Tuotanto valehtelee krisusta ja suosii jukkaa.
Koosteessa, juontaja, joka on aikaisemminkin valehdellut krisun touhuista, kykenemättä kuitenkaan antamaan minkäänlaista esimerkkiä tai todistetta niistä (mm. kiusaamisesta), valehteli taas ja vielä sellaisesta asiasta joka näkyi kaikille koosteen katsojille, eli krisusta päiväkirjahuoneessa.
Juontaja väitti että krisu olisi muka jättänyt tunnustamatta rikkomukset. Mitä helvettiä? Täysi vale! Krisu sanoi suoraan päiväkirjahuoneessa mitä oli tapahtunut! Hänhän oli mennyt ensimmäisenä seuraavana aamuna pyytämään villeltäkin anteeksi.
Mitä teki jukka ensimmäisenä aamulla? ei pyytänyt anteeksi, vaan oli pelkästään perseennuolijana ja mielistelijänä pahoillaan sen jälkeen kun krisu oli lähtenyt pyytämällä pyytämään anteeksi, ettei vain olisi jäänyt toiseksi ja menettänyt muiden silmissä pisteitä. villekin antoi krisulle anteeksi, mutta ei jukalle, koska jukka ei anteeksi pyytänyt keneltäkään.
Päiväkirjahuoneessa jukka väitti että ei ollut tehnyt taaskaan mitään väärää ja yritti puhua itsestään niin puhtoista ja nöyrää ja oli vaan vähän ärsyyntynyt krisun sanoista ja vasta sitten lopuksi sanoi että oli lähellä ettei lyönyt.
Sen verran kuitenkin jukka tunnusti että oli ottanut krisusta kiinni. Huomatkaa mitä väitti iltalehti ja BB tuotanto eilisessä koosteessa? Ne väittivät ettei jukka ottanut kiinni krisusta, vaan pelkästään suusanallisesti uhkasi koskematta häneen, vaikka molemmissa striimeissä näkyi se kuinka jukka nappasi krisusta kiinni kunnolla.
Tarvitsetteko enää mitään muuta todistetta siitä kuinka tuotanto vääristelee, valehtelee tietystä asukkaasta ja suosii tiettyä asukasta?
Tämän illan koosteessa jukasta, retuuttamisesta ja turpaan vetämisestä ei sanottu mitään, vaikka tyyppi oli vetämässä nyrkillä toista naamaan ja paljon selvemmässä kunnossa kuin krisu oli ollut. Ei tietenkään sanottu koska on niin komea pohjalainen ja vie muiden naiset, kuten yritti viedä anunkin helmeriltä. Ei sanottu siitäkään mitä kimmo oli provoillut sitä ennen ärsyttäessään jukkaa.
Tuotanto oli jo ilmeisesti ennen BB:n alkua päättänyt että kenestä tehdään voittaja, ja kun krisusta alkoi tulla liian suosittu, niin päättivät sitten alkaa syöttää pelkkää paskaa katsojille mm, kiusaamisesta jne. Tämän illan kooste oli koosteiden pohjanoteeraus. Miten helvetissä on juontajalla pokkaa valehdella päin naamaa vaikka koosteesta pystyy kaikki tarkistamaan sen kuinka pahasti juontaja ja vieras valehtelivat krisun sanoista! Tuotanto pitää varmasti kaikkia katsojia aivan idiootteina.
Tuotanto suosii
20
59
Vastaukset
- Anonyymi
Otapas ne "ruusunpunaiset" lasit pois silmiltäsi.
- Anonyymi
Tuotannon pitäis tajuta, että Krisu on vetänyt paljon porukkaa telkun ääreen. Jos lähtee, niin lähtee iso osa katsojia.
- Anonyymi
Minä lopetan muutaman päivän päästä 24/7 juuri Krisun vuoksi!
En jaksa seurata tuota kiroilevaa ja epäsiistiä viinanhimoista alkkista!!
Krisu ulos, enempää tyttöystäväänsä ja äitiään nolaamasta... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä lopetan muutaman päivän päästä 24/7 juuri Krisun vuoksi!
En jaksa seurata tuota kiroilevaa ja epäsiistiä viinanhimoista alkkista!!
Krisu ulos, enempää tyttöystäväänsä ja äitiään nolaamasta...Mitä sinne jää, jos Kristian lähtis??? Ei mitään!
Tuo muu porukka ei ole mikään viihdyttävä. Krisu pitää hyviä keskusteluja yllä ja tuo muutenkin paljon taloon.
Tietty jos uskovana haluaa hartausmeininkiä, niin silloinhan Krisu ei kelpaa. Tuo on BB-talo, eikä mikään nypläyskerho:/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä lopetan muutaman päivän päästä 24/7 juuri Krisun vuoksi!
En jaksa seurata tuota kiroilevaa ja epäsiistiä viinanhimoista alkkista!!
Krisu ulos, enempää tyttöystäväänsä ja äitiään nolaamasta...Mä lopetin jo Eeviksen lähdön jäkeen, Jukka on mun toinen Suosikki ja Jukan takia olen edes vähän roikkunut katsomassa, mutta ruutu-tilauksen peruin kun Eevis häädettiin.
- Anonyymi
Olen huomannut myös saman. Miksi bb tarjoilee viinaa ja useinhan moni juo, kun se on ilmaista. Sitten nostetaan jalustalle ne, jotka eivät juo.
Ville helluntalaisena ja entisenä juoppona tietää varmasti mitä on ryypätä.
Nyt Ville on sitten ainakin omasta mielestään on niin pyhimys.
Kevin taas ilmeisesti muslimina ei käytä viinaa, ainakaan vielä.- Anonyymi
Kyllä se on Krisu jonka takia useat katsoo BBtä. Taitaa sen tietää myös tuotanto.
Aikoinaan, siis ensimmäinen BB voittaja Perttu ryyppäsi myös talossa, kuten myös Sauli,
joka oli pk huoneessa anelemassa usein ryyppyjä. Molemmat tulivat voittajana ulos.
Siksi juuri Krisu on voittonsa ansainnut. - Anonyymi
Kevin ei juo, koska häntä ei huvita juoda tuollaisessa seurassa. Juo kyllä ulkomaailmassa. Normaalit ihmiset kun voivat säädellä omia valintojaan ja valita viisaasti.
- Anonyymi
Mielestäni jukka on vaarallinen , paljussa kuulemma painoi humalaisen krisun pään veden alle ,sitten hakkasi nukkuvan krisun päätä useasti lattiaan ja uhosi vielä pk:ssa lyövänsä krisun hampaat kurkkuun . Ei ihme ,että oikeusjuttu odottaa siviilissä .Eikä tottele bb. n käskyjä .
- Anonyymi
Jos toi olisi totta, olisi Jukka poistettu jo talosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos toi olisi totta, olisi Jukka poistettu jo talosta.
Tottahan se on,eipä poistettu talosta. Ohjaaja täys sika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottahan se on,eipä poistettu talosta. Ohjaaja täys sika.
Ei ole totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos toi olisi totta, olisi Jukka poistettu jo talosta.
Se on totta. Vastauksestasi tiedän ettet ole katsonut sekuntiakaan 247:aa.
Lopeta se koosteiden katsominen ja katso mitä talossa oikeasti tapahtuu ja ihmettele sen jälkeen kuinka hirvittävän paljon koosteessa ja jälkeen tulevassa haastattelusa valehdellaan ja vääristellään!
Kokeile edes kerran. Takaan että sen jälkeen itsekin tulet tänne ihmettelemään ja varoittamaan muita siitä kuinka koostetta ei kannata katsoa ollenkaan.
- Anonyymi
Kirjoittaisitko ensi kerralla vähän lyhyemmin, ei jaksa lukea.
- Anonyymi
Kyllä on köyhää joidenkin katsojien elämä, kun tällainen alkkihörhö on ainut miksi tuota ihmiskoetta kannattaa seurata.
- Anonyymi
Alun alkaenhan talossa ei pitänyt tarjota viinaa ollenkaan. Nyt kun tuotanto huomasi ettei talon porukka tuo tarpeeksi viihdettä ja sitä kautta katsojia, annettiin asukkaille viinaa ja jonka seurauksena syntyi tilanteita. Tämä toi lisää katsojia ja kun huomasivat millainen narsistien ja manipuloijien kerho oli muodostunut tästä idioottitriosta, tämä on oiva tilaisuus kerryttää taas lisää katsojia ja puheenaiheita. Eihän nämä ole kuin tuotannon mannekiineja ja rahastajia ja mitä enemmän saadaan konflikteja taloon, tuotanto on valmis tekemään mitä tahansa jotta saisivat epäonnistuneen kauden käännettyä voitokseen. Jopa koosteen juontajat hehkuttavat vain tiettyjä asukkaita ja juuri niitä asukkaita jotka tekevät tilanteita talossa, esim. Jukka, Ville, Kristian ja osin myös Eevis.
Katsojilla ja katsojaluvuillahan tässä pelataan. Jukan ja Kristianin suora häätäminen talosta olisi varmasti vieneet osan katsojista ja 24/7:n tilanneista myös pois. - Anonyymi
Totta et osa katsojista häipyy jos Krisu putoaa. Talon viihdyttävin asukas. Enihan ymmärrä Helmerin tai Anun suosiota. Taviksia kuten Jukkakin.
- Anonyymi
Tuolla jotkut selittävät että jaksavat katsoa jos krisu poistetaan, koska hän ei tuo taloon mitään.
Vai niin. Esimerkiksi noin klo 14:20 ja siitä eteenpäin tuli kirje jossa asukkaiden täytyy koristella talo Halloweeniksi. BB:n käsky.
Mitä tekee tämä "viihdyttäjä ja sisällöntuoja" ville? Sanoo ettei aio viettää halloweenia, koska se on kelttiläisen samhain perua. Ja nyt hän sitten istuu nojatuolissa ja heiluttaa hiljaisena jalkaa, eikä tee yhtään mitään.
Että sellaista viihdettä nämä raamattupellet tuo katsojille!
Miksi helvetissä villen kaltaisia pikkulapsia otetaan taloon, kun heidän ulosantinsa on pelkkää, "en tee", "en suostu", "en syö", "en juo", "en tykkää". Minkä ikäinen hän on, 3 vuotias? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla jotkut selittävät että jaksavat katsoa jos krisu poistetaan, koska hän ei tuo taloon mitään.
Vai niin. Esimerkiksi noin klo 14:20 ja siitä eteenpäin tuli kirje jossa asukkaiden täytyy koristella talo Halloweeniksi. BB:n käsky.
Mitä tekee tämä "viihdyttäjä ja sisällöntuoja" ville? Sanoo ettei aio viettää halloweenia, koska se on kelttiläisen samhain perua. Ja nyt hän sitten istuu nojatuolissa ja heiluttaa hiljaisena jalkaa, eikä tee yhtään mitään.
Että sellaista viihdettä nämä raamattupellet tuo katsojille!
Miksi helvetissä villen kaltaisia pikkulapsia otetaan taloon, kun heidän ulosantinsa on pelkkää, "en tee", "en suostu", "en syö", "en juo", "en tykkää". Minkä ikäinen hän on, 3 vuotias?<3 ihanaa tekstiä!!
Just näin! Nyyh vaan, ai kun tasapainoista Keviniä ahistaa, Anun viivasuu ja Villen iskähommelit. Kevinin, Kimmon ja Helmerin kesken saisi tulla kamppailu finaalista Krisun kanssa.
Katsojakatoa odotellessa, mikäli Krisu huomenna poistuu.
- Anonyymi
Voisi sanoa että tuotanto suosii myös Kimmoa. Miksi Kimmoa ei laitettu häätöäänestykseen Jukan ja Krisun seuraksi kun menee kännissä kourimaan toisten munia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082