Tässä esimerkkihenkilö kulkija veronalaiset tulot muodostuvat
40 000 euron bruttopalkasta.
Kun kulkijan puhdas ansiotulo sekä verotettavat tulot kunnallis- ja valtionverotuksessa ovat selvillä, voidaan laskea kulkijalle lankeavat verot:
kunnallisvero,kirkollisvero,valtionvero,Yle-vero
Kulkijaa asuu kunnassa ja kuuluu kunnan evankelisluterilaiseen seurakuntaan. Vuoden 2019 kunnallisveroprosentti kunnassa 20,00 % ja kirkollisveroprosentti 1,30 %.
Kulkijan kunnallis- ja kirkollisverot lasketaan prosenttiosuutena kunnallisverotuksessa verotettavasta tulosta, jonka suuruudeksi laskettiin 32 900 euroa. Tällöin kunnallisveron määräksi muodostuu 6 580 euroa ja kirkollisveroksi 428 euroa.
Usean laskutoimituksen jälkee
Kulkijan nettopalkaksi vuonna 2019 muodostuu 28 359 euroa. Yhteensä veroja ja veronluonteisia maksuja kertyy 11 641 euroa, joka vastaa 29,1 prosenttia hänen bruttopalkastaan.
Jos Kulkijan verokortti on ollut ajan tasalla, hänen verokortin ennakonpidätysprosenttinsa olisi ollut vuoden alusta 21,0 %.
Veronpalautusta!
Jos siis vuonna 2019 Jarin ennakonpidätysprosentti on ollut 21,0 prosenttia, hänen maksamansa ennakonpidätykset ovat koko vuodelta 8 400 euroa (= 21,0 % × 40 000 €).
Taas pitkästi asioita ja laskutoimituksia jonka jälkeen.
Vuoden 2020 loppupuolella kulkija saa verovuodelta 2019 veronpalautusta 59 euroa (= 8 400 € – 8 341 €), joka vastaa siis noin 0,15 prosenttia hänen koko vuoden bruttopalkastaan.
____________
Johtopäätös, eihän tuo verotus 40000 tonnin palkasta noin 21% ole niin suuri, että vesi tippa silmässä pitää pyytää lisää veronkevennyksiä.
Olenkin sitä mieltä että yli 40000 tonnin ylittäviin palkkoihin pitää saada kunnolla lisää progressiivisuutta, joilla lisätään hyvinvointia yhteiskunnassa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Samaa mieltä niillä joilla on veronmaksukykyä pitää heidänkin ottaa osaa taloustalkoisiin.
Kokkola keskieläke 1 547 €/kk
Olen "keskinkertainen" eläkeläinen, olisko nyt saatava eläkekatto etten pääsisi rikastumaan eläkkeillä liikaa.
Pitäisi perustaa jahtiporukka jahtaamaan niitä joilla on jo miljoonan eläketulot vuodessa.
Ei kuules tämä keskustelu kiinnosta, koska se menee useimmilla yli hilseen.
Parempi vaan voivotella että voi surkeus olen aina antanut ääneni oikealle.
Odotellaan kunnes TOSI-mies tulee kehiin niin saatte kuulla että olisitte käyneet kouluja eikä aina kaljotelleet.
En tule hah,hah,hah haaa!!!!....
"Tulen tulen" sanoi tyttökaverinikin satoja kertoja ja ilohuudahdus päälle...
Paskaa jauhatte. Olen "köyhä eläkeläinen", mutta onnellinen, sillä osasin järjestää elämäni aikanaan sillai kivasti, ja osaan edelleenkin. Tosin rahnaa, rakkautta ja raittiutta on ettei pissalle tokene. En viitsisi alkaa täällä(kin) itkeä vollottaa - aikuinen mies koska: "Elämä on niinku sen järjestää, sano", hah hah haaa!!!...
Totuushan aina naurattaa TOSI-on
Miksi metsästä ei vastata kun metsään huutaa??
Miksi suomessa ei saa lahjoittaa tai periä ilman veroa?
Wahlroos kävi ruotsissa asumassa pari vuotta ja lahjoitti lapsilleen satoja miljoonia ilman veroa ja tuli takaisin suomeen vittuilemaan.
Suomen talous lähtisi nousuun jos perintö-ja lahjaverotus poistuisi, kyllä meillä pienituloisilla olisi lahjoittaa lapsillemme rahaa pyörimään ilman verottajaa, nyt rahat makaavat nollakorolla ja kaikenlaiset nallet ja jallet pyörittävät meidän rahoilla miljoonia.
Hyvä veli eliitti hallitsee suomessa rahaliikennettä.
Eliitti ei halua että me saisimme rehellisesti antaa lapsillemme rehellistä rahaa
Eliitti käyttää veroneuvontaa jota kutsutaan suomeksi veron kiertämiseksi.
Noin 90 miljardia makaa nollakorolla jota eliitti "ottaa" itselleen ja tekee RAHAA.
Kannatan edellistä esitystä olen esittänyt jo sitä 20 vuotta sitten.
Liikkuva työläisen raha lisää vaurautta.