Mistä Yle ei kerro?

Euroopassa ja muualla tapahtuneista ja tapahtuvista asioista. Euroopan tuhanista kirkkopaloista, EU maihin päästettyjen tekemisistä raiskauksista,puukotuksista,murhista,tapoista, joukko tappeluista keskellä päivää kaduilla ja kaikista tuhotöistä,ryöstöistä,ympäristön likaamisist,mellakoista monissa maissa. Lontoon nykyisestä katukuvasta. Muslimit vainoaa juutalaisia. Labour liero Corbin haluaa lisää maantunkijoita kannattajiksi.
Etelä Afrikan mustat murhaavat valkoisia maanviljelijöitä. Afrikan mustat eivät osaa hoitaa asioitaan vain tuhota maat. Hollanissa on iso ahtaalle pistettyjen maanvijelijöiden viikkoja kestäneet protestit poliitikkoja ja vihreitä kohtaan.
Ranskan keltaliivien mielenosoituksen todelliset syyt ja Macronin afrikkaisperäisten arabi poliisijoukkojen ja väkivalta mielenosoittajia ja em soluttautumisista tuhoamaan ja väkivalta kadulla kulkijoita kohtaan.
581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

miksi yle ei kerro suomessa tapahtuvista korruptio vehkeilystä???

Äänestä

Yle.n naisjaosto vähät välittää oikeista uutisista. Yle.lle on tärkein aihe seksuaalinenhäirintä ja naisten epäarvoinen kohtelu suomessa sekä säälivä journalismi maahansaapuvia joukkoja kohtaan mutta sanaan aikaan pakkovikisevät ilmastomuutosta ja yksityistäautoilun paheksuntaa. Tyhmää journalismia parhaimillaan.

Äänestä
  • suomessa jotkut suomenruotsalaiset virkavastuunkantaja naiset (suurin osa virkaan valitaan suomenruotsalaisista" akoista tai niistä pojista) käyttävät virkaansa väärin kela poliisi käräjäoikeus ja näköjään myös media . . .

    Äänestä

Trollgubben satt på berget å skita

Äänestä
  • meinasin kuolla nauruun kun huomasin herlin hs mainoksen sananvapauden puolesta kannattaisiko siko miettiä omaa mainontaa ja markkinointia hs

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Euroopassa ja muualla tapahtuneista ja tapahtuvista asioista. Euroopan tuhanista kirkkopaloista, EU maihin päästettyjen tekemisistä raiskauksista,puukotuksista,murhista,tapoista, joukko tappeluista keskellä päivää kaduilla ja kaikista tuhotöistä,ryöstöistä,ympäristön likaamisist,mellakoista monissa maissa. Lontoon nykyisestä katukuvasta. Muslimit vainoaa juutalaisia. Labour liero Corbin haluaa lisää maantunkijoita kannattajiksi.
Etelä Afrikan mustat murhaavat valkoisia maanviljelijöitä. Afrikan mustat eivät osaa hoitaa asioitaan vain tuhota maat. Hollanissa on iso ahtaalle pistettyjen maanvijelijöiden viikkoja kestäneet protestit poliitikkoja ja vihreitä kohtaan.
Ranskan keltaliivien mielenosoituksen todelliset syyt ja Macronin afrikkaisperäisten arabi poliisijoukkojen ja väkivalta mielenosoittajia ja em soluttautumisista tuhoamaan ja väkivalta kadulla kulkijoita kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu