Eron hetki on aina sydämmem pakahduttava tunne ja kyyneleet pyrkivät silmiin, ja ikävä saapuu. Se toistuu joka kerran, ei unohda koskaan saapua. Siihen ei koskaan totu. Toivoisi että olen ainoa joka tuntee sen, mutta katsoessa lasteni silmiin tiedän olevani väärässä. myös siellä nakertaa sama suru ja ikävä. Eikä siihen koskaan totu. Pienet kädet kietoutuvat kaulaani ja puristavat lujaa. Sanoja ei tarvita, ymmärrämme toisiamme. Aika meni taas liian nopeasti ja kyynelet valuvat meidän kaikkien silmistä. Viimeinen kuiskaus: äiti rakastaa sinua, pian taas nähdään!
Lomalla
mom-67
4474
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pitää kirjoittaa tämänlaisia viestejä.Onko niiden tarkoitus jotenkin syyllistää sijaisvanhempia?Tai se että hokee lapselle että äiti rakastaa,äiti rakastaa,jotenkin yrittää todistella sitä rakkautta.Ehkä itselleen?
Vai lapselle?
Joskus tuntuu että sitä parasta rakkautta olisi antaa sen lapsen mennä,sitä pompotuksen määrää kun pitää lapsia äidille viedä,välillä se onnistuu ja välillä ei.Riippuen siitä koska äiti haluaa leikkiä äitiä taas hetken ja milloin hän kykenee tulemaan tapaamisiin selvin päin.
Lapsi kun ei ymmärrä sitä.
Kun sillä pelkällä rakkauden hokemisella ei sitä lasta kasvateta eikä vaateteta.
Pitkällä sijaisäiti kokemuksella on minusta tullut kylmän kyyninen näitä bioäitejä kohtaan, jotka esittävät "väärin ymmärretyn Tuhkimon" roolia. Suuria tunteita puheissaan, rakkauden vakuuttelua, ikävää ja kaipuuta, mutta teot puuttuvat. Itselle kerjätään sääliä ja myötätuntoa joka puolelta, mutta kovin helposti ohitetaan lapsen tunteet. En tarkoita niitä bioäitejä jotka ovat antaneet lapsensa huostaan ja ovat valmiit todella ajattelemaan lapsen etua tekemällä yhteistyötä sijsisperheen kanssa. Se on todellista äidin rakkautta. Myös sossut mielestäni turhan helposti sanovat lapselle "kyllä äitisi sinua rakastaa ja välittää sinusta kovasti, vaikka ei nyt taaskaan tullut tapaamiseen" jne. Opetetaan lapselle, että rakkaus ja välittäminen ei vaadi tekoja, pelkät sanat riittävät.
minullakin.
Saahan nämä viestit minutkin kovasti miettimään että olen tehnyt lapsenryöstön mutta onneksi sen on joku muu tehnyt ettei tarvitse siitä syyllisyyttä kantaa, Tähän syyllisyyteen auttaa tavalla tai toisella toteutuva bio vanhempien luokse vieminen tai hakeminen ja kaikki se mikä siihen liittyy.
samoin myös kun on sitä vakuuttelua bioäidin ja isän rakkaudesta kuullut vuosia, niin eipä tahdo enää minun suusta samat sanat lapselle tulla ja olen jo käynyt lapsenkin kanssa keskusteluja (hänen aloitteestaan) mitä se tarkoittaa, jos hoetaan koko ajan sitä rakkautta ja koettanut selittää että minä en osaa sitä koko ajan vakuuttaa, vaan "sanon" sen käsillä ja teoilla ja hellittely nimillä.
Onko sijaisvanhemmat noin huonolla itsetunnolla varustettuja.