Tyyliä Anu

Ihmettelen tota Anun tyyliä.On muuten olevinaan niin muodikas mutta noi hiukset on aivan kamalat,leikkauttais hyvä ihminen ton hiirenhännän pois tyyli paranis heti.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ei Anu ole ainoa, jolla tuollaiset hiukset. Suomalaisnaisilla näkee paljon tälläisiä, epäsiistejä, ohuita roikkohiuksia. Joita pidetään väkisin pitkinä. Vaikka ovat rumia ja ohuita, kuin hiirenhännät. Joku punoo tälläiset hiukset yhdelle palmikolle, joka on siellä selässä sitten, kuin narunpätkä. Eikä edes latvoja viitsitä näistä tasata.
Hirveää epätasaista hapsua hiuslatvat.
Kun katsoo amerikkalaisten naisten hiuksia. Ne on aina paksuja, kiiltäviä ja elinvoimaisia. He osaavat hoitaa hiuksiaan, jos pitävät ne pitkinä.
Hiusten vahvuus on myös perinnöllistä. Suurinosa suomalaisista on perinyt sellaisen liuhuletin, joka ikääntyessä vielä harvenee lisää.

Äänestä
  • Osasyynä tähän voi olla myös ravinnon köyhtyminen ja imeytymisongelmat, esimerkiksi raudanpuute voi ohentaa valtavasti hiuksia, ja monet naiset altistuu sille entisestään runsaiden kuukautisten ja synnytysten vuoksi. Pakko kysyä, oletko nähnyt amerikkalaisten naisten hiuksia muualla kuin tv:ssä? Suomessa kyllä varmaan on liuhulettitaipumusta esim aurinkoisempia maita enemmän.

    Äänestä

Kyllä, noi hiukset ovat sairaan hirveen rumat, eikö nuo hupakot itse näe tai tajua miten sutturalle ne näyttää tuollaset hirveet jatkeet päässä. Yök.

Äänestä

Se hiirenhäntä on hiuspidennys. En kyllä tajua miksi semmoinen siima pitää viritellä omaan ohueen tukkaan ja tupeerata vielä harakanpesäksi.
Muutenkin vähän ontuvaa toi Anun tyylikkyys. Nuuska huulessa ja helmet kaulassa. Kovasti yrittää, mutta yritykseksi jää.

Äänestä
  • Amerikkalaisilla taitaa olla enemmän järkeä päässä, ravinto ja hiustentoito on a ja o. Pidennyksiäkin on erilaisia.
    Anulla huonossa kunnossa olevat hiukset, vaalentanut ja raudalla vielä höylää niitä ja niskassa on sitten rotanhäntä. Sorry.

    Äänestä

Taas on finaalin viriteltynä onnettomat feikkihaituvat ja tupeerattu niin että takut loistavat läpi. Ei kyllä silmää hivele.
Paljon tyylikkäämpää olisi jos oman ohuen tukkansa föönaisi siistiksi.

Äänestä
  • Taas on hirveet hiukset Anulla, jatkokohdat törröttää todella rumasti läpi. Hyi helvetti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas on hirveet hiukset Anulla, jatkokohdat törröttää todella rumasti läpi. Hyi helvetti.

    Heti tiistaina kampaajalle laitattaa uudet pidennykset, kyllä se siitä iloksi muuttuu.

    Äänestä

Taitaa Anu mennä talosta suoraan Aleksiskiven kadulle, kun ei juurikaan vaatteita päällä talvikelillä.

Äänestä
  • Onko siellä vaatekauppa sunnuntaiyönä auki?

    Äänestä

Ihana Anu

Äänestä
  • Kaunotar!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaunotar!

    Provo!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Provo!

    No minun mielestä kyllä oli porukan kaunotar

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaunotar!

    Käynti optikolla auttaa.

    Äänestä

14.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihmettelen tota Anun tyyliä.On muuten olevinaan niin muodikas mutta noi hiukset on aivan kamalat,leikkauttais hyvä ihminen ton hiirenhännän pois tyyli paranis heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu