Muistakaa ihmiset että BB on psykologinen koe, ihmiset lukitaan samaan tilaan pitkäksi aikaa ja seurataan joka hetki mitä tekevät.
Jos teidät itsenne laitettaisiin, niin kyllä teistäkin löytyisi vaikka mitä arvosteltavaa ja haukuttavaa aina jonkun mielestä.
Asuminen talossa on outo tilanne, se ei kerro totuutta ihmisestä, enemmän se kertoo miten toimii sillä hetkellä siinä tilanteessa. Seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa voisi toimia ja puhua ihan eri tavalla. Tai toisenlaisessa paikassa voi toimia ihan eri tavalla. Kaikki on jatkuvassa muutoksessa.
Koittakaa relata ja antaa sitä relaa myös asukkaille.
Tollannen eläminen varmasti kärjistää tunteita ja sanomisia, ei ole normaalia sekään että seurataan joka hetkeä ihmisen elämässä ja jokaista sanaa minkä suustaan päästää ja sitten vielä luodaan tilanteita joissa on kaikki ainekset törmäyksiin toisten kanssa.
Sekin että asukkaita rangaistaan kovasti humalassa tehdyistä asioista on hieman kyseenalaista. Tietty sääntöjä pitää noudattaa mutta kyllähän humala muuttaa ihmisen käytöstä ja suurentaa kaikkia tunteita minkä lisäksi normaali kontrolli omaan käytökseen voi kadota.
BB:n tuotannon pitäisi ottaa enemmän vastuuta alkoholin tarjoilusta, ei antaa sitä niin paljoa eikä antaa sitä tilanteissa missä on mahdollisuus riitaan, kuten Levin matkatehtävässä jne.
Mielestäni katsojat myös alkavat ylitulkitsemaan asukkaita, sen mukaan onko joku oma suosikki vai ei tai onko inhokki ja sitten yritetään psyykata muut katsojat mukaan samaan mielikuvaan kirjoittamalla somessa ym.
Muistakaa mikä BB on ja relatkaa
Anonyymi
5
50
Vastaukset
- Anonyymi
Helmeri ei tee talossa mitään työtä vapaaehtoisesti
- Anonyymi
Niin, ulkomaailmassahan on pakko tehdä kun kukaan muu ei tee puolesta.
- Anonyymi
Pitäiskö sen mennä vaikka pilkkoo puita takkaan?
Se on myös koe katsojia kohtaan , seurataan kuinka monella todellisuudessa ei ole omaa elämää kun on pakko takertua television kautta toisten elämiin...
Bb'tä kyttäävien ihmisten käytöstä on myös hauska seurata...
:'D- Anonyymi
Totta toikin ja kommentit kertoo katsojan älykkyydestäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain617520Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232946- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651659Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1681412- 1311163
- 77853
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 52755