Tilasin innoissani Avensis 1,8 vm 2015 tilalle uuden Corolla 2.0 hybridin, Active farkku. Nyt ajettu heinäkuulta alkaen. Pääsin petytty perheen kanssa. Auto on kamalan meluisa, niin meluisa että kesällä lomamatkat ovat yhtä tuskaa. Takapenkin teiniosasto on pitänyt iPhonensa kuulokkeet päässä ja musa peittänyt rengasmelun alleen, mutta me korvalaputtomat etupenkin "erkit" kärsimme melusta. Renkaat ovat pienimmät mitä tähän tulee, silti perusasfaltillakin kumina ja rohina ovat uskomatonta. Myös ovien välistä tulee äänet läpi kuin ovi olisi auki, ja sivupeilit suhisee maantiellä. Hybridi ei näköjään ole meidän juttu, kun emme vaan osaa tai jaksa keskittyä pihistämiseen. Kulutus meillä kesällä lähes 6 litraa ja nyt aamupakkasilla 6,5-7. Osasyy se että kantakaupungissa asuessamme on auto pakko pitää kadun reunassa ilman mitään esilämmitystä. Nopeasti auto sisältä lämpenee mutta lämpökin aaltoilee eli välillä lämmintä ja hetken taas viileämpää vaikka ei koske lämpösäätöihin. Hybridissä teho tuntuu vaihtelevat oudosti eli välillä kiihtyy hyvin ja välillä tahmeammin. Lisäksi kylmänä nykäykiä. Etuistuimissa on hyvä selkänoja mutta istuinosa ei tue kunnolla 179 cm pituista kuskia vaan jalat väsyy. Radio on vitsi ja navigaattori kuin ranskalaisten suunnittelema. Nyt taitaa vaihtua Focukseen jo pelkästään hiljaisuuden takia ja myös istuimet selvästi paremmat Fordissa.
Corolla 2.0 hybrid, pettymysten taival
18
674
Vastaukset
- Anonyymi
Olisit ostanut Octavian, niin olisit saanut täydet 2 dB hiljaisemman auton.
- Anonyymi
Octavian ja Corollan meluissa karkealla, jollaisia melkein kaikki Suomen tiet ovat varsinkin keväisin, asfaltilla oli 3dB ero. Corollan äänenpaine on siis kaksinkertainen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Octavian ja Corollan meluissa karkealla, jollaisia melkein kaikki Suomen tiet ovat varsinkin keväisin, asfaltilla oli 3dB ero. Corollan äänenpaine on siis kaksinkertainen!
Kärsi vielä sitä humpuuki hybridiä niin kauan että saat uuden Skoda Scalan alle hämmästyt kun käyt koeajolla auton tiloja suorituskykyä ja ennenkaikkea hiljaisuutta on ero Corollaan kuin yöllä ja päivällä..
- Anonyymi
Se tuossa uutuus-Corollassa on erikoista, että melua on desibelitolkulla enemmän kuin edeltäjä-Corollassa. Miksihän? Kulutus siinä on kylläkin niin alhainen, ettet edes dieseleillä pääse samaa sekalaisessa normaaliajossa (ei siis pisaralla pisimmälle säästöajossa).
- Anonyymi
Ne 18 tuuman vanteet ja lättäkumit tekevät Corolla Hybridistä urheilu-ja voimisteluauton.
- Anonyymi
Tuossa Toyotan kohdalla on sellainen onneton asia, että jos siitä haluat eroon, niin joudut kerran kärsimään taloudellisen tappion. Uudehkosta Toyotasta saa kohtuullisen hyvityksen vaihtaessa uuteen Toyotaan, sillä se uuden hintaan leivottu pantti jää muuten lunastamatta. Silti merkin vaihto kannattaa tehdä ihan mielenterveyden vuoksi ja säätyy siinä myös kuulo.
- Anonyymi
Jotain outoa tuossa meluasiassa kyllä on.
Jotkut väittävät hiljaiseksi, mutta.....
TM:n mukaan melu on kuin pienessä GT-autossa ja joissain mittauksissa on saatu hetkellisesti järisyttäviä 85 db:n lukemia.
Jossain on jopa vaadittu uusintamittauksia, kun ei ole uskottu.
Edeltäjä Aurisisssa melu on 72 db:n luokkaa ja nyt tuossa kuin helikopterissa.
Auton hiljainen sisämelu on kuitenkin nykyään yhä tärkeämpi kriteeri auton ostajille.
Tätä ei selitä rengastus, eikä huonot tiet - melun osalta auto on vain huonosti suunniteltu.- Anonyymi
Toyota on hirttäytynyt modulaariseen TNGA-arkkitehtuuriin kaikissa uusissa autoissaan, jonka se suunnitteli hätäpäissään pienellä budjetilla sen jälkeen kun Volkswagen oli julkaissut oman, vuosikausia suunnitellun MQB-arkkitehtuurinsa. Kaikki TNGA-pohjaiset Toyotat ovat meluisia, mutta kaikki MQB-pohjaiset autot ovat hiljaisempia kuin edeltäjänsä. Jopa halvimmatkin uudet MQB-pohjaiset autot ovat meluttomampia kuin Toyotan isot TNGA-pohjaiset, kuten uusi Camry.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toyota on hirttäytynyt modulaariseen TNGA-arkkitehtuuriin kaikissa uusissa autoissaan, jonka se suunnitteli hätäpäissään pienellä budjetilla sen jälkeen kun Volkswagen oli julkaissut oman, vuosikausia suunnitellun MQB-arkkitehtuurinsa. Kaikki TNGA-pohjaiset Toyotat ovat meluisia, mutta kaikki MQB-pohjaiset autot ovat hiljaisempia kuin edeltäjänsä. Jopa halvimmatkin uudet MQB-pohjaiset autot ovat meluttomampia kuin Toyotan isot TNGA-pohjaiset, kuten uusi Camry.
Olet aivan oikeassa tuossa.
MQB oli taas aivan karmea ajettava ja uusi TNGA meni siinä taas valovuoden eteenpäin. Vielä kun saavat keskialueen ohjauksessa kuntoon niin ajettavuudeltaan kärkikastia. - Anonyymi
Toyota Corolla on saanut paljon kehuja meluttomuudesta. Tiedätkö, että TM on vw groupin mainoslehti. Sen melumittauksissa vokkelo konsernin tekeleiden kilpailijoita pyritään mollimaan niin paljon kuin mahdollista.
- Anonyymi
Ei mikään hyvä uutinen Toyotalle.
Uutta Corollaa onkin muuten alkanut olla vaihdokkeina liikkeissä yhä enemmän.
Ei ole kiva huomata, että juuri Toyotan tiskille mätetyt 30-40 tonnia vaihtuivatkin jäätävän meluisaan kotteroon.
Oli sitten millainen Toyofani hyvänsä. - Anonyymi
Uudessa Tuulilasin vertailutestissä Corolla Hybrid oli hiljaisempi kuin uusi Ford Focus ja tämä testi oli ammattilaisten tekemä eikä mitään hevosmiesten juttuja.
- Anonyymi
Nyt tais tojohönö keksiä vertailutestin omasta päästään!
- Anonyymi
Ai..meinaatko että Tekniikan Maailman koeajo oli ihan hevosmiesten juttuja?
- Anonyymi
Ei muuta kun peltorit päähän, niitähän pidetään traktoreissa muutekin. Sieltä vielä Tojo papalle sopiva kanava, kun ostat sellaset missä radio vastaan otin, niin voit kuunnella yle ykköstä tai radio deitä. Samalla korjaantuu toi Toipottimen radion surkeus ongelma.
- Anonyymi
"radio vastaan otin"
Voiko missään olla tyhmempää väkeä kuin suomi24 autosivustoilla? Esson baarin porukat tai hevosmiesten tietotoimistot ovat kyllä hiimasti korkeammalla tasolla tähän verrattuna.
- Anonyymi
Kannattaa ostaa kunnon radio - se metelöi tarvittaessa jopa 116 db:n voimalla.
Ja..ainiin.. jos tarvitset halvalla hiljaisen Toyotan - osta ensin se radio subbarilla tai pummaa kaupan päälle.
Sen jälkeen auto tuntuu Lexuselta. - Anonyymi
Et sitten koeajanut ennen kauppojen tekoa?
No, ei sulla oikeasti mitään autoa ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856294
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849