Kansalaisten kyykyttäminen

Anonyymi

Eipä ole ihme, jos nykyisinnuoret miettii kaksi kertaa uskaltaako nyky-yhteiskuntaan tehdä lapsia, joiden vähyydestä valtiovaltakin on huolissaan. Rajoituksia ja määräyksiä satelee milloin EU sta tai kotimaan päättäjiltä, jotka vaikeuttavat ja kallistavat päivittäistä elämänmenoa. Työpaikat myös matalapalkkaaloilla on kasautumassa suuriin kaupunkeihin, joissa asuminen on niin kallista, että palkasta asumismenojen jälkeen ei jää paljon mitään käteen. Maaseudulla asumiseen on myös puututtu esimerkiksi naurettavalla paskalailla, ja asumista on hankaloitettu palveluliikenteen lopettamisella. Onnistuessaan saamaan jokinmoisen kulkupelin asioiden hoitamista varten, niin verottaja on kimpussa kaikenmoisella saasteveroilla, kun on niin vanha auto. Harvoilla on varaa ostaa maaseudulla käyttökevotonta sähköautoa.

4

87

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä muistlisin, jotta kun keittää liian pitkää puurua, niin se menöö kuivaksi. Sama kiljun kansa että liian pitkää ei piä käyttää van juuva vähän keskentekosena. Silloin on maku makeimmillaan ja ei ummeta. Vaan ripuli lentää perseestä kaarella. Se on mahtava tunne ja ennen kaikkea mahtava näky.

      • Kun työkaverini ikääntyi
        eikä seksi ja viinanjuonti oikein sujunut, niin hän totesi, että on se huonoa, kun ainoa nautinto on ulostaminen


      • Anonyymi
        PekkaPeitsi kirjoitti:

        Kun työkaverini ikääntyi
        eikä seksi ja viinanjuonti oikein sujunut, niin hän totesi, että on se huonoa, kun ainoa nautinto on ulostaminen

        Itse olen myös jo jonkin verran ikääntynyt ja vielä joidenkin työkaverikin.
        On sitä ikääntyneilläkin niitä onnen hetkiä ja nautintoja. Jotkut vaan unohtavat ne vanhetessaan ja ne alkavat tuntua itsestäänselvyyksiltä.


    • Anonyymi

      Minäkin pääsin lähemmä keskustaa asumaan ja kun pyörä varastoa ei ole koko talossa eikä asunnossa saa pyörää säilyttää niin linja-auto on tämän ihmisen ainut matkustuskeino ja omat jalat, joista tulee kävelyllä lihaksikkaat...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3348
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1073
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      44
      999
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      845
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      77
      719
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      94
      687
    7. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      50
      670
    8. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      595
    9. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      47
      584
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      90
      554
    Aihe