(Lainattu opettaja lehdestä 11.3.2005 nr.10
"Kuka pelastaa Suomen naiset?
Sociologian dosentti Saroi Näre sanoo, että nuoret tytötkin menettävät hoivakyvyn palkkatyötä arvostavassa yhteiskunnassamme. Kuunelkaa kuppiloissa ja katujen varsilla nuoria, karskeja ja kiroilevia tiikerinaaraita. Millaisia äitejä heistä kasvaa?
Näreen tutkittavat vaikeroivat, etteivät osaa olla kotona, ovat niin syvällä työssä. Nykynaisen tunne-elämä on pakastetavaraa, hygieenistä ja kovaa. Jos äiti on jäässä, puhaltaako perheessä kylmä Siperian tuuli? Tuleeko isästä vielä neuroottisempi kuin ennen jolloin vain hänellä oli paljon työtä ja univelkaa?
Elovehnän suomineito antoi ensin hoivaviettinsä 1960-luvulla hyvinvointiyhteiskunnalle. Nyt 2000-luvulla nainen on jalostettu työnantajan syömähampaaksi.
Lukiot tyttöistyvät, yliopistoja ja firmoja johtavat rouvat tai miehiä hyväksi käyttävät sinkut, jotka eivät löydä kuranttia tavaraa vapailta baarimarkkinoilta kuten Lasse Lehtinen kirjoitti taannoin eräässä kolumnissaan
Naisia eivät kiinnosta vanhainkodit, päivähoito tai vammaisten laitokset. Hame naulaan, haalarit kaulaan! Uusi naarasleijona sonnustautuu valtaa symboloiviin poliisin, armeijan ja palokunnan univormuihin.
Hoivakykyinen nainen sanan historiallisessa merkityksessä on pian museoesine, joka on korvattu työelämän panssarinyrkeillä.
EI OLE ISÄÄ, EI OLE ÄITIÄ. KODIKSI KUTSUTUSSA HUOLTOPISTEESSÄ ON VAIN ETUNIMIÄ, AMMATTEJA, EINEKSILLÄ TÄYTETTY JAAKAAPPI JA MIKRO JOSSA VOI LÄMMITTÄÄ PIKARUOKAA. ENSIN MUUTTI ISÄ TYÖPAIKALLE JA NYT ÄITI TULI PERÄSSÄ. KUKA PELASTAISI SUOMEN HELLÄT EMOT TÖILTÄ JA PALAUTTAISI ÄIDIT LAPSILLEEN? MITEN TÄSSÄ NÄIN PÄÄSI KÄYMÄÄN? KENEN ON SYY?"
Lisää tekstiä (kyrkpressen torstai 17.3.2005 nr.11)Sosiaalityöntekijä Hilkka Sundqvist
"Sundqvistin huoli on ettei vanhemmat osaa olla vanhempia. Meidän sukupolvi voisi huolehtia lapsistaan ilman lastenhoitoon liittyvää pätevyyttä (tarkoittaa vanhempia). Mutta tieto siitä mitä on olla äiti tai isä ei ole enää itsestäänselvyys. Myös korkeakoulutetuilta ihmisiltä puuttuu kyky olla vanhempia. Ihan kun malli miten perhe toimii ei olisi olemassakaan.
Ihan kuin vanhemmat olisi ilman tietoa siitä että lapsi tarvitsee päivärytmin, nukkumaanmenoaikoja ja sopivaa ruokaa. Kaikki mitä pitäisi olla luonnollista ei ole sitä enää. Ihan kuin ihmiset ei luottaisi itseensä enää vanhempina vaan kaivataan ammattilaisia jotka kertovat miten eri tilanteissa kuuluisi toimia.
Perhe tarvitsee aikaa. Olisi syytää rauhoittua ja antaa perheelle enemmän aikaa. Jos pieniä lapsia viedään päiväkotiin ja illalla on paljon harrastuksia ,niin lapsilla kuin vanhemmillakin heille ei juuri jää aikaa tutustua toisiinsa perheenä. Ongelmat ilmaantuvat vasta murrosiässä"
"Kuka pelastaa Suomen naiset?
Sociologian dosentti Saroi Näre sanoo, että nuoret tytötkin menettävät hoivakyvyn palkkatyötä arvostavassa yhteiskunnassamme. Kuunelkaa kuppiloissa ja katujen varsilla nuoria, karskeja ja kiroilevia tiikerinaaraita. Millaisia äitejä heistä kasvaa?
Näreen tutkittavat vaikeroivat, etteivät osaa olla kotona, ovat niin syvällä työssä. Nykynaisen tunne-elämä on pakastetavaraa, hygieenistä ja kovaa. Jos äiti on jäässä, puhaltaako perheessä kylmä Siperian tuuli? Tuleeko isästä vielä neuroottisempi kuin ennen jolloin vain hänellä oli paljon työtä ja univelkaa?
Elovehnän suomineito antoi ensin hoivaviettinsä 1960-luvulla hyvinvointiyhteiskunnalle. Nyt 2000-luvulla nainen on jalostettu työnantajan syömähampaaksi.
Lukiot tyttöistyvät, yliopistoja ja firmoja johtavat rouvat tai miehiä hyväksi käyttävät sinkut, jotka eivät löydä kuranttia tavaraa vapailta baarimarkkinoilta kuten Lasse Lehtinen kirjoitti taannoin eräässä kolumnissaan
Naisia eivät kiinnosta vanhainkodit, päivähoito tai vammaisten laitokset. Hame naulaan, haalarit kaulaan! Uusi naarasleijona sonnustautuu valtaa symboloiviin poliisin, armeijan ja palokunnan univormuihin.
Hoivakykyinen nainen sanan historiallisessa merkityksessä on pian museoesine, joka on korvattu työelämän panssarinyrkeillä.
EI OLE ISÄÄ, EI OLE ÄITIÄ. KODIKSI KUTSUTUSSA HUOLTOPISTEESSÄ ON VAIN ETUNIMIÄ, AMMATTEJA, EINEKSILLÄ TÄYTETTY JAAKAAPPI JA MIKRO JOSSA VOI LÄMMITTÄÄ PIKARUOKAA. ENSIN MUUTTI ISÄ TYÖPAIKALLE JA NYT ÄITI TULI PERÄSSÄ. KUKA PELASTAISI SUOMEN HELLÄT EMOT TÖILTÄ JA PALAUTTAISI ÄIDIT LAPSILLEEN? MITEN TÄSSÄ NÄIN PÄÄSI KÄYMÄÄN? KENEN ON SYY?"
Lisää tekstiä (kyrkpressen torstai 17.3.2005 nr.11)Sosiaalityöntekijä Hilkka Sundqvist
"Sundqvistin huoli on ettei vanhemmat osaa olla vanhempia. Meidän sukupolvi voisi huolehtia lapsistaan ilman lastenhoitoon liittyvää pätevyyttä (tarkoittaa vanhempia). Mutta tieto siitä mitä on olla äiti tai isä ei ole enää itsestäänselvyys. Myös korkeakoulutetuilta ihmisiltä puuttuu kyky olla vanhempia. Ihan kun malli miten perhe toimii ei olisi olemassakaan.
Ihan kuin vanhemmat olisi ilman tietoa siitä että lapsi tarvitsee päivärytmin, nukkumaanmenoaikoja ja sopivaa ruokaa. Kaikki mitä pitäisi olla luonnollista ei ole sitä enää. Ihan kuin ihmiset ei luottaisi itseensä enää vanhempina vaan kaivataan ammattilaisia jotka kertovat miten eri tilanteissa kuuluisi toimia.
Perhe tarvitsee aikaa. Olisi syytää rauhoittua ja antaa perheelle enemmän aikaa. Jos pieniä lapsia viedään päiväkotiin ja illalla on paljon harrastuksia ,niin lapsilla kuin vanhemmillakin heille ei juuri jää aikaa tutustua toisiinsa perheenä. Ongelmat ilmaantuvat vasta murrosiässä"
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kiitos hyvästä kirjoituksestasi!
Kannatan kotihoitoa lapsen ensimmäisin elinvuosina. Niin myös meillä tehdään... ja se kaikki valitettavasti otetaan meidän vanhempien selkänahasta. Teemme ansiotyötä oman kodin sisällä etätyönä yrittäjinä (meille taloudellinen pakko) ja hoidamme vuorotellen lapsiamme.
Nämä vaihtoehdot itse lapsensa hoitavien vanhemmille ovat näet todellakin joko-tai. On vain vaihtoehdot laittaa lapset hoitoon tai olla laittamatta. Moni laittaa jo siitä syystä. Mitään väliaikaisapua ei yhteiskunta tarjoa niille jotka yhteiskunnan varoja näin säästää lasten kotihoidolla. Avoin päiväkoti lakkautettiin kuulemma muutama vuosi sitten paikkakunnalta säästösyistä.
Meillä kun ei ole paikkakunnalla tuttavia tai sukulaisia joita voisi "vaivata" hoitotaakan jakamisella. Isovanhemmatkin ovat joko itsekin jo hoivattavan kaltaisia tai eri maakunnassa joten sieltäkää ei mitään helpotusta tule.
Olen samaa mieltä, kotihoito kunniaan sillä lapsemme ovat pieniä vain kerran. Mutta kuka muistaa että tarvitsisimme mekin joskus sitä paussia!
pienten äidit luettelevat pitkät pätkät neuvoja lapsen hoitoon tuodessaan heitä päiväkotiin 9kk vanhoina. Opit on otettu suoraan kirjoista ja vauvalehtien ym. lukijapalstoilta.
Olisi syytä kehittää kotihoito-verkostoa toimivammaksi ja poistaa subjektiivinen oikeus tuoda vauvat päiväkotiin hoitoon. Siitä ei ole kuin haittaa lapsille ja perheille.
Mikrokansaa kasvatamme.
Tietoa on tietysti hyvä hakea kirjoista. Esimerkiksi kehityspsykologiasta olisi jotain hyvä tietää kun lasten kanssa aikaa viettää. Mutta erittäin painavin syin myös maalaisjärki pätee lastenhoidossa. Ja tietenkin äidin/hoitajan oma tunneside lapseen ohjaa toimimaan oikein eri tilanteissa. Aina tulee tehtyä virheitäkin, kukaan ei ole täydellinen mutta eihän lapsen elämäkään tule tulevaisuudessa olemaan "virheetöntä."
Olen samaa mieltä kanssasi että subjekstiivinen päivähoito-oikeus tulisi poistaa. Se tulisi muuttaa harkinnanvaraiseksi, jolloin ne, joille päivähoito on todellinen vaihtoehto ja joiden lapset hoidosta eniten hyötyvät, myös saisivat sen.
Mun pointti tuolla kirjoituksellani oli että pitäis olla jotakin tilalle tälle ehdottomalle systeemille että lapsi joko on kotona (ja sitten ei mitään apua heru) tai sitten lapsi on siellä instituutiossa. Eli aina joko tai. Silloin sitä päivähoitoon laittamista luullakseni vähennettäisiin, ainakin niissä perheissä joissa lapsi on hoidossa jotta vanhempi saa joskus huovahtaa.
Monet eivät tosiaankan tarvitsisi kuin satunnaista lapsenhoitoapua.
En menis kuitenkaan sorkkimaan subjektiivista oikeutta koska silloin palattais 60-70-luvulle jolloin joku kunnan tantta saattoi evätä lapsen pääsyn kunnalliseen "pärstäkertoimen" pohjalta.
Pitää kehittää kerhotoimintaa, osapäiväsysteemiksi, 9-13 ja kevyt pikku lounas, sit kotiin tutimaan. Vois olla 4xvko ap/ip hoitajia 2-3.
Minun on palattava koulunpenkille, vaikka onneksi voin suorittaa osan kursseista kotitöinä. Tämän vuoksi vauvamme päätyy hoitopaikkaan, jonka toivon olevan vauvaystävällinen. Vaikka raskaana ollessani vannoin ja vakuutin, että jätän vaikka koulunkäynnin kesken ja jään kotiin, niin melkein vuoden kotona istuttuani tajusin ettei siitä mitään tulisi: isällä ei ole koulutusta -> töitä on melkein mahdoton saada, minulla on sentään vielä mahdollisuus päästä kunnon töihin ja ehkä joskus saataisiin mekin vielä luopua sossun oville kolkuttamisesta missä ihmisyyttä ja ihmistä ei ymmärretä ja eri tilanteissa olevat perheet samanlaistetaan. Eräskin käsittelijä paasasi ylpeänä kuinka HÄN ei ole eläissään joutunut itse toimeentulotukea hakemaan. Hänellä on varmasti mitä parhain katsantokanta tukea hakevien tilanteeseen.
Siispä lapsi on laitettava hoitoon: iskä hoiti häntä kuukauden, mutta nyt hän sai työharjoittelupaikan, josta hän mahdollisesti pääsee vielä vakituiseenkin työhön. Me "tienataan" nyt vähemmän kuin, jos saisin hoitotukea, mikä on puolet enemmän kuin opintoraha, mutta silti haluan lapselleni myös hyvän TULEVAISUUDEN. Jaksan kyllä uskoa, että perhepäivähoidossa poikamme saa hyvää hoitoa ja, että hän silti voi elää onnellisesti myös kotiarkea iltasatuineen ja lauantaikylpyineen. ENKÄ suostu myöntämään, että teen tässä väärin, kun laitan alle kolme vuotiaan lapsen hoitoon. Aion kuitenkin viettää niin paljon aikaa kuin ehdin lapseni kanssa.