maksaessa ostoksiasi?
Minä en halua syödä kenenkään työpaikkaa, että tekisin ilmaista työtä kauppiaalle , tekemällä kassahenkilön työn.
Monissa isommissa myymälöissä saattaa olla kymmenen kassapäätettä näille asiakkaille, jotka ehdottomasti haluavat itse hoitaa ostoksensa hinnoittelun ja maksun.
Hah, siinä on jotain pikku-lapsille tavanomaista: minä ite ajattelua.
Kyseessä monesti ikäihmisiä tihruamassa hintalappuja. Lisäksi pari avuliasta myyjää avittamassa näitä niin edistyksellisiä senioreita.
Käytätkö itsepalvelukassaa
39
<50
Vastaukset
- Anonyymi
En tiedä kuinka toimii----olen nolla.
Minusta palvelu pitää sisältyä hintaan, kun käyn ostoksilla.
Ei kaupat hintoja pudota kuitenkaan vaikka saisivat säästää koko kassahenkilökunnan palkat heittämällä heidät pihalle.
Enkä yleensäkään tee mitään, minkä voin teettää toisilla.
Joskus muistan töihin mennessäni menneeni itsepalvelukassan kautta, jos ostin jotain pientä vain evääksi. Silloin sai vielä siinäkin maksaa käteisellä, ei enää.
En minä ala isompien ostosten kanssa räpläämään niissä, enkä odottelemaan kun toiset räplää, kun kassahenkilökunnalla käy se niin nopeasti, ettei niissä koskaan ehdi syntyä jonoja.
Itsepalvelukassalla sitten jos vielä osuu kontrolli, niin siinäpä odottelet, kunnes henkilökuntaa tulee tarkastamaan ostokset.- Anonyymi
En käytä. Olen huono oppimaan uutta tekniikkaa.
- Anonyymi
kaytan useinkin...säästan paljon aikaani,,sensijaan etta odottelisin jonossa,,vallankin pienet ostokset menee sujuvasti lapi pikakassalla..
ja kaytan myos samasta syysta pankkiautomaattia..jollei ole pakko jututtaa kassarouvaa..- Anonyymi
Mitä ihmettä sinä siellä pankkiautomaatilla teet?
Minä kävin viimeksi automaatilla tammikuussa ja nostin 90 euroa ja sitä on vieläkin jäljellä.
Pankkikortilla makselen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmettä sinä siellä pankkiautomaatilla teet?
Minä kävin viimeksi automaatilla tammikuussa ja nostin 90 euroa ja sitä on vieläkin jäljellä.
Pankkikortilla makselen.Autolla ajaessa kannattaa pitää tonni käteistä mukana.
- Anonyymi
Kokeilin uutta skanneria, joka kulkee ostoskärryn mukana. Olen poikkeava sikäli, että ostan n. viikon ruoat kerralla. Se tarkoittaa, että oma ostoskärry ja -laukku täyttyvät tavaroista. Totesin systeemin hyväksi ja minulle sopivaksi.
Vältän sillä jonottamisen, koska voin valita käyttääkö kassaa tai itsepalvelukassaa.
Vältän sillä tavaroiden nostelemisen ostoskärrystä hihnalle.
Vältän sillä tavaroiden esittelyn hihnalla muille ( ”on toi Saatanasta seuraava, kun syö punaista lihaa” ).
Vältän sillä hätäistä pakkaamista sinnetänne kassan päädyssä.
Vältän sillä linjan täyttymisen tavarapaljoudesta muiden odotellessa kassankulun hidastumista ja kassan ja muiden nyrpeitä katseita.
Vältän sillä ostoskärryn pyörimistä muiden tiellä kassan päädyssä.
Vältän sillä kotona jääkaappiin ladatessa päivämäärien tutkimisen, kun olen jo kaupassa voinut laittaa tavarat päivä- ja syömisjärjestykseen omaan ostoskärryyn ja -laukkuun.
Paljon plussapuolia- Anonyymi
En ole vielä osunut kauppaan, jossa olisi tuo ostoskärryssä oleva skanneri. Ehdottomasti käytän heti, kun mahdollista. Nyt käytän itsepalvekassoja.
Uskon, että vastaan pullikoivista huolimatta itsepalvelurahastus etenee nopeasti.
Valitettavasti se syö työpaikkoja, mutta onko tulevaisuudessa tekijöitäkään. Robotit alkanevat seuraavaksi täyttää hyllyjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole vielä osunut kauppaan, jossa olisi tuo ostoskärryssä oleva skanneri. Ehdottomasti käytän heti, kun mahdollista. Nyt käytän itsepalvekassoja.
Uskon, että vastaan pullikoivista huolimatta itsepalvelurahastus etenee nopeasti.
Valitettavasti se syö työpaikkoja, mutta onko tulevaisuudessa tekijöitäkään. Robotit alkanevat seuraavaksi täyttää hyllyjä.Työllistän tilaamalla kauppakassin kotiinkuljetuksella ja vältyn näin painavampien kantamiselta. Yleensä tilaan perunat vihannekset hedelmät ja juomat, ja pakasteetkin kauppakassilla. Kuljetus ja tavaran poiminta maksaa € 9,90, mikä on kohtuuhinta keittiööni kannettuna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole vielä osunut kauppaan, jossa olisi tuo ostoskärryssä oleva skanneri. Ehdottomasti käytän heti, kun mahdollista. Nyt käytän itsepalvekassoja.
Uskon, että vastaan pullikoivista huolimatta itsepalvelurahastus etenee nopeasti.
Valitettavasti se syö työpaikkoja, mutta onko tulevaisuudessa tekijöitäkään. Robotit alkanevat seuraavaksi täyttää hyllyjä.Tällä viikolla tv-uutisissa, että J:kylässä ja Hki:ssä on yksi paikka kummassakin.
Tuolla kärryn skanneritavalla en tee kaupan työtä heidän puolestaan ( kuten ip-kassalla näyttäessäni itse tavarat skannerille sensijaan, että kassahenkilö kuljettaisi ne skannerin yli ) vaan vähennän omaa työtäni ja paljon.
Kassahenkilöt tulevat joka tapauksessa eläköityessä vähenemään, koska meillä on katastrofaalinen työvoimapula....
Paljon plussapuolia On Sinulla hitsin hyvät perusteet. Pisti ihan naurattamaan, tuo suluissa oleva teksti.
Täällä pikkukaupungissa ei ole noita itsepalvelukassoja, skannereista puhumattakaan.
Tuolla isommassa kaupungissa, missä joskus olen, näkyy olevan itsepalvelukassoja, vaan en ole niihin perehtynyt.Anonyymi kirjoitti:
Tällä viikolla tv-uutisissa, että J:kylässä ja Hki:ssä on yksi paikka kummassakin.
Tuolla kärryn skanneritavalla en tee kaupan työtä heidän puolestaan ( kuten ip-kassalla näyttäessäni itse tavarat skannerille sensijaan, että kassahenkilö kuljettaisi ne skannerin yli ) vaan vähennän omaa työtäni ja paljon.
Kassahenkilöt tulevat joka tapauksessa eläköityessä vähenemään, koska meillä on katastrofaalinen työvoimapula....
Paljon plussapuoliaSiihen menee varmasti aikaa kunnes meidän kauppojen kassahenkilöt eläköityvät.
Nuoria reippaita opiskelijaikäisiä näkyy olevan hankkimassa pikku lisätienestiä etenkin iltaisin ja viikonloppuina. Siitä sopivaa työtä heille, että siihen voi pompata silloin kun heillä on aikaa ja ilman pitempiä koulutuksia.
Se työvoimapula lienee muualla kuin tuollaisissa hanttihommissa.
Se skannaaminen voi olla kätevää siinä tapauksessa, että kulkee sellaisen pyörien päällä vedettävän ostoslaukun kanssa, "eläkeläiskärryn", niinkuin meillä sanotaan.
Minä en ole vielä sellaisen vetelijä, enkä ole myöskään älynyt hävetä omia ostoksiani vaikka niitä ei heti hyllystä laukkuun piilottaisikaan.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Siihen menee varmasti aikaa kunnes meidän kauppojen kassahenkilöt eläköityvät.
Nuoria reippaita opiskelijaikäisiä näkyy olevan hankkimassa pikku lisätienestiä etenkin iltaisin ja viikonloppuina. Siitä sopivaa työtä heille, että siihen voi pompata silloin kun heillä on aikaa ja ilman pitempiä koulutuksia.
Se työvoimapula lienee muualla kuin tuollaisissa hanttihommissa.
Se skannaaminen voi olla kätevää siinä tapauksessa, että kulkee sellaisen pyörien päällä vedettävän ostoslaukun kanssa, "eläkeläiskärryn", niinkuin meillä sanotaan.
Minä en ole vielä sellaisen vetelijä, enkä ole myöskään älynyt hävetä omia ostoksiani vaikka niitä ei heti hyllystä laukkuun piilottaisikaan."Kassahenkilöt tulevat joka tapauksessa eläköityessä vähenemään, koska meillä on katastrofaalinen työvoimapula...."
Tellukka, se oli vitsi. Sarkasmia.
Paljon plussapuolia - Anonyymi
Eliaana kirjoitti:
On Sinulla hitsin hyvät perusteet. Pisti ihan naurattamaan, tuo suluissa oleva teksti.
Täällä pikkukaupungissa ei ole noita itsepalvelukassoja, skannereista puhumattakaan.
Tuolla isommassa kaupungissa, missä joskus olen, näkyy olevan itsepalvelukassoja, vaan en ole niihin perehtynyt.Eliaana, olen ollut aistivinani kassajonossa sellaisia sanoisinko kyräilykatseita, kun punaista lihaa on ottanut. Joskus tulee vaihtelun ( ja elimistön tarpeen ) vuoksi laitettua vaikka pataa tai karjalanpaistia.
Vaikea sanoa tarkkaan onko se kateutta vai syyllistämistä. Usein, kun huomaavat punaisen lihan hihnalla, katse salamannopeasti siirtyy minuun.
No, saattaahan se olla "voi, kun mulla olis tuollainen ihana mies".
Paljon plussapuolia
- Anonyymi
No
liitäpä tämä(kin) siihen valheeseen
että maahan tarvitaan kehitysmaamatua "tekemään työtä"
kun palkkatyön tekeminen
ei kannata työnantajalle Suomessa
ja
kun suomalainen ei tee vaan on sossussa niin miksi matu tekisi sen jälkeen kun
saa kansalaisuuden ja samat sossuedut
vai väittääkö joku rasistisesti että suomalainen on geneettisesti laiska ja matu ei ole
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/joka-neljas-on-perussuomalainen-kohta-joka-kolmas/ Eniten ihmisiä pelottaa kuitenkin se, että valtio aikoo organisoida massiivisen subventoidun palkanmaksun verovaroista. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että kallis suomalainen työvoima vaihdetaan veronmaksajien rahoilla halvempiin maahantulijoihin. Suunnitellut isot subventiot (70%) ja pihimmät palkat ovat vastustamaton vaihtoehto ahneelle työnantajalle. Nyt katoaa ns. hyviä työpaikkoja. On siten itsestäänselvää, että paras työikäinen väki siirtyy meille. Kun SDP ei puolusta suomalaista työtä, se menettää olemassaolonsa tärkeimmän syyn. SDP:n mureneminen on nopeampaa ja dramaattisempaa kuin muilla. Tämä johtuu ns. lopullaan olevasta sukupolvikierrosta. Ne kannattajat, joilla on SDP sukupolvisiteitä ovat jo iäkkäitä. Myös eläkeläissegmentti on nopeasti kääntymässä meille sillä se kohuttu vappusatanen olikin jekku. - Anonyymi
En käytä. Enkä myöskään käy sunnuntaisin ostoksilla vaikka kassoille löytynee halukkaitakin. Periaate!
- Anonyymi
Ilman muuta käytän itsepalvelukassoja. Säästän sillä aikaa.
- Anonyymi
Käytän itsepalvelukassaa. Aivojani pidän kunnossa sillä pienellä yhdellä toimenpiteellä monien muiden lisäksi. On siinä hyvä kun näkee ihan rauhassa, mitä tuote maksaa, kassalla pitää olla skarppina, nuukana seuraan joka ostoksen. Siis kaksi syytä. Harmi jos vien työpaikan joltakin, kuten tuolla ylempänä mainittiin. Tiedä tässä mikä on hyvä ja oikein.
- Anonyymi
Osaat kai tarkistaa kassakuitin, kun olet tarkan sentin henkilö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osaat kai tarkistaa kassakuitin, kun olet tarkan sentin henkilö.
Eräs tuntui säikkyvän palvelukassan hihnaa, kun ostaa punaista lihaa tai punaista maitoa.
Ettei vain henkilö ollut Ruotsista, jossa ihmiset ovat tulleet vallan säikyiksi tuon Greten vanavedessä.
Minusta on jännä vertailla ostoskärryn sisältöä ja kärryhenkilöä, sillä siitä voi paljon päätellä.
Parit makkaralenkit lihapiirakoitten kaa , lisättynä mäyräkoira keppanaa sekä pyytämällä pari askia punaista norttia. Selvä tapaus, on rasvanahkainen luuserimies . Niin ajattelee se kauramaidon, tofun sun muut härkäpavut seuraavana latova huolestunut humanisti.
A
- Anonyymi
En koskaan!
- Anonyymi
Totta kai menen sinne missä on lyhyin jono.
Nykyään vaikka ei olisi näitä itsepalvelukassoja, noita on niin vähän kassoja joissa on joku töissä , niin ei ihme että saa jonottaa päiväkausia muutaman tuotteen kanssa kassalle pääsyä ?
Prismakin on tässä hyvä esimerkki. vaikka jäsenet muka omistaa sen ne puljut.
Muuten, siellä myyvät sitä Putinin Trollit-kirjaa vaikka siitä on tehty useita rikosilmoituksia , ja tuskin ne sieltä silti poistetaan vaikka olen jo valittanut asiasta, ja kertonut syyn miksi se pitää poistaa hyllystä!- Anonyymi
Onko saatava Halla-ahon tuomioon johtava blogi 2012
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko saatava Halla-ahon tuomioon johtava blogi 2012
Koko tuomio löytyy
Korkein oikeus vetosi Turkin hallituksen tekemiin ihmisoikeusrikkomuksiin
kun Haho oli siinä vaiheessa kuntapolitikko
jolla ei ollut sananvaltaa muualla kuin Korkeasaaressa jonka
johtokuntaan hänet oli nimitetty
Siitä alkoi Halla-ahon voittokulku
https://effi.org/uutiset-120615-effi-lain-tulee-suojata/ Korkeimman oikeuden ennakkopäätös lisää tulkinnanvaraisuutta entisestään. KKO perusteli rangaistavuutta sillä, että lausuma on “ymmärrettävissä niin sanotun vihapuheen kaltaiseksi”. Tämä on kestämättömän lavea kriteeri.
Vihapuhe-käsitettä ei määritellä Suomen rikoslaissa
- Anonyymi
En mene missä on lyhin
valitsen kypsän naiskassan
sitten
nuoren naiskassan
sitten miehen
sitten
jos mitään muuta ei ole matun
Kassa on suomlaisnaisen hallinnassa
En koskaan käytä tositoimiin mitään härpäkettä ellei ole pakko
mutta voin harjoitella kokeeksi varmuuden vuoksi jos vaihtoehdot kataoavat
Maksamisen ideana on että on rahaa ja finanssit kunnossa
Kun tämä toteutuu, myyjä on rähmällään edessäni ja suostuu mihin
tahansa maksutekniikkaan - Anonyymi
Hauskinta on jonottaa kaupassa kassalle! Hauskana ihmisenä ja sisäisesti"rasistina" katselen sellaisen suvakiksi tai kukkahatuksi uskomani henkilön, jonka taakse pakkaudun jonoon.
Siinä jonottaessa onkin hyvä päästellä äänettömiä, mutta todella pahalle haisevia suhu-pieruja ja aloittaa pahasti katselemaan ja ilmeilemään kuin hänestä se katku olisi lähtöisin. Koska kosto se on pienikin kosto, mitä on alkanut suvakoimaan! Onnellinen on hymyni kun näen suvakin kasvot punaisena äheltävän ja mutisevan"En se minä ollut" Ja kun jonossa kaikki muutkin uskovat juuri sen henkilön päästelleen kaasunsa voinkin salaa hymyillen poistua hyvillä mielin paikalta. Kaupassa käyminen on kyllä virkistävää. - Anonyymi
Käytän samaa menetelmää
ja kun näen naiiviin suvakkipariskunna a la opiskelija
kysyn välillä
maksatko veroja
jos et
niin sitten opit mikä om matu
toiset raivostuvat ei siksi että puhutaan matuista
vaan että he eivät maksa veroja ja sen arvaaminen harmittaa
Lenskissä taistolaisten nimi Pietarille opiskelleilta taistolaisilta
jotka tunnistaa koska ovat Veitolan tms. näköisiä
voi aina kysyä
saatko työeläkettä
niin ne raivostuvat
kun Nliitto ei maksa niille työeläkettä- Anonyymi
Onko sinusta hauska puhua/kirjoittaa matuista, minä haluan kirjoittaa aivan jostain muusta, en halua käydä enään tällä 70 kymppisten palstalla kun joka ketjussa joku persu häiriköi persupolitiikkaa.
Hyvästi palsta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinusta hauska puhua/kirjoittaa matuista, minä haluan kirjoittaa aivan jostain muusta, en halua käydä enään tällä 70 kymppisten palstalla kun joka ketjussa joku persu häiriköi persupolitiikkaa.
Hyvästi palsta.Onhan sentään "Kahvipirtti" johon ei kukaan itseänsä kunnioittava rasisti viitsi kirjoitell, on senverran lauhkeita juttuja. Lueskele sieltä kivoja ja mukavia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan sentään "Kahvipirtti" johon ei kukaan itseänsä kunnioittava rasisti viitsi kirjoitell, on senverran lauhkeita juttuja. Lueskele sieltä kivoja ja mukavia!
En ole oikein päässyt sisälle kahvipirttiin enkä muutenkaan, inhoan rumaa kielenkäyttöä mutta katsellaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sinusta hauska puhua/kirjoittaa matuista, minä haluan kirjoittaa aivan jostain muusta, en halua käydä enään tällä 70 kymppisten palstalla kun joka ketjussa joku persu häiriköi persupolitiikkaa.
Hyvästi palsta.Eikö Veitola näytä taistolaiselta? Tuki shiaa vaaleissa joka osoittautui juutalaisvastaiseksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö Veitola näytä taistolaiselta? Tuki shiaa vaaleissa joka osoittautui juutalaisvastaiseksi
Kuka on Veitola ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka on Veitola ?
en tiedä
en mene kassalle joka on veitolan tai entisten taistolaisten näköinen
- Anonyymi
Menen kassalle jolla on tuttu, miellyttävä naisihminen.
Joskus, hyvin harvoin maksan "hipaisulla". Yleensä normaalilla kortin velkapuolella jonka lasku menee suoramaksuun eräpäivänä. - Anonyymi
En voi. Ei ole digieuroja ja korttisysteemejä. Normaali käteinen raha ei noilla kassoilla toimi.
Toimiiko noissa kryptot? Bitcoin, Ethereum ja mitä niitä onkaan? - Anonyymi
Minä taas en ole koskaan edes käynyt kassalla, aina olen luikahtanut kaupan takaovesta ulos vaivihkaa kassaa häiritsemättä"ostoksieni" kanssa.
- Anonyymi
Kassalla käymättömyys on paras taktiikka
nopea edullinen ympäristöystävällinen - Anonyymi
Meillekin S-markettiin tuli näitä itsepalvelu päätteitä, mutta jos ostan näitä "punalappuisia", niin ei ne niitä tunnista, joten ilmeisesti täysi hinta menee..
Sitäpaitsi, kun käyn vain jokatoinen viikko kaupassa ja aina on ostoksissani savukkeita, niin ei kelpaa, joten pakko tyytyä siihen kassajonoon, jonka pituudenkin voin aivan hyvin minimoida, siis käydä kaupassa, kun oletan että ei ole paljon asiakkaita.
Onhan siinä sekin hyväpuoli, jos on paljon jonottajia, niin ainahan siinä voi muutaman sanan vaihtaa jonottajien kanssa, koska eihän minulla ole mihinkään kiire, jos olen muistanut WC;ssä käydä lähtiessä!D
Olisikohan parikertaa, kun olen käyttänyt sitä kortin hipaisua sinne laitaan, koska jostainsyystä olen ostanut pienen ostoksen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nykynuoret puhuu nolosti englantia suomen sekaan, hävetkää!
Kamalan kuuloista touhua. Oltiin ravintolassa ja viereen tuli 4 semmosta 20-25v lasta. Kaikki puhui samaan tyyliin. Nolo198466657-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2742750- 1341707
Luovutetaanko nainen?
En taida olla sinulle edes hyvän päivän tuttu. Nauratkin pilkallisesti jo selän takana.671401Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2031357J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.841156Miten olette lähestyneet kiinnostuksen kohdettanne?
Keskusteluita seuranneena tilanne tuntuu usein olevan sellainen, että palstan anonyymit kaipaajat eivät ole koskaan suor641124By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei741077- 591057
Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(761051