Tömistelyä ja valkosipulinhajua

Anonyymi

Naapurissa asuu joku työtön heppu. Koskaan ei käy missään, kaiket päivät kävelee asunnossa ympäriinsä. Tumps, tömps, tumps raikaa asunnossani niin että pöydätkin tärisee. Ihan oikeasti, kolinaa ja töminää kuuluu tauotta aamusta aamuyöhön.
Jos tästä ei tulisi jo hulluksi, niin toinen ongelma on heppulin kokkailut. Monta kertaa päivässä pistetään mausteiset valkosipuliwokit pannulle ja voi pojat sitä käryä! Koko asuntoni haisee tuolta ruualta monta tuntia jopa tuulettamisen kanssa. Ärsyttävintä on, että yövirkku käryttelee mieluiten arkisin keskiyöllä tai sen jälkeen. Mikä tätä taloakin vaivaa kun kaikki kuuluu ja haisee asunnosta toiseen?

Ennen olisin pitänyt tällaisen kirjoituksen tekijää hulluna, mutta se johtui vain siitä, että asuin ennen talossa missä naapureista ei ollut tietoakaan. Nyt on täysin eri ääni kellossa. Kun joka ikinen hetki vuorokaudesta vähän kuin elää väkisin yhdessä naapurin elämänintoisen työttömän kanssa, ei voi kuin ahdistua. Tämä tuntuu jonkinlaiselta vankiselliltä, kuten täällä joku aiemmin kuvaili kokemustaan kerrostalosta.
Mitäpä sitä muuta haluaisi kuin maksaa itsensä kipeäksi omasta kodista jossa sitten keskiyöllä tuuletellaan naapurin peliaddiktin wokkailut ja kokkailut ikkunasta mäkeen ja nukutaan korvatulppien kanssa..

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikka näyttää työttömältä, kaverilla saattaa olla kuule sellainen asema jollaista et osaa edes kuvitellakaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden esi- ja etätaistelijana.

    • Anonyymi

      Kyllä, heti ensimmäisessä lauseessa heppu tuomitaan heti työttömäksi, koska hän on paljon kotonaan. Tunnetko tyypin taustat, koska voit sanoa, että hän on työtön?

      Ihmiset voivat tehdä töitä kotona kokopäiväisesti eli he työskentelevät kotonaan. Monen on jostain syystä tätä vaikea ymmärtää.

      • Anonyymi

        Varmaan alueen vuokratasosta ja ihmisen käytöksestä voi hyvin päätellä onko kotonaan bisnestä harjoittava ihminen voi työtön nuori mies.
        Nykyään on 20v miesten keskuudessa äärettömän yleistä vaan jäädä bilettämään kotiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan alueen vuokratasosta ja ihmisen käytöksestä voi hyvin päätellä onko kotonaan bisnestä harjoittava ihminen voi työtön nuori mies.
        Nykyään on 20v miesten keskuudessa äärettömän yleistä vaan jäädä bilettämään kotiin.

        Varmaan se syy miksei työttömiä / kotona hengailijoita haluta koskaan naapureiksi on juuri se että ne on koko ajan kotona, eli sitä kävelyä ja hääräilyä saa kuunnella sitten ympäri vuorokauden. Ja koska aamulla ei tarvi herätä, näillä ihmisillä on aktiivisuuspiikki keskiyön jälkeen kun itse yrität nukkua.
        Mummot katsoo heti vihaisesti jos taloon on nuori mies muuttamassa. Ei siinä, nuoria työttömiä naisia on ihan yhtä paljon nykyään.


    • Anonyymi

      Nyt on Suomi24:llä palstan aktivointi viikot eli hyvähän se on kun joku aktivoi tätäkin palstaa

    • Anonyymi

      Mistä syystä aloittaja sinä olet aamusta iltaan ja illasta aamuun,
      viikosta ja kuukaudesta toiseen vain kotona?

      Teetkö kotona töitä?
      Oletko eläkkeellä?
      Oletko sairaseläkkeellä?
      Oletko työtön?
      Onko sinulla niin paljon rahaa ettei tarvitse töissä sen takia käydä?

      Mieti, jospa naapurisi on aina kotona samasta syystä kuin sinäkin :).

      • Anonyymi

        Mitäköhän väliä sillä on jos en itse kävele ympyrää ja häiritse toisia kaiket päivät?
        Olen opiskelija enkä ole kotona itse koko viikkoa, mutta aina kun olen, niin on tuo naapurikin. Väität varmaan että meillä on sattumalta täsmälleen samaan aikaan työt ja koulut? Ei ole. Ensinnäkin todennäköisyys tähän on tähtitieteellinen, toiseksi: Jos naapurilla olisi mitään menoja silloin kun minulla on, menisi hän kymmeneltä nukkumaan kuten itsekin. Mutta ei, neljältä aamulla vielä kuuluu ympäriinsä kävelyä. Tästä tietää että aamuherätyksiä ei seinän takana tunneta!

        Ja mitenköhän tämän langan pointiksi nyt muodostui työttömien puolustelu? Olen nähnyt selvän korrelaation ihmisen työttömyyden kolistelun/rymistelyn välillä. Taisi osua palstan työttömillä omaan nilkkaan. Vielä kun opettelisitte kävelemään koko jalkapohjalla ettekä vain sillä KANTAPÄÄLLÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäköhän väliä sillä on jos en itse kävele ympyrää ja häiritse toisia kaiket päivät?
        Olen opiskelija enkä ole kotona itse koko viikkoa, mutta aina kun olen, niin on tuo naapurikin. Väität varmaan että meillä on sattumalta täsmälleen samaan aikaan työt ja koulut? Ei ole. Ensinnäkin todennäköisyys tähän on tähtitieteellinen, toiseksi: Jos naapurilla olisi mitään menoja silloin kun minulla on, menisi hän kymmeneltä nukkumaan kuten itsekin. Mutta ei, neljältä aamulla vielä kuuluu ympäriinsä kävelyä. Tästä tietää että aamuherätyksiä ei seinän takana tunneta!

        Ja mitenköhän tämän langan pointiksi nyt muodostui työttömien puolustelu? Olen nähnyt selvän korrelaation ihmisen työttömyyden kolistelun/rymistelyn välillä. Taisi osua palstan työttömillä omaan nilkkaan. Vielä kun opettelisitte kävelemään koko jalkapohjalla ettekä vain sillä KANTAPÄÄLLÄ.

        Tänään on ollut vapaapäivä tenttiviikon takia. Lähinnä olen istunut koneella lukemassa. Ja ihan koko päivän on naapuri taas kävellyt.
        Kymmeneltä aamulla havaittu ensimmäiset tumpseet, nyt ollaan jo iltakuudessa ja tumps tumps on edelleen päivän teema. Tässä välissä kävin kaupassa, ehkä silloin hän juuri pysähtyi? Mistäs tuota tietää. Aina kun olen kotona, hän kävelee. Itse istun hiljaa tietokoneella kävelemättä, kuten modernin ihmisen kuuluukin. Liikunnat harrastan hölkkäpolulla, en olohuoneessa.


      • Anonyymi

        Olisko vanhempi mies sairaseläkkeellä ja pyörätuolissa tai ”pyörätuolissa”?


    • Anonyymi

      Nyt kyllä voi olla hyvä muuttaa pois, jos et sopeudu tilanteeseen. Ainakin itse tarvitsen rauhaa omassa kodissa ja moinen häiritsisi tosi paljon. Tsemppiä!

      • Anonyymi

        Ei millään pahalla, mutta sekoitat työttömän ja syrjäytyneen. Sellainen työtön, joka tekee työhakemuksia ja käy työhaastatteluissa ei paljoa ehdi valvoskella. Minullakin on tällainen sairaseläkkeellä oleva nuori mies naapurissa, mutta hän on todella hiljainen, eikä ole itse osaansa valinnut. Ei tulisi mieleenkään nimitellä häntä, vaikka aina kotona.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei millään pahalla, mutta sekoitat työttömän ja syrjäytyneen. Sellainen työtön, joka tekee työhakemuksia ja käy työhaastatteluissa ei paljoa ehdi valvoskella. Minullakin on tällainen sairaseläkkeellä oleva nuori mies naapurissa, mutta hän on todella hiljainen, eikä ole itse osaansa valinnut. Ei tulisi mieleenkään nimitellä häntä, vaikka aina kotona.

        Olisko ap. itse syrjäytynyt kun ei ole muuta tekemistä kuin olla kotona ja kuunnella naapureita?


    • Anonyymi

      Osta vastamelukuulokkeet ja pistä korvillesi.
      Ei häiritse naapurin tömpsäykset.

      Tai hanki itsellesi pehmustettu koppi. Ei kuulu tömpsäykset.

      Itse asuin opiskeluaikoina kerrostaloissa, 4:ssa eri osoitteessa, yht. 6 vuotta.
      Normaaleja ääniä siellä kuului. Veden lorinaa silloin tällöin, lasten itkua, kolisteltuja milloin mistäkin, ovien pauketta, koiran haukuntaa, ihmisten ääniä rapusta, roskikset tyhjennettiin aamusta aikaisin joka puolella joissakin paikoissa 2 krt viikossa kuului peruutuspiippauksia. Päivisin lasten ääniä pihalta sun muuta meteliä. Ei häirinnyt yhtään silloinkaan kun opiskelun ohessa tein hoitotyötä ja nukuin välillä päivällä jos olin ollut yövuorossa. Hyvin harvoin oli bileitä missään.
      Minulle tuli pelkästään turvallinen olo kun oli elämää ympärillä.

      Veikkaan että asunnossasi kuuluva tumps tömps, joka pöytiäkin heiluttelee, ei kuulu naapurista, vaan jossain lähellä rakennetaan uusia taloja ja siellä paalutetaan rakennuspaikkaa.

    • Anonyymi

      Ihmisen statuksesta (työssäkäyvä työtön eläkeläinen koti-isä etätyöläinen osa-aikatyöläiken vuorotyöläinen opiskelija ...) riippumatta suuri osa ihmisistä näyyttää olevan kotona ainakin 3/4 elämästään.

      Jokaisen järki luulisi sanovan että asumismuodosta riippumatta jos lähellä asuu muita, elämisen äänet on minimoitava. Esim jos omakotitalossa asuu 10 naapuria alle 40 metrin ja jokainen meluaa pari tuntia-koko päivän, on koko ajan kova melu.

      No mutta yleensä esim pienissä omakotitalopihoissa ei olla juuri tästä syystä, koska lähekkäin.

      Kerrostaloissa meluun on helppo puuttua ja miissä yleensä on todella hiljaista. Varsinkin luonnonläheiset alueet, joissa paljon maahanmuuttajia ja kovia kokeneita ihmisiä ovat todella hiljaisia, ja sinkkujen ja eläkeläisten alueet.

      Vain lapsiperhealueilla voi olla melua huonolla tuurilla, eli omakotialueilla.

      Jotenkin tulee mieleen aloituksesta että onko tottakaan. Kuka edes kyselee että oletko työtön tai kiinnittää huomiota onko kotona ja silloinhan itsekin on aina kotona.

    • Anonyymi

      Asumisen kanssa äärimmäisen hyvä tuuri ennen tämän hetkistä, tupakoivaa, grillaavaa perhettä joissa useita lemmikkejä.
      Vuorokauden ympäri tupakan ja valkosipulin hajua. Tuulettaa ei voi parvekkeelta, koska tuulettavat näitä hajuja sinne päivät ja yöt tai tupakoivat siellä tai grillaavat .
      Kovilla pakkasilla tuulettaminen reuma ja hengitys sairaana aiheuttaa sen että on koko ajan vkipeö ja kivuissa.
      Vihamielinen asenne ja kostaminen taloyhtiön kautta jos uskaltautuu pyytämään raitista ilmaa.
      Ikävää sinänsä, tuollaiset laskevat asunnon arvoa pahimmillaan.
      Hajuilla voi myös terrorisoida, melkein mieluummin kuuntelisi remonttimeteliä koko päivän jos saisi hyvän hengitysilman takaisin ja tuulettaa parvekkeella vuodevaatteet ja pyykit raikkaassa ilmassa.
      Kaikkea asiaan liittyvää ei voi kertoa. En ole kantelijatyyppi, mutta rajansa kaikella.

    • Anonyymi

      Tuo on vaan kateellisuutta valtion pummeja kohtaan ,jotka on valinnu sen elämäntavan, että miksi mennä töihin, jos ei oo pakko. Mukavampi grillailla vaan kotona.

    • Anonyymi

      Jos ruoan haju tulee toisesta asunnosta tai rappukäytävästä, niin silloin ilmastointi on väärin säädetty. Yleensä se johtuu siitä, että asukkaat itse ruuvaavat venttiilejä mielestään oikeisiin asentoihin, vaikka niihin ei saisi koskea ollenkaan. Hajuhaitasta kannattaa ilmoittaa isännöitsijälle, joka voi tilata ilmastoinnin korjauksen.

      • Anonyymi

        Tuo ei pidä paikkaansa. Kun on todella halvalla rakennettu, se tarkoittaa sitä, että on yhteinen ilmastointi. Se on ihan samantekevää miten sitä säädellään. Ja tupakanhaju tulee ikkunan ilmastointiaukkojen kautta yläkertaan. Mitenkään tätä et voi vierittää asukkaiden syyksi. Parasta onkin hankkia asunto, jossa ei ole parveketta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      27
      5353
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      3
      4697
    3. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      157
      1757
    4. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      155
      1466
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      14
      1292
    6. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      23
      1134
    7. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1114
    8. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      70
      1023
    9. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      210
      1013
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      37
      849
    Aihe