Pettämisepäilyjä osa 1

Anonyymi

Kaverini kertoi minulle epäilevänsä, että hänen 26-vuotias tyttöystävänsä Jonna mahdollisesti pettäisi häntä jonkun toisen miehen kanssa. Kysyin, että oliko hän saanut tietää pettämisestä? Hän vain toistaiseksi epäili, koska oli joku päivä havainnut, että Jonna oli ollut ottamassa itsestään peilin edessä kuvia rinnat paljaana tai käsi korkeintaan peittämässä niitä. Mikko ei ollut tilannetta nähnyt niin tarkkaan, mutta kertoi Jonnan säikähtäneen, kun Mikko oli huomannut tämän. Jonna ei ollut selittänyt tilannetta mitenkään, eikä Mikko ollut udellut sen enempää. 
- Ja muutoinkin Jonna on jotenkin muuttunut, Mikko sanoi- Millä tavoin? Kysyin- Se päivittää instaakin nykyään tosi usein. Otta kuvia ja lisäilee stooreja. Ja mielestäni kuvat on jotenkin paljastavampia kuin mitä ennen, Mikko pohti- Se on varmaan tuhat uutta seuraajaakin saanut lyhyessä ajassa kuvillaan, Mikko lisäsi
- Ei naisista aina tiedä, tyydyin toteamaan ja ajattelin vain Mikon olevan mustasukkainen kauniista tyttöystävästään, jonka kauneus kyllä miellytti myös omaa silmääni. Lupasin kuitenkin kertoa kaverille, jos kuulisin tai näkisin jotain epäilyttävää.
Olimme viikon päästä Mikon ja parin muun kaverin kanssa baarissa "muutamalla oluella". Puhuimme paskaa koko illan ja kiskoimme olutta kaksin käsin. Päädyin yöllä lopulta Mikon ja Jonnan kaksioon sohvalle yöksi, koska he asuivat ihan baarin lähellä ja busseja ei enää kulkenut siihen aikaan yöstä sinne missä itse asuin.
Aamulla heräsin kun Jonna tepasteli kohti kylppäriä valkoisessa kylpytakissaan. 
- Ai sori, en kai vaan herättänyt, Julia sanoi vienosti minulle hymyillen
- Ei et, sain krapulassa möngerrettyä, vaikka juuri siihen olin oikeasti herännyt. Jonnan pitkät vaaleat hiukset olkapäillä vain saivat minut huumaantumaan.
Jonna jatkoi matkaa kohti kylppäriä. Kuulin hetken päästä kuinka vesi alkoi virrata suihkussa. Aloin kuvitella miten Jonna oli nyt suihkussa alasti. Ajatuskin sai aikaan minulla seisokin. Jonna oli suihkussa pitkän aikaa. Lopulta Jonna tuli suihkusta pelkkä pyyhe ympärilleen kietaistuna.
- Teillä meni eilen sit myöhään, Jonna kommentoi ohimennessään - No joo, niin taisi käydä, naurahdin- Mun täytyy käydä Mikko herättääs, ku sil oli joku meno tänään, Jonna sanoi
Pian Mikko tulikin makkarista kiroillein, koska oli unohtanut kokonaan et tänään hänen piti mennä isänsä kanssa metsähommiin. Onneksi Jonna oli muistanut ja herätti Mikon. Mikko kiiruhtu, koska Mikon isä oli jo kuulemma tulossa hakemaan Mikkoa. Lupasin Mikolle et lähden seuraavalla bussilla himaan ja rupesin selailemaan kännykällä bussiaikatauluja.
- Juu ei mitään, kyl sä siinä sohvalla voit krapulaa potea ihan rauhassa, Mikko piruili kalpeuttani- Jonnakaan ei sulle voi tarjota kyytiä, kun sillä ei ole ajokorttia, Mikko vielä vitsaili (ehkä kaksimielisesti)
- Moro, mun täytyy mennä nyt, Mikko tervehti minua ja Jonnaa

Jonna oli saanut hiuksensa kuivattua makkarissa. Pian Jonna tuli lyhyessä yöasussa olkkariin. Huomasin että Jonna oli myös kevyesti ehtinyt meikkaamaan kauniit kasvonsa. 
- Haluatko sä kahvia? Jonna kysyi- Ei mua varten tartte keittää, sain sanottua- Eiku mä juon itekin. Laitan meille, Jonna päätti asian puolestani
Niin Jonna laittoi sumpin pirisemään. 
Näin sohvalta Jonnalta häärivän keittiöissä. Näin miten kauniisti tuo silkkinen yöasu myötäili Jonnan kaunista vartaloa, kun hän valmisteli meille kahvia. Jonna oli tosiaan vähän päälle 160 cm pitkä ja joutuikin kurkottamaan ottaakseen kahvikupit ylemmältä hyllyltä. Samalla yöasu nousi paljastaen Jonnan kauniit salilla treenatut pakarat. Kovetuin tuosta näystä välittömästi.
- Milloin sun bussi lähtikään? Jonna keskeytti unelmoimiseni noista kiinteistä pakaroista
Olin vallan unohtanut aikataulujen tsekkauksen, koska olin keskittynyt johonkin paljon mielenkiintoisempaan.
- Öö...toi..en mä tiiä...tai siis tuossa reilun tunnin päästä, sain sanottua vaikka en ollut varma, milloin seuraava bussi oikeasti olisi lähdössä- Tai voin mä lähteä tietty aikaisemmin, jos sulla on jotain, lisäsin edelliseen- Eiku oo vaan niin kauan et pääset bussille. Jos sul muute yli tunti aikaa, niin haluutko käydä vaiks suihkussa? Mä voin hakee jonkun pyyhkeen sulle, Jonna ehdotti- En mä oikeen tiiä, kiertelin sanoissani- Eiku mee vaan, niin mä laitan sillä välin vähän muutakin aamupalaa meille tuosta- No okei, ehkä suihku voisi tehdä tosiaan hyvää krapulaani, vastasin 
Jonna toi pyyhkeen ja minä menin suihkuun. Mieleni olisi tehnyt runkata äskeisen näyn vuoksi, mutta pesehdyin vain nopeasti. Kuivasin itseni, mutta päätin laittaa vaatteet vasta myöhemmin, joten kietaisin pyyhkeen vain lantiolleni ja menin takaisin.
Jonnalla oli nyt yllään ainoastaan mustat stringit ja rintoja kauniisti kohottavat rintaliivit, kun tulin suihkusta. Mielikuvitukseni lähti laukkaamaan, että Jonna oli pukeutunut niihin minua varten.
-Ai, sä kävit jo? Jonna säpsähti-Joo, sain vaivoin vastattua
Jonna huomasi ilmeeni, kun olin jäänyt suu auki katsomaan hänen upeaa vartaloaan.

0

962

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        57
        5700
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3607
      3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        212
        1765
      4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        28
        1722
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        93
        1188
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        29
        1145
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        927
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        259
        876
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        72
        849
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        838
      Aihe