Suomen pystykorva kansalliskoiramme

Anonyymi

Yle uutiset 13.11.2019 klo 13.20
Luonnonkannasta syntynyt suomenpystykorva kulki muinaisen suomalaisen rinnalla jo ennen vaellusta nykyisen Suomen alueelle.

Historiallisesti suomenpystykorva on auttanut suomalaisia ravinnon ja turkisten hankinnassa sekä toiminut vahtikoirana. Rotu on esiintynyt luolamaalauksissa , Kalevalassa, saduissa sekä käsityöesineissä.

Itselläni on ollut muutama koira, suomenpystykorva oli minulle mukavin koira, muut turrikat sitten muitten perheenjäsenien, koira olisi vieläkin kiva kaveri yksinäiselle, kun elämäntilanne ei oikein sovi.

1

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Se on kaunis koira.
      Ne ovat kuulemma aika terveitäkin. Lienee syynä, ettei ole sitä jalostusta tapahtunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1795
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1170
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      444
      1139
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      131
      822
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      718
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe