Krisu on lahjakas kaveri, joka käyttää verbaaliakrobatiaa kiusaamalla muita. Hän sanoo, että muut eivät saa puuttua (Millan) kiusaamiseen. Koska hänen tulee puolustaa itse itseään. Krisulla on vielä paljon opittavaa elämästä. Lahjakas kaveri voisi olla mitä vaan, mutta energia kuluu viinalla läträämiseen. Eniten harmittaa, että hän ei koskaan ole TODELLA pahoillaan. Aina tulee joku mutta perään. Hän ei tunnu ymmärtävän, että pilasi monen ihmisen Levimatkan kiusatessaan Jukkaa. Jukka on omaksunut selkäänpuukottamisen ja nuoleskelun, kun yrittää pysyä talossa. YÄK tuollaisellekin kaverille. Ulos vaan molemmat.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.