Eniten ääniä saaneet ovat:
-Anu ja Ville, kumpikin sai 4 ääntä ja he päätyivät kahdestaan äänestykseen.
Muiden asukkaiden saama äänimäärä:
-Helmeri, Krisu ja Kevin saivat 3 ääntä ja
-Kimmo sai 2 ääntä.
Äänet annettiin seuraavalla tavalla.
Ville:
-Helmeri 2
-Anu 1
Kevin:
-Ville 2
-Krisu 2
Anu:
-Kimmo 2
-Krisu 1
Helmeri:
-Ville 2
-Kevin 1
Krisu:
-Kevin 2
-Anu 1
Kimmo:
-Anu 2
-Helmeri 1
Kimmosta muodostui vaa'ankieli, joka nosti Anun häätöön, koska Kimmo on koko viikon ajan ollut ärsyyntynyt Villen päsmäröinnistä ja oli vahva epäily että hän nimeäisi Villen.
Anu tarjosi puukkoa selkään Kimmolle, ja käytännössä olisi pelaajana voinut saada esimerkiksi Kevinin häätöön, mutta Anun ja Kevinin suhde on ollut tämän viikon hyvä, kun taas Kimmo tuli maininneeksi siitä ettei tykkää siitä että Anu roikkuu Helmerin aamutakin helmoissa ja yrittää sillä kiivetä ylöspäin.
Vahva veikkaus on että Anu tipahtaa tällä viikolla ja täysin ansaitusti.
Epäilen että tuotanto järjestää niin että ensi sunnuntain häätöäänestyksen jälkeen alkaa välittömästi toinen häätöäänestys ja että ensi keskiviikkona talosta häädetöön pois yksi asukas, jolloin viikon päästä finaaliäänestyksessä on vain neljä asukasta.
Nimeämiset 31.10. -19
Anonyymi
1
110
Vastaukset
- Anonyymi
Lisäksi, Kevin sai television sinisen napin äänestyksen perusteella yhden lisä-äänen näihin nimeämisiin, jonka sai käyttää siten että Kevin antaa kahdelle asukkaalle joko kolme ääntä ja yhden äänen, tai kaksi ääntä ja toiset kaksi ääntä. Hän ei siis saanut antaa kolmelle asukkaalle ääniä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760