Haiseva sohva

Olisiko jotain konstia siivota haju pois sohvasta. Äidillä kävi vieras joka laittoi haisevan takin sohvalle. Nyt sohva haisee pahalle. Kolme kuukautta kerkesi sohva olla. Sohva oli hankittu käytettynä joten taloudellista vahinkoa ei tullut, mutta ei viitsisi ruveta uutta sohvaa kirpputorilta etsimään.
5903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Voisit kokeilla siihen sohvaan ruokasoodaa, pistele soodapurkin kanteen reikiä vaikkapa kynsisaksien avulla. Sitten ripottelet hyvin imuroituun kohtaan joka haisee sitä soodaa vähän vielä kädellä kevyesti hieroen jotta soods menee vähän pintaa syvemmälle. Annat soodan olla siinä vaikkapa pari tuntia sen jälkeen imuroit kohdan puhtaalla suuttimella. Toista käsittely tarvittaessa. Emäksisenä aineena sooda raikastaa imien itseensä hajut.

Äänestä

Eikö vieras ymmärtänyt, että takki laitetaan naulakkoon eikä sohvalle. . Aika outoa, että takista voi lähteä noin paha haju.

Äänestä
  • Todennäköisesti takin omistaja asuu vanhassa rintamamiestalossa, niiden vaatteet ja asukkaat haisee todella pahalle, eikä siihen auta suihkussa käyminenkään.

    Äänestä

Tämän tason palstan aktivoinnin eivät ole täällä Suomi24:llä yhtään outoja

Äänestä
  • Haisee meidänkin sohva kun Oon istumassa siinä, semmoinen niinku paskan ja rapulahikeen kombinaatio.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisiko jotain konstia siivota haju pois sohvasta. Äidillä kävi vieras joka laittoi haisevan takin sohvalle. Nyt sohva haisee pahalle. Kolme kuukautta kerkesi sohva olla. Sohva oli hankittu käytettynä joten taloudellista vahinkoa ei tullut, mutta ei viitsisi ruveta uutta sohvaa kirpputorilta etsimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu