Sellaisia maailmankaikkeuksia

Anonyymi

Joissa eri tasolla olevat elämät ovat saavutettavien matkojen päässä on ollut lukemattomia. Mutta ne ovat jo tuhoutuneet siksi.

Verratkaa tätä esim. Matrixiin joka oli 6. versio.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maan elämä tuhoutui monet kerran miltei täydellisesti jo ennen ihmistä. Siitä voi olettaa että tällaista "kuningaslajia" kuin homo sapiens, ei muodostu läheskään kaikille eläville planeetoille. Mutta kun otetaan huomioon planeettojen uskomaton määrä, niin näitä teknologisia lajejakin on väkisin oltava uskomaton määrä. En ole päivittänyt nykytilannetta mutta viimeksi kun katsoin arviota niin pelkästään meidän galaksissa arvioitiin olevan yli satamiljoonaa elinkelpoista planeettaa.
      Jos ihmistä ei tällä pallukalla olisi, niin voidaan olettaa että jokin apinalajeista kehittyisi jollakin aikavälillä kohti teknologista lajia ottaen pallon haltuunsa.
      Ihmislaji on monta kertaa ollut lähellä tuhoaan pitkin historiaansa. Valkoista miestä on syytetty esimerkiksi Etelä-Amerikan intiaanien sivilisaatioiden tuhosta, mutta on vahvoja todisteita siitä että he olivat tuhonneet toisiaan jo iät ja ajat ja suuria kaupunkeja autioitui ryöstöviljelyn, tautien ja sotien vuoksi. Ihminen on osannut kaikkialla maailmassa aina tehdä kepposia toisilleen ja muille lajeille. Varsinaista sivistystä ei olla vieläkään saavutettu vaikka jotkut arvelee ihmisen olevan kaikkitietävä maanpäällinen Jumalan poika ja kuva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      225
      3245
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      352
      2915
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      77
      1822
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1738
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1632
    6. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      10
      1480
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1443
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1426
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      456
      1328
    10. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1310
    Aihe