Ryövärin armo

En ole tuomari ollenkaan. Tapaukset ovat todellisia. Ihmiset ovat 75v ja siitä ylöspäin. Elinaikaa on kaksi viikkoa tai kaksi päivää. Uskootuloa ei ole hoidettu hyvinä päivinä. Läheiset ovat huolestuneita. Tiedän tapauksen, läheinen on pakottanut kuolevan uskoon. Muissa tapauksissa on kuolevalta kysytty, saako hänen puolestaan rukoilla. Kukaan ei kieltäydy tuossa tilanteessa. Onko kohteliaisuuta vai mitä on? Tulevatko kuolevat näissä tilanteissa uskoon? En osaa sanoa.

Entä toinen samankaltaiset tapaukset. 17-vuotias kaveri on tullut uskoon. Hän todistaa työkaverille. Hän ei ole juurikaan kiinnostunut hengellisistä asioista. Uskoon tullut rukoilee palavasti hänen puolestaan. Tuliko työkaveri uskoon? Kaikki kertomani tapaukset ovat todellisia. Vad tänker ni om dessa händelser? Åsikter.

9

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uskoon tullaan silloin kun käännytään itse vakavissaan Jumalan puoleen. Monet tosiaankin antavat rukoilla puolestaan kohteliaisuudesta. Tiedän, että jotkut ovat jopa rukoilleet ns. syntisen rukouksen. koska ovat halunneet päästä eroon painostuksesta. Toiset menevät tunnekuohussa eteen rukoiltavaksi, mutta mitään ei tapahdu sen jälkeen.

      Jeesus itse opetti, että Sana putoaa välillä hyvään ja välillä huonoon maahan. Paavali kirjoitti: minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. On siis tyydyttävä olemaan kylväjä ja kastelija ja jätettävä kasvu Jumalan huomaan. Se kuka tuli uskoon ja säilyi uskossa käy joskus ilmi vasta viimeisellä tuomiolla, kun kirjat avataan ja teot tutkitaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Minä luotan enemmän Jeesukseen, kuin nettikirjoittelijoihin. Jeesus sanoi Hänet tunnustaneelle ryövärille "tänä päivänä tulet olemaan kanssani paratiisissa."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä luotan enemmän Jeesukseen, kuin nettikirjoittelijoihin. Jeesus sanoi Hänet tunnustaneelle ryövärille "tänä päivänä tulet olemaan kanssani paratiisissa."

        Samaa mieltä,kyllä ryöväri oli tehnyt kaiken pahan ja sai
        armon.Ihminen joka ei usko jumalaan ei ole Jumalan lapsi.Armo
        kuuluu kaikille ,mutta se ei ole syy
        tehdä pahuutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä,kyllä ryöväri oli tehnyt kaiken pahan ja sai
        armon.Ihminen joka ei usko jumalaan ei ole Jumalan lapsi.Armo
        kuuluu kaikille ,mutta se ei ole syy
        tehdä pahuutta.

        Ryöväri uskoi.


    • Ryövärin on helppo kääntyä kun on maailmallisista humputuksista eronnut jo valmiiksi ja sinnepäin Jeesuskin Vinkkaa.

      • Anonyymi

        Helppoa ja helppoa. Tiedä häntä. Toinen ryöväri ei tehnyt parannusta, vaan liittyi Jeesuksen pilkkaajiin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Helppoa ja helppoa. Tiedä häntä. Toinen ryöväri ei tehnyt parannusta, vaan liittyi Jeesuksen pilkkaajiin.

        Kyllähän näitä "takaisin yhteiskuntaan" paranevia ryöväreitä aina ajoittain lehdissä on...
        Tulee vaan mieleen tämä mainitsemasi.
        Toinen lähtikin Jeesuksen matkaan , sellaisille teille mitä maailma ei ymmärrä.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      325
      7788
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2186
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1876
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1432
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1271
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1241
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1220
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1091
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1039
    Aihe