Suomalainen keskitysleiri Petroskoissa

Anonyymi

jossa venäläisiä-ukrainalaisia-valkovenäläisiä

eka kuudesta oli rakennettu 24 lokakuuta 1941

yhteensä karjalan tasavallassa oli 1941-1944 ei suomensukuisille tarkoitettuja keskitysleireja 14 kpl

huhtukuu 1942 niissä oli 30 % alueen väestöstä 24 000 ihmistä

yhteislukua koko ajalla pidetään 50 000 ihmistä

suomalaiset yleisesti näännyttivät ihmisiä nälkään, eväten lääkäripalveluja

vartijoina olivat suomalaiset jotka olivat päästettyjä rintamaalta pois

Valentin Miks on mainittu pahamainekkaaksi

kaikkien piti tehdä töitä

- seitsemältä kaikkien piti seistä pihassa
- työ alkoi kahdeksalta
- lounas aika 20 -30 min
- työvuoro loppui kello 16
- kello 18 aikaan kaikki liikehdintä alueella loppui

töitä tehtiin Äänisjärven tehtaalla, leipätehtaalla, korjaltiin sähkötuotantotehdas, palveltiin sotilaspoliisi ja sotilaita

osa työläisistä purki vanhoja puutaloja
hyväkuntoiset talot kuskattiin suomeen

leirillä oli fyysistä rangaistamista
lyötiin pienestä rikkeestä kaiken ikäisiä ja kuntoisia

metsätöissä kuoli kolmessa kuukaudessa kolmas osa vangeista
ei ollut vaatteita ym

lyötiin kuoliaaksi

löydetty 39 joukkohautaa yhteensä 7 000 ihmistä

kahdesti viikossa vietiin ruumiita leiriltä

lapset 12 v kaivoivat hautoja 2-3 metriä


ria novosti 24.10.2019

10

228

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Varoitus Venäjän disinformaatiota👆

      • Anonyymi

        No niinpä näyttää.

        Tuolta alueelta ei taloja tuotu suomeen, Terijoelta jotkut omistajat siirrättivät talonsa kun alue piti luovuttaa stalinisti fasisteille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niinpä näyttää.

        Tuolta alueelta ei taloja tuotu suomeen, Terijoelta jotkut omistajat siirrättivät talonsa kun alue piti luovuttaa stalinisti fasisteille.

        Hävityn sodan seurauksena tuli muitakin menetyksiä. Suomi hyväksyi nuo Pariisissa 1947.


    • Anonyymi

      Toisen maailmansodan voittaneet liittoutuneet (ensi sijassa Yhdysvallat, Neuvostoliitto, Iso-Britannia ja Ranska) sanelivat rauhansopimukset häviäjien eli akselivaltoina olleiden Italian, Romanian, Unkarin ja Bulgarian sekä niiden kanssa sotijana taistelleen Suomen kanssa heinä–lokakuuhun 1946 pidetyssä rauhankonferenssissa. Talvisotaa ei liittoutuneet halunneet käsitellä.

      Venäjä on aina ollut jälkilypsyllä, niinkuin ukrainan sodasta huomataan. Saatana on ollut valehtelija alusta asti jakun hän puhuu omaansa hän puhuu.

    • Anonyymi

      Valitettavasti tosiasia on se, että kun Suomen armeija "vapautti" Petroskoin 1941 niin alueelle perustettiin keskitysleirejä joihin suljettiin alueen venäjänkielisiä asukkaita, siis vanhuksia naisia ja lapsia. Asekuntoiset miehet oli aikaisemmin evakuoitu neuvostoarmeijaan. Vangeilla teetettiin kovaa pakkotyötä ja tietysti ruokaa sai vähän. Pelkästään vuoden 1942 aikana leireillä kuoli nälkään ja sairauksiin yli 3 500 ihmistä, tämä on 5 kertaa enemmän kuin vapaana eläjillä kun verrataan samaan väestömäärään.

      Totuus ei ole aina kaunista.

    • Anonyymi

      Hyvä, että asiaa pystytään käsittelemään ja asiat on ollu jo vuosikymmeniä avoimia leirien suhteen. Toista on yhä venäjällä salattu suomalaisten joukkopuhdistus 1930 luvulla. Katynin metsän tapahtumat Puolassa, jossa puolalaiset tapettiin kun tilalle piti tuo suomen selkärankana olevaa väestöä tuhottavaksi. Iso ja pikkuvihan ajoilta riittäisi yhä päivänvaloon tuotavaa. Eli ainakin kolme kansamurhaa on venäjä suomalaisia vastaan tehnyt.

      • Anonyymi

        Oliko Petroskoin keskitysleireillä monien tuhansien siviilien tappaminen Suomen tekemä kansanmurha?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko Petroskoin keskitysleireillä monien tuhansien siviilien tappaminen Suomen tekemä kansanmurha?

        Noilla leireillä ei varsinaisesti tuhottu ihmisiä. Olosuhteet ja taudit tekivät tehtävänsä, aliravitussa kansassa. Jos joku sairastu oli sairastuneita jo seuraavana päivänä kymmeniä. Sotaherrat mailmalla on yhä vieläkin halukkaita keräämään siviilejä yhteen paikkaan menehtymään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noilla leireillä ei varsinaisesti tuhottu ihmisiä. Olosuhteet ja taudit tekivät tehtävänsä, aliravitussa kansassa. Jos joku sairastu oli sairastuneita jo seuraavana päivänä kymmeniä. Sotaherrat mailmalla on yhä vieläkin halukkaita keräämään siviilejä yhteen paikkaan menehtymään.

        Kyllä, leireillä kuoli 5 kertaa enemmän kuin vapaana kun verrataan väkimäärään.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1381
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1000
    3. 78
      869
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      642
    9. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      89
      640
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      552
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      508
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      482
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      457
    Aihe