Hankkijan touhut kuivettuu ?

Anonyymi

No niin, "sontasiioni" (eli Maaseudun Tulevaisuus) uutisoi, että Deerinki siirtyy Wihuri-yhtiölle myyntiin. Olenkin tuossa katsonut, miten Hankkijan myyntipisteissä konetarhat ovat pienentyneet. Ja todennut, että lopun alkuako ? Taisi olla viimeinen niitti, kun Deeringin myyntikin siirtyy muille. Ja mitenkäs se huolto Deeringillä sen jälkeen? Taitaa siinä Deeringin puolesta kiihkoilijoita hiukan kylmiä. Ja Belkkuko tilalle Hankkijan edustus traktoriksi ?

21

2129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      John Deere sopimuksen päätyttyä Hankkijalle tulee melkoisella varmuudella Claasin edustus. Kesko ei saanut Claas kauppaa vauhtiin traktoreiden osalta ja tuskin siitä myyntivalttia tulee Hankkijallakaan. Puimureiden osalta Claasin asema on parempi, mutta puimureiden myyntimäärät on jo Suomessa kaiken kaikkiaan pieniä.

    • Anonyymi

      Lantamiehillä on pohjoismaissa MF:n myyntiä ja edustusta, mutta ei Suomessa. Nappaakohan Lantamiehet MF:n myynnin Turun Konekeskukselta isolla rahalla.

      • Anonyymi

        Hankkija valitsee kahdesta sille ennestään tutusta merkistä Valtra tai MF.
        Päätös tehdään Suomen ulkopuolella ja vain Valtra suhteen taloudellista panostusta voisi pitää merkittävänä. MF:n suhteen riittää sormien napsautus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miettikääpä hieman tätä . Vähän esimerkiksi Hankkijan historiankertausta tältä osin.

        Hankkijalla oli aikoinaan neljä traktorimerkkiä ja paljon muuta edustusta ja yli 50 omaa korjaamoa Suomessa. Näiden kautta sai huoltoa korjausta ja varaosia. Myös omia huolto-autoja oli paljon käytössä näissä omissa korjaamoissa.
        Jonkun korjaamon ehkä kaksi, kautta sai esim vaihtomoottoreita ja diesellaitteiden (ruiskutuspumput)korjauspalvelua. Siihen aikaan myös korjattiin komponentteja .
        Kellään ei ollut sellaista kiirettä kuin nyt pääosin on.
        Myös oma keskusvarasto oli varaosahuoltoa varten.
        Luonnollisesti oma ammattikoulu jossa asentajat koulutettiin.

        Ainakin nämä edustukset oli silloin.

        Massikka
        Valmet
        Jontikka
        Belarus
        Lokomon maansiirtokoneet nosturit ynnä muut sekä metsäkoneet Agria puutarhakoneet.
        Aran ja Jameksen maansiirtokoneet ja niin ed.
        Lisäksi autot
        Autonovo(tytäryhtiön kautta) Fiat henkilö ja kuorma-autot.
        Mitsubishi
        Skoda

        Näin oli aikanaan.

        Mitähän sitten ja sen jälkeen tapahtui missä mennään nyt minkin merkin osalta ja mitä nyt taas tapahtuu.

        Erittäin kiintoisa keskustelun mahdollisuus koko traktorien ja maansiirtokoneiden myynnin ja huollon osalta Suomessa vuonna 2019.

        Toivon asiaan jatkoa.
        Tällainen muistikuva minulla on.
        Korjatkaa jos muistan väärin.
        Antakaapa kuulua mielipiteitä tästä ajasta ja koneista yleensäkkin ja myös nykyisyydestä .

        Hankkijalla oli 50-60 luvun alkupuolella myös Zetor ja Porsche ja Massey- Harris.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hankkijalla oli 50-60 luvun alkupuolella myös Zetor ja Porsche ja Massey- Harris.

        Ja olipa Hankkijalla tuolloin jopa piikkilangankiristäjä, Valmet20:kin myynnissä (Olli J.Ojanen, kirja "kotimaiset traktorit). Joten on se Hankkija ollut tuolloin ja myöhemminkin varsinainen traktoritavaratalo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miettikääpä hieman tätä . Vähän esimerkiksi Hankkijan historiankertausta tältä osin.

        Hankkijalla oli aikoinaan neljä traktorimerkkiä ja paljon muuta edustusta ja yli 50 omaa korjaamoa Suomessa. Näiden kautta sai huoltoa korjausta ja varaosia. Myös omia huolto-autoja oli paljon käytössä näissä omissa korjaamoissa.
        Jonkun korjaamon ehkä kaksi, kautta sai esim vaihtomoottoreita ja diesellaitteiden (ruiskutuspumput)korjauspalvelua. Siihen aikaan myös korjattiin komponentteja .
        Kellään ei ollut sellaista kiirettä kuin nyt pääosin on.
        Myös oma keskusvarasto oli varaosahuoltoa varten.
        Luonnollisesti oma ammattikoulu jossa asentajat koulutettiin.

        Ainakin nämä edustukset oli silloin.

        Massikka
        Valmet
        Jontikka
        Belarus
        Lokomon maansiirtokoneet nosturit ynnä muut sekä metsäkoneet Agria puutarhakoneet.
        Aran ja Jameksen maansiirtokoneet ja niin ed.
        Lisäksi autot
        Autonovo(tytäryhtiön kautta) Fiat henkilö ja kuorma-autot.
        Mitsubishi
        Skoda

        Näin oli aikanaan.

        Mitähän sitten ja sen jälkeen tapahtui missä mennään nyt minkin merkin osalta ja mitä nyt taas tapahtuu.

        Erittäin kiintoisa keskustelun mahdollisuus koko traktorien ja maansiirtokoneiden myynnin ja huollon osalta Suomessa vuonna 2019.

        Toivon asiaan jatkoa.
        Tällainen muistikuva minulla on.
        Korjatkaa jos muistan väärin.
        Antakaapa kuulua mielipiteitä tästä ajasta ja koneista yleensäkkin ja myös nykyisyydestä .

        Isäni haki Hankkijan autokorjaamosta autoansa, niin näki korjaajan nukkuvan auton alla. Ehkä miehellä oli menossa päivälepo ruokatunnin aikana, tämä on tosi juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miettikääpä hieman tätä . Vähän esimerkiksi Hankkijan historiankertausta tältä osin.

        Hankkijalla oli aikoinaan neljä traktorimerkkiä ja paljon muuta edustusta ja yli 50 omaa korjaamoa Suomessa. Näiden kautta sai huoltoa korjausta ja varaosia. Myös omia huolto-autoja oli paljon käytössä näissä omissa korjaamoissa.
        Jonkun korjaamon ehkä kaksi, kautta sai esim vaihtomoottoreita ja diesellaitteiden (ruiskutuspumput)korjauspalvelua. Siihen aikaan myös korjattiin komponentteja .
        Kellään ei ollut sellaista kiirettä kuin nyt pääosin on.
        Myös oma keskusvarasto oli varaosahuoltoa varten.
        Luonnollisesti oma ammattikoulu jossa asentajat koulutettiin.

        Ainakin nämä edustukset oli silloin.

        Massikka
        Valmet
        Jontikka
        Belarus
        Lokomon maansiirtokoneet nosturit ynnä muut sekä metsäkoneet Agria puutarhakoneet.
        Aran ja Jameksen maansiirtokoneet ja niin ed.
        Lisäksi autot
        Autonovo(tytäryhtiön kautta) Fiat henkilö ja kuorma-autot.
        Mitsubishi
        Skoda

        Näin oli aikanaan.

        Mitähän sitten ja sen jälkeen tapahtui missä mennään nyt minkin merkin osalta ja mitä nyt taas tapahtuu.

        Erittäin kiintoisa keskustelun mahdollisuus koko traktorien ja maansiirtokoneiden myynnin ja huollon osalta Suomessa vuonna 2019.

        Toivon asiaan jatkoa.
        Tällainen muistikuva minulla on.
        Korjatkaa jos muistan väärin.
        Antakaapa kuulua mielipiteitä tästä ajasta ja koneista yleensäkkin ja myös nykyisyydestä .

        oli Hanomag myös.

    • Anonyymi

      Danish Agro omistaa Hankkijan. Yleisin Danish Agron edustama merkki on Claas, jonka Suomen edustus siirtyi monien vaiheiden jälkeen Danish Agron omistamalle Finnish Agro Oy:lle. John Deere ei ole Danish Agro -konsernin pääyhteistyökumppani. Hankkijan ja John Deeren yhteistyösopimus maatalous- ja ympäristönhoitokoneiden osalta päättyy toukokuussa 2020.

      • Anonyymi

        Niin

        Pikkuhiljaa kaiken omistus siirtyy ulkomaille. ??????

        Kysymys kuuluu
        Miksi traktorimyynti ja huolto toimi monien mielestä paremmin silloin kun kaikki oli kotimaisessa omistuksessa.
        Esimerkiksi 60 70 ja 80 luvut

        Miksi sitä voitiin silloin pyörittää kotimaisin voimin ja nyt muka ei. ????

        Sijoittajat haluavat sijoittamilleen rahoilleen parempaa tuottoa, siksi kaikesta koitetaan saada maksimi hyöty minimisuorituksella.

    • Anonyymi

      Mitä Hankkijalla ei ollut 50-60-70 ja 80 - luvulla myynnissä sitä ei tarvittu. Kesko oli ihan toissijainen kauppa Zetoreineen, Deutz Fahr ja Massikkakin oli ollut myynnissä huonolla menestyksellä.

      • Anonyymi

        Nii-in , se oli ennen maanviljelijän 4-H kerholaisuus köyhyyteen vievä tie. Eli halla-hukkakaura-Haavisto/Hemilä ja hankkija. Mutta sittemminn on 4-A kerho, joka riistää ja ryöstää ihmisen , Alko,Apteekki, auto ja Alfalaval.

      • Anonyymi

        Nuffield oli keskolla aika pitkään, olikin vielä traktori, näihin nykyhärpkkeisiin verrattuna

    • Anonyymi

      Suuri ja korskea Hankkija pärjäsi ja elätti suunnattoman työntekijäjoukkonsa aikanaan isäntien vahvalla uskolla siihen ainoaan ja oikeaan firmaan. Maaseudun Tulevaisuus teki täyttä aivopesua, ja sehän upposi maanäijiin kuin Bilnääsin talikko sontakasaan. Joka lehdessä takasivusta puolet oli Hankkijan maksettua mainosta, ja etusivulla oli iso kuva kauden työhommista, joita tehtiin punakuorisella MF traktorilla, vasta joskus pitkällä 80 luvulla oli ensimmäisen kerran sininen pikkufoordi kuormaamassa jurttia. Siihen aikaan muilla kuin Hankkijan koneilla työnsä tekevät sai haukut näiltä tosiuskovilta, kun kuulemma rahoittivat palatsien rakentamista kaupunkiin. Meno oli samanlaista kuin siihen aikaa vaaleissakin, mitä kerran oli äänestetty, sitä äänestettiin niin kauan kuin arkun kansi naulattiin kiinni .Sitten alkoi tulla kuitenkin seuraavaa sukupolvea, joka ymmärsi ettei kaupanteko ole viisasta kilpailuttamatta, ja pikkuhiljaa Hankkijan kävi kuin Neuvostoliiton

    • Anonyymi

      Kuivettuu ja näivettyy kuin rotanraato ja viimeinen sammuttaa valot lähtiessään!

    • Anonyymi

      Hankkijan herrat (rötösherrat) päätti ostaa rakennusliikkeen, joka ei mielestäni sopinut liikkeen ydin liiketoimintaan. Herrat vain päästettiin leikkimään liikkeen varoilla...tunnetuin seurauksin !

      • Anonyymi

        Muistan kun Gronomien lehdessä ruodittiin Hankkijan kaatumista, hukkakauramies Suurnäkki kirjoitti että mikseivät isännät omistajina puuttuneet ajoissa hulvattomaan menoon. Vähän ennen konkaahan nämä kenttämyyjät innolla kauppasivat Noveran osakkeita perusteella että rakennusala on tulevaisuuden ala, olivat kyllä oikeassa muttei Hankkijalle. Taisi useankin uskovaisen isännän osakesijoitukset kusaista. Ilman MTK:n uskovaisiahan Hankkija olisi ollut pikkutekijä maatalouskaupassa. Menestymättömyyden syyhän oli uskottomissa, Franssilakin kirjoitti MaasTullissa alamäen luisussa että "Joukossamme on liikaa puhelimella tienaajia" Ei olisi pitänyt kysellä mitään tarjouksia muualta, maksaa vaan kiltisti se mitä oma virma pyysi..

        Minulla ei onnistunut nämä osuuskunta bisnekset. Kuuluin aikoinaan Hankkijan ja Karjaportin osuuskuntiin. Molemmat meni nurin. Hankkijan konkassa menetin noin 6000 markkaa osuusmaksujen menetyksenä ja Karjaportin yli 3000 euroa.

    • Anonyymi

      Sama meno jatkuu yhä. HKScan Oy on käytännössä konkurssikypsä. Pankeista ei enää rahaa lainata. LSO Osuuskunnalla ei ole juurikaan muuta omaisuutta kuin HkScan Oy:n osakkeet ja tontti. Osuusmaksut meni HkScanin pönkittämiseksi, voi olla että osuusmaksuja ei kaikki saisi jos nyt menisi paljon maksuun. Sama juttu MTK pönkitti myös osakeannissa HkScania, että sinne ne tuottajien rahat ovat valuneet, voipi mennä konkan mukana, jos huonosti käy. Samaa rataa mennään ajat ovat muuttuneet, mutta historia taitaa toistaa itseään.

    • Anonyymi

      Jos pitää paikkansa...on masentavaa kuultavaa. Taitaa hinnat mennä joutilaiden johtajien taskuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      34
      2210
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1995
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1961
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1673
    5. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1657
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      491
      1527
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1514
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1340
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      76
      1238
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1209
    Aihe