Esimiehen kanssa

Anonyymi

Olen jäänyt työpaikalle tekemään vielä ylitöitä. Kaikki muut ovat lähteneet jo kotiin paitsi minä ja esimieheni. Olen haaveillut esimiehestäni jo pitkään. Haluaisin tarttua hänen lyhyisiin hiuksiinsa ja painaa hänet seinää vasten. Suudella kiihkeästi, purra hellästi korvasta, sitten siirtyä suutelemaan hänen niskaansa, repiä paidan hänen päältään ja siirtyä... äh, taas ajatukseni harhailevat tälläisiksi, vaikka pitäisi keskittyä töihin. Yritän selata työpapereita, mutta tunnen alapäässäni kovan tykytyksen ja huomaan kostuvani. En pysty enää keskittymään töihin. En jaksa enää arvuutella onko hänkin kiinnostunut, vai ei. Meidän välillä tuntuu olevan sellainen outo kemia, pitkiä katseita, flirttailevaa huumoria ja suurta himoa. Jälkimmäistä ainakin omalta puoleltani. Vai kuvittelenko vain kaiken? Hän on kuitenkin naimisissa miehen kanssa, äitikin vielä ja melkein 20 vuotta vanhempi kuin minä. Päätän tehdä jotain, niin harvoin ollaan kuitenkaan kahdestaan työpaikalla. Edes jotain pientä. Jos se ei siitä etene, niin sitten annan olla. Rohkaistun, otan pari työpaperia huoneestani mukaan ja menen hänen huoneeseensa. Kysyn häneltä neuvoa työasioihin liittyen. Esitän, etten muka tiedä, miten minun pitäisi edetä. Hän alkaa tutkimaan papereita ja hivuttaudun todella lähelle, jonka jälkeen kumarrun niin, että kätemme koskettavat. Hän kääntää katseensa minuun ja katsoo minua yllättyneen näköisenä, mutta sitten hymyilee ja pyytää tulemaan vähän lähemmäksi, että näkisin paremmin. Olen jo niin lähellä, että näen enemmän kuin hyvin, mutta uskaltaudun tulemaan vielä vähän lähemmäksi. Hän katsoo minua syvälle silmiin ja hymyilee flirttailevasti. Mua alkaa jännittää ihan hirveästi ja jähmetyn paikoilleni ja käännän katseeni työpapereihin. Hän osoittaa jotain paperilta ja sanoo jotain, en enää kuuntele, olen niin jännittynyt ja samalla haluan häntä niin paljon. Sen jälkeen hän hipaisee sormeani ja sen jälkeen kämmenselkääni hyvin hitaasti sormeaan liu'uttaen. Siirrän katseeni häneen ja hän katsoo taas syvälle silmiini. Tilanne jotenkin vetää minut mukanaan ja suutelen häntä. Sen jälkeen vetäydyn kauemmaksi ja pyydän anteeksi, lupaan ettei se toistu. Sanon, etten tiennyt mikä muhun meni. Hän naurahtaa ja sanoo, että se tuntui hyvältä. Sen jälkeen suutelen häntä uudelleen, tällä kertaa huomattavasti kiihkeämmin, hän suutelee minua samoin takaisin. Otan hänen niskastaan hellästi mutta päättäväisesti kiinni, suutelen vielä kiihkeämmin ja vedän hänet lähemmäksi. Hän nousee seisomaan ja painautuu minua vasten. Kaadan hänet hänen pöytänsä päälle ja alan suutelemaan hänen kaulaansa. Siirryn alemmaksi rintakehälle ja puristan hänen toista rintaansa. Kuinka ihanalta se tuntuukaan. Riisun hänen paitansa ja suutelen hänen mahaansa, välillä puren hellästi. Siirryn taas suutelemaan hänen huuliaan. Miten hyin hän suutelekaan, hänen kanssaan on juuri niin kiihkeää kuin olen aina mielessäni kuvitellut. Puren hänen korvaansa ja imen korvalehteä. Hän voihkaisee. Riisun hänen rintaliivinssä ja siirryn nuolemaan hänen rintojaan. Imen nuolen ja kiusottelen, hän kiemurtelee ja pyytää riisumaan hänen housunsa. Teen työtä käskettyä. Riisun ne hitaasti samalla suudellen hänen sisäreisiään. Vedän hänet lähemmäksi itseäni ja hän kietoo jalkansa vyötäisilleni. Suutelemme ja hän riisuu minun paitani ja sitten rintaliivini. Suutelee rintojani ja näykkii, se tuntuu taivaalliselta. Huomaan suudellessamme, hänen alapäänsä paljasta vatsaani vasten hänen kostuneen pikkareiden läpi. Siirryn suutelemaan hän reisiään alavatsaansa ja välillä nuolen ja suutelen pimppiä pikkuhousujen läpi. Hän tarttuu pikkuhousuihinsa ja yrittää riisua ne. Otan hänen kädestään kiinni ja siirrän sen selkäni taakse ja kiusottelen vielä hetken. Sitten riisun pikkuhousut hitaasti jalkoja samalla suudellen, jonka jälkeen siirryn nuolemaan häntä. Hän on todella märkä ja painaa itsensä kovemmin kieltäni vasten. En ehdi pitkään nuolla, kun hän laukeaa. Hän nousee pöydältä, vetää housuni niin vauhdilla jalastani, että meinaan kompastua niihin. Sitten hän vetää pikkuhousuni pois, kaataa minut maahan ja tulee päälleni. Kosteat pimppimme tuntuvat taivaallisilta yhdessä. Hän alkaa liikuttaa itseään minua vasten, välillä nopeampaa, välillä hitaampaa ja välillä hän kiusottelee ja pimppimme vain juuri ja juuri hipaisevat toisiaan. Olen häkeltynyt. Luulin hänen olevan hetero, miten hän osaa olla näin hyvä, tehdä tämän juuri oikein saaden minut hulluuden partaalle ja olla niin varma kaikissa otteissaan. Saamme orgasmin samanaikaisesti. Sen jälkeen hän suutelee minua hellästi ja kysyy saako tulla joskus kylään mun luo. Olisi hänestä siellä mukavempi puuhailla, kun töissä saamme olla niin harvoin rauhassa. Olen onnen kukkuroilla.

6

11634

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luoja miten kiihottavaa luettavaa! Mun koko häpy sykkii, klitta on todella turvoksissa ja pillu valuu kiimaa. Voi kun itsekin pääsisi koittamaan toisen naisen kanssa juurikin samanmoista seksiä, kuin tässä tarinassa. Nimenomaan kiinnostaisi hieroa märkänä tykyttäviä, turvonneita, paljaita pilluja vastakkain.

      -N38-

      • Anonyymi

        Mulla samoja fantasioita. Haluaisin hieroa omaa posliiniani toista samanlaista vasten, nähdä kun sun häpy kiiltää mun märkyydestä.. Ai luoja miten mua panttaa nyt.. Miten saan sinuun yhteyden??
        -N46-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla samoja fantasioita. Haluaisin hieroa omaa posliiniani toista samanlaista vasten, nähdä kun sun häpy kiiltää mun märkyydestä.. Ai luoja miten mua panttaa nyt.. Miten saan sinuun yhteyden??
        -N46-

        Siten että työnnät purjon perseesees kusilutka


    • Anonyymi

      Mulla kulli seisoo kuin heinäseiväs, pääsispä pian paneen kunnolla!

      • Anonyymi

        Sulla urpolla ei seiso muu kuin järki


    • Anonyymi

      Helteinen kesäpäivä. Mutta on vain shortsit ja t-paita töissä. Muut ovat menneet ja olen yksin konttorilla. Katselen netistä kaikkea kiinnostavia pornojuttuja.
      Äkisti koira ampuu mun pöydän alle. Sen kieli liukuu pitkin paljaita reisiä. Nuolee siitä missä mun jäykkä kalu on.
      --Älä liiku ettei se pure, sanoo toimari.
      En halua muuta kuin sammuttaa näytön. mutta se on myöhäistä.
      --Vai tallaista harjoittelua tänään, toimari naurasti siirtyessään sivulleni. Kiinnostava juttu, eiköhän kokeilla saman tie käytännössä. Katselin itse samalaisia just omalla koneella. Mies syyrtyy taakseni. Nosti minua kainaloista. Vedä shortsit alas varovasti. Housut nilkoissa istuin paikallani. Pyödän alla oleva rotikka nuolee kiveksiäni. Toimari avaa vieressä vetarinsa. Näytöllä koira panee konntallaan olevaa poikaa. Pojan imiessä samalla edessään olevaa poliisia.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      48
      1551
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      951
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      647
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      628
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      615
    7. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      611
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      589
    9. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      584
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      79
      542
    11. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      525
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      516
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      511
    16. 55
      492
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      479
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      419
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      419
    Aihe