miten teidän kissat on tottunut leikkauksen jälkeen laitettavaan kauluriin?
kaulurista
potilas
61944
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä kissat ei hirveästi kaulureista innostuneet, kulkivat takaperin ja törmäilivät.
Kauluria meillä ei onneksi ole tarvinnut pitää kuin ensimmäisenä päivänä, sillä kissamme ovat antaneet haavojensa olla.
Suosittelen muuten, että pyydät eläinlääkäriltä tikkejä, joita ei tarvitse käydä poistattamassa, vaan jotka sulavat ajan kanssa pois. Meidän kissoilla on ollut niitä, ja haavojen on annettu arpeutua rauhassa. Muutamien ystävien kissoille on laitettu sulamattomia tikkejä, ja ne kissat ovat yrittäneet repiä haavaa pitkään leikkauksen jälkeen ja kauluria on ollut pakko pitää, joten luulen, että sulamattomat tikit ovat ikävämmän tuntuisia.
kissalleni laitettiin itsestään sulavat tikit, mutta yksi on kunnon tikki joka pitää poistaa ja se voi hankaloittaa asiaa. olen vain kuullut että jotkut kissat eivät totu kauluriin noina kymmenenä päivänä minä sitä pitää pitää joten pelottaa lähteä ensi viikolla töihin ja jättää kissa yksin kotiin.
meidän pikku poika oli joutunu tappeluun ja se oli saanu toiseen kissan kulmahampaasta kivan reiän etu"lapaansa".
no se sit tietysti tulehtu ja rupes mätimään, ku ei huomattu ajoissa. sitte mentiin eläinlääkäriin ja sit kissani sai viikon antibiootti kuurin ja kaulurin päähänsä, koska se ei saanu nuolla sitä.
kissa oli tosi apaattinen ja surkee se kauluri päässä, ei vastannu ees ku kutsuin sitä.
me annettiin olla sen niin paljon ku vaan mahollista ilman kauluria,ja sillon ku sillä ei sitä ollu, se oli heti iloisempi ja kauheen hellyyden kipeä.
nyt se haava on jo parantunu, mutta sillä on vielläkin karvaton läntti "lavassaan" kyllä siihen kai kohtaa tulee kunnon karvapeite...
muuten! koin suuren yllätyksen, kun olin antamassa kissalleni antibioottia; se söi pillerit suoraan kädestäni!annoin ihan kokeeksi sen haistella niitä kädestäni, ja se sitten otti ja nappas suukkiinsa ne.heh =)
muuten, sillon kuin kissani leikattiin(se on poika) niin se ei saanut kauluria...
toi mun kissa on kyllä todella surullinen, mutta rapsutuksista huomaa että piristyy. ajattelin huomenna antaa hänen hetken olla ilman kauluria mutta pelkään että kissa pettyy kun laitan sen uudestaan. mitä mieltä olette?
En huomannut mainitsitko kumpi kissa on tyttö/poika? Meillä on aina laitettu tyttökissan päälle puku ei kauluria ollenkaan, on paljon kätevämpi.
Kokemuksia vuosien varrelta:
1. kissamme ei tottunut kauluriin, ei pystynyt syömään ja törmäili sen kanssa joka paikkaan. Haalari sai olla pari päivää ja sitten kissa riisui sen.
2. ja 3.kissamme: Kolli ei tarvinnut kauluria, tytölle yritettiin. Kauluri kaulassa ei pystynyt edes liikkumaan/syömään. Haalarin se riisui heti ja kun puettiin uudelleen se meni haalari päällään sohvan vuodevaatelaatikkoon ja jätti sen sinne. Emme yrittäneet kolmatta kertaa.
4. kissallemme emme enää edes yrittäneet kauluria tai haalaria.
Kissamme antoivat olla haavan rauhassa, eivät nuolleet tai repineet tikkejä.