koiratappelut

Kerran näytettiin jossakin televisiossa pätkä koiratappelusta Moskovassa. Kerrottiin samalla, että niitä järjestetään jonkinlaisena kansanhuvina, tosin ei julkisilla paikoilla.
Olisi mukava seurata koiratappelua.
Tietääkö joku Moskovan koiratappeluista ja voiko ihan neuvoa, missä sellaista voisi päästä katsomaan?
6763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen niin ikään nähnyt TV:ssä ja tapahtumapaikkana oli joku parkkipaikka tai tori tyyliin mustamäe tori, eli ei niistä taideta paljon huudella.

Ehkä Lemmikit / Koirat palstalla osaavat neuvoa, Suomessakin on kuitenkin KampfHund-rotujen kasvattajia.

Äänestä

Mitähän huvia on katsoa koiratappelua?
siinä ei mun mielestäni ole mitään hauskaa, päinvastoin. Mitäpä jos kokeiltaisi että usutettaisi sun kimppuusi koira ja sinä tappelisit sen kanssa, voisi olla mukavampaa viihdettä

Äänestä
  • Kun asuin petrokgraskajalla meidän pihassa oli jokin vitun hurtta joka oli aina vain minun kimpussa. Väsyin sen potkimiseen ja ostin pippuriruiskeen. Oppi kerralla

    Äänestä

  • old_profile_16637 kirjoitti:

    Kun asuin petrokgraskajalla meidän pihassa oli jokin vitun hurtta joka oli aina vain minun kimpussa. Väsyin sen potkimiseen ja ostin pippuriruiskeen. Oppi kerralla

    Ooh, no sinähän vasta "mies" olit, ai mutta sinä oletkin "marko135kg" ÄO jää alle puoleen painostasi?

    Äänestä

  • humanisti kirjoitti:

    Ooh, no sinähän vasta "mies" olit, ai mutta sinä oletkin "marko135kg" ÄO jää alle puoleen painostasi?

    "humanisti" ihme kuittailija olet asialliseen vastaukseen. Toi pippuriruiske oli ihan hyvä vinkki, vai mitäs humanisti suosittelee hyökkäilevän verikoiran pysäyttämiseksi?

    Äänestä

  • ana kirjoitti:

    "humanisti" ihme kuittailija olet asialliseen vastaukseen. Toi pippuriruiske oli ihan hyvä vinkki, vai mitäs humanisti suosittelee hyökkäilevän verikoiran pysäyttämiseksi?

    se öä ihan noin korkeelle nousee, näkeehän se jo kirjoitus virheistäkin.

    Humanisti tietysti pysäyttää purevan koiran "Kessi, suojeltava" iskulauseella...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


martinovits kirjoitti:

Kerran näytettiin jossakin televisiossa pätkä koiratappelusta Moskovassa. Kerrottiin samalla, että niitä järjestetään jonkinlaisena kansanhuvina, tosin ei julkisilla paikoilla.
Olisi mukava seurata koiratappelua.
Tietääkö joku Moskovan koiratappeluista ja voiko ihan neuvoa, missä sellaista voisi päästä katsomaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu