MEHILÄINEN PULLISTUU.

Pihlajalinna vastaa:" Tahdon". Vakuutusyhtiöt rahoittajina. Puuttuu enää hautaus toimistojen rojaltit niin saattohoito on kunnossa.

23

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mehilaisen, joka osti Pihjalinnan omistaa kansainvälinen sijoitusrahasto.
      Hoivattavista/potilaista tulee voitontavoittelun väline.
      Tai siis sama meno jatkuu - pahimmillaan hoivattavien kaltoinkohtelu
      voiton maksimoimiseksi.
      Noin puolet hoivapaikoista on jo sijoitusrahastojen omistamia.

      • Ei kait hoito tästä voi enää huonontua,
        on hyvä nostaa esille hyviä tapauksia hoivakodeista, niitäkin löytyy.

        Miksiköhän moista kauppaa kauhistellaan, koska luulisi kaupan myötä suomalaisten eläke ja vakuutuslaitosten osuuden kasvavan ja sitä myötä voi tulla voittoja enemmän Suomeen.
        Pihlajalinnalla on paljon suomalaisia omistajia, yksityisiäkin.

        LähiTapiola omistaa molempia yhtiöitä, on sekä ostaja, että myyjä.
        ja LähiTapiola on kytköksissä S osuuskuntaan,
        tosin sijoittaja on aina sijoittaja, on sitten suomalainen tai ulkolainen.
        luulen kuitenkin, että tästä kaupasta koituu jotain hyvää myös meille suomalaisille.

        Parempihan se on kun suomalaiset ostavat suomalaista eikä kaikki mene ulkolaisille sijoitusfirmoille.

    • Anonyymi

      Sitä melkein toivoisi ....että tätä kauppaa ei syntyisi...saa nähdä annetaanko siihen lupa.
      mimmimum-..mi

      • Anonyymi

        Liikaa hunajaa?

        Beng

      • Anonyymi

        Se on käytännössä tehty.
        Kohta on vain kaksi suurta toimijaa yksityisektorilla, Mehiläinen ja Terveystalo.
        Ne on ostaneet pienemmät pois, lähes kaikki kohta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on käytännössä tehty.
        Kohta on vain kaksi suurta toimijaa yksityisektorilla, Mehiläinen ja Terveystalo.
        Ne on ostaneet pienemmät pois, lähes kaikki kohta.

        Älkää unohtako HUS Companya. Heilläkin 25 000 työntekijää.
        Nyt lääkärit voivat vaeltaa työpaikkoja kolmiodraamassa Hus-Mehiläinen-Terveystalo.
        Jomman kumman Hus-Mehiläinen on kaapattava Terveystalo päästäkseen pukille eli keula kuskiksi.

    • Anonyymi

      Terveyskenttä kapenee ja se merkitsee aina hintojen nousua.
      Hyeenat ovat nyt kaappaamassa enemmän omaisuuksia tulevaisuudessa. Veronmaksaja maksaa.

    • Anonyymi

      Niinpäniin. Kaksi suurta yritystä, se on melkein kartelli.
      Toimiiko kilpailu enää ?
      Hinnat asiakkaalle nousevat, rahat menevät veroparatiiseihin.

      • Anonyymi

        Ihmisroskiako Pihlajalinnassa

    • Anonyymi

      Raha, raha, raha, onko ahneus on vallalla.
      Onko onnellisuuden huippu kuinka paljon saa rahaa kiskottua jostain irti.
      Kai se joillekin on.

      • Anonyymi

        RAHA RATKAISEE

        """
        Irwin Goodman
        Menet minne vaan
        vaikka ravintolaan
        niin huomaat sen
        ehkä kiroillen
        raha ratkasee
        jos paikka täysi on
        muttet rahaton
        raha ratkaisee
        Uskoiko Snellmankaan
        mitä kuvallaan saa
        onko voima sen niin maagillinen
        raha ratkaisee
        Se mittaa syvyyden
        myös kumarruksen
        raha ratkaisee
        Kyllä seteli saa
        kädet kutiamaan
        monen järjen vie
        se on onnen tie
        raha, raha ratkaisee
        takaa menestyksen
        korvaa rakkauden
        raha ratkaisee
        raha ratkaisee
        Lähde: Musixmatch
        Lauluntekijät: Vexi Salmi / Irwin Goodman

        Keskittyminen tulee vaikuttamaan.
        Markkinataloudesta puhutaan valikoiden.
        Mikäs tässä on?
        On täytynyt laskelmoida mm. Ikäihmiset tulevat olemaan vähintään hopeakaivo, koska meitä on paljon.
        Sairaus ym. hoivakulut tulevat nousemaan.
        Yritysmaailma siis voi tehdä, mitä vain. Niinkö?

        Beng
        Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon rahaa palaa hukkaan menevistä päällekkäinlääkityksistä ja lääkkeiden hylkäämisistä, kun toinen taho määrää 'parempia'.
        Turhia lääkkeitä ei hyvitettäne Kelalle, kun ne palautetaan apteekkiin.
        Jotkun hämärämarkkinat, josta vain tietty taho tietää ja ymmärtää, aiheuttavat Kelalle suuret kulut. Joku tutkija voisi tehdä työtä tämän asian parissa. Jos tonnin lääkkeet menevät muutamassa viikossa roskiin, voi vain kauhistella. Valviralla on haaste päällekkäislääkkeistä!
        Ja lääkehukasta.
        Tässä sivujuonne. Apteekkien tuotot ja lääketehtaiden bonukset.
        Sairaat tarvitsevat lääkkeensä. Kelakatto suojaa kuluttajaa, muttei yhteiskunnan kuluja.
        Kieroa.
        Liikaa hunajaa.

        En tiedä paljonko on turhaa lääkitystä, mutta päällekkäinlääkitys on hieman vähentynyt
        entisistä ajoista, koska lääkärit pääsevät nykyään näkemään potilaan koko lääkityskirjon. Lisäksi vanhuksilta on viime vuosina pyritty karsimaan ylilääkitystä ja päällekkäinlääkitystä pois.
        Lääkekustannusten korvaukset ovat suuri kustannus yhteiskunnalle ja se jatkuu niin kauan kuin apteekit pitävät hintakartellia. Apteekeilla on monopoli. Alalla ei kilpailu toimi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Keskittyminen tulee vaikuttamaan.
        Markkinataloudesta puhutaan valikoiden.
        Mikäs tässä on?
        On täytynyt laskelmoida mm. Ikäihmiset tulevat olemaan vähintään hopeakaivo, koska meitä on paljon.
        Sairaus ym. hoivakulut tulevat nousemaan.
        Yritysmaailma siis voi tehdä, mitä vain. Niinkö?

        Beng
        Olisi mielenkiintoista tietää, miten paljon rahaa palaa hukkaan menevistä päällekkäinlääkityksistä ja lääkkeiden hylkäämisistä, kun toinen taho määrää 'parempia'.
        Turhia lääkkeitä ei hyvitettäne Kelalle, kun ne palautetaan apteekkiin.
        Jotkun hämärämarkkinat, josta vain tietty taho tietää ja ymmärtää, aiheuttavat Kelalle suuret kulut. Joku tutkija voisi tehdä työtä tämän asian parissa. Jos tonnin lääkkeet menevät muutamassa viikossa roskiin, voi vain kauhistella. Valviralla on haaste päällekkäislääkkeistä!
        Ja lääkehukasta.
        Tässä sivujuonne. Apteekkien tuotot ja lääketehtaiden bonukset.
        Sairaat tarvitsevat lääkkeensä. Kelakatto suojaa kuluttajaa, muttei yhteiskunnan kuluja.
        Kieroa.
        Liikaa hunajaa.

        Onko vaarana konsernin sisällä "rahastaa" lähettämällä " potilas varmuuden vuoksi (rahastuksen vuoksi) konsernin sisällä tutkimukseen , jos toiseenkin.

      • Anonyymi
        arvo.e kirjoitti:

        Onko vaarana konsernin sisällä "rahastaa" lähettämällä " potilas varmuuden vuoksi (rahastuksen vuoksi) konsernin sisällä tutkimukseen , jos toiseenkin.

        Jos tarkoitat yksityisen konsernin sisällä saman konsernin tutkimukseen lähettämistä
        niin sitä ei takuulla tapahdu, ei kunta maksa sitä.
        Kunnallinen potilas lähetetään kunnalliseen sairaalaan ja
        on onnekas jos sinnekään pääsee.

        Nythän on Valviran tutkinnan alla
        onko jotkut kuolemantapaukset johtuneet siitä,
        että iäkäs ei päässyt tarvitsemaansa tutkimukseen tai sairaalaan,
        ei uskottu, että on tarve tai ei paremminkin ei välitetty mitään !
        Kintaalla viitattiin,
        että "ei sulla mitään ole,
        olet vaan vanha !"

        Ei ihmistä sentään kiduttaa saa hoivapaikassa.
        2018 ja 2017 oli lehdet täynnä karmeita juttuja.
        Ihmisarvoa ei anneta iäkkäälle.

        Valitukset on lisääntyneet, eli korjauksia ei ilmeisesti ole tehty toimintaan.
        Suurinpiirtein jokaisen hoivaketjun joka toinen yksikkö sai vakavia moitteita
        toiminnastaan ja muutama suljettiin kokonaan.

        Syyhän ei ole hoitajien, joita ei ole palkattu tarpeeksi
        vaan johtajien jotka eivät palkkaa hoitajia tarpeeksi,
        kun se olisi omista ja osakkeenomistajien rahoista ja voitoista pois.

        Hoitajien vähyys ei ollut ainoa puute.
        Säästettiin jopa ruuissa.
        Jos oli 10 iäkästä osastolla
        tilattiin vain kuusi ruoka-annosta ja jaettiin ne kymmenelle.
        Yhteenkin paikkaan tuli yövuoroon yksin olemaan
        joku ihan eri alan eläkeläinen,
        jolla ei ollut mitään hoivatyökokemusta eikä tuntenut potilaita eikä lääkkeitä
        ollenkaan.
        Täysin vastuutonta.
        Miten sellainen ihmisen pärjää vaihtelevissa tilanteissa iäkkäitten kanssa ?

        Hyvinvointi-Suomen pitää olla hyvä myös vanhuksille ja vammaisille, jotka eivät itse pysty asioitaan ajamaan.

        Mitens laboratoriotoiminta. Sehän voi olla esim. tytäryhtiössä, jolloin se konsernin sisäistä
        toimintaa?
        Mitens Uudenmaan työterveys Oy ja Synlab?
        Esim. Tuon laboratorion tutkimuksiin pääsee vain erikoislääkärin lähetteellä ei terveyskeskuslääkärin lähetteellä. Täytyyhän sitä hierarkiaa......

        Beng
        Tekis mieli harrastaa tässä kuviossa sarkasmia, mut en nyt viitsi.

        Kyllä laboratoriokokeisiin nykyään pääsee ilman lähetettäkin.
        Sitten vaan pitä itse kaikki maksaa.

        Eliaana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitens laboratoriotoiminta. Sehän voi olla esim. tytäryhtiössä, jolloin se konsernin sisäistä
        toimintaa?
        Mitens Uudenmaan työterveys Oy ja Synlab?
        Esim. Tuon laboratorion tutkimuksiin pääsee vain erikoislääkärin lähetteellä ei terveyskeskuslääkärin lähetteellä. Täytyyhän sitä hierarkiaa......

        Beng
        Tekis mieli harrastaa tässä kuviossa sarkasmia, mut en nyt viitsi.

        Aluksi: Kunnalliset lääkärit tk:ssa (terv.keskus) eivät laita lähetteitä yksityiselle puolelle,
        ei lekureitten vastaanotoille sen enempää kuin labraankaan.

        Jos kunta ostaa palvelun yksityiseltä, siis hoivapaikan yksityiseltä kunnalliselle asiakkaalle/vanhukselle/vammaiselle
        se asiakas lähetetään aina kunnalliseen sairaalaan ja kunnalliseen labraan,
        koska kunta ei tee maksusopimusta sen yksityisen firman tai minkään muunkaan yksityisen firman labrankäytötä tai tutkimuksista.

        Yksityinen ei siis vahingossakaan lähetä kunnan asiakasta omiin, tytäryhtiöitten tai jonkun muun yksityisen labroihin tai tutkimukseen,
        koska maksajaa ei ole.

    • Anonyymi

      Pääministeri sanoo, että vastuu terveyspalveluista säilyy julkisella sektorilla.
      Eli käsitykseni mukaan verovaroja menee yksityiselle sektorille, sitten, kun se sote saadaan aikaiseksi, sen mukaan, paljonko sieltä ostetaan palveluja.
      Sote pitäisi olla valmis 2022 lopussa.

      Eliaana (kirjaus ei onnistu)

      • Anonyymi

        Mikä julkisen ja yksityisen tahon tehtäväjako on.
        Hoitaako toinen terveyttä ts. hyvinvointia ja toinen sairauksia tms?

        Beng

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä julkisen ja yksityisen tahon tehtäväjako on.
        Hoitaako toinen terveyttä ts. hyvinvointia ja toinen sairauksia tms?

        Beng

        Jep.
        Kunnat kilpailuttavat jokaisen kropan jäsenen erikseen, sekä sydän-maksa-munuais ym sairaudet.
        Oletetaan, että potilas nimeltä Kehä 1 on ns monisairas. Niinpä hänen pumppunsa tutkitaan esimerkiksi Meilahdessa. Kuinka ollakaan, Kehä ykkösellä on polvisairaus. Sen hän menee hoidattamaan Harjavaltaan koska sieltä tuli halvin polvitarjous. Siitä hän jatkaa Jyväskylään munuais ja diabetes tutkimuksiin. Kesken kaiken; hänelle varattu olkaleikkaus aika aktivoituu ja niin Kehä 1 hyppää junaan ja menee leikkauttamaan olkansa Rovaniemelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä julkisen ja yksityisen tahon tehtäväjako on.
        Hoitaako toinen terveyttä ts. hyvinvointia ja toinen sairauksia tms?

        Beng

        Terveyspalveluita on tietysti yhtälailla sitten julkisella, kuin yksityiselläkin.
        Niinkuin jo mainitsin riippuu paljonko niitä sitten kukin järjestäjä yksityiseltä käyttää.
        Rinne sanoo, että kokonaisuutta täydentää kolmas sektori ja yksityiset palvelun tarjoavat.
        Perusterveydenhuollon kehittämiseen on tulossa rahaa 212milj. euroa lisärahaa.

        Eikö tällaisessa ole jokin kämmi:
        Esimerkiksi asiakkaana h a l u a n, että koipeni magneettikuvataan, mutta terkkarilääkäri istuu lähetteen päällä. Kuvaus lähisairaalassa olisi 100 - 120 € laskelmieni mukaan.
        (Unohdetaan se, että terkkarissa o n ko. laitteet, mutta puuttuu osaava henkilö???
        Erikoislääkäri 150 - 200 € lähettäisi kuvauksiin, minkä hinta olisi 150 - 200 €, eli itse maksaisin 300 - 400 € ihan ite. Johtopäätökseni on, että terkkarilääkärit ohjaavat tavallaan pakottaen yksityiselle puolelle, missä muuten monet terkkarilääkärit viran ohessa työskentelevät kenties osakkainakin.
        Joten miksei käytetä verovaroin hankittuja laitteita!
        Ja voisivatko lääkärit antaa jonkin arvon asiakkaallekin. Kyse on asiakkaan jalasta, eikä lääkärin, joka on jo pari kertaa ollut väärässä.

        Beng
        Tiedoksi: kuntoutuspäivärahaa eivät saa yli 68 vuotiaat.
        Joten Kela: miksi ikärasismia. Eikö tuon pyykin ylittäneitä pitäisi kannustaa terveyden ja kunnon ylläpitoon.
        Mutta.
        Katin paskat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      64
      6237
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      63
      5639
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      128
      4585
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      57
      3909
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3815
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3239
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      68
      3009
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2856
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      70
      2609
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1960
    Aihe