Tositarinoita Venäjän infosodan rintamilta

Anonyymi

Nettivakoilua, sometrolleja, kyberhyökkäyksiä, tappouhkauksia ja PR-ammattilaisten toteuttamia vihakampanjoita. Jessica Aron kirjaa luonnehtiva
arvio: "Lukukokemus on kylmäävä", pitää paikkansa. Oletko lukenut kirjan ?
Mitä mieltä olet aiheesta, somepalvelujen käytöstä valtion (viha)propagandavälineenä ?

215

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen lukenut, kirja on siis nimeltään Putinin trollit ja sen on kirjoittanut
      Jessikka Aro.
      Kun on lukenut vain pintapuolisia juttuja valeuutisista ja vain otteita
      Jessikka Aron elämän tuhoamisesta
      niin Aron kirjan lukeminen oli kuin isku halolla päähän.
      Siitä voi lukea miten jonkun valtion trollit voi tuhota ihmisen tai sotkea toisen valtion sisäpolitiikkaa, tuhota poliitikon, muuttaa poliittisia asetelmia jne.
      Kirjan luettuaan tulee mieleen mihin tietoon uskaltaa luottaa enää ?
      Vääristeltyä tietoa kulkee maailmalla niin paljon.
      Ei kaikki väärä tieto tule oikaistuksi koskaan.

    • Anonyymi

      Venäjä on omaa luokkaansa häikäilemättömästi myös omaa kansaa kohtaan jossa oppositioltä viedään vaikutusmahdollisuus, puola ja unkari kuuluvat tähän joukkoon.
      Suomessa persut nousevat mölisemään äänekkäästi vasemmistoa ja ruotsalaisia vastaan muuhun eivät pysty, somen keskustelulinjoilla erottuvat heti.
      Jessica Aroa vastaan tehdyistä hyökkäyksistä on ollut usein esillä, Johan Bäckmanin kaltaisiltä ryssän agitaattoreilta on vaikea suojautua.

      • Pää kylmänä ohjeistus on hyväksi mediaa lukiessa. Ylikuumenemista aistii ihan liikaa lehtienkin palstoilla.

      • Mielenkiintoista seurata kun Kreml raivona: Valkovenäjän prestentti Aljaksandr Lukasenka tyrmäsi Suuren isänmaallisen sodan "
        Lukasenka antaa täyden tukensa naapurimaalle Ukrainalle, valkovenäjä kieltäytyy tunnustamasta Krimin liittämistä Venäjään, Valkovenäjä on toistuvasti kietäytynyt antamasta aluetta tukikohtaa varten.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Mielenkiintoista seurata kun Kreml raivona: Valkovenäjän prestentti Aljaksandr Lukasenka tyrmäsi Suuren isänmaallisen sodan "
        Lukasenka antaa täyden tukensa naapurimaalle Ukrainalle, valkovenäjä kieltäytyy tunnustamasta Krimin liittämistä Venäjään, Valkovenäjä on toistuvasti kietäytynyt antamasta aluetta tukikohtaa varten.

        No ei ollenkaan

        Bolton - Trumpin oikea käsi - kävi pelottelemassa Lukashenkoa seurauksista
        jos se antaa tukikohdan

        mutta Bolton sai potkut kun halusi röykyttää Irania

        Lukashenko aikoo liittää Valko-Venäjän Venäjään taloudellisesti ensi kuussa

        Lukashenko on ollut vasta 25 vuotta presidenttinä ja haluaa lyödä pituudella Kekkosen kauden ja olla 50 vuotta

        Lukashenko kaksi viikkoa sitten
        Suuri isänmaallinen sota on hieno asia
        Valkovenjän sanomat
        https://eng.belta.by/president/view/lukashenko-describes-great-patriotic-war-victory-as-universal-indivisible-124936-2019/

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lukasenko lausunnot 02,11,2019 23:55
        Onko sulla uusimpia, tuskin on, piste.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Mielenkiintoista seurata kun Kreml raivona: Valkovenäjän prestentti Aljaksandr Lukasenka tyrmäsi Suuren isänmaallisen sodan "
        Lukasenka antaa täyden tukensa naapurimaalle Ukrainalle, valkovenäjä kieltäytyy tunnustamasta Krimin liittämistä Venäjään, Valkovenäjä on toistuvasti kietäytynyt antamasta aluetta tukikohtaa varten.

        Lukasenka on melko taitavasti taituroinnut Venäjän Putinin ja myös lännen kanssa.
        Vetänyt taloudellisesti välistä, että napannut osansa Venäjän öljystä, sekä käyttänyt härskisti boikottituotteita kaupankäyntiin Venäjälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ollenkaan

        Bolton - Trumpin oikea käsi - kävi pelottelemassa Lukashenkoa seurauksista
        jos se antaa tukikohdan

        mutta Bolton sai potkut kun halusi röykyttää Irania

        Lukashenko aikoo liittää Valko-Venäjän Venäjään taloudellisesti ensi kuussa

        Lukashenko on ollut vasta 25 vuotta presidenttinä ja haluaa lyödä pituudella Kekkosen kauden ja olla 50 vuotta

        Lukashenko kaksi viikkoa sitten
        Suuri isänmaallinen sota on hieno asia
        Valkovenjän sanomat
        https://eng.belta.by/president/view/lukashenko-describes-great-patriotic-war-victory-as-universal-indivisible-124936-2019/

        Olen aina pitänyt Pertikin natsituksia parempina kuin hänen uutisiaan urkainasta

      • Anonyymi
        sinisiru kirjoitti:

        Pää kylmänä ohjeistus on hyväksi mediaa lukiessa. Ylikuumenemista aistii ihan liikaa lehtienkin palstoilla.

        Suomessa on omat tiltumme että tahdottomat trollit, jotka jakavat ymmärtämättömänä Venäjältä alunpitäen lähetettyä feikkiuutisia.
        Nämä uunot vielä pitävät itseään edelläkulkijoina , vaikka todellisuudessa ovat pöljiä hyväksikäutettyjä pölvästejä.

    • Anonyymi

      Pertikit ovat tietysti uhreja infosodassa kun eivät osaa eivätkä ymmärrä
      niiden otettava pakolla vastaan se mitä tarjotaan kielitaidottomina
      ja niitä on paljon

      • Anonyymi

        Sama propaganda vaan jatkuu...

    • Anonyymi

      Kirja on mitä kiinnostavin ja valaisevin.
      Se avaa yhtä tärkeää nykytodellisuuden "maailmaa"
      jos ei ennestään ole paljon tietoa siitä maailmasta.
      Mielestäni siitä on hyödyllistä ja tärkeää tietää etenkin jos seuraa maailman asioita
      muutenkin.
      Tulee mieleen Trumpin "Ukrainasyytösyhteydet" liittyen Bideniin,
      mikä kiemura onkaan kaiken takana.
      Kuinka moni maa valtion tasolla harjoittaa trollausta ?
      Epäilemättä USAkin ?
      Olen vasta osan kirjaa lukenut.
      ap.

    • Anonyymi

      Suomen poliitikoilla on Ukrainassa kotiryssä
      ja muualla
      maan tapa
      niiden kanssa selviteltiin isänmaan asiat ennen kuin eduskunnassa
      tulivat esille tai eivät

      kuuluisin on kokoomuksen kanerva jolla oli niitä eniten Kremlissä
      Trumpin kerrotaan vieläkin kadehtivat Kanervaa
      painajaisunissaan näkee vaikka kuva välittyy vääränä https://www.lapinkansa.fi/kanerva-suomessa-trump-ilmiosta-valittyi-vaara-kuv/34779

      • Anonyymi

        Huvinsa kullakin!

    • Ulkoministerimme tuleva presitenttimme Pekka Haavisto on käynyt tutustumassa itä-ukrainan tilanteeseen ja todennut viisaasti että rauha olisi mahdollista alueella, näin viisaasti tuleva presitenttimme Pekka Haavisto.

      • Anonyymi

        Ja, kun Johan Bäckman tai joku toinen kävi siellä,
        niin tuo pissis-natottaja oli HETI sitä mieltä että on Putinin Troolli ?

        Et, näin se NATOTUS juurikin toimii !!!!

    • Anonyymi

      Olen aina pitänyt enemmän Pertikin natsituksista kuin hänen urkarainauutisistaan
      voisi olla hyvä että hän tarkistuttaisi kilpirauhasarvonsa jos hänellä ne on
      jotta rauha olisi mahdollista

      • Ae, kuules olin noin vuoden verran tutkimuksissa terveyden tilani takia, verikokeitakin otettiin siinä sivussa noin 20 kertaa, niin kyllä siinä ilmeni kilpirauhasen toiminta ynnä muu hormooniarvot, nyt on lääkitys kohdallaan ja seuraava kontrolli ensi'keväänä.

    • Anonyymi

      Bäckman työskentelee Putinin hallinnon Moskovassa sijaitsevassa tutkimuslaitoksessa Nimeltään Venäjän Strategisen tutkimuksen instituutti
      (RISI). Bäckmanin esimiehet instituutissa ovat entisiä KGB:N ja nykyisiä Venäjän tiedustelupalvelujen upseereita.
      (Virallisesti) Instituutti kertoo tuottavansa suosituksia ja analyyttistä materiaalia Venäjän presidentille, hallitukselle ja parlamentille.
      Bäckman on lojaali Venäjälle ja Kremlille.
      Olisiko isänmaanpetturi osuva sana hänestä ?

      • On, desantti hän on maanpetturi Putinin nuolija, persuissa on hyvin monta Putinin nuolijaa nimiä mainitakseni, no Huhtasaari on mieltynyt Johan Bäckmaniin se on varma,

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        On, desantti hän on maanpetturi Putinin nuolija, persuissa on hyvin monta Putinin nuolijaa nimiä mainitakseni, no Huhtasaari on mieltynyt Johan Bäckmaniin se on varma,

        Svolainen puhuu, vastuu on kuulijalla....

      • Anonyymi kirjoitti:

        Svolainen puhuu, vastuu on kuulijalla....

        Seura muumuassa kirjoitti Huhtasaaren yhteyksistä Johan Bäckmaniin.

      • Anonyymi
        Pertikki kirjoitti:

        Seura muumuassa kirjoitti Huhtasaaren yhteyksistä Johan Bäckmaniin.

        Kyllä, on kerran tavannut JB:n jossain tilaisuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, on kerran tavannut JB:n jossain tilaisuudessa.

        Paiskasitko yläfemmat hänen kaa?

      • Anonyymi

        On pakko on venäläisten kätyri että kyseiseen instituuttiin ulkomaalainen pääsee hommiin
        eikä siitä kellään ole epäilystäkään ettei sen puoleen.

      • Anonyymi

        Tällaisiakin isänmaanpettureita on , ja vieläpä verovaroilla "työskentelevät" tai ovat työskentelevinään. Tuostahan kuultiin juuri jopa ent, esimieheltä millaista tasoa se työnjälki on ollut. Eihän tuo YLE ole edes ensimmäinen työpaikka jossa on ollut hankaluuksia työnteon ja esimiesten kanssa..

        "Anonymous-hakkerilegioonan uudet paljastukset osoittavat Ylen palkkalistoilla Venäjän trolleja jahtaamalla maineeseen ratsastaneen, Bonnier-palkitun ”tutkivan journalistin” Jessikka Aron asetetun neuvoa antavaan paneeliin organisaatioryppäässä, joka koostuu seuraavista toimijoista: yhdistyksiä, brändejä ja hallituksia ”positiiviseen sosiaaliseen muutokseen” maksusta auttava ZINC Network, brittiministeriöiden rahoittama ”hyväntekeväisyysjärjestö” The Institute for Statecraft (Valtiotaidon instituutti), NATOn rahoittama ”riippumattomien tutkijoiden” muodostama Bellingcat, Aktis Strategy, NATOn ajatushautomon Atlantic Councilin DFR Lab, joka kouluttaa toimittajia ”puolueettomaan uutisointiin”, Toro Risk Solutions, Euroopan laajuisesti toimiva tutkimus- ja konsultointiyritys Ecorys sekä EU-komission, Britannian hallituksen, Yhdysvaltain ulkoministeriön, YK:n ja George Sorosin Open Society -säätiöiden rahoittama Media Diversity Institute."

        https://vastavalkea.fi/2019/03/30/luotettavaa-tietoa-brittirahoituksella-uusia-paljastuksia-lantisesta-trollitehtaasta/

        Putinin trolli olet sinäkin tai muuten vinksahtanut.

    • Anonyymi

      Koko Euroopan ääripopulistit on Putinin "suojeluksessa (Putinhan haluaa EU:n murtaa) ja Putin on heitä rahoittanutkin.
      Mm. Le Peniä, Salvinia, Itävallan persuja ja muita.

    • Anonyymi

      Pertikin suorat natsitukset on vielä parempia kuin muut väärät heitot

    • Anonyymi

      Väyrynen- parka otti Janitskinin vaalikampanjaansa.
      Janitskin on samaa pataa Bäckmanin kanssa.
      Paljonko se saikaan tuomiota ?

    • Tässä kejussa komentoinut ainoastaan nimi " pertikki " en anonyyminä.

    • Anonyymi

      Kannattaakohan uskoa huumehörhö Jessica Aron juttuja?

      • Anonyymi

        Hahhahahahaaa sua ei usko kukaan.
        Kommaripersu olet.

      • Anonyymi

        Toteamuksesi oli suorastaan emä trolli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toteamuksesi oli suorastaan emä trolli.

        Virallisen syyttäjän asiakirjojen mukaan Jessikka Aro on kovien huumeiden pitkäaikainen käyttäjä.
        Hän on rikostuomionsa mukaan käyttänyt suonensisäisesti amfetamiinia päivittäin ainakin vuoden ajan. Todisteena siitä, että Jessikka Aro käytti amfetamiinia suonensisäisesti, on pidätyksen yhteydessä hänen laukustaan löydetty amfetamiinilla täytetty huumeruisku.

        Aron päivittäisen käytön lisäksi syyttäjä kiinnitti huomiota siihen, että Aro oli ostanut amfetamiinia suuren määrän.

        Syytteen mukaan Jessikka Aro oli myös jakanut amfetamiinia useille ystävilleen. Mitä kaikkea muuta Jessikka Aro on tehnyt ja mitä muita aineita hän oli käyttänyt, sitä oikeuden asiakirjat eivät kerro.

        Jessikka on aivan yhtä "luotettava" kuin runopoikana tunnettu narkkariJimi Karttunen jota mukamasti potkaistiin mielenosoituksessa että VIIKON päästä kuoli,,tosinkin käytti huumeita jopa sairaalassakin.

        Onko omintakeinen mediamies Panu Huuhtanen pompahtanut palstalle?

        Itse Bäckmanko siinä kirjoitti ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jessikka on aivan yhtä "luotettava" kuin runopoikana tunnettu narkkariJimi Karttunen jota mukamasti potkaistiin mielenosoituksessa että VIIKON päästä kuoli,,tosinkin käytti huumeita jopa sairaalassakin.

        Sinähän ne narkkarit tunnet, juttuskin on sitä rataa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virallisen syyttäjän asiakirjojen mukaan Jessikka Aro on kovien huumeiden pitkäaikainen käyttäjä.
        Hän on rikostuomionsa mukaan käyttänyt suonensisäisesti amfetamiinia päivittäin ainakin vuoden ajan. Todisteena siitä, että Jessikka Aro käytti amfetamiinia suonensisäisesti, on pidätyksen yhteydessä hänen laukustaan löydetty amfetamiinilla täytetty huumeruisku.

        Aron päivittäisen käytön lisäksi syyttäjä kiinnitti huomiota siihen, että Aro oli ostanut amfetamiinia suuren määrän.

        Syytteen mukaan Jessikka Aro oli myös jakanut amfetamiinia useille ystävilleen. Mitä kaikkea muuta Jessikka Aro on tehnyt ja mitä muita aineita hän oli käyttänyt, sitä oikeuden asiakirjat eivät kerro.

        Ihan täyttä paskaa kirjoitat.

        Olemme mediasta lukeneet ja kuulleet miten asia on.
        Ihan turhaa kirjoittaa sontaa tänne.
        Aron vainoojat ja maineen mustaajat on tuomittu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virallisen syyttäjän asiakirjojen mukaan Jessikka Aro on kovien huumeiden pitkäaikainen käyttäjä.
        Hän on rikostuomionsa mukaan käyttänyt suonensisäisesti amfetamiinia päivittäin ainakin vuoden ajan. Todisteena siitä, että Jessikka Aro käytti amfetamiinia suonensisäisesti, on pidätyksen yhteydessä hänen laukustaan löydetty amfetamiinilla täytetty huumeruisku.

        Aron päivittäisen käytön lisäksi syyttäjä kiinnitti huomiota siihen, että Aro oli ostanut amfetamiinia suuren määrän.

        Syytteen mukaan Jessikka Aro oli myös jakanut amfetamiinia useille ystävilleen. Mitä kaikkea muuta Jessikka Aro on tehnyt ja mitä muita aineita hän oli käyttänyt, sitä oikeuden asiakirjat eivät kerro.

        Aro oli saanut opiskeluaikoinaan V 2004 sakkorangaistuksen huumeiden hallussapidosta, mutta häntä ei koskaan ollut tuomittu niiden levittämisestä.
        MV-lehdessä valheellisesti väitettiin saaneen tuomion huumeiden levittämisestä, niin älä levitä täällä törkyäsi.

    • Anonyymi

      Persut yrittää epätoivoisesti trollata totuuksia, miksi teille totuus on vaikea hyväksyä, oikeamieliset hyväksyvät minkä tahansa totuuden oli se kuinka vastenmielistä tahansa.

      • Anonyymi

        Tässä ulostulossa ei ollut päätä eikä häntää....
        Vaikuttaa taas pertikiltä.

    • Anonyymi

      Tuntuko totuus pahalta persusta kun Norjan Anders Behring Breivik massa murhaaja sanoo ihailevansa Halla-ahon toimintaa ja tuntevansa samanmielisyyttä hänen kanssaan.

      • Anonyymi

        Siinä toistensa mallit.

    • Anonyymi

      Pikku Venäjä Suomi kyllä tietää kaikki mikä on nollaa.

    • Anonyymi

      Jessikka Aron huumeiden käytöstä: Syyttäjän mukaan totuus ei kuitenkaan ole mikään puolustus.

      Faktoilla ja niihin perustuvalla huumorilla ei saa heikentää luottamusta Yleen!

      Vihafaktat ja kritiikki on sensuroitava, jotta usko vallanpitäjiin ei heikkene.

      Kaikki kansalaiset eivät kuitenkaan alistu sensuuriin.

      • Anonyymi

        Mitä ihmeen syytä sulla on mustamaalata Jessikka Aroa, muuta kuin että olet ryssän ystävä
        tai persu ja teet juuri sitä samaa trollausta mistä hän kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Nettivakoilua, sometrolleja, kyberhyökkäyksiä, tappouhkauksia ja PR-ammattilaisten toteuttamia vihakampanjoita. Jessica Aron kirjaa luonnehtiva
      arvio: "Lukukokemus on kylmäävä", pitää paikkansa. Oletko lukenut kirjan ?

      Tuon aloituksen perusteella kirjan kirjoittaja taitaisi olla Ian Fleming,,paremmin tunnettu agentti 007 kertovista kirjoistaan, ja myöhemmin elokuvista..

      Milloinkahan tulee "Jessikka ja kuunatsit"
      tai
      "Jessikka ja kultasormi "
      Tai
      "Jessikka ja Punaisen Torin Tapaus"

      No, vilkas mielikuvitus yhdistettynä amfetamiinin käyttöön saattaa aiheuttaa kaikenlaista. Jopa jonkunlaista vainoharhaisuutta.

      • Anonyymi

        Todellisuus on monesti tarua ihmeellisempi.
        Putinin todellisuus vielä kauheampi.
        Ei siihen tuota kirjaakaan olisi tarvittu,
        sen on tietänyt jokainen, joka seuraa asioita
        ja jolla on hoksottimet.

      • Anonyymi

        Älä ota sitä amfetamiinia enää niin saatat pysyä vähän järjissäs.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellisuus on monesti tarua ihmeellisempi.
        Putinin todellisuus vielä kauheampi.
        Ei siihen tuota kirjaakaan olisi tarvittu,
        sen on tietänyt jokainen, joka seuraa asioita
        ja jolla on hoksottimet.

        Onneksi Putin ei ole juutalainen, ja se se on rauhoittavaa.
        Joten toivonkin seuravaksi Venäjän päämiehksi ortodoksi juutalaista niin sitten saatte sitä mitä janoaatte.

    • Hyh hyh Lukijat itse päättävät mihin uskovat, äärimieliset on vähemmistönä he savat uskoa mihin haluavat, suurin osa kansaa 80 % ei sorru älämöintiin.
      Huhtasaari ja Johan Bäckman saavat ajatella samalla aaltopituudella Putinista tai Orbanista, vaikka Hitleristä yks'sama.

    • Anonyymi

      Koko Suomi Aatu hengessä tänään näin totuus!

    • Anonyymi

      Miksi Suomen johdolla on pukamia kielessä?

    • Anonyymi

      Siitä narkkarin(huumausaineenkäyttäjän) maailmankuvasta voi saada käsityksen poliisien tutkimista tapauksista. Jokaisella käyttäjällä todellinen maailmankuva ja realiteetit himmentyneet olemattomiin. Ihmisen persoonallisuus muuttuu huumeiden käytön vuoksi. A** on poliisitutkintojen perusteella pitkäaikais käyttäjä.

      Itse olen henkilökohtaisesti tuntenut monta huumeidenkäyttäjää, nyttemmin kuolleita ja alleviivaan totuuden: Huumeiden käyttäjään en uskaltaisi luottaa missään yhteydessä , en edes sellaiseen joka nk. lopettanut käytön.

      • Anonyymi

        Kirjoituksesi on täyttä valeuutista, vaikkei tämä ole uutispalsta, mutta malliesimerkki,
        miten ihminen vähän vähältä tuhotaan levittämällä somessa hänestä väärää tietoa.

        Olet jostain sairaasta syystä Bäckmanin ja Janitskin puolella vai peräti samaa porukkaa,
        persuja ehkä, koska mustamaalaat ihmistä sanoin, joista mikään ei ole totta.
        Janitskin sai oikeudessa tuomion kyseisestä ja muista rikoksista, joita rikosnimikkeitä
        hänellä oli monta. Espanjan poliisi luovutti hänet Suomeen.

        ”Olen käyttänyt vuosia amfetamiinia. Noin puolitoista vuotta (vuoden 2001 heinäkuun lopusta lähtien) olen käyttänyt amfetamiinia ongelmaksi asti. Olen käyttänyt sitä suonensisäisesti. Tosin on minulla ollut katkojakin, kun olen ollut hoidossa.”

        Samassa asiakirjassa hän kertoo huumausaineongelman lisäksi kärsineensä mielenterveysongelmista ja ollut hoidossa niiden takia:

        ”Kesällä jouduin jättäytymään sairaslomalla mielenterveysvaikeuksien vuoksi. Syksyllä päätin jättäytyä töistä pois, koska kesällä ollut 5 -viikon hoitojakso oli epäonnistunut siten, että se oli keskeytynyt.”

        Näin siis J.Aro ihan itse.

        Tällainen ihminen siis käy kansainvälisissä Nato– yms. seminaareissa puhumassa. Lisäksi suomalaisten verorahoin kustantama Yleisradio on tarjonnut Jessikkalle alustan hekumoida ruplasalkuista ynnä muista fantasioista.

        Lopuksi: Onko ”trollitutkimus” tiedettä vai uskontoa?
        EPP-puolueen arvostetun ajatushautomon Wilfried Martens Centre for European Studies julkaisema tutkimusartikkeli on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle, vaikka juuri tämän artikkelin pitäisi tarjota tieteellisen ”todistetun” perustan niille väitteille, joita populaarimmat esitykset toistavat. Tutkimusartikkeli osoittaa, että kirjoittaja ei dokumentoi, ei analysoi eikä hallitse alkeellistakaan käsiteanalyysiä ja sosiologisia menetelmiä esittäessään rajuja väitteitä toistamiseen.

        Tutkimusartikkelissa väite todistetaan todeksi väittämällä asia uudestaan. Tiedeyhteisön tulisi ilmaista avoin kritiikkinsä, että tuollainen tiedeartikkeli ei ole tutkimusta eikä tiedettä, vaan klassista propagandaa.

        Jessikan teoriat ovat sellaista "omasta päästä" riipaistua hölynpölyä - sairaan mielen tuottamaa.

        Hämmästyttävää kyllä, en ole "kenenkään puolella" enkä ketään vastaan, pelkästään inhoan
        kaikenlaista väärinkäyttöä, kuten YLE:n tekemää yhden ihmisen mielikuvituksen laukkaamisen tukemista. Ja yhteisten varojen käyttämistä moiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Olen käyttänyt vuosia amfetamiinia. Noin puolitoista vuotta (vuoden 2001 heinäkuun lopusta lähtien) olen käyttänyt amfetamiinia ongelmaksi asti. Olen käyttänyt sitä suonensisäisesti. Tosin on minulla ollut katkojakin, kun olen ollut hoidossa.”

        Samassa asiakirjassa hän kertoo huumausaineongelman lisäksi kärsineensä mielenterveysongelmista ja ollut hoidossa niiden takia:

        ”Kesällä jouduin jättäytymään sairaslomalla mielenterveysvaikeuksien vuoksi. Syksyllä päätin jättäytyä töistä pois, koska kesällä ollut 5 -viikon hoitojakso oli epäonnistunut siten, että se oli keskeytynyt.”

        Näin siis J.Aro ihan itse.

        Tällainen ihminen siis käy kansainvälisissä Nato– yms. seminaareissa puhumassa. Lisäksi suomalaisten verorahoin kustantama Yleisradio on tarjonnut Jessikkalle alustan hekumoida ruplasalkuista ynnä muista fantasioista.

        Täyttä puppua. Juuri sitä trollausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopuksi: Onko ”trollitutkimus” tiedettä vai uskontoa?
        EPP-puolueen arvostetun ajatushautomon Wilfried Martens Centre for European Studies julkaisema tutkimusartikkeli on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle, vaikka juuri tämän artikkelin pitäisi tarjota tieteellisen ”todistetun” perustan niille väitteille, joita populaarimmat esitykset toistavat. Tutkimusartikkeli osoittaa, että kirjoittaja ei dokumentoi, ei analysoi eikä hallitse alkeellistakaan käsiteanalyysiä ja sosiologisia menetelmiä esittäessään rajuja väitteitä toistamiseen.

        Tutkimusartikkelissa väite todistetaan todeksi väittämällä asia uudestaan. Tiedeyhteisön tulisi ilmaista avoin kritiikkinsä, että tuollainen tiedeartikkeli ei ole tutkimusta eikä tiedettä, vaan klassista propagandaa.

        Jessikan teoriat ovat sellaista "omasta päästä" riipaistua hölynpölyä - sairaan mielen tuottamaa.

        Jessikka Aron on toimittaja ja tutki toimittajan ominaisuudessa Putinin trolleja.
        Ei sen mitään tiedettä ollut tarkoituskaan olla.
        Vähänpä ymmärrät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jessikka Aron on toimittaja ja tutki toimittajan ominaisuudessa Putinin trolleja.
        Ei sen mitään tiedettä ollut tarkoituskaan olla.
        Vähänpä ymmärrät.

        Kokolailla selväksi tullut, uskot sitten sellaiseen "tieteilijään" jonka jutut kaukana mistään järjellisestä..
        "Ei sen mitään tiedettä ollut tarkoituskaan olla" on kyllä yksi typerimmistä typerin suorastaan hölmöläisen kirjoittama lause jonka olen lukenut

        Mitä jos "annetaan olla" en halua vähäjärkiseen tuhlata aikaani.

        "Tieteilijä" (sinun sanaasi käyttääkseni) ja toimittaja ovat kaksi eri asiaa.
        Jessica Aro on toimittaja.
        Satutko tietämään toimittajista Bob Woodward ja Carl Bernstein ?
        He tutkivat presidentti Nixonin "toimia", ns. Watergate-skandaalia,
        joka johti Nixonin eroon.
        Eivät hekään kuvitelleet tiedettä tekevänsä, vaan he tekivät toimittajan työtään,
        olivat tutkivia journalisteja.
        Tieteen ja tutkivan journalismin ero on ilmeisesti vaikeaa käsittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokolailla selväksi tullut, uskot sitten sellaiseen "tieteilijään" jonka jutut kaukana mistään järjellisestä..
        "Ei sen mitään tiedettä ollut tarkoituskaan olla" on kyllä yksi typerimmistä typerin suorastaan hölmöläisen kirjoittama lause jonka olen lukenut

        Mitä jos "annetaan olla" en halua vähäjärkiseen tuhlata aikaani.

        Olet itse ymmärtänyt kirjan "tieteeksi".
        Ei kukaan muu ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopuksi: Onko ”trollitutkimus” tiedettä vai uskontoa?
        EPP-puolueen arvostetun ajatushautomon Wilfried Martens Centre for European Studies julkaisema tutkimusartikkeli on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle, vaikka juuri tämän artikkelin pitäisi tarjota tieteellisen ”todistetun” perustan niille väitteille, joita populaarimmat esitykset toistavat. Tutkimusartikkeli osoittaa, että kirjoittaja ei dokumentoi, ei analysoi eikä hallitse alkeellistakaan käsiteanalyysiä ja sosiologisia menetelmiä esittäessään rajuja väitteitä toistamiseen.

        Tutkimusartikkelissa väite todistetaan todeksi väittämällä asia uudestaan. Tiedeyhteisön tulisi ilmaista avoin kritiikkinsä, että tuollainen tiedeartikkeli ei ole tutkimusta eikä tiedettä, vaan klassista propagandaa.

        Jessikan teoriat ovat sellaista "omasta päästä" riipaistua hölynpölyä - sairaan mielen tuottamaa.

        Mistä oot raapassu sen, että Aron kirja olis tutkimusta ?
        Et ymmärrä tutkimuksen ja toimittajan työn eroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Olen käyttänyt vuosia amfetamiinia. Noin puolitoista vuotta (vuoden 2001 heinäkuun lopusta lähtien) olen käyttänyt amfetamiinia ongelmaksi asti. Olen käyttänyt sitä suonensisäisesti. Tosin on minulla ollut katkojakin, kun olen ollut hoidossa.”

        Samassa asiakirjassa hän kertoo huumausaineongelman lisäksi kärsineensä mielenterveysongelmista ja ollut hoidossa niiden takia:

        ”Kesällä jouduin jättäytymään sairaslomalla mielenterveysvaikeuksien vuoksi. Syksyllä päätin jättäytyä töistä pois, koska kesällä ollut 5 -viikon hoitojakso oli epäonnistunut siten, että se oli keskeytynyt.”

        Näin siis J.Aro ihan itse.

        Tällainen ihminen siis käy kansainvälisissä Nato– yms. seminaareissa puhumassa. Lisäksi suomalaisten verorahoin kustantama Yleisradio on tarjonnut Jessikkalle alustan hekumoida ruplasalkuista ynnä muista fantasioista.

        Trollausta kaikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä oot raapassu sen, että Aron kirja olis tutkimusta ?
        Et ymmärrä tutkimuksen ja toimittajan työn eroa.

        Kerro sinä se ero, kun näytät tiettävän sen.

        Tiedätkö mihin hommaan tuo Aro palkattiin YLE:ssä ...

        Juuri tuota varten, ja siksihän hänen esimies oli molempien asteiden oikeuksissa kertomassa Aron saavutukset Yle;ssä, yn muuta...

    • Anonyymi

      Venäjälle ei riitä omalle kansalle trollaaminen, USA:n viime vaaleihin osallistumisesta on faktaa, Johan Bäckman levitti venällä valeuutisia lasten huostaan otosta suomessa, tuskin antaa suomesta mitään myöteistä kuvaa, suomessa ei suomea kunnioittavat halua mitään yhteistyötä hänen kanssaan, se tiedetään kenen kanssa kaveraa.

    • Anonyymi

      Jessikka Aron kirjassa on mainintoja Bäckmanistakin, joka tuskin on täysis järis....
      mut sehän me on tiedetty kauan.

      • Anonyymi

        Ei kai kukaan täysjärkinen ala sabotoida kotimaataan ja sen monia ihmisiä.
        Jessikka Aro ei ole ainoa.
        Bäckman haluaa tehdä hallaa Suomelle, voisiko sanoa, että hän on Suomi-vastainen ?
        Hän kuuluu Putinin kansainväliseen trolliarmeijaan.

        Bäckman otti otti uhrikseen Jessica Aron,
        kun Aro toimittajana alkoi tutkia Putinin trolliarmeijaa.

        Yksi Bäckmanin tempauksista oli, että hän julisti itsensä Venäjän Itä-Ukrainaan perustaman
        mielikuvitusvaltion Donetskin kansantasavallan edustajaksi Suomessa.
        Lehdissä oli hullunkurinen kuvakin, kun Bäckman seisoo Ukrainan pelloilla, mahtoiko heiluttaa Venäjän lippua...

        Ukrainassa Bäckman luokitellaan terrorismin tukijaksi, sillä Ukraina luokitteli
        Venäjän sotatoimet Ukrainassa terrorismiksi.
        Suomikin kiristi terrorismilakejaan 2018.
        Viron estänyt Bäckmanin maahantulon.

    • Anonyymi

      Saiko Bäckmanin kaveri Ilja Janitskin linnaa Aron nettikiduttamisesta ?
      Janitskin on rasisti ja ääripopulisti kuten persut.
      (Siksihän puolue perustettiin. Ulkomaalaisvihan nostattamiseksi ja niitten vihaajien
      äänienkeräämiseksi, sillä saa hyvä liksan)
      Janitskin on perustanut rasistisen mv-lehden
      jonka linkkejä (ja satoja muita linkkejä) ent. nimim. halla-ahonäänestäjä44 lykkää tänne lähes päivittäin nyt anonyyminä. Sen on tietenkin useimmat huomanneet.

      • Anonyymi

        Janitskin sai vuoden ja 1 kuukautta vankeutta
        Bäckman vuoden ehdollista
        lisäksi Janitskinin rasistisen mv-lehden yksi naistoimittaja sai 3 kk ehdollista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Janitskin sai vuoden ja 1 kuukautta vankeutta
        Bäckman vuoden ehdollista
        lisäksi Janitskinin rasistisen mv-lehden yksi naistoimittaja sai 3 kk ehdollista.

        Onko Halla-ahon kavereita ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Janitskin sai vuoden ja 1 kuukautta vankeutta
        Bäckman vuoden ehdollista
        lisäksi Janitskinin rasistisen mv-lehden yksi naistoimittaja sai 3 kk ehdollista.

        "yksi naistoimittaja "

        Onko JSN.ry antanut tuolle naiselle tuon arvon ?
        Siis, tuskin MV kuului tuohon rekisteröityyn yhdistykseen, kun sen toiminta tapahtui Espaniasta käsin, silloin..

        Eikös noi toimittajan arvonimitykset JSN.ry ja valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski määrittele tässä maassa kuka on oikea toimittaja ?
        Näin olen uutisista saanut kuulla.

    • Anonyymi

      Seuraava "kirja" voisi olla vaikka:

      "Jessikka ja kuuraketti"

      Jossa seikkailee Jessikka ja Putin yhdessä salaperäisen oligarkin rahoituksella matkalla kuuhun....

      • Anonyymi

        Toivottavasti ruSSonatsit Bäckman ja Janitskin kuskataan kiirelähetyksenä kuuhun Putinin kanssa.

        Putin uhosi Venäjän miehittävän kuun.
        Huom! Miehittävän...

        Toivottavasti paluukuljetusta ei saada ikinä aikaiseksi.

    • Anonyymi

      Ja taas seuraava "kirja" voisi olla vaikka:

      "Jessikka ja kun Venäjä ei riitä"

      Naurua..

      • Anonyymi

        Persun kommentit tunnistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persun kommentit tunnistaa.

        Persut taitaa olla venäjämielisiäkin kaiken muun lisäksi . . .?
        Kannattaako persut siis sitä, että Venäjän trollit & Bäckman yrittää tuhota suomalaisia ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut taitaa olla venäjämielisiäkin kaiken muun lisäksi . . .?
        Kannattaako persut siis sitä, että Venäjän trollit & Bäckman yrittää tuhota suomalaisia ?

        Taidat puhua sellaisia "Husupuheita" kuten rakastettu somali "taksikuskimme" harjoittaa?

    • Anonyymi

      On jäänyt mieleeni pari vuotta sitten Halla-aho puolusti Janitskinin rasistista
      mv-lehteä ja piti Janitskinin arvostelua ajojahtina.

    • Anonyymi

      Hölmöläisen uskontunnustus:

      "Uskon kaikkivaltiaaseen Jessikkaan, kaiken hyvän tiedon tuojaan, kun kertoilee hän satujaan, menen liki koomaan" jne,jne,,,

      Ilkeätä naurua...

      • Anonyymi

        Jessikkan kirja myy hyvin.

        Bäckmanin kirjaa ei osta kukaan.

        Heh!

    • Anonyymi

      Halla-aho manitsee vuonna 2011 useasti yhteyden Norjan massamurhajaan Breivikiin.
      Breivik mainitsee että tuntee sielunveljeyttä Halla-ahoon,

      • Anonyymi

        "2011 yhteyden"? Dokumentti missä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "2011 yhteyden"? Dokumentti missä?

        Netti ja media on täynnä tietoa. Ei voi muistaa vuosien jälkeen mistä on jostain asiasta lukenut, mutta minäkin muistan lukeneeni mm. Brejvikin manifestista, jossa hän mainitsee Halla-ahon ja joitakin muitakin henkilöitä.
        Googlaamaan vaan itse !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Netti ja media on täynnä tietoa. Ei voi muistaa vuosien jälkeen mistä on jostain asiasta lukenut, mutta minäkin muistan lukeneeni mm. Brejvikin manifestista, jossa hän mainitsee Halla-ahon ja joitakin muitakin henkilöitä.
        Googlaamaan vaan itse !

        Ookkona pöljä?
        "Halla-aho manitsee vuonna 2011 useasti yhteyden Norjan massamurhajaan Breivikiin."

        Tällä ei ole mitään tekemistä manifestin kanssa.
        Siis missä on dokumentti? Eikä piiloutumista "jostain lukeneeni".
        Etsit dokumentin ja esität linkin siihen täällä. Minun tehtävä ei ole todistaa sinun puheita oikeiksi.

        Eikä minua kiinnosta asia. Olen eri henkilö ja vastasin toiselle esitettyyn kysymykseen vain , koska satuin muistamaan asiasta lukeneeni, että Halla-aho oli jonkunlainen Breivikin
        esikuva. Breivikin manifestissa ainakin oli jotain asiasta ehkä muutakin löytyy jos googlaa. Googlaa breivik manifesti
        tms. jos sinua kiinnostaa, ei minun tarvitse kellekään todistaa mitään.

    • Anonyymi

      räi kerran vielä ,niin saat parrua perseesees.

      • Anonyymi

        Onhan tuo Bäckmanin kirja kieltämättä räitty jo täyteen.

        Siksikö edes trollit eivät sitä osta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan tuo Bäckmanin kirja kieltämättä räitty jo täyteen.

        Siksikö edes trollit eivät sitä osta?

        Onko Bäckmankin kirjoittanut kirjan ?
        Sillä tuskin on menekkiä missään maassa.

    • Anonyymi

      Jäi mieleen uuden seelannin massamurhan tekijä manifestissaan mainitsee pohjoismaisen vastarintaliikkeen ja Halla-ahon.
      Halla-ahoa kohtaan esitettiin erittäin jyrkkää arvostelua, löytyy netistä.

      Kun jatkuvasti saa lukea perussuomalaisten takia mitä inhottavimpia juttuja, kuinka meillä edes sallitaan tämän laatuista äärimielisyyttä

      • Anonyymi

        Näköjään savolaisen oppipoika ilmaantunut palstalle....

        "Tämä tiedetään Uuden-Seelannin terroriepäillystä – ylistää manifestissaan Breivikiä ja kutsuu Trumpia ”uudistuneen valkoisen identiteetin symboliksi”
        https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006036165.html

    • Anonyymi

      Politiikka jakaa ihmisiä, saa aikaan jopa avioeroja, lehdestä luin avioparista vaimo oli demokraatti ja mies hullaantui Trumpissa niin paljon että muuttui rasistiksi värillisiä kohtaan, vaimo ei kestänyt miehen puhe tapaa enään ja otti eron.

      • Anonyymi

        Ketkä kaikki trollit ovat muka ostaneet Bäckmanin kirjan?

        Miksi Bäckman ei ole uskaltautunut edes Helsingin Kirjamessuille esittelemään kirjaansa, jota ei lueta?

    • Anonyymi

      Mistä muuten tiedätte että Backmanin kirja on humpuukia?
      Mistäs sen erottaa että Jessikka Aro kirjoittaa totta?

      Onko "joku" teille asian kertonut näin olevan?

      • Anonyymi

        Miksi edes trollit eivät vaivaudu lukemaan johan läskipersevasaran kirjaa?

    • Anonyymi

      Tokihan "satukirjailija" Jessikka on luotettavampi - ilmeisesti vilkkaampi mielikuvitus
      Parhaiden agenttitarinoiden malliin.

      Huvittava puoli asiassa, yksinkertainen kansanosa jopa uskoo,, toisaalta uskovathan he ulkomailta tulevien paperien hukkumisen mereen, puhelin tosin ei hukkunut.
      Ja jokaisella tulijalla tasan sama tarina, kuinka Kettu Repolainen veti kurpitsavaunuja ja arabiprinssin piti paeta - koska yllättäen olikin muuttunut kristilliseksi homoseksuaaliksi? Ja sitten me itkettiin,,kaikki ja kovaan ääneen.

      • Anonyymi

        Luulisi Johan Bershemannen kirjan kiihottavan trolleja.

        Mutta ei.

        Kukaan ei osta.

        Kukaan ei lue.

        Heeeehherhhheee!

    • Anonyymi

      Putinin trollit on yksi parhaista lukemistani kirjoista aikoihin !
      Hätkähdyttävä kirja !
      Toivon, että se käännetään englanniksi.
      Jessica Aro on ansainnut suuren lukijakunnan.

      Mitä tahoja edustavat ne ihmiset, jotka ovat jyrkästi kirjaa vastaan ja tekevät kaikkensa ja enemmän mustatakseen kirjoittajan Jessikka Aron ?
      Natseja ja Putinin ihailijoitako he ovat ?
      Niitä ilmeisesti, jotka haluavat hajottaa länsimaisen yhteiskunnan ?
      Miten joku muuten voisi vastustaa kyseistä kirjaa ?

      • Anonyymi

        Putinin ja Bäckmanin trollitehtaasta ja heidän manipuloimiltaan orjiltaan ja käskyläisiltään
        ja natseilta ja ääripopulisteilta on peräisin kaikki p*skan- ja loanheitto täällä.

    • Anonyymi

      Kirjaa ja Aroa vastaan hyökkää joka puolella trolliarmeijat !
      Pakko se on lukea. Ostin sen tänään, huomenna pääsen aloittamaan.

      • Anonyymi

        Lue ihmeessä. Sopivaa hölmöläisen älyn tasolle satukirjan lukeminen, voithan lastenlasten nukuttamisessa hyödyntää oivallisia satuja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue ihmeessä. Sopivaa hölmöläisen älyn tasolle satukirjan lukeminen, voithan lastenlasten nukuttamisessa hyödyntää oivallisia satuja?

        Ei Bäckmanin kirja innosta.

        Ei.

        Ei .

        Pjaskaa se on. Bäckmanin kirja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Bäckmanin kirja innosta.

        Ei.

        Ei .

        Pjaskaa se on. Bäckmanin kirja.

        Minkä kirjan Bäckman on kirjoittanut ?
        Ei ole julkaistu ainakaan Suomessa ja suomeksi.
        Ehkä Venäjällä,
        mutta EVVK.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue ihmeessä. Sopivaa hölmöläisen älyn tasolle satukirjan lukeminen, voithan lastenlasten nukuttamisessa hyödyntää oivallisia satuja?

        Natsienko asialla sinä olet vai persujen ? Molempien.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sitä kirjaa ylipäänsä voi osta kun suvakit poisti sen myynnin Suomesta ?

        https://www.lapinkansa.fi/prisma-poisti-dosentti-johan-backmanin-kirjan-verk/168801

        Tässä todella hyvä esimerkki vihervassareiden käsityksestä Eurostoliiton vapaasta markkinataloudesta.

        Johan Läskipersevasaran kirja heti pakkotoimituksena kaikkien trollien koteihin!

        Mutta ei ne trollit sitä osta. Harva osaa edes lukea sujuvasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johan Läskipersevasaran kirja heti pakkotoimituksena kaikkien trollien koteihin!

        Mutta ei ne trollit sitä osta. Harva osaa edes lukea sujuvasti.

        Hellaan lettaas sua. Näin opetit varmaan jälkikasvusikin. Kun täällä on noinkin paljon kaltaisiasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellaan lettaas sua. Näin opetit varmaan jälkikasvusikin. Kun täällä on noinkin paljon kaltaisiasi.

        Onko Bäckmanin kirjassa kuva, jossa hän esittelee samaa rumaa pronssista venäläistä perseenpäristintään, jota esitteli Helsingin Hovioikeuden käytävillä?

        Ei pärissyt, eikä ehkä mahtunut, mutta ehkä Johan yritti ja yrittää siitä huolimatta?

    • Anonyymi

      Luen Jessikka Aron kirjaa. Se vain paranee edetessään.
      Se on ihan "must"- kirja valtioitten välisiä suhteita seuraavalle ihmiselle.
      Kirja kertoo lyhyesti sanoen miten Putinin trollit pystyvät vaikuttamaan/sotkemaan asioita. Kirja lyö ällikällä lukijan, vaikka osa on tuttua asiaa pinnallisesti.

      • Anonyymi

        Olisi mahdollista lukea kirja, en vain lue, tiedän pintapuolisesti kirjan.

        Inhoan ihmisten mustamaalamisen, panettelun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi mahdollista lukea kirja, en vain lue, tiedän pintapuolisesti kirjan.

        Inhoan ihmisten mustamaalamisen, panettelun.

        Ei Aro mustamaalaa ketään.
        Hän on tutkinut ns. Putinin trollitehtaita, jotka mustamaalavat ihmisiä,
        aivan käsittämättömän törkeällä tavalla. Ei löydy sanaa miten ihminen tai hänen uransa ja maineensa saada tuhottua.

        Kirjasta tulee terve epäusko informaatiota kohtaan, jota netissä on äärettömyyksiin asti.
        Trumpinkin menossa oleva syytetyksi jahtaaminen saa "uutta ulottuvuutta" :))

        Mikä vain voidaan saada näyttämään miltä vain eikä ihmisellä ole mitään mahdollisuutta mainettaan pelastaa. <--- Edelliset kaksi lausetta eivät ole kannanotto Trumpiin.
        Siitä ei pysty kukaan ulkopuolinen tietämään mitään todellista.
        Kirjaa lukiessani tulee vieläkin epätietoisemmaksi monien asioitten uskottavuudesta, koska alkaa tajuta että ihan mikä vain on mahdollista.
        Jos ei osaa ottaa asiaa asiana, kirja voi jollekin aiheuttaa paikoin pienen pientä ahdistusta, mutta ei sitä voi keskenkään jättää, jos on aloittanut.
        Vetävä ja äärimmäisen kiinnostava aihe ja kirja.
        Nyt en "kehu" kirjaa enempää, valtava vastahyökkäys ja mollaus tulee muutenkin taas kohta.
        Mitä "ryhmää" kirjan mustamaalaajat ovat, siitä alkaa muodostua käsitys.
        Osa on pelkästään vaan ihan puupäitä, tyhmiä ja lapsellisia, jotka eivät tiedä kirjan sisällöstäkään mitään.
        Osa on - - - ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi mahdollista lukea kirja, en vain lue, tiedän pintapuolisesti kirjan.

        Inhoan ihmisten mustamaalamisen, panettelun.

        Ostiko trolli vähän käytetyn venäläisen perseenpäristimen Johan Fuckmanilta?

        Sen avulla voi panetella.

    • Anonyymi

      Ostakaa hyvät ihmiset Jessikan kirjaa, saapi Jessikka sitä valkoista kamaa nenääsä hommattua..kallista hupia on huimausaineiden käyttö, siks ostakaa, ostakaa!

      • Anonyymi

        Johan "Läskipersevasara" esitteli Hovioikeuden käytävällä henkilökohtaista intiimituotettaan eli pronssista venäläistä perseenpäristintään.

        Siinä oiva lahja jokaiselle trollille! Pakkaspukinkonttiin vaan!

    • Anonyymi

      He he Läskipersevasara Huhtasaaren henki ystävä voi että.

    • Anonyymi

      Jos joku on seurannut Bill Browder - Sergei Magnitski-tapausta,
      siitä on Jessikka Aron kirjassa uutta tietoa ja monesta muustakin asiasta ja henkilöstä. Kuva Putinista muuntuu tietysti tämän kirjan perusteella.
      Se on muuntunut jo monen muunkin kirjan perusteella.
      Putinin "valtakunnasta"/sisäpiiristä on kirjoitettu monta kirjaa suomeksikin
      ja käännöksiä on.
      Aron kirja on haastava monessa mielessä.
      Alkaa epäillä miten joku asia oikein loppujen lopuksi on,
      alkaa epäillä omaa kriittisyyttään,
      lukijalla pitäisi tervettä kriittisyyttä olla.
      On vaikea olla kriittinen, kun on aihe, tässä tapauksessa trollaus,
      jota ei ole pätevä arvioimaan.

      • Anonyymi

        Sitä kriittisyyttä olisi syytä olla, saattaa nimittäin olla erinomaisen vaikeata yhdistää kirja ja totuus toisiinsa. Ettenkö sanoisi, jopa mahdotonta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kriittisyyttä olisi syytä olla, saattaa nimittäin olla erinomaisen vaikeata yhdistää kirja ja totuus toisiinsa. Ettenkö sanoisi, jopa mahdotonta?

        Jotain näkemystä ja omaa arviota asiaan saa esimerkiksi sen perusteella mitä vuosien varrella on lukenut/katsonut dokumentteja Browder - Magnitski-tapauksesta
        ja muun aikaisemman lukemansa perusteella.
        Mistään ei voi olla itse varma, koska ei itse ole tutkinut asiaa,
        on muitten tiedon varassa.
        Tottakai miettii mihin tietoon voi luottaa vai voiko mihinkään.
        Useimmiten ajattelen, että mikään Putinin Venäjältä tullut tieto ei ole totta.
        Tämä kirja tukee sitä ajatusta.
        Kaiken voi saada näyttämään miltä vain.

        Koskaan ei löydy esimerkiksi Putinin vallan uhkaajien, toimittajien tai kilpailijoiden tappajia, alkaa kuulostaa jo vitsiltä,
        kun tappajaksi on useimmissa tapauksissa todettu "tsetseeni", tsetseeni on Venäjän
        "mutakuono" kuten "staneista" tulleet siirtotyöläiset.

        Olen lukenut aika paljon Venäjän/Putinin aikaista lähihistoriaa/poliittista lähihistoriaa,
        lähivaltioitten kanssa käytyjä sotia ja miehittämisiä.
        Siitä jyvälle pääseminen on työlästä.
        Putinin politiikka, "toimet" ja motiivit ovat niin arvoituksellisia.

        En niistä koskaan tule tajuamaan kuin osan, jonkun loogiselta tuntuvan osan,
        mutta silti niitten taustoista on mielenkiintoista lukea.
        Hyvin tiedostan, että julkisuudessa on monia versioita ja
        että totuuden tietää vain Putin, joka kertoo julkisuuteen vain itseään palvelevan
        "valikoidun totuuden", joka voi olla hyvinkin kaukana oikeasta totuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä kriittisyyttä olisi syytä olla, saattaa nimittäin olla erinomaisen vaikeata yhdistää kirja ja totuus toisiinsa. Ettenkö sanoisi, jopa mahdotonta?

        Venäjä, Putin ja trollit valehtelevat aina.

        Aina.

    • Anonyymi

      Totuus ei aukea, koska sitä ei avata - Kremlistä.

    • Anonyymi

      Johan Bäckman, MV-uutiset, persujen rikollis-solu trollaajineen, uusnatsi Hullu-aho, Laura Hullusaari onhan näitä heillä.

      • Anonyymi

        Onko persujen hommaforum rikollissolu vai onko sillä muitakin soluja?
        Mikä on Suomen sisu ?

    • Anonyymi

      Populismi, ääripopulismi, suomen sisu, Supo on luokitellu uusnatsiseksi liikkeeksi johon persujen johto on kytköksissä.
      Yhdysvallat on luokitellut pohjoismaisen vastarintaliikkeen terroristiliikkeeksi vertaa sen Al-Qaidaan ja isis-järjestöön ja perussuomalaisilla yhteyksiä tähän järjestöön, kesäleirit, mielenosoitukset, Halla-aho ei kiellä osallistumista näihin, miten pitäisi suhtautua ääriliikkeisiin.

      Pertikki

      • Anonyymi

        Onko Pertikki tuo oikeasti sinun kommenttisi vai käyttääkö joku sinun nimimerkkiäsi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Pertikki tuo oikeasti sinun kommenttisi vai käyttääkö joku sinun nimimerkkiäsi ?

        Putinisti on jokaisen trollin oikea nimi.

        Ja putinisti valehtelee ja hämää aina.

      • Anonyymi

        Tottahan tuo on lukuunottamatta populismia ?
        Mm. Boris Jonhson on populisti, mutta Britanniassa.

      • Anonyymi

        Väärennös, ei Pertikki noin hyvin osaa kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Trumppi ei ole Trumppimainen, hän leikkii Trumppimaista saadakseen palstatilaa.

      • Anonyymi

        Erikoinen kuvio on Britaniassa Boris Johnsonin neuvonantaja Cummings on oleillut 3 vuotta Venäjällä.
        Mitä mies on siellä junaillut brexitiin liittyvää, sitä eivät avaa mitenkään ennen joulukuun vaaleja.
        Aikamoista seitinverkkoa on maailmanpolitiikka.
        Nyt on monta toimijaa, joista ei ota kuulu Erkkikään selvää.

        Putinin trollit ovat eräät maailman parhaista auttamaan rikkomaan yhteiskuntarauhaa,
        auttamaan rikkomaan EU:ta,
        Venäjältä on hyvä hakea oppia. Diktaattori Putinilta saavat oppinsa diktaattori Orban ja diktaattori Erdogankin.
        Kukaan EU-valtion johdosta ei vieraile niin usein Putinin luona kuin Orban.

        Orban suojelee Unkaria pakolaisvyöryltä ja valepakolaisilta, samalla hoituu se, että maa ei islamisoidu. Se on eräs tärkeimmistä asioista, jonka joikaisen EU-maan tulisi hoitaa.

    • Anonyymi

      Jessikka Aro sai Bonnierin Suuren journalistipalkinnon.
      Ei ole turha toimittaja.
      Palkinto on arvokkaampi kuin Finlandia-palkinto.

      • Anonyymi

        Bonnierin Suurella Journalistipalkinnolla saakin sitä "nenään vedettävää valkoista jauhetta" ihan kivasti. Vaikka kallista onkin, noh, onhan Jessika nyt "arvostettu" ja kunnioitettu "tutkija" isolla TEELLÄ..Heheheheh..

        Tarkoitat että nenästä vedettävillä saa sitä nenään vedettävää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bonnierin Suurella Journalistipalkinnolla saakin sitä "nenään vedettävää valkoista jauhetta" ihan kivasti. Vaikka kallista onkin, noh, onhan Jessika nyt "arvostettu" ja kunnioitettu "tutkija" isolla TEELLÄ..Heheheheh..

        uusnatsiko olet ?
        teidän lapsellista soopaanne on täällä paljon

    • Anonyymi

      Olen ihmetellyt terävää sirinää jota kuulen kodissani ja pian minne menenkin, olisiko vastaus seur. tekstissä:
      Pulssimai
      sella tutkasäteilyllä on kuitenkin havaittu yksi erityisvaikutus, jonka vuoksi altistumisrajoissa on erillinen raja pulssin energialle eli pulssin voimakkuudelle kerrottuna sen pituudella. Pulssimainen tutkasäteily saattaa aiheuttaa pienestä, mutta hyvin nopeasta lämpölaajenemisesta johtuvaa värähtelyä kallossa. Värähtely kuuluu korvissa surinana, jos pulssin toistotaajuus on ihmisen kuuloalueella. Tämä ei ole varsinaisesti vaarallista, mutta varmasti häi..ritsevää esimerkiksi nukkumaan mentäessä....epäilen että kyseessä Putinin trolli joka korvieni sisältä' lähettää häirintäaaltoja? Mutta silti Kiitoksia monille, monille kirjani ostaneelle!

      Tv; Jessikka

      • Anonyymi

        Hekoheko typerä juntti.

    • Anonyymi

      Täyttä nollaa kaikki---paskaa.

      • Anonyymi

        Totta. Tuollaista "kirjaa" ei olisi koskaan pitänyt julkaista. Koska paskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Tuollaista "kirjaa" ei olisi koskaan pitänyt julkaista. Koska paskaa.

        Painuu suomalaisen pään kuin kuuma veitsi voihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Painuu suomalaisen pään kuin kuuma veitsi voihin.

        Bäckmanin kirja ei myy.
        Edes trollit eivät sitä osta.
        Läskipersevasara tuottaa skeidaa.

    • Anonyymi

      Natsit ja muut neukkulan ystävät häiriköi jatkuvaa syöttöä kaikilla palstoilla.

      • Anonyymi

        Nollat kirjoittavat---- suomalaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nollat kirjoittavat---- suomalaiset.

        Kirjoitteleeko ne suomi24 sivustoon juttujaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitteleeko ne suomi24 sivustoon juttujaan?

        Ei ne on ruSSonatseja.

        Äpäriä.

    • Anonyymi

      natsit ääripersut

    • Anonyymi

      Onko ne niitä kuunatseja jotka täällä kirjoittelevat? Seuraavan Jessikan kirjan nimi voisi olla: "Jessikka ja Suomi 24 Natsit" seikkailee!

      Tai "Jessikka ja Suomi 24 hyvikset"

      HEhehehhheh..

      • Anonyymi

        Lue sinä vaan Nakke Nakuttajaa. Sitä voit ehkä vähän ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue sinä vaan Nakke Nakuttajaa. Sitä voit ehkä vähän ymmärtää.

        Siinähän onkin ideaa! Nakke Nakuttajassakin on enemmän todenperäistä kuin tuon narkkih***an kirjoitteluissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän onkin ideaa! Nakke Nakuttajassakin on enemmän todenperäistä kuin tuon narkkih***an kirjoitteluissa.

        Drastuit, se minä Natashja täällä kun juttelee. Ei ole soomen talvi huva, se meinata kiva. Minä muista niin hyvästi, kun se sata Lunta siellä mejän Svetogorski, niin katu olla metri paksu reuna, missä me leikki. Me hake yks Boris kansa kynttilää, ja se valo se oli lämmin kansa.
        Mutta ei se minu isä Sergei antanu minu mennä sinne, se suuttua Boriselle ja parta heilu nii lujasti!
        Maatuska vaikka lupasi ja sitten mine sai mennä st Petersburg koulussa jo.

        Se olla Natashja ko täälä jutteli, moi daragoi dasvidania.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän onkin ideaa! Nakke Nakuttajassakin on enemmän todenperäistä kuin tuon narkkih***an kirjoitteluissa.

        Onko Janitskin kirjoittanut Nakke Nakuttajaa vai muuten vain sekoillut huumepörsöisissä bordelleissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Janitskin kirjoittanut Nakke Nakuttajaa vai muuten vain sekoillut huumepörsöisissä bordelleissa?

        Ilja viihtyi myös vankilassa poikabordellissa...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      aikkien odottama Jessikka Aron tähteyden sammuminen tapahtui samana päivänä, kun hänen kirjansa ”Putinin trollit” julkistettiin syyskuussa 2019. Aamuvarhaisella Helsingin Sanomat ampui kovaa. Se teilasi niin kirjailijan kuin kirjankin piinaavan yksityiskohtaisessa kirja-arviossa, jonka oli laatinut maan tunnetuin oikeustoimittaja Paavo Teittinen.

      Helsingin Sanomien aamuinen isku Aroa vastaan oli harkittu. Tuli selväksi, että valtamedia on päättänyt hankkiutua Jesikka Arosta eroon. Mitta oli tullut täyteen.

      Aron teilannut Paavo Teittinen sai aiemmin Asianajajaliiton Oikeusteko-palkinnon ”merkittävästä työstä oikeudenmukaisuuden edistämiseksi”, koska Teittinen ”nostaa jatkuvasti tärkeitä epäkohtia yleiseen keskusteluun”. Nyt tällaiseksi tärkeäksi epäkohdaksi nostettiin Jessikka Aro.

      • Anonyymi

        Ei vaan mene Bäckmanin kirja kaupaksi.

        Edes trollit eivät sitä osta.

        Bäckmanin kannattaisi ryhtyä kaupittelemaan testaamiaan venäläisiä perseenpäristimiä.

    • Anonyymi

      Minkälainen maine on Paavo Teittisellä...?

      • Anonyymi

        Teittinen on myös Kremliinien hampaissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teittinen on myös Kremliinien hampaissa.

        Miksi sitten Aro on Teittisen hampaissa . . ?
        Logiikka ei toimi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten Aro on Teittisen hampaissa . . ?
        Logiikka ei toimi.

        Trolli njet ponimaju.

        Sitä trollia älykkäämmät ihmiset eivät ihmettele.

        Aro ei ole ollut millään tavalla Teittisen hampaissa.

    • Anonyymi

      Älkää aliarvioiko Johan Bätmäniä. Suomelle erittäin vaarallinen tyyppi.

      • Anonyymi

        Bätman esitteli Helsingin hovioikeudessa päristintään. Venäläistä. Pronssista. Ihan perseestään.

        Miltä sellainen tyyppi vaikuttaa?

        Niin, lähempää tuttavuutta ei haluaisi häneen luoda.

        Ei! Ei millään!

        "Bätmänin" päristintä täällä vaan esitellään, ilmeisesti parasta mitä vähä-älyiset pystyvät kehittelemään? Kyllä se Helsingin Sanomista löytyy Teittisen kirja-arvostelu jossa Aro lytätään oikein huolella, mitä en ollenkaan ihmettele.

        Aivan vapaasti tutkittavissa sellaiselle jota kiinnostaa enemmänkin totuus kuin täällä esiintyvät "Bätmänin perseen-päristimet"

        Aron kirjaa on yleisesti kritisoitu eri medioissa. Nettiuutisten saamien tietojen mukaan kirjassa maalitetut ja vainotut henkilöt on tehneet rikosilmoituksia missä on useita rikosnimikkeitä.

        Lähde: Twitter, HS

        Bäckman ja Janitskin ovat tuomionluvulla muun muassa vainoamisesta.

        Emme halua Suomeen itämaista vainoamis"kulttuuri"rikastamista, jota Kremlin trollit näyttävät harjoittavan.

        Missä medioissa on "yleisesti" kritisoitu?

        Mikä Nettiuutiset?

        Miten "lytätty"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä medioissa on "yleisesti" kritisoitu?

        Mikä Nettiuutiset?

        Miten "lytätty"?

        Sokeako olet? Äitisikö puolestasi kirjoitti koska epilen lukutaitojasi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sokeako olet? Äitisikö puolestasi kirjoitti koska epilen lukutaitojasi..

        Ei pystynyt trolli vastaamaan, eikä osannut kirjoittaakaan oikein.

        Venäjän trollit ovat kyvyttömyytensä todistelijoita.

        Hehhhhhheeejhhh!

    • Anonyymi

      Uusnatsit on siis "putinismin" harjoittajia Pohjoismaissa.

      • Anonyymi

        joo ja täällä niitten lapselliset versiot heittelee iditoottimaisia kommenttejaan

    • Anonyymi

      Pikku Venäjällä on kaikenlaisia haaveita!

      • Anonyymi

        Venäjän trollit yrittävät ujuttaa Itä-Saksan salaisen vainoajamiliisin STASIN toimintatapoja näille keskustelupalstoille.

        Totaalisen sikamaista toimintaa Jessikka Aroa kohtaan.

        Emme siedä Suomen rikastuttamista itämaisella vainoamiskulttuurilla.

        Pois CCCP ja DDR Suomesta!

    • Anonyymi

      Eihän Hesari omaa toimittajaansa hauku.
      Trollien trollausta se ja Teittinen.

    • Anonyymi

      Putin käyttää näitä mitä lie äärioikeistolaisia hyväkseen, Salvinia, Le Peniä esimerkiksi, on näitä monessa muussakin maassa suomessa persut, taitaa olla vähän joka maassa, joka maanosassa, USA:n presitentin vaaleissa.
      Nämä ääriliikkeet on kovaäänisiä, Putin myhäilee näille tolloille ja heittää vettä kiukaalle.

      • Anonyymi

        Putinin hyödylliset idiootit Venäjällä ja Suomessa trollaavat kaikkialla.
        Ilmaiseksi tai maksusta.

      • Anonyymi

        Eikös ne tollot toimi Putinin toimesta ?
        Bäckmanit, Janitskinit mukaanlukien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne tollot toimi Putinin toimesta ?
        Bäckmanit, Janitskinit mukaanlukien.

        Toimii ja yksi vihakirjoitusten ja valeuutisten trollaus osoite on suomi24

    • Anonyymi

      10%:lla suomalaisista ei ole "sisälukutaitoa". Ne äänestää persuja.
      Joka ei seuraa mediaa/ uutisia/politiikkaa
      ei tajua tehdä johtopäätöksiä. Uskoo persuja sinisilmäisesti.

      • Anonyymi

        Tiedätkö mitä on "alpakkajuttu" tai "husuttaminen" kuten termi kuuluu? Harrastat näköjään tuollaisia..

    • Anonyymi

      Persujen äänestäjät ei tajua että persut haluaa vain jakaa Suomen kahtia
      saadakseen toisen puolen äänet ja hyvät liksat ja puoluetuet.
      Ei niistä ole valtiontalouden hoitamiseen eikä kiinnostustakaan.
      Ampumaleirillä on paljon hauskempaa.

      • Anonyymi

        Joo, odotan seuraavaa kautta, onko talvella ampumahiihtoleiri :DDDDDDDDDDD
        Suomen Sisun, mv-trolliporukan ja uusnatsien kanssa

    • Anonyymi

      Persujen kannattajat ei seuraa yhtään missä seurassa persut hääräilee.
      Eivät tiedä niitten tausta touhuista mitään, ei edes Halla-ahon hommaforumista.
      Kyllä kalpenisivat jos tietäisivät.

      • Anonyymi

        Pois DDR ja STASI Suomesta!

        Pois itämaiset vainoamisrikastuttajat Suomesta!

        Pois Putin ja KGB Suomesta!

    • Anonyymi

      Pois persut äänestyslistoilta hämärine taustajoukkoineen & venäjätrolleineen.

    • Anonyymi

      Ääriryhmien kohti vapautta ( PVL ) mielenosoitus " kristalliyön " kunniaksi viime lauantaina ei saanut vastakaikua.
      Seuraava kohde on itsenäisyyspäivän häpäisy, viranomaiset tietävät mutta eivät puutu.

      • Anonyymi

        Hakaristilippua saa vapaasti heilutella ilman rangaistusta, saksassa kielletty.

      • Anonyymi

        5-10 ihmistä poliisin mukaan osallistunut, nyt kannattaisi lukita ovet ja ikkunat, vetää viltti pään päälle ja alkaa pelkäämään! Natsi tulee ja laittaa sinut uuniin!

        Hahahahahahh..Ja noista hirveä haloo kokoajan..muutamasta reppanasta!
        Täälläkin, joka toinen kirjoittaja kauhuissaan "Natzeista"

        Jopa sekin "sisäministeri" klovni Ohisalo ilmoitti: "Minä en natseja pelkää"
        (mikä tolvana, aasi suorastaan)

        Olet jo naurunaihe kroonisessa Ohisalo-vihassasi ja vääristelet hänen sanomisiaan.

    • Anonyymi

      Oliko persuilla levoton olo kristalli yönä,
      Ei suomi tarvitse persumielisiä uusnatseja.

      • Anonyymi

        Bäckman ja muut Putinistit ovat kirottuja.

        Kaikki niitä kiroavat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bäckman ja muut Putinistit ovat kirottuja.

        Kaikki niitä kiroavat!

        Ne on epäisänmaallisia vihatrolleja, nettikiduttajia,
        samoin uusnatsit, jotka on mm. Ruotsissa heitelleet pommeja
        maahanmuuttokeskuksien ja maahanmuuttajien asuinalueilla
        pelotellakseen maahanmuuttajia ja aiheuttaakseen heille lisää harmia.
        Ruotsissa on muitakin rikollistahoja pommeineen.

    • Anonyymi

      Itsenäisyyspäivänä tullaan (valitettavasti) taas tietämään minkälaisia on persujen viiteryhmät. Marssitaan ja rikotaan kaikki paskaksi mitä eteen sattuu.

      • Anonyymi

        Jos tarkoitat PVL tai 612-marssi ( joita oletan aikaisempien puheittesi perusteella, niin eivät ole marsseillaan rikkoneet mitään. Sen ovat tehneet vasemmiston Antifa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tarkoitat PVL tai 612-marssi ( joita oletan aikaisempien puheittesi perusteella, niin eivät ole marsseillaan rikkoneet mitään. Sen ovat tehneet vasemmiston Antifa.

        Pois Putin ja KGB Suomesta!

        Emme tarvitse trollien salakuljettamaa itämaista venäläistä vainoamis"kulttuurilla" rikastamista Suomeen!

        Alas venäläinen sorto ja vaino!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pois Putin ja KGB Suomesta!

        Emme tarvitse trollien salakuljettamaa itämaista venäläistä vainoamis"kulttuurilla" rikastamista Suomeen!

        Alas venäläinen sorto ja vaino!

        Aidosti isänmaallinen ihminen ei aja Venäjän etua Suomessa. Venäjä on roistovaltio!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tarkoitat PVL tai 612-marssi ( joita oletan aikaisempien puheittesi perusteella, niin eivät ole marsseillaan rikkoneet mitään. Sen ovat tehneet vasemmiston Antifa.

        Ja persut hurraa ! Joku tekee heidän puolestaan sen mitä he haluaisivat mutta eivät voi menettämättä äänestäjiään ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja persut hurraa ! Joku tekee heidän puolestaan sen mitä he haluaisivat mutta eivät voi menettämättä äänestäjiään ?

        Saattaapa liikkeenharjoittaja-persua suorastaan vituttaa kun antifasistit rikkovat ikkunat ym hauskaa. Autojahan ovat polttaneetTampereella kerralla miljoonien edestä kuorma-autoja ja busseja..

        Aika veitikoita,,antifan kannattajat. Siihen nähden ne pelkästään kadulla marssivat "Natzit" huomattavasti fiksumpaa porukkaa.

    • Anonyymi

      Ja SS-Immonen teki natsi käsimerkin mestari metsäkaartilaiselle Halla-aholle natsi lippujen liehuessa ylväästi itsenäisyyspäivänämme kun ottivat vastaan pohjoismaisen vastarintaliike ohimarssin.

      • Anonyymi

        Montako "immosta" persuissa on ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako "immosta" persuissa on ?

        Bäckman näyttää tekevän kuvissa nyrkkitervehdyksiä.

        Onko putinismi vihaideologia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bäckman näyttää tekevän kuvissa nyrkkitervehdyksiä.

        Onko putinismi vihaideologia?

        On.

    • Anonyymi

      Oli kauhistuttava lukea keväällä Hesarista Halla-ahon vanhoja blogijuttuja
      vai oliko ne hommaforum-juttuja.
      Taviksen mielestä ne oli suurinpiirtein uusnatsien juttuihin verrattavia juttuja.
      Muistaakseni pakolaisen yli saisi ajaa tankilla
      ja jos maahanmuuttaja raiskaisi suvakin, niin hän ei avuksi menisi,
      ne jutut jäi päällimmäisenä mieleen.

      Noita suomalaiset äänestää.
      Mikä oli Hesarin tarkoitus julkaista ne jutut vasta vaalien jälkeen ???
      Se oli käsittämätöntä. Vaikka ei kai se vaalitulokseen olisi vaikuttanut,
      koska persujen äänestäjät elää pimeydessä, ei ne lehtiä lue,
      tuskin uutisia katsoo.

      • Anonyymi

        Vai saa sinun mielestäsi ajaa pakolaisen yli tankilla! Ooot oksettava sika!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai saa sinun mielestäsi ajaa pakolaisen yli tankilla! Ooot oksettava sika!

        Lue uudestaan ja ymmärrä ! Se oli siis Halla-ahon kirjoittamaa hänen blogissaan,
        Halla-ahon mielipide, että maahanmuuttajan yli saisi hänen puolestaan ajaa vaikka tankilla ja jos Halla-aho näkisi maahan muuttajan raiskaavan suvakin, hän ei tekisi mitään.
        Hesari julkaisi Halla-ahon vanhasta blogista otteita tänä keväänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai saa sinun mielestäsi ajaa pakolaisen yli tankilla! Ooot oksettava sika!

        Herra paratkoon, ymmärsitkö tahallasi väärin ?
        Minä en ole rasisti eikä minusta tule koskaan rasistia.
        En voisi tehdä pahaa kärpäsellekään.
        Mieti kuka se oksettava sika voisi olla !
        En ainakaan minä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herra paratkoon, ymmärsitkö tahallasi väärin ?
        Minä en ole rasisti eikä minusta tule koskaan rasistia.
        En voisi tehdä pahaa kärpäsellekään.
        Mieti kuka se oksettava sika voisi olla !
        En ainakaan minä.

        Monen mielestä Bäckman on oksettava sika.

        Niin on sen nähty kyllä oksentelevan itsekin humalapäissään, ja sitä tapahtuu yhä useammin.

        Yöööööööökk...

    • Anonyymi

      Lainatkaa kirjastosta Jessikka Aron kirja "Putinin trollit".
      Se kertoo laajasti siitä, mitä yhteiskunnan nettimaailmassa tapahtuu.

      Sivulta 281 alkaen voitte lukea mm. MV-sivuston "aikaansaannoksista".
      Pitkä juttu pelon ja vihan lietsonnasta, parjaamisesta, vääristelemisestä,
      loanheittoa yksittäisiä ihmisiä vastaan,
      ihmisoikeuksien puolustajia vastaan, pappeja ja virkamiehiä vastaan,
      puolustusvoimien upseereita vastaan jne.

      mv-sivusto tarjoaa anonyymin alustan ääripoliitikoille (!) , Suomen rajojen sulkemista vaatijoille ja EU:n hajoamista toivoville.
      Kaikkien häiriintynein materiaali leviää MV-sivuston kautta.

      MV-sivusto vaali pitkää suhdetta Laura Huhtasaareen, jonka YouTube-vlogeja
      se julkaisi. Videoilla L. H vaati esimerkiksi kansanryhmän vastaisen kiihotuksen
      poistamista Suomen rikoslaista.

      mv-sivusto ja Bäckman ym. on tietysti mustamaalanneet Jessikka Aron (ja siitä saaneet tuomionkin)
      ja täällä suomi24:n eri palstoilla hänen kirjaansa arvostava saa vihapuhekommentteja.

      • Anonyymi

        Bäckmanin ja Huhtasaaren sympatiat ovat olleet varsin näkyvät. Facebookissa ainakin presidentinvaalien aikaan Bäckman suoraa n kehotti äänestämään Huhtasaarta.

        Miksiköhän?

        Tuskinpa Bäckman on edes tilapäisessä häiriötilassa mennyt ajattelemaan Suomen etua. Mies kun on ajanut vain ja ainoastaan Venäjän etua ja tämän on myös tehtäväkseen ilmoittanut.

    • Anonyymi

      Persujen äänestäjien kannattaisi lukea kirja, että silmät aukeaisi.
      Persuilla on epäilemättä yhteistyötä äärisuuntiin, vai miksi kesäampumaleirillä
      oli koko kirjo vihaporukkaa koolla.

    • Anonyymi

      Persut on todellakin nykyajan taistolaisia. Samat venäjäsympatiat kuin taistolaiskommunisteilla aikanaan.
      Jopa vasemmistoliitto on tajunnut, ettei pakotteista voi luopua. Se olisi täydellistä omaan jalkaan ampumista, sillä kv-oikeuden noudattaminen on pienen maan kannalta elintärkeää. Meille ei saa käydä kuin Ukrainalle.

      • Anonyymi

        Bäckman ja trollit yrittävät suistaa Suomea KGB:n verihurttalaumaksi.

        Alas Venäjän harjoittama vainoamis- ja uhkailukulttuuri.

        Suomi Vapaaksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Bäckman ja trollit yrittävät suistaa Suomea KGB:n verihurttalaumaksi.

        Alas Venäjän harjoittama vainoamis- ja uhkailukulttuuri.

        Suomi Vapaaksi!

        Suomi vapaaksi persujen kaksinaamaisuudesta, uusnatseista & venäjätrolleista.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4853
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4613
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      621
      4220
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3197
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2721
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2223
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      223
      2196
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      348
      2168
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1807
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe