Miksei kukaan ajattele ilmastonmuutoksen hyviä puolia?

Tuukka Temosen mustanhuumorin sävyttämä kolumni. https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
Kolumni löytyy aamu kuuden paikkeilta fi.uutisia.
4290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Kuka näistä tietää. Toiset sanoo, että jääkauden tulo on väistämätöntä muutamien tuhansien vuosien kuluttua se taas alkaisi.
Kylmiä ja lauhkeita kausia on aina ollut.
Näinä muutamana elinvuotenani näitä isoja muutoksia ei ehdi kokea. Neljän kuukauden päästä Etelä-Suomeen alkavat varhaiset muuttajat saapua. Se saa riittää. Lumi mei ole yltänyt vielä yhtenäkään vuonna parvekkeen tasolle pohjakerroksen kivitalossa.

Äänestä

Koko 10 vuoden ajan, milloin palstalla asiaa on käsitelty, olen tuonut omia valoisempiakin näkymiä. Lämpenemisen myötä pidemmät satokaudet,...tulolähde arabeille tuhansista järvistämme,..ah sitä lämpöä kerrankin,..ym.

Kuuroille korville enimmäkseen ja haukut päälle, mutta 😋))),...katsoi videon espanjan toimittajasta suomessa, oliha hyvä puhe!
Mutta eikös tuo muutaman vuoden jälkeen *suomalaistui* vallan totiseksi,.. pimeessä -kylmässä ja -jäykissä pakkaspukimissa !

Sisällä seisoi vain ankeena,.. ja vilkutti laiskasti ikkunan läpi, ......nyyhk💦

Äänestä

Tiukka mutru huuleen selkä vastatuuleen , kestät kyllä sen :)

Äänestä

Ilmanalan lämpenemisestä ei hyvää seuraa, ei tule olemaan etua pitkällä juoksulla
missään päin maailmaa. Se tulee olemaan onnettomuus ihmiskunnalle,
jos se tapahtuu.
Turha luulo, ettei se koskisi suomalaisia yhtä pahasti kuin afrikkalaisia tai kiinalaisia.
Ongelmat kertautuvat ja alkaa suuri kansainvaellus, vaikkei missään ole paikkaa missä kukaan pelastuisi.

Joku vieraslaji-sittisontiainen voi tuhota vaikka Suomen metsät.

Jossakin Italia-Kreikka suunnalla oli jo tuhoutunut valtava oliivilehto.
Ensimmäisiä merkkejä on ollut jo olemassa.
Metsissämme kulkee eläimiä, joita ei ennen ollut.
Luonnon tasapainon häiriintyminen on vaarallista.
Sitä ei pysty ihminen korjaamaan sadassa vuodessa eikä ehkä tuhannessakaan.

Äänestä
  • Sinä et tiedä mihin ja miten se tulee vaikuttamaan, ihan turhaan luettelet synkkyyksiäsi
    paitsi jos mustamaalaus sopii luonteellesi.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä et tiedä mihin ja miten se tulee vaikuttamaan, ihan turhaan luettelet synkkyyksiäsi
    paitsi jos mustamaalaus sopii luonteellesi.

    Totuus voi olla synkkä, mutta on hyvä ajatella.
    Jos se ei sinulta käy, ei se minua häiritse
    ja eihän me kummatkaan ehditä pahemmin kärsiä
    tulevaisuudesta.
    En aio lopettaa ajattelemista, vaikka sinä oletkin lopettanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totuus voi olla synkkä, mutta on hyvä ajatella.
    Jos se ei sinulta käy, ei se minua häiritse
    ja eihän me kummatkaan ehditä pahemmin kärsiä
    tulevaisuudesta.
    En aio lopettaa ajattelemista, vaikka sinä oletkin lopettanut.

    Koitttaisit nyt keksiä muuta, kuin noin älytöntä!
    Jos ei halua rypeä turhaan, huom., turhassa jauhamisessa julkisesti, voi silti ajatella jopa kysellä ja tutkia uusia keinoja sen torjumiseen.

    Piilaaksosta sain kuvan suht pienestä imurilautasta, joka jatkuvalla syötöllä imi ja erittelee joen muovijätettä. Tätä tarkoitan, ei meidän kaikkia epäkohtia tarvitse kantaa hartioilla ja mielessä.

    Tee sinä vapaasti niinkuin lystäät, kunhan jätät minut erilleen.

    Sinäkö määrittelet kuka ja mistä saa kirjoittaa ?
    Vinkkinä: Suomi24: "Aihe on vapaa".

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koitttaisit nyt keksiä muuta, kuin noin älytöntä!
    Jos ei halua rypeä turhaan, huom., turhassa jauhamisessa julkisesti, voi silti ajatella jopa kysellä ja tutkia uusia keinoja sen torjumiseen.

    Piilaaksosta sain kuvan suht pienestä imurilautasta, joka jatkuvalla syötöllä imi ja erittelee joen muovijätettä. Tätä tarkoitan, ei meidän kaikkia epäkohtia tarvitse kantaa hartioilla ja mielessä.

    Tee sinä vapaasti niinkuin lystäät, kunhan jätät minut erilleen.

    Realisti on hyvä olla, koska kaikki maat tulevat kärsimään ilmastonmuutoksesta ja on hyvä jos keksitään keinoja vaikuttaa siihen estävästi tai edes hidastavasti. Mutta olennaista on nyt se, että kaikien maiden tulisi tehdä yhteistyötä ilmastonmuutoksen torjumisessa.

    Äänestä

Metsien tuhoutuminen olisi katastrofi Suomen taloudelle eikä sittisontiainen katso valtakunnan rajaa eli mistä puuta sitten tuotaisiin ?

Äänestä

Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Que sera sera :)

2Äänestä
  • Murehtiiko täällä joku ? Outo tulkinta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Murehtiiko täällä joku ? Outo tulkinta.

    👎👎👎

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    👎👎👎

    "Keskustele vapaasti aiheesta kuin aiheesta".

    Äänestä

Aika+typerä+kolumni.+Ei+ole+edes+mustaa+huumoria.Suomalainen+yleensä+lisäksi+ajattelee,+ettei+ilmastonmuutos+koske+meitä,me+säästymme.+Rasisti+ajattelee,+että+hyvä,+"ylikansoitus"+hoituu,kun+m+u+u+t+kuolevat,+ei+tule+pakolaisia.+Suomalainen+ei+ota+huomioon,+että+me+voimme+joutua+pakolaisiksi+tai+kuolla+nälkään.Ilmastonmuutoksen+mahdolliset+vaikutukset+eivät+ole+100%:sti+ennustettavissa.Aavikoituminen+vie+jo+nyt+joka+vuosi+Suomen+kokoisen+alueen+maapallon+peltopinta-alasta.+Ruoan+tuottaminen+vaikeutuu+muutenkin.

Äänestä
  • Kukaan ei ole kiinnostunut erittelyistäsi tällä avauksella,,,
    avaa oma, synkempi mutalampi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukaan ei ole kiinnostunut erittelyistäsi tällä avauksella,,,
    avaa oma, synkempi mutalampi

    Jaha anteeksi avaus oli sinun, etkä saa yhtään toivomaasi vastausta.
    Oletko ehkä Tuukka itse ja haluat julkisuutta kolumnillesi ?

    Äänestä

  • Luulen että pelkästään aasiassa aavikoituu suomen kokoinen pinta-ala viljelyskelvottomaksi. Aavikoitumista tapahtuu myös välimeren etelä rannalla.
    Se on kuitenkin auringon eroosion vaikutusta eikä ihmisen aiheuttamaa. Aurinko, joka toi planeetalle elämän, hävittää sen myös aikanaan.
    . synkenström

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luulen että pelkästään aasiassa aavikoituu suomen kokoinen pinta-ala viljelyskelvottomaksi. Aavikoitumista tapahtuu myös välimeren etelä rannalla.
    Se on kuitenkin auringon eroosion vaikutusta eikä ihmisen aiheuttamaa. Aurinko, joka toi planeetalle elämän, hävittää sen myös aikanaan.
    . synkenström

    Eroosio on enimmäkseen tuulten ja sateitten aiheuttamaa.
    Mm. Sahara laajenee koko ajan, sen reunamilta katoaa multava maa.
    Ihmiset joutuvat siirtymään muualle. Paimentolaiset ja ne, jotka jotain plänttiä ovat vielä pystyneet viljelemään omiksi tarpeikseen.

    Äänestä

  • Minusta tuli Finsk båtflykting :)

    Äänestä

Kolumni on muuten Tuukka Tervosen.
Ei Temosen.

1Äänestä
  • Sorppe. Niinhän se olikin Tervonen ihan eri nimi kuin Temonen. Mut syyrian johtaja Assadista tuolla kirjotetaan. Sehän on Putinin puudeli.
    Mitä hyötyä venäjälle on syyriasta?
    Kymmeniä tuhansia on kuollut syyrian 8 vuotisessa sodassa. Pakolaisia saman verran on lähtenyt pakoon.
    Sota on myös iso ilmastorikos. Minulle on tullut sellanen kuva, että al Assad pistäisi puukon hymyillen auttajiensa kylkeen sopivassa saumassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sorppe. Niinhän se olikin Tervonen ihan eri nimi kuin Temonen. Mut syyrian johtaja Assadista tuolla kirjotetaan. Sehän on Putinin puudeli.
    Mitä hyötyä venäjälle on syyriasta?
    Kymmeniä tuhansia on kuollut syyrian 8 vuotisessa sodassa. Pakolaisia saman verran on lähtenyt pakoon.
    Sota on myös iso ilmastorikos. Minulle on tullut sellanen kuva, että al Assad pistäisi puukon hymyillen auttajiensa kylkeen sopivassa saumassa.

    Neuvostoliiton koulujen historiankirjoissa ja maantiedon kartalla oli aikoinaan vain kolme maata.
    Neuvostoliitto, Syyria ja Kuuba.

    Äänestä

Saharan olosuhteisiin on vaikuttanut maapallon yleisesti tapahtuvat muutokset kuten jääkaudet tms. Sahara on välillä ollut savannia, esim. Syyria on ollut myös viljavaa aluetta mutta on muuttumassa kelvottomaksi autiomaaksi, ihminen ei ole siellä viimevuosina parantanut elinolosuhteita.

Äänestä
  • Noin on, mutta
    yritäpä kertoa palstalla asiallisesti Syyriankin kuivuudesta, maanviljelijöiden massamuutosta kaupunkeihin elinkeinojensa hiipuessa. Nälänhätä ja kurjuushan siellä osaltan lamaanutti, eikä tarvita kuin kansan uskonnollinen hajaannus, kun pieni erimielisyyksien kipinä sytyttää sotatilanteen.

    Vastaasi täällä mediassa saat silloin kuorona pinttyneet ja ämmien huudot, miten suomen sotilaat taistelivat, eihän ne lähteneet pakolaisiksi, eihän meillä.

    Voisko media olla omiaan lisäämään jo olemassaolevaa yksinkertaisuutta?
    Harvoissa asiakeskusteluissa sentään erottuu jyvät akanoista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin on, mutta

    Syyrian kaltaisessa maassa ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja.

    Saamme kiittää esisuomalaisia kun eksyivät tänne, lähi-idän kautta ovat kulkeneet muinoin mutteivat jääneet niille main.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin on, mutta
    yritäpä kertoa palstalla asiallisesti Syyriankin kuivuudesta, maanviljelijöiden massamuutosta kaupunkeihin elinkeinojensa hiipuessa. Nälänhätä ja kurjuushan siellä osaltan lamaanutti, eikä tarvita kuin kansan uskonnollinen hajaannus, kun pieni erimielisyyksien kipinä sytyttää sotatilanteen.

    Vastaasi täällä mediassa saat silloin kuorona pinttyneet ja ämmien huudot, miten suomen sotilaat taistelivat, eihän ne lähteneet pakolaisiksi, eihän meillä.

    Voisko media olla omiaan lisäämään jo olemassaolevaa yksinkertaisuutta?
    Harvoissa asiakeskusteluissa sentään erottuu jyvät akanoista.

    Jyvät pysyy poissa palstan politiikkariitelystä, mitä järkeä on iskeä päätään seinään kerta toisensa jälkeen. Politiikasta voi keskustella maltillisesti ja järkevästi muualla. Meillä on kansalaisopistossa siihen sopiva keskusteluryhmä ja asiantuntijaluentoja. Jotkut vaan etsii kaikkeen vastauksia ja elämänsisältönsä täältä suomi24:ltä. Saa olla aina riitelemässä ja pahoittamassa mieltään, jos tänne jämähtää.

    Syyriassa diktaattori al-Assad on pitänyt kansaa köyhyydessä.
    Kansan elinolosuhteitten parantamiseksi ei ole tehty mitään.
    Öljymiljoonilla pystyisi rakentamaan kastelujärjestelmiä,
    parantamaan ja modernisoimaan monia elinkeinoaloja.
    Köyhä kansa nousikin sitten ensin mielenosoituksiin al-Assadin diktatuuria vastaan
    ja moni asia johti siihen, että nyt on sota jatkunut kahdeksatta vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jyvät pysyy poissa palstan politiikkariitelystä, mitä järkeä on iskeä päätään seinään kerta toisensa jälkeen. Politiikasta voi keskustella maltillisesti ja järkevästi muualla. Meillä on kansalaisopistossa siihen sopiva keskusteluryhmä ja asiantuntijaluentoja. Jotkut vaan etsii kaikkeen vastauksia ja elämänsisältönsä täältä suomi24:ltä. Saa olla aina riitelemässä ja pahoittamassa mieltään, jos tänne jämähtää.

    Sen kun kelaat, sulle ja muille jämähtäneille on sopivia aloituksia:
    Käytätkö rannekelloa ?
    Kauanko keitä munaasi ?

    Äänestä

Se on Tervonen eikä Temonen

Äänestä

Tutkijoiden hätähuuto: Ilmaston lämpeneminen tuomassa ennen kokemattoman ahdingon. https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
[ jossakin klo 17 jälkeen uutis-primssua]

https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat

Pohjolassa riittää vettä, mutta tulijoitakin sen jakamiseen "ehkä" enemmän. Maailman nuoriso ei näe tulevaisuuttaan yhtään lupaavana. Greta Thunberg tullaan muistamaan koko tämän milleniumin ajan. = vuosituhannen loppuun asti.

Äänestä

En tuota kolumnia kyllä uutisotsikkoluettolosta löytänyt.
Joka tapauksessa vähän aikaa sitten luin tutkimuksesta, että aina, kun mennään kohti jääkautta, maapallon ilmasto ensin lämpenee ja hiilodioksiidin määrä nousee.
Auringon toiminta aktivoituu. Ilmaston muutokset tapahtuvat sykleissä.
Sen tutkimuksen mukaan, viileneminen alkaisi jo ensi vuosikymmenellä.
Siitä kait nyt on kysymys, että ihmisen toimet ovat kasvattaneet lämpenemistä.
Toki moinen ylikulutus ja haaskaaminen on pahasta maapallollemme.
Se saisi kyllä huomattavasti vähentyä, lämpenee ilmasto, taikka ei.

Äänestä
  • Kolumni ole eiliseltä niinkuin aloitus, huomasithan ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolumni ole eiliseltä niinkuin aloitus, huomasithan ?

    Kiitos Sinulle.
    En tullut ajatelleeksi, enkä katsoneeksi päivämäärää.

    Äänestä

  • Eliaana kirjoitti:

    Kiitos Sinulle.
    En tullut ajatelleeksi, enkä katsoneeksi päivämäärää.

    No jääkausia tulee ja menee, kun kasvihuoneilmiö saavuttaa lakipisteen jolloin auringon säteilyn lämmittävä vaikutus loppuu pilvisyyden takia, jolloin ilmasto alkaa viilentyä, onko se sadan vai viidensadan vuoden kuluttua sitä ei tiedä kukaan, Golfvirta saattaa pysähtyä, auringo itsessään, varmaa on että ilmasto lämpenee ihmisen toimesta.

    Äänestä

  • Eliaana. Laita hakusanaksi hakukoneelle linkin otsikko: Miksei kukaan ajattele ilmaston...
    Näillä se löytyy. Jossakin aika lopussa uutislinkkejä. Siinäkin nuo ym. sanat.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    No jääkausia tulee ja menee, kun kasvihuoneilmiö saavuttaa lakipisteen jolloin auringon säteilyn lämmittävä vaikutus loppuu pilvisyyden takia, jolloin ilmasto alkaa viilentyä, onko se sadan vai viidensadan vuoden kuluttua sitä ei tiedä kukaan, Golfvirta saattaa pysähtyä, auringo itsessään, varmaa on että ilmasto lämpenee ihmisen toimesta.

    Pakkohan se on lämmittä ettei jäädy pystyyn,
    nytkin on -13 °C, ja kylmempää on luvassa.

    Oishan se kivaa lähteä vaikka tuonne:
    Tennant Creek, Australia 36° Selkeää ja poutaa

    Mutta, eihän tällaiset eläkkeet riitä kun kerran vuodessa lähimpään postiin,
    ja melkein puolet matkasta siitäkin on työnnettävä vanhaa polkupyörää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eliaana. Laita hakusanaksi hakukoneelle linkin otsikko: Miksei kukaan ajattele ilmaston...
    Näillä se löytyy. Jossakin aika lopussa uutislinkkejä. Siinäkin nuo ym. sanat.

    Kiitos, laitoin yle uutiset ja tuon otsikon, siitä se suoraa tuli.
    Kaipa sitä ´´joka levyllä on kaksi puolta´´ niinkuin sanotaan.
    No pilke silmäkulmassa tuota oli ainakin osin kirjoitettu, mutta kyllä sieltä ihan asiaakin saatoi poimia.
    Tuotakin kävin tuumimaan, kun nuoret tuppaavat sinne pääkaupunkiseudulle ja jospas sitten se merenpinta oikeasti nousee, niinkuin ovat jotkut laskeneet.
    Pitäiskö tuo koko Suomi kuitenkin elinkelpoisena pitää, että on missä elää, jos rannikoilta on lähdettävä.
    Eliaana (yritin kirjautua monta kertaa, sinistä sivua, ´´oivoi sivua ei löytynyt´´ vaan työntää näyttöön.)

    Äänestä

Tuskin sataan vuoteen on vaaraa, että merivesi nousee niin paljon,
että Suomen rannikolta on lähdettävä, mutta mistäpä ilmastonmuuksen kehitystä
maallikko voisi arvioida.

Tyyneltä mereltä olemme saaneet lukea uutisia jo vuosia,
että ihmisiä on jouduttu siirtämään hyvin matalilta pikku saarilta muualle asumaan,
kun saaret ovat jääneet kokonaan veden alle.

Olikohan Tuvalu jonkun sellaisen saaren nimi ja joku minivaltio myös ?
Olikohan se juuri se saari, jossa ihmiset ihmettelivät,
että kun heiltä häviää valtio alta, kuka heidät huolii ? Mihin he joutuvat ?
Myös Karibialla on matalia pikku saaria jäämässä veden alle.

Äänestä

Suomessa nousee maanpinta jääkauden painumisen johdosta vieläkin joskin hidastuneena, etelärannikolla vähiten, kun merenpinta alkaa nousta metrikaupalla alkaa se vaikuttaa meilläkin.
Maailman suurkaupungit jäävät joskus veden alle ja muu rannikko asutus.
Jääkaudella taisi merenpinta olla satakin metriä alempana, tuleva nouseminen ???

Äänestä
  • Yllättävän pientä valtamerien pinnan nousu kuitenkin on. Osa jäätiköiden sulamisvesistä haihtuu eteläisillä vesillä.
    Tosin matalimpia saariasutuskeskuksia on jo muuttunut asuinkelvottomiksi. Mikä merien nousuennuste lienee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yllättävän pientä valtamerien pinnan nousu kuitenkin on. Osa jäätiköiden sulamisvesistä haihtuu eteläisillä vesillä.
    Tosin matalimpia saariasutuskeskuksia on jo muuttunut asuinkelvottomiksi. Mikä merien nousuennuste lienee?

    Vast'ikään luin jostain, että Itämeri nousisi metrin vuosisadan loppuun mennessä.
    Kauppatori lainehtii myrskyssä useammin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tuukka Temosen mustanhuumorin sävyttämä kolumni. https://yle.fi/uutiset/tuoreimmat
Kolumni löytyy aamu kuuden paikkeilta fi.uutisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu