Miksi kokkolan kaupunki ei vaatinut rangaistusta

Tai vahingonkorvausta. Miksi???
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Niin mistä ?

Äänestä
  • Keparissa uutinen

    Äänestä

Realisti on Kokkolan Tarzan ja kutsuu hirvet luokseen. Puu/alumiiniseoksesta tulee vallankumouksellinen tuote ja kohta kaikki mailman autotehtaat käyttävät sitä. Realisti ja Aku Ankka keksivät sen yhdessä ja hakivat patentin sille Ankkalinnassa. Purukumilla realisti paikkaa kitkaenkaat ja kaivaa tekojärviä pitkin Kokkolaa sekä joen Utajärvelle saakka.

Äänestä

Hyväveli roistojoukko suojelee kaltaisiaan.

Äänestä
  • Täysin luokatonta toimintaa poliisilta ja syyttäjältä. Päästettiin asia vanhenemaan. Onneksi kp lehti uutisoi ja toivottavasti ip lehdetkin kiinnostuisivat. Ja Kokkolan kaupunki vielä hyssyttelee asiaa. Hävetkää.

    Äänestä

Kesäkuussa 2015 saanut varoituksen kaupungilta, ei semmoista anneta ihan kevein perustein. Haluttiin selkeästi kuitenkin hoitaa tämä hiljaisuudessa, eikä viedä asiaa ajoissa eteenpäin. Haiskahtaa pahasti hyvävelikerholta. Suojellaan veljeä, ehkä hänellä jotain tietoa, joka ei kestä päivänvaloa. Vai miksi suojellaan? Normiduunari ois saanu kenkää..

Äänestä
  • Kaikki tulee julki,aikanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki tulee julki,aikanaan.

    Asiahan on tullut jo julki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asiahan on tullut jo julki.

    Kaapeissa on vielä paljon mörköjä.
    GBK ym teetettiin kaupungin laskuun, kyllä kansa tietää.

    Äänestä

Ei vaatinut, koska kaikki meni oikealla tavalla.

Äänestä
  • Mikä kaikki?

    Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-11041941

"Omana lukunaan esitutkinnassa oli runsaan 2 000 euron merikontin hankinta kaupungin laskuun. Sitä oli säilytetty aluksi ympäristöpäällikön sukulaisen omistamalla tontilla tilanpuutteen takia."

Kaupungillako muka ei olisi omia tontteja missä säilyttää???? Että piti sukulaisen luo viedä säilöön.. hohhoijaa! Kyllä nyt on mennyt syyttäjällä selitykset ja kaikki kalavaleet läpi..

Äänestä
  • Törkeää toimintaa Kokkolan kaupungilta, kaupungin maine menee tällaisessa. 400 -vuotisjuhlia vaan hehkutetaan ja yritetään lakaista asioita maton alle.

    Äänestä

Aika arkaa asiaa, koska on paljon poistettu täältä.

Äänestä

KP.30.10.2019 "Kokkolan ympäristöpäällikköä vastaan esitetyt rikosepäilyt kavalluksesta ja virka-aseman väärinkäytöstä kaatuivat"
Täysin luokatonta toimintaa poliisilta ja syyttäjältä. Päästettiin asia vanhenemaan.
Jos syyttäjä ei siis ole nostanut syytettä petoksesta viiden vuoden kuluessa epäillyn rikoksen tekopäivästä, ei asiasta voida enää nostaa syytettä. Miksi Kaupungin oma lakimies ei valvonut kuntalaisten etua, jolle tehtävä kuuluu. Päästi asian vanhenemaan, vaikka tutkinnat epäilyistä kavalluksista ja virkaaseman väärikäytöksistä, oli julkisuudessa moneen kertaan tiedotettu."Ei savua ilman tulta" Voi hyvät "veljet"-mitä teitte !

Äänestä
  • Olet oikeassa HV. Kostomme on suloinen, hah hah haaa!!!...

    Äänestä

  • No eipä ole suuri juttu.Mitä näistä.Turhia kuluja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No eipä ole suuri juttu.Mitä näistä.Turhia kuluja.

    Julkisella sektorilla työskentelevä on suuremmassa vastuussa tekemisistään kuin yksityisen puolen työntekijä.

    Äänestä

  • Harva tämän tietää, mutta kaupungin lakimies on olemassa kunnan ja sen viranhaltijoiden puolustusasianajaja kuntalaisia ja muita veronmaksajia vastaan. Ei tätä tarvi uskoa, mutta sitten kun tulee intressisristiriitoja kuntaa vastaan, niin selviä kyllä mitä varten kunnalla on lakimies. Lakimies on aina jonkun osapuolen puolella ja yleensä aina sen joka maksaa hänelle palkkaa/palkkiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harva tämän tietää, mutta kaupungin lakimies on olemassa kunnan ja sen viranhaltijoiden puolustusasianajaja kuntalaisia ja muita veronmaksajia vastaan. Ei tätä tarvi uskoa, mutta sitten kun tulee intressisristiriitoja kuntaa vastaan, niin selviä kyllä mitä varten kunnalla on lakimies. Lakimies on aina jonkun osapuolen puolella ja yleensä aina sen joka maksaa hänelle palkkaa/palkkiota.

    Kaupunginlakimies oli aikoinaan "minunjutusta" sitä mieltä, että on huonoa tuuria.
    Asia koski ympäristö lakia.
    Kokkolassa ei kukaan valvo sitä, että lakia valvotaan/noudatetaan varsinkaan, jos asian eteneminen kuuluu kaupungin virkamiehille/-hallitukselle-valtuustolle.

    Äänestä

On se kumma kun sama peli saa jatkua vuodesta toiseen. Kyseinen henkilö on vuosia sokeutunut omaan valtaansa. Ei tätä asiaa olisi julkisuuteen näin näkyvästi laitettu, jos asiassa ei olisi perää. Kaupungin lakimies pitäisi laittaa syyteharkintaan, on laimin lyönyt valvontaa, ja päästänyt syytteen vanhenemaan.

Äänestä
  • Onko kaupungilla muitakin juttuja meneillää kun on useampia salattuja asioita käsitelty netissä olevien kaupungin pöytäkirjojen mukaan tämän vuoden puolella.

    Äänestä

Eipä oo ihme että täällä veroprosentti on niin kova, ku kaupungilla törsäillään ja katotaan tuommosta touhua sormien läpi.

Äänestä
  • Järkyttävää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tai vahingonkorvausta. Miksi???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu