin? Saako rahat jostain takaisin?
- Anonyymi
Ärsyttää että paketin noutopisteen saa itse valita, mutta sitten he voivat mielivaltaisesti kuljettaa sen mihin tahansa persläpeen ”kun oli täyttä”.
- Anonyymi
juuri näin, en ikinä enää käytä tätä putiikkia, yli 10 km turhaa ajoa minulle, vaikka piti tulla lähes kotiovelle.
- Anonyymi
Aivan täyttä paskaa. Tilasin erään verkkaupan kautta osan joululahjoista ja ainoa valittavissa oleva toimitusvaihtoehto oli PostNord. Kauppa laittoi vuorokaudessa paketin tulemaan ja parin päivän päästä seurantakoodi näytti, että paketti olisi kotikaupunkini jakeluterminaalissa. Siellä se on nyt ollut miltei kaksi viikkoa. Laitoin viestiä PostNordin sovelluksen chatin kautta, jossa jouduin ensin asioimaan botin kanssa. Pyynnöstäni keskustelu siirrettiin asiakaspalvelijalle, jolla kesti puoli päivää liittyä keskusteluun. Asiakaspalvelija siirsi asian toiselle asiakaspalvelijalle ja tässä vaiheessa viestittely siirtyi sähköpostiin. Seuraavana päivänä sähköpostiin tuli viesti, että pakettia ei ole löytynyt ja ohjattiin reklamoimaan myyjää. Mitä ihmettä??? Koko paskalafka pesee täysin kädet katoamisesta, vaikka seurannan perusteella paketti on kadonnut nimenomaan heidän käsissään?
- Anonyymi
Itselläni paketti saapui 3 arkipäivässä lähiboksiin, se odottaa siellä noutamista, mutta onko tosiaan niin, että minun on nyt ladattava puhelimeeni postnordin mobiilisovellus, jotta voin käydä noutamassa pakettini? Tilaan verkkokaupoista todella harvoin tavaraa, joten minulla ei olisi mitään tarvetta latailla puhelimeeni ylimääräisiä sovelluksia, jotka poistan puhelimesta yhden käyttökerran jälkeen. Mitä ihmettä, tuossa olisi ollut Nesteen ja R-kioskin toimipisteet lähempänä, josta olisin voinut noutaa paketin yksinkertaisesti ja helposti näyttämällä henkilötodistusta, mutta asiakkaalta kysymättä postnord päätti, että paketin nouto pitää olla monimutkaista ja vaikeaa.
- Anonyymi
PostNordilla meni 16 tuntia toimittaa paketti Tanskasta Helsinkiin. Postilla meni kaksi päivää toimittaa paketti Helsingistä Kirkkonummelle. Itselläni ei ole huonoja kokemuksia PostNordista, toisaalta olen käyttänyt sitä huomattavasti vähemmän kuin Postin palveluja.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838