Matkalukun hihna

Anonyymi

Kun menin Inglesiin niin jo heti lentokentällä huomasin että matkalaukkuni sinipunainen turvahihna oli kadonnut. Luulen että joku matkalaukkuani käsitellyt epärehellinen ihminen oli varastanut sen. Toki laukkuni oli edelleen kiinni, mutta se hihnahan on välttämätön lisävaruste. Alkoi stressaannuttanut työ: Etsiä samanlainen hihna, jotta paluumatkalla laukkuni olisi paremmassa suojassa. Lähes koko lomaviikkoni meni samanlaisen hihnan etsimiseen, koska en luottanut erilaisiin, olin saanut tuon kyseisen hihnan lahjaksi tyttärentyttäreltäni viisi vuotta aiemmin, jolloin perheelleni oli selvinnyt, että aion jonakin vuonna matkustaa lentokoneella ulkomaille.
Hihnan etsintä sai onnellisen lopun, eräässä kaupassa oli ystävällinen suomea puhuva kiinalainen joka vakuutti, että myös jonkin muun värinen hinha on yhtä turvallinen. Ostin sen, se maksoi 3 euroa ja 55 senttiä.
Palasin suomeen laukkuineni ja uusine hihnoineni, enkä pettynyt: Hinha oli pysynyt laukun ympärillä koko lentomatkan ja laukkujen käsittelyn ajan. Käytän sitä todennäköisesti vielä, jos vaikka jonakin vuonna uskaltaudun taas matkustamaan. Olen jopa suunnitellut räväyttää, ja mennä uudelleen Inglesiin, kun siellä on jo tuttu kaupanmyyjäkin.

23

733

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hirmuinen hinta hihnalle! Kyllä sua on höynäytetty oikein kunnolla. Hihnan todellinen hinta on 1 euro 9 senttiä.

    • Anonyymi

      Tulipa hirmuinen Inglesin matka. Koita selvitä ja rohkeasti vaan uudestaan

    • On suositus ettei noita hihnoja käytettäisi. Ensimmäinen syy on, että ne saattavat jäädä kiinni kuljetushihnoilla, toinen on laukkujen mahdollinen tarkastus syystä tai toisesta. Jos hihna lukittavaa sorttia, ne katkaistaan surutta.

      • Anonyymi

        Kalvomasiinahan on käytössä joillakin kentillä. Muistan itsekin männävuosina nuo hihnat ja kerran tuli hajonneena, joten siihen loppui.


    • Anonyymi

      Miksi Antique kirjoittelee useilla eri nimimerkeillä? Nyt Aurinkokuningas on sen uusi nicci

      • Masentaa tuottaa pettymys, mutta enpä ole luulemanne antique. Mulla oli aikaisempi tunnus "kohti_hybridia", koska kirjoitin paljon silloin autopalstalla. Hybridi vaihtui toiseen autoon, ja autopalsta meni pilalle Toyota/VW vänkäämisessä parin (kenties yhden) henkilön takia. Samanlaista bullshittia kuin ingles ja pattaja keskustelut täällä. Ingles trollihan tämänkin aloituksen taisi kirjoittaa.


    • Anonyymi

      Jaa se on antiikki toi Aurinkokuningas. Miten tää olis taas pitänyt arvata.

      • Anonyymi

        Mahotonta meininkiä taas antiikilta. Ihan mahotonta meininkiä


    • Anonyymi

      On hurjaa menoa ollu antiikilla viikonloppuna. Ihan mahotonta

      • Anonyymi

        Miksi tavallisista aiheista poikkeavan aloituksen juttu kääntyy aina samaan löpinään lihapadoista ja arveluihin kommentoijien henkilöllisyyksistä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi tavallisista aiheista poikkeavan aloituksen juttu kääntyy aina samaan löpinään lihapadoista ja arveluihin kommentoijien henkilöllisyyksistä?

        Karhun notkuvia lihapatoja vaan kaipaa ihan mahottomasti. Siksi.


    • Anonyymi

      Sisarentytär tuli viime torstaina Teneriffalta, oli myös koko hihna viety. Sen lisäksi tuliaiset varastettu ja koko laukku pengottu.
      Mitään ei korvata, koska laukku oli ehjä. Poliisi ei voi auttaa, koska rikos on tapahtunut ulkomailla.
      Aina sattuu ja tapahtuu, kun kotoonsa lähtee. Kotiin kai vaan lähinnä kuollaan.

      • Anonyymi

        ainahan niitä laukkuja häviää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ainahan niitä laukkuja häviää

        Niin ja hihnoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja hihnoja.

        Ja kaikki ostettu viinakin on kadonnut, ainakin minulla!


    • Anonyymi

      Mikä se matkalukun hihna on?

    • Anonyymi

      Älä mene sinne uudestaan. Varastavat näitä hihnoja ja myyvät niitä uudestaan kiinalaiskaupoissa tyhmille turisteille, jopa viiden euron hintaan! Minuakin höynäytettiin ostamaan kolme uutta hihnaa ja miesten uimahousut, vaikka olen nainen (sitä ei tosin päällepäin helposti huomaa). En myöskään mennyt Jorma Kalevin muistolle -karaokeen sillä Jamppa Tuominen ei laulanutkaan, mainonnasta huolimatta. En ole aikoihin ollut niin pettynyt lomaani ja tunnen tulleeni pahemman kerran huijatuksi. Ensi kerralla menen Gambiaan, siellä on sentään rehellisiä ihmisiä ja sääkin on paljon parempi.

      • Anonyymi

        Millä erottaa gambialaisen miehen ja suomalaisen naisen? Ei millään, nalkissa kuin koirat!


    • Anonyymi

      Miksi tästä on poistettu niin paljon viestejä? Voiko matkalaukun hihna olla vaarallinen keskustelunaihe?

      Missä ravintolassa se Jamppa Tuominen esiintyy muuten?

    Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2029
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1176
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      173
      1075
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      772
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      727
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      338
      677
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      661
    Aihe