Kaksoisveli, isoveli ja minä

Anonyymi

Minulla ei oikeasti ole veljeä, mutta olen monesti haaveillut joko isoveljestä tai kaksoisveljestä. Usein jopa molemmista. Seurustelisimme salaa ja kaikkea kivaa 😏 tapahtuisi välillämme. Lapsia ei tietenkään hankittaisi, mutta sängyssä saattaisimme viettää aikaa.

Jos minulla olisi niin isoveli kuin kaksoisvelikin, molemmat olisivat minulle yhtä tärkeitä ja he rakastaisivat minua yhtä paljon kuin minä heitä. Emme harrastaisi kimppakivaa, olisimme kaikki heteroita ja he olisivat (luonnollisesti) hieman kateellisia minusta, mutta ymmärtäisivät, että minä olen heidän prinsessansa.

Jos olisi vain toinen veli, tilanne olisi suht sama. Tietenkään silloin minua ei tarvitsisi jakaa.

Olen 23, joten kaksoisveljeni olisi saman ikäinen. Olisin meistä se rauhallinen ja jääräpäisempi sekä introvertti.
Kaksoseni olisi meistä se hauska ja hieman rennompi. Rakastan nauramista ja hän saisi minut aina hyvälle tuulelle. Hän olisi puheliaampi ja ekstrovertti. Hän olisi myös aika avoin sekä todella luotettava.
Hän myös tietäisi muodista jotain, joten viettäisimme aikaa ostoksilla ja muutenkin yhdessä, mutta myös omaa aikaa olisi aina tarpeen mukaan. Kaksoisveljelläni olisi joko blondit tai ruskeat hiukset ja hyvin vaalea iho (tai aavistuksen ruskettunut).

Isoveljeni olisi ehkä noin 2-6 vuotta vanhempi. Hän pitäisi minusta huolta. Olisi hyvin, hyvin, luotettava ja myös hieman vakavamielisempi kuin minä. Minun tavoin taiteellinen (kaksoisveli voisi myös olla, muttei pakko) ja urheilullinen sekä muotitietoinen. Osaisi lukea minua hyvin ja lohduttaa aina tarpeen mukaan. Pitäisi vintagesta ja ratsastuksesta.
Tietenkin minulle olisi kuin avoin kirja, mutta vieraat saavat usein hyvin salaperäisen vaikutelman. Kahdestaan ollessamme hän olisi hyvin tunteikas ja intohimoinen, kuten minäkin.
Isoveljelläni olisi tummanruskeat tai ruskean sävyiset hiukset.


Olen myös joskus leikitellyt ajatuksella, että tulevaisuuden poikaystäväni näyttäisi (joko ulkoisesti tai olisi vain niin samanlainen luonteeltaan/käytökseltään) niin minulta, että monet kuvittelisivat meidän olevan sisaruksia, joten muuttaisimme jonnekkin maaseudulle ja esittäisimme joko sisaruksia tai serkuksia, jotka asuvat yhdessä. Kahdestaan ollessamme olisimme tietenkin normaali pariskunta, mutta muiden ollessa läsnä, pistäisimme hauskaa ja olisimme niin kuin parhaat ystävät ja parhaat ”sisarukset” ikinä. 😜

Kunhan päätin kirjoittaa tämän tänne.

4

4810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos kiinnostaa tämä, kirjoittakaa jotain kommenttia, voin ehkä löytää jonkun joka haluaisi esittää ”veljeäni”. Voidaan etsiä jotkut juhlat tai mennä joskus jonnekkin kesällä ja olla olevinamme sisarukset

    • Anonyymi

      Sain veljen vanhempien avioliiton kautta. Nukutaan samassa huoneessa. Meillä on vain yksi sänky sielä. Piti saada kummallekkin oma mutta se on siirtynyt. Nyt me nukutaan siinä yhdessä. Veli panee mua aina aamuin illoin. Se on hyvin aktiivinen sillä saralla. Pidän siitä.

      • kynä

        Onneksi olkoon! 🌹


    • Haaveesi on hyvin kaunis ja herttainen. Sisarusten välinen ystävyys ja seksi tuo entisenkin läheisyyden vielä lähemmäksi. Voin vain kuvitella, miltä tuntuisi, jos minullakin olisi tällainen suhde. Kaunista, sydämellistä.

      Haaveesi saa minut arvostamaan sinua kovin. 💖

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      46
      631
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      543
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe